Bomp records julkaisi laadukasta jytää jo 70-luvun alkupuolella. Sieltä pullahti muun muassa Iggy And The Stoogesia ja The Flamin' Grooviesia ja DMZ, joka vuonna 1977 julkaisi ensi-ep:n saman lafkan kautta. Seuraavana vuonna yhtye hääräsi jo kovassa nousussa olevan Sire Recordsin kanssa, joka alkoi julkaista tuutin täydeltä uutta aaltoa, punkkia, sekä muuta mielenkiintoista. Omalla nimellä julkaistu levy ilmestyi pääasiassa USAn ja Brittien markkinoilla, mutta myös Scandinaviassa(!) vuonna 1978. Levyn 11:sta kappaleesta kolmea lukuun ottamatta ovat kaikki muut omia. Ykkösraita Mighty Idy on Garage RockenRollin klassikko kamaa, silkkaa paahtoa alusta loppuun! Yhtyeen meno ei ilmeisesti maistunut isommalle yleisölle ja tämä pitkäsoitto jäikin ainoaksi Sirelle. Levyllähän on toinen toistaan potkivaa Garage Roll kappaletta! Klassikko-levy! Kuunnelkaapa, vaikka lämpimikseen ykköspuolen päättävän stoogesmainen 'Don't Jump Me Mother' -kappale (HuH!)
DMZ: Jeff Conolly / J Rassler / Paul Murphy / Peter Greenberg / Rick Corraccio
DMZ:n jälkeen alkoi Mono Mann viritellä uutta rytmimusiikkikoplaa. The Lyres julkaisi debyytti-sinkun (How Do You Know/Don't Give It Up Now) vuonna 1979 Sounds Interesting Recordsille. Kului aikaa viisi vuotta ennen kun yhtye julkaisi LP:n 'On Fyre' vasta vuonna 1984. Homma haiskahtaa tutulta ja urut pauhaa, sekä vibrakitarat vie mennessään. Tää on vaan niin viehättävää. Kuten DMZ levy on tässäkin ainekset kovaan sarjaan, Debyyttilevy siis tämäkin!The Lyres: Jeff Conolly / Paul Murphy / Steve Aguino / Dave Szczepaniak
Vaya Con Dios, Mono Mann
1956-2026
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti