Säröä, Sulosointuja tai Harmoniaa. Rahinaa ja Kirkkaita säveliä musiikin ihmemaailmasta vuosien varrelta tähän päivään. Hurmoshenkisiä tapahtumiakin on matkalle sattunut ja vinyylille tallennettu äänimaisema on vain lisännyt hurmosta. Erään musiikkidiggarin kirjoituksia rakkaudesta musiikkiin. Tietyllä varauksella mennään ja polku on omanlainen. Aiheen sivussa muutakin hörinää ´vakavalla` otteella ❤️‍🔥 🎶🎶The train kept-a-rollin' all Night Long!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste WeeGee. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste WeeGee. Näytä kaikki tekstit

2026-05-09

Sky Dee And The Demons - Live at the WeeGee 8.5.2026

  Pieni askel taidegalleriassa eri huoneeseen ja olet seuraamassa popmusiikin live-esitystä. WeeGee avasi ovensa tällä kertaa ilmaiskonsertilla KaMu-klubilla. WeeGee musiikki-illat lähti liikkeelle mainion Meteliä ja Meininkiä-näyttelyn saattelemana. Tapiolassa on ehditty nauttia useita erimakuisista ja hajuisista rokkipoppiyhtyeistä. Tällä kertaa lavalle astui kaksi yhtyettä. 

Ensimmäisenä lavan äänet täytti bluespoljenta. Vahvasti jytisevä Jack King Noir Band polkaisi boogiepoljinta trion muodossa. Räyheää menoa ja erinomaista klubi tai pub tavaraa. Stunning Boogie!


 Pienen happihyppelyn jälkeen ehti aloittaa illan toinen akti. Sky Dee and The Demons poikkesi tyylillisesti edellisestä. Nyt oltiin alusta alkaen ilmavassa tilassa ja äänimassa eteni hienosti nytkähdellen. Varpaat alkoivat taputella klubin lattiaa rytmin mukana ihan itsestään. Ymmärtääkseni lavalla oli vierailevana tähtenä tällä keikalla Antero Priha, jonka soitin olikin isossa osassa. Kokonaisuus keikassa oli maulla rakennettu ja tämän setin voisi hyvinkin nähdä vaikkapa aurinkoisessa Ruisrokin tai Jytäkesä Go-Go päälavalla. Mielessä vilahteli mielikuvia Havanna 3am tai Studio One kaiuista. No sellaisia oli vilahdukset, mutta hienoja ja kokonaisia musiikkiesityksiä kaikkinensa. Sanoisin Tyylikästä!


#weegee
#jackkingnoirband
#skydeeandthedemons

2025-05-02

WeeGee, Tapiola - Meteliä ja Meininkiä 2.5.2025

 Oudosta kaupunkimaisemastaan tunnettu Espoo esittelee Kulttuurikeskus WeeGeessä musiikki- ja nuorisokulttuuria hienolla näyttelyllä. Näyttely on kasattu Espoolaisten alan harrastajien kanssa ja se tarjoilee erittäin mielenkiintoisen kattauksen, jossa esitellään laajalla skaalalla musiikkihetkiä 70-luvulta tähän päivään. Heti näyttelyalueelle astuttaessa seinätapetti on korvattu sadoilla kaseteilla. Siis C-kaseteilla


Näytillä on myös vinyylikansien taidetta, joissa paljon mielenkiintoista herkkua. Niin vinyyliseinältä kuin kasettiseinältä löytyi useita suosikkijuttuja. Maalaispoikana sitä en tiennytkään tai ainakaan muistanut, että yksi 80-luvun suosikki yhtyeistä tuli Espoosta. PIM-yhtyeen tytöt aloittivat uransa näköjään Matinkylästä ja Iirislahdesta. Kaikki sinkut edelleen levylaatikossa. 





Espoolaisnuorukainen bassossa

The Potatoes yhtyeen kitaristi hieman nuorempana

The Potatoes

 Näyttelyn avajaisten kunniaksi paikalla oli saatu espoolaisnuoriso-orkesteri The Potatoes. Kaverukset ovat soittaneet yhdessä erinäisissä kokoonpanoissa vasta 50 vuotta. Ensitapaaminen tapahtui tarhaiässä, jolloin kiinnostuksen kohteena oli kuulemma pienet peltiautot. Yhteiset sävelet on siis hierottu jo hyvissä ajoin ja se myös soitossa kuului. Yhtye tarjoili kaksi settiä iltaan. Molempien settien jälkeen tuli huomattua, että ei tässä sanoja tarvita kun osuu kohdilleen. Varsinkin jälkimmäinen setti vei kyllä kuulijaa. Jos silmät olisi sulkenut, olisin voinut hyvin seistä siellä parhaalla kuuskytluvun festarilla, jossa esitellään miten rytmiryhmä takoo saumattomasti jotain kummallista kasaan. Homma senkun vain parani ennen kuin loppui. Viimeisenä kappaleena ennen encorea painettiin kasaan sellainen coverveto, jota en kyseisestä kappaleesta olisi voinut kuvitella kuulevani. Ylivoimaisesti kovinta, mitä on vähään aikaan lavalla kuullut ja nähnyt. Ja tässäkään sovituksessa ei sanoja tarvittu kun Seven Nation Army vyöryi instrumenttien voimalla kauniisti maaliin. Ja se Bluesbreakers Stepping Out jyräsi kuin hirvi kehä kakkosella.

Avauskappale 2.5.2025 WeeGee


Omakustannelehtiä

Nuorison valistuskanavat

70's


Vinyyliseinä

#potatoes, #weegee
🆂🅽🅾🆆🅼🅾🆂🅺🅸🅸🆃🆃🅾

2023-10-21

Nyrok City, Tapiola

  

  Nuorisolehdissä Help ja Suosikki taisin ensimmäisen kerran nähdä näitä mainioita sarjakuvia, joissa aikansa popkulttuurin hahmot esiintyivät uusilla nimillään. Kaikista sarjakuvissa esiintyvistä hahmoista ei ollut edes tietoa, mutta piirrosten viivat ja värimaailma oli kiinnostavaa. Elettiin 70-luvun puoliväliä noin suurin piirtein. Hilpeyttä oli kun omia suosikki artisteja alkoi sarjakuvista löytyä. Artistit saivat uuden näkemyksen lukijassa ja sarjakuvien sivuilla. Piitles, Humu Laine ja Kutri Helena jäivät elämään, sekä  Levyraato ja Naid Raivo.

Humu and Remmukeins

 Nyrok Days are here! Tapiolan Wee Geessä avautui Kunnaksen näyttely Nyrok Cityn historiasta ja myös Kunnaksen urasta kerrotaan varsin kattavasti. Näyttely jakautuu kahteen osaan. Ensimmäiseksi ylös rappusia noustessa saavut Nyrok Cityyn ja saman kerroksen toisesta päästä 'lasten maailmasta' löytyy Kunnaksen laajempaa tuotantoa, joka ehdottomasti kannattaa tsekata.










Wee Gee tarjoilee samaan aikaan suomalaisen muotoilija Yrjö Kukkapuron näyttelyn. Huonekalusuunnittelusta tunnettu Kukkapuron teoksia löytyy näyttelystä useita ja videokuvaa. Mielenkiintoinen näyttely on myös Black Crow Blues. Teokset ovat syntyneet tarkoilla viivanpiirroilla ja yksityiskohdilla. Tämän näyttelyn hahmo on suomalainen taiteilija Katarina Reuter. Hyvä hetki poiketa täällä Tapiolassa ja tutustua koko talon tapahtumiin.




Made by Katarina Reuter


Mukavaa viikonloppua 🌤

#weegee #emma #maurikunnas #nyrokcity #yrjökukkapuro #blackcrowblues #katarinareuter