Merkittävän urheiluvälineen pieni historiikki ja tarinaa sen kehityksestä suomen maankamaralla. Hienoa oli kirjoittaa kiinnostavasta jääurheilusta ja varsinkin päästä keskustelemaan asiasta suomalaisen jääkiekkolegendan kanssa. Tapaamisen sovin soittamalla hänelle ja kerroin tekeväni kouluun tutkimusta. Kuunneltuaan hetken kertomustani, hän ehdotti tapaamista Tampereella. Tapasimme Hakametsän jäähallin päädyssä sijaitsevalla parkkipaikalla, josta siirryimme hallin sisälle museon tiloihin.
Kirjoittanut: Tommi Ketola (27.12.1999)
Historiaa
Jääkiekon syntyhetkeä on vaikea tarkasti arvioida tai selvittää tarkasti. Jokaisella ehdokasmaalla on tämän lajin syntymän kunniasta oma versionsa, eikä ole mahdotonta etteikö laji olisi syntynyt samanaikaisesti jossain muualla mitä toinen väittää. Kuitenkin tutkijat sijoittavat jääkiekon virallisen syntyhetken 1800-luvun puolen välin tienoille. Jonkinlaisia maalauksia jääpeleistä löytyy kuitenkin jo 1500-luvulta. Näiden maalausten yhdistäminen jääkiekkoon on hataraa, mutta ei ole lainkaan mahdotonta etteikö niillä olisi yhteys jääkiekkoon. Eräässä 1500-luvun Slaavilaisessa maalauksessa on mies terälliset kengät jalassa. Kädessään hänellä on käyrä sauva ja jäällä näkyy myös jonkinlainen pallo (Suuri jääkiekkoteos 1 1979:22).
Ensimmäinen virallinen peli pelattiin Kanadassa, Kingstonissa. Pelistä tehtiin pöytäkirja ja se pelattiin lähes samoilla säännöillä kuin tänä päivänä. Jääkiekkomailakin muistutti jo tuolloin paljon tämän päivän versiota. Siinä oli lapa- ja varsiosa, mitkä olivat liitetty toisiinsa tiettyyn kulmaan. Maila oli kuitenkin huomattavasti tämän päivän mailaa lyhyempi, vain napaan asti. Pelivälineenä oli muuten nelikulmainen kiekko (kts.kuva1). Pelaajat olivat paikallisen varuskunnan sotilaita ja vuosi oli tuolloin 1886. Ehkä juuri tuon pelin ansiosta laji alkoi levitä laajemmin Kanadaan. USA:kin tuli mukaan 1800-luvun lopulla ja ensimmäinen Stanley Cup pokaali luovutettiin vuonna 1893. (Suuri jääkiekkoteos 1 1979:28.)
 |
Kuva 1.
Kopio ensimmäisestä pelivälineestä,
Tampereen Jääkiekkomuseo, 1999 (kuva Tommi Ketola)
|
”Mikäli jääkiekkoilu jatkaa eteenpäin menoaan näkemällämme vauhdilla siitä tulee hyvin pian vakava kilpailija jalkapallolle. Vielä pari vuotta sitten jääkiekkoilu oli lähes tuntematon urheilumuoto, eikä sillä ollut vielä nimeäkään. Nuorten miesten harrastamaa peliä kutsuttiin Shinnyksi. Nyt sillä on jo oma nimensä ja yliopistossa pelataan uutta peliä suurella innolla. Muut talviurheilulajit saavat varoa tulokasta.” (Suuri jääkiekkoteos 1 1979:30)
Niin suosittua jääkiekosta ei tullut kuin jalkapallosta, mutta laajasti levinneenä sitä pelataan maailman joka kolkassa ja se on suosituin talviurheilulaji tänä päivänä.
Pelakkaa Pojat!!
Ensimmäiset varsinaiset mailat toi Suomeen vuonna 1927 insinööri Yrjö Salminen. Tarinan mukaan hän marssi mailat kainalossaan Tampereen Pyhäjärven jäälle ja sanoi ”Pelakkaa Pojat!”. Ilman suurempaa tietämystä mailat iskettiin aika sutjakalla vauhdilla säpäleiksi. Pelaajat olivat Tampereen Pyrinnön jääpalloilijoita ja he käyttivät mailaa jääpallomailan tapaan ja mailat hajosivat. (Suuri jääkiekkoteos 1 1979:41)
 |
Kuva 2.
Tampereen Jääkiekkomuseosta, 1999 (Kuva Tommi Ketola)
|
Haastattelussa 16.12.1999 Jääkiekkoneuvos Aarne ”Dynamo” Honkavaara kertoi seuraavaa:
”Mailojen saaminen jääkiekon alkutaipaleella oli kallista ja hankalaa. Hintaan nähden ne olivat heikkoja ja neuvokkaat tulevaisuuden lupaukset alkoivat valmistaakin mailoja itse autotalleissaan ja pajoissaan. Ensimmäisiä mailanveistäjiä olivat herrat Apu ja Latva.”
Materiaalina käytettiin pääasiassa koivua, mikä sopi suomalaisille varsin hyvin, koska koivuahan Suomen luonnosta löytyy. Ulkomailla saarni oli suosittu, mutta myös muita materiaaleja käytettiin. Mailojen valmistuksesta Honkavaara kertoi:
”Koivua käytettiin pääasiassa, mutta muutakin käytettiin. Toivonen ja Pelttari valmistivat sellaista merkkiä kuin TO PE, se oli koivua. Toivonen ja Pelttari kokeilivat paljon eri puita, yksi esimerkki oli eukalyptus. Sen saaminen kuitenkin Suomeen oli varsin hankalaa.”
”Lappeenrannassa valmistettiin KOMET-mailaa ja siinä kokeiltiin vanerilapaa, mutta se ei oikein kestänyt.”
En tiedä puhuiko Honkavaara vain omasta kokemuksestaan mailojen kestävyydestä, mutta se on mahdollista, sillä hänellä oli tunnetusti rautaisen kova laukaus ja mailojen kulutus sen mukaista. Hän kertoi harjoitelleensa laukausta huomattavasti isommalla ja painavammalla mailalla, joskus mailan ollessa jopa rautaa.
”Ensimmäiset jääkiekkomailat valmistettiin siten, että niitä voi pitää kädessään kahdella tavalla. Vasemman ja oikean käden otteella. Ei niissä ollut rakenteellisia eroja vielä silloin, koska lavat olivat suoria. Mailat olivat raskastekoisia, jotkut jopa tehty samasta puusta taivuttamalla ja sitten höylätty muotoonsa. Tällaisen valmisti ainakin DMG. ” Toteaa Honkavaara.
Lavat mailoissa olivat tuolloin myös paksuja (n.1 cm). Pitihän sen kestää kovia iskuja ja rajua vääntöä. Rajulla tahdilla Honkavaarakin keppiä heilutti, nimittäin hänellä on edelleen Suomen ennätys yhdessä pelissä tehdyistä maaleista (8 maalia).
Mailoja alettiin valmistaa Suomessa omissa verstaissa ja niitä valmistivat lähinnä pelaajat itse. Tässä alla muutamia suomalaisia mailamerkkejä 20-40 luvulta, joita Honkavaara esitteli. Mailat löytyvät Tampereen jääkiekkomuseosta.
- KE MA Keijo maila (Kuusela Keijo)
- SIMCO-Kova laukaus (?)
- KOLU (Tampere)
- TO-PE (Toivonen-Pelttari, Tampere)
- NHL (Tampere)
- KOMET (Lappeenranta)
Hook-lapa, kehityksen kulku
Mailojen teollinen valmistus aloitettiin maailmalla 50-luvulla. Ensimmäisiä mailoja Kanadassa valmisti Northland, heidän mailojaan käyttivät pääasiassa ammattilaiset. Neuvostoliitossa Karelia ehti ensimmäisenä. Englannissa vastaavasti Hanwood kehitti mallin, mitä käytettiin Kanadassa ja Euroopassa. Tästä Hanwood mailamallista jääkiekkolegenda Aarne Honkavaara tiesi kertoa seuraavaa:
”Joku ulkomailla vieraillut Suomi-poika toi Hanwood mailan Suomeen ja kuskasi sen KOHOn tehtaalle. Mailaa tutkittiin siellä tarkemmin ja todettiin hyväksi. KOHO kopio lähes identtisen mallin tästä mailasta ja aloitti sarjavalmistuksen toisella nimellä. Molempien mailojen mallit ovat täällä Tampereen jääkiekkomuseossa näytillä. Kun vertaa mailoja toisiinsa huomaa kyllä yhdennäköisyyden.”
Suomi oli ja on edelleen teollisen mailanvalmistamisen kärkipäätä maailmassa. Ensimmäisenä teollisen valmistuksen Suomessa aloitti KOHO. Se aloitti toimintansa Helsingissä 50-luvulla, mutta muutti myöhemmin Forssaan. KOHOn mailat tulivat pian tunnetuiksi ympäri maailmaa. Ja jo 60-luvulla heidän mailojaan käyttivät silloiset jääkiekon supervaltiot, kuten Neuvostoliitto ja Kanada. Samoin kuin KOHO, niin myös TITAN aloitti 50-luvulla tuotantonsa ja heidän tuotteitaan nähtiin edellä mainituissa valtioissa. Nykyään KOHO ja TITAN ovat samaa konsernia. Seuraavana tuli MONTREAL. Nämä kolme olivatkin suurimmat mailatehtaat Suomessa, jotka pelivälineitä valmisti. Tuolloin mailamallit eivät eronneet toisistaan kovinkaan paljon, mutta 60-luvulla mailoissa alkoi näkyä merkkejä tuotekehityksestä. Lapaosa oli muuttunut huomattavasti ohuemmaksi ja lasikuitu ilmestyi lavan suojakerrokseksi.
”Vuonna -67 Tsekkoslovakialainen Jiri Caplan ”Hook-lapa” oli se mikä herätti lopulta mailanvalmistajat. Capla oli itse lämmittänyt lavan ja vääntänyt sen mutkalle. Tämä lapa tietenkin huvitti kaikkia sen ajan asiantuntijoita ja uusi mailamalli suoraan sanoen teilattiin naurettavana.” Honkavaara kertoo.
 |
Kuva 3. Aarne Honkavaara esitteli ensimmäisen lapamallin, joka oli "käyristetty".
Jiri Kaplan oikeakätinen (Right) maila, Tampereen Jääkiekkomuseo, 1999 (Kuva Tommi Ketola) |
Kaikki väitteet varmaan olivat ihan oikeita, mutta niin vaan alettiin pian mailatehtailla ympäri maailmaa valmistaa uudentyyppisiä käyrälapaisia mailoja. Lasikuidun yleistyminen mailoissa 60- luvulla paransi se vain käyrän mailan mahdollisuuksia, koska se vahvisti lavan rakennetta ja esti sen kulumista. Mailoja valmistettiin kahdentyyppisinä, oikeankätisinä ja vasenkätisinä (left/right). Kätisyyden määräsi se, kummalla kädellä pelaaja otti mailan varresta alempaa kiinni. Kätisyys tuli luonnostaan jo nuorena pelaajalle. Saman vuosikymmenen aikana alkoi myös muoviteollisuudessa tapahtua ja tämä näkyi myös mailan valmistuksessa. Muun muassa TITAN kokeili muovilapaa, mutta sitä ei saatu yhdistettyä puuhun siten, että ne pysyivät kiinni toisissaan hyvin. Myös irrotettavia kokomuovilapoja alkoi ilmestyä 70-luvun alussa. Muovilavat olivat varteen nähden kömpelön isoja ja teräväreunaisia. Niissä lapa kiinnitettiin puuvarteen ruuveilla ja käytössä ruuvit saattoivat irrota tai löystyä aiheuttaen näin vaaratilanteita. Ne vedettiinkin pois markkinoilta vaarallisuutensa vuoksi. Muovi ei myöskään kestänyt kylmyyttä ja se murtui helposti pakkaskeleillä. Itse ainakin muistan, kun pakkasella lavan palaset lentelivät välillä kaukalon päätyverkkoihin. Ja tuskin ylenpalttinen lavan muotoilu kiehuvassa vedessä äidin perunakattilassa, ei muovituotosta vahvistanut.
Varsi entistäkin tärkeämpi
70-80 luvuilla mailoissa ei hirveästi muutoksia tapahtunut, ehkä suurimmat näkyvät muutokset oli lapojen moninainen muoto ja se että, varsi valmistettiin useammasta osasta.
KOHO kokeili 80-luvulla ovaalivarsimailaa, mutta siinä oli ongelma otteen pitävyydessä. Laukaisutilanteessa mailan varsi saattoi pyörähtää käsissä ja laukaus oli epäonnistunut, varsinkin hanskojen ollessa hiostuneet. 90-luvulla ovat mailat kokeneet suurta muutosta varsinkin rakenteellisesti. Tuotekehitys ja teknologia ovat mahdollistaneet mailan pidemmän elinkaaren. Nyt ostaessa mailaa kuullaan puhuttavan kiertojäykkyydestä, taipumasta, kuitukudoksista, kick- varsista jne.. tällaista ei ennen ajateltu.
”Tämän kulman tarkoitus oli parantaa mailan käsiteltävyyttä. Jostain syystä tämä maila kuitenkin kiellettiin, enkä muista tarkempaa syytä kieltoon. Tämä olikin ainoa maila, missä varren muoto on muuttunut perinteisestä suorasta mallista.” kertoi Honkavaara.
Varsi entistäkin tärkeämpi
70-80 luvuilla mailoissa ei hirveästi muutoksia tapahtunut, ehkä suurimmat näkyvät muutokset oli lapojen moninainen muoto ja se että, varsi valmistettiin useammasta osasta.
KOHO kokeili 80-luvulla ovaalivarsimailaa, mutta siinä oli ongelma otteen pitävyydessä. Laukaisutilanteessa mailan varsi saattoi pyörähtää käsissä ja laukaus oli epäonnistunut, varsinkin hanskojen ollessa hiostuneet. 90-luvulla ovat mailat kokeneet suurta muutosta varsinkin rakenteellisesti. Tuotekehitys ja teknologia ovat mahdollistaneet mailan pidemmän elinkaaren. Nyt ostaessa mailaa kuullaan puhuttavan kiertojäykkyydestä, taipumasta, kuitukudoksista, kick- varsista jne.. tällaista ei ennen ajateltu.
 |
| Kuva 4. Aarne "Dynamo" Honkavaara esitteli Jääkiekkomuseossa TITAN mailan, missä oli varren yläpää taivutettu pieneen kulmaan, 1999 (Kuva 4. Tommi Ketola) |
Tähän päivään tultaessa mailojen varret ja lavat ovat kokeneet suuren muutoksen. Uusina materiaaleina varsiin on tullut alumiini ja hiilikuitu. Puuvartisissa mailoissa kosteus tekee mailasta painavan ja kuivuus heikentää sitä, mutta näillä uusilla materiaaleilla pyritään vaikuttamaan vakiokeveyteen, pidentämään käyttöikää ja parantamaan mailankäsittelyä. Voisi luulla että, tällaisten materiaalien tekisi mailasta painavan, mutta esimerkiksi EXELin kevyin varsi painaa vain 350-370 gr. Tällainen paino alkaa olla minipaino mailoissa, koska liian kevyt varsi vaikuttaa tasapainoon ja samalla kiekkotuntumaan, sekä tietenkin kestävyyteen.
Mailoja saa eri jäykkyyksillä ja jäykkyydet ilmoitetaan taipumina, esimerkiksi 8 (mm/0,4kN). Jäykkyys on merkittävä tekijä laukaistaessa, sillä varren pitää antaa periksi sopivasti
laukaisuhetkellä. Jäykkyys on siis yksi tekijä laukaisuvoimaan. Taipuman lisäksi myös kiertojäykkyys ilmoitetaan tarkasti asteina, esimerkiksi 1,6. Kiertojäykkyys vaikuttaa lähinnä mailankäsittelyyn ja laukaisutarkkuuteen. Otteen pitävyyteen on myös kiinnitetty entistä enemmän huomiota, sillä varren pinta käsitellään siten, että ote ei pääse lipsumaan pelitilanteessa. Varsissa käytetään jonkinlaista kumiseosta pinnassa, mikä on samantapaista kuin mitä työkaluissa käytetään ja niissäkin juuri tästä samasta syystä. (Stick-world 1999: Bauer hockey stick selection.)
Mailasta on tullut entistäkin tärkeämpi työkalu pelaajalle ja sen kehittyminen tällaiseen malliin herättää kysymyksen ”Onko mailoissa enää parannettavaa?” Vaikka uusia materiaaleja on tullut, suuri osa pelaajista suosii edelleen perinteistä puumailaa. Puumailaa siksi, koska pelaajat muokkaavat edelleen höyläämällä mailan vartta haluamallaan tavalla ja sopivaksi itselleen. Koska varret ovat saaneet noin suuren huomion osakseen ja tarkat spesifikaatiot on myös lapojen oltava huippuluokkaa.
Irtolavan paluu
Ensimmäisissä jääkiekkomailoissa lapa oli tehty yhdestä puusta ja sitä ei päällystetty mitenkään. Lasikuidun tulo mailanvalmistukseen antoi mahdollisuuden muokata ja ohentaa lapaa. Ohuet puuliuskat liimattiin toisiinsa ja lapa höylättiin oikean muotoiseksi ennen kuin se päällystettiin lasikuidulla. Tällä työstötavalla pystyttiin ohentamaan lavan paksuutta heikentämättä sen ominaisuuksia. Lavat jopa vahvistuivat kyseisellä tekniikalla, koska lasikuitu esti kosteuden pääsyn puuosiin.
Alumiinivarsien tulo tarkoitti myös irtolavan paluuta. Tällä kertaa kuitenkin paremmalla suunnittelulla ja toteutuksella. Miksei sitten koko maila voisi olla alumiinia? Mailassa pitää olla jokin periksi antava osa. Sen täytyy mennä rikki mahdollisessa vaaratilanteessa. Taklaustilanteessa maila saattaa jäädä pelaajan ja laidan väliin aiheuttaen pelaajalle mahdollisesti pahoja vammoja. Tämän vuoksi lapa on se pettävä osa kokonaisuudessa. Nykyään lavat ovat niin sanottuja kerroslapoja. Niissä käytetään vuorotellen puuviilua ja kuitua, jonka päälle vedetään ristikkäissidottu lasikuitusukka. Näin valmistettuja lapoja käytetään kokopuumailoissa ja alumiinivartisten irtolapoina.
Ensimmäiset ”uudet” irtolavat kiinnitettiin liimaamalla. Lavan kuluttua käyttökelvottomaksi sen pystyy irrottamaan lämmittämällä liitoskohtaa kuumailmapuhaltimella ja vetämällä lavan oikeassa lämpötilassa pois. Tällainen irrotustapa kuitenkin heikentää varren kestävyyttä ja ominaisuuksia, jos kuumennus on liiallista. BAUER on kehittänyt lavan, missä ei tarvitse liimoja käyttää. Heidän mallissaan lapaosan yläpäässä on eräänlaiset siivekkeet, jotka pitävät lavan tiukasti varressa kiinni. Lavan irrottamiseen ei tarvitse kuumailmapuhaltimia, joten pelaaja pystyy vaihtamaan lavan vaihtopenkillä, vaikka itse kesken pelin tai harjoituksen. Uusin lapamalli on niin sanottu komposiittilapa, minkä väitetään olevan 50% kestävämpi kuin normaali puu/lasikuitulapa. Siinä käytetyt viilu ja kuitu yhdistetään ja lapa päällystetään lasikuidulla. Näin saadaan kestävä ja tasapainoinen lapa.
Mailasta on tullut entistäkin tärkeämpi työkalu pelaajalle ja sen kehittyminen tällaiseen malliin herättää kysymyksen ”Onko mailoissa enää parannettavaa?” Vaikka uusia materiaaleja on tullut, suuri osa pelaajista suosii edelleen perinteistä puumailaa. Puumailaa siksi, koska pelaajat muokkaavat edelleen höyläämällä mailan vartta haluamallaan tavalla ja sopivaksi itselleen. Koska varret ovat saaneet noin suuren huomion osakseen ja tarkat spesifikaatiot on myös lapojen oltava huippuluokkaa.
 |
| Kuva 5. Mailamalleja menneiltä vuosilta, Tampereen Jääkiekkomuseo, 1999 (kuva Tommi Ketola) |
Irtolavan paluu
Ensimmäisissä jääkiekkomailoissa lapa oli tehty yhdestä puusta ja sitä ei päällystetty mitenkään. Lasikuidun tulo mailanvalmistukseen antoi mahdollisuuden muokata ja ohentaa lapaa. Ohuet puuliuskat liimattiin toisiinsa ja lapa höylättiin oikean muotoiseksi ennen kuin se päällystettiin lasikuidulla. Tällä työstötavalla pystyttiin ohentamaan lavan paksuutta heikentämättä sen ominaisuuksia. Lavat jopa vahvistuivat kyseisellä tekniikalla, koska lasikuitu esti kosteuden pääsyn puuosiin.
Alumiinivarsien tulo tarkoitti myös irtolavan paluuta. Tällä kertaa kuitenkin paremmalla suunnittelulla ja toteutuksella. Miksei sitten koko maila voisi olla alumiinia? Mailassa pitää olla jokin periksi antava osa. Sen täytyy mennä rikki mahdollisessa vaaratilanteessa. Taklaustilanteessa maila saattaa jäädä pelaajan ja laidan väliin aiheuttaen pelaajalle mahdollisesti pahoja vammoja. Tämän vuoksi lapa on se pettävä osa kokonaisuudessa. Nykyään lavat ovat niin sanottuja kerroslapoja. Niissä käytetään vuorotellen puuviilua ja kuitua, jonka päälle vedetään ristikkäissidottu lasikuitusukka. Näin valmistettuja lapoja käytetään kokopuumailoissa ja alumiinivartisten irtolapoina.
Ensimmäiset ”uudet” irtolavat kiinnitettiin liimaamalla. Lavan kuluttua käyttökelvottomaksi sen pystyy irrottamaan lämmittämällä liitoskohtaa kuumailmapuhaltimella ja vetämällä lavan oikeassa lämpötilassa pois. Tällainen irrotustapa kuitenkin heikentää varren kestävyyttä ja ominaisuuksia, jos kuumennus on liiallista. BAUER on kehittänyt lavan, missä ei tarvitse liimoja käyttää. Heidän mallissaan lapaosan yläpäässä on eräänlaiset siivekkeet, jotka pitävät lavan tiukasti varressa kiinni. Lavan irrottamiseen ei tarvitse kuumailmapuhaltimia, joten pelaaja pystyy vaihtamaan lavan vaihtopenkillä, vaikka itse kesken pelin tai harjoituksen. Uusin lapamalli on niin sanottu komposiittilapa, minkä väitetään olevan 50% kestävämpi kuin normaali puu/lasikuitulapa. Siinä käytetyt viilu ja kuitu yhdistetään ja lapa päällystetään lasikuidulla. Näin saadaan kestävä ja tasapainoinen lapa.
Nykyajan lavat nimetään NHL-pelaajien mukaan. Pelaajat muokkaavat itse protomallin, joka annetaan valmistajalle. Tästä mallista valmistaja tekee pelaajalle lopullisen pelimallin. Pelaajan suostumuksella valmistaja käyttää pelaajan nimeä markkinoinnissa ja nimeää lavan hänen mukaansa.
Älymailoja?
Jääkiekko on kehittynyt nykypäivään kovalla vauhdilla. Peli on tullut nopeammaksi ja fyysisesti kovemmaksi. Varusteiden kehitys on myös ollut kovaa. Ne ovat keventyneet ja muotoutuneet pelaajien toiveiden mukaisesti. Tällä hetkellä tuntuu että, välineissä ei olisi enää paljon muutoksiin mahdollisuuksia. Luultavasti peli tulee muuttumaan säännöiltään tai pelitavaltaan niin että, välineet muuttuvat niiden myötä. Esimerkiksi mailoja ei voi keventää liikaa menettämättä niiden pelillisiä ominaisuuksia. Ehkä kiekko tulee seuraavana muutoksen eteen ja näin se vaikuttaisi myös mailoihin? Tai sitten jää tulee muuttumaan kokonaan toisenlaiseksi materiaaliksi ja tätä kautta mailat eivät kärsisi kosteusongelmista? Maila voi tulevaisuudessa jopa itse reagoida ulkoisiin olosuhdemuutoksiin ja säädellä ominaisuuksiaan. Onhan tänä päivänä jo älypukujakin valmisteilla, miksei sitten älymailoja ja älykiekkoja. Koska jääkiekossa tehdään jatkuvasti kaikenlaisia laukaisu/syöttötilastoja jne. niin älymailat itse rekisteröisivät tällaisia tilanteita.
Mittoja
Ratkaisevia mittoja virallisiin mailoihin on:
Älymailoja?
Jääkiekko on kehittynyt nykypäivään kovalla vauhdilla. Peli on tullut nopeammaksi ja fyysisesti kovemmaksi. Varusteiden kehitys on myös ollut kovaa. Ne ovat keventyneet ja muotoutuneet pelaajien toiveiden mukaisesti. Tällä hetkellä tuntuu että, välineissä ei olisi enää paljon muutoksiin mahdollisuuksia. Luultavasti peli tulee muuttumaan säännöiltään tai pelitavaltaan niin että, välineet muuttuvat niiden myötä. Esimerkiksi mailoja ei voi keventää liikaa menettämättä niiden pelillisiä ominaisuuksia. Ehkä kiekko tulee seuraavana muutoksen eteen ja näin se vaikuttaisi myös mailoihin? Tai sitten jää tulee muuttumaan kokonaan toisenlaiseksi materiaaliksi ja tätä kautta mailat eivät kärsisi kosteusongelmista? Maila voi tulevaisuudessa jopa itse reagoida ulkoisiin olosuhdemuutoksiin ja säädellä ominaisuuksiaan. Onhan tänä päivänä jo älypukujakin valmisteilla, miksei sitten älymailoja ja älykiekkoja. Koska jääkiekossa tehdään jatkuvasti kaikenlaisia laukaisu/syöttötilastoja jne. niin älymailat itse rekisteröisivät tällaisia tilanteita.
Mittoja
Ratkaisevia mittoja virallisiin mailoihin on:
- Pituus. Maksimissaan 150 cm
- Varren ja lavan muodostama kulma. Mailan kulma ilmoitetaan numerolla 5, 6 tai 7. Yleisin pelaajien käyttämä on 6. Mitä pienempi kulmanumero on, sen jyrkempi kulma mailassa ja vastaavasti toisinpäin. Pituutta ja kulmaa vaihtelemalla pelaaja löytää itselleen sopivan työvälineen.
- Käyryys. 1,5cm. Maila asetetaan siten että, lapa on tasaisella pinnalla ja mitta otetaan lavan keskikohdasta. Tämä tarkoittaa vain nykyisiä mailoja.
 |
Kuva 6.
Kuvassa Aarne "Dynamo" Honkavaara ja pelivälineitä.
Tampereella, 1999 (kuva Tommi Ketola)
|
Kirjat:
Internet:
• Stick-world. Bauer hockey stick selection. Replacements blades.
www.http://www.stick-world.com/bauer/bauer_sticks.html 1999
- Forss, Risto – Honkavaara, Aarne – Tamminen, Juhani – Wahlsten, Juhani – Lindroos, Hannu – Siukonen, Markku: Suuri jääkiekkoteos 1 Ari-paino 1979.
- Anatoli Tarasov: Jääkiekon tekniikka. Askild & Kårnekull Förlag AB 1972. (suom. Hietanen Olli. KK:n laakapaino 1972)
Haastattelu:
Internet:
• Stick-world. Bauer hockey stick selection. Replacements blades.
www.http://www.stick-world.com/bauer/bauer_sticks.html 1999
Kiitos Aarne Honkavaara 1924-2016
Remember to respect the amateur writer.
If you think you found something interesting.
Pikku jättö taakse
Pakki Pakki
Pusu kaverille
Lätty maalille
Ja putkista
#aarnehonkavaara, #jääkiekkomaila, #jääkiekkomailanhistoria, #irtolapa, #icehockeystick, #icehockeystickhistory, #jääkiekko, #jääkiekkosuomessa, #jaakiekkomailanhistoria