Säröä, Sulosointuja tai Harmoniaa. Rahinaa ja Kirkkaita säveliä musiikin ihmemaailmasta vuosien varrelta tähän päivään. Hurmoshenkisiä tapahtumiakin on matkalle sattunut ja vinyylille tallennettu äänimaisema on vain lisännyt hurmosta. Erään musiikkidiggarin kirjoituksia rakkaudesta musiikkiin. Tietyllä varauksella mennään ja polku on omanlainen. Aiheen sivussa muutakin hörinää ´vakavalla` otteella ❤️‍🔥 🎶🎶The train kept-a-rollin' all Night Long!

2020-04-13

The Breathless - Live in Pori 5.12.1980

Alkuhuuma oli kuumottava odottaessa tämän bändin keikkaa, sillä kyseisen orkesterin soittajien Pat ja Colin Groganin isoveljen yhtye oli iskenyt kirveen jäljet varsin isosti ja napakasti otsalohkoon ennen tätä keikkaa. Yllätyksenä tämä keikka silloin ilmaantui ja paikallislehden ilmoituksesta nähneenä, mikä sekin herätti ihmetystä. Liputkin haettiin kylän omasta musiikkikaupasta. Yhtään tämän yhtyeen kappaletta en ollut kuullut never ja olikohan bändi edes julkaissut vielä mitään tähän mennessä. Isoveljen yhtye Crazy Cavan oli siis käynyt aiemmin jo antamassa myrskyvaroituksen ja tämähän oli tämä vähintäänkin pakko kokea. Taisi olla Cavan Groganilla varmaan osuutta tämän bändin vierailuun Suomessa.
The Breathless oli energinen ja soitti rock and rollia perusasioiden äärellä. Rientolan vanha talo täyttyi kansasta, joka jorasi mukana. Vierailu Poriin oli hieno ja tuttujakin nähtiin. Julisteen taisin pyytää mukaan Token Musiikista.
Mutta tuo vuosi on hieman hakusessa, oliko 1980 vai joku toinen?
Kuulinko jostain, että tämä kyseinen juhlapaikka olisi palanut jonain vuonna maan tasalle. No kuitenkin Porissa on useasti tullut nähtyä hienoja keikkoja muissakin paikoissa. Pori Rocks!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti