Alkuaikojen (siis minun ja 70-80 lukujen taite) musiikin kuuntelu tukeutui lähinnä siihen, mitä nyt lähialueen kaupoista mahdollisesti löytyi vinyylin muodossa. Tietenkin myös oma varsin maltillinen(tietämättömyys) musiikkimaku ja ikä nyt tietty, rajoittivat musiikin haalimista. Kaupungissa oli nuoruteni aikaan(13-18v.) tasan yksi oikea levykauppa ja musiikkiliike, jossa oli pääsääntöisesti soittimia myynnissä, mutta tämän liikkeen yhteen kulmaan oli sijoitettuna pienehkö levyhylly. Kuitenkin tästä pikku hyllystä löytyi itselle kovia juttuja.
Pikku kalastajakaupungista löytyi myös pari tavarataloa, joiden levyhyllyistä teki toisinaan yllättäviäkin löytöjä. Muun muassa toisen tavaratalon levyosastolta tuli ostettua aikoinaan alelaarista nippu Rollin' Rock-labelin sinkkuja kolmen(3) markan hinnalla. Kyseiset sinkulat löytyvät vielä tänäkin päivänä levyhyllystä. Pääosassa musiikin kuuntelu puolelta tuohon aikaan oli varsin turvalliset ja tunnetut nimet, kuten Elvis, Bill Haley, Buddy Holly... American Graffiti muodostui kovin tutuksi ja Suomesta ponnisti Teddy & the Tigers, Buck Jones, Johnny and the Dodgers, Jam Rock Band.
Ensimmäinen ostani levy oli Gene Vincentin a Record Date. Sen synnyttämä ihmetys sai jatkoa, kun löytyi Johnny Burnette and the Rock'n Roll Trio esikoislevy.
Totaalinen rokkimyrsky! Näiden levyjen väliin kuitenkin osui liuta muitakin ihmeellisyyksiä, mutta tässä lätyssä oli sitä oikeanlaista primitiivistä rypistystä, mitä musiikissa pitää olla. No okey, Hurriganes oli kuultu ennen, mutta Rock'n Roll Trio osui kohdalle ja oikeaan aikaan.
Ensimmäinen Rock and Roll-levy, missä kuuluu säröä kitarassa, kyllä! Oliko vahvistimessa kenties vikaa? Jossain muistaakseni joku mainitsi vahvistimen putoamisen aiheuttaman äänen muutoksen laitteeseen. No joka tapauksessa, Jonkinlainen primitiivinen ja brutaali ote välittyi heti kun neula laskeutui. Levyn avaava Honey Hush oli yksinkertaisesti isku päin naamaa ja samaa rataa levy eteni, Lonesome Train jyräsi yli niin, että luut rutisi ja hiki roiskui. Eikä seuraavana tärähtänyt Sweet Love On My Mind jättänyt jossitteluja.
Maailman paras levy oli löytänyt minut ja olin siitä erittäinkin otettu.
Levy ilmestyi alkuaan jo vuonna 1956! Miten ihmeessä kitaristi voi saada tuollaisen värinän aikaiseksi jo silloin? Voin hyvin kuvitella miten muut sen ajan bändit varmaan kuuntelivat verhon takana vetelät housuissa kun kitaristi raastoi soittimen kieliä vahvari täristen. Mitenkään vähättelemättä bändin muita jäseniä. Aikaa on kulunut, mutta edelleen olen sitä mieltä, että kyseessä on rock-historia yksi kovimmista levyistä...
Levystä myös puhutaan, että kitarassa olisi toinen mies, mitä levyn kansissa mainitaan. Soittiko legendaariset kitarasoundit kuitenkin mies nimeltä Grady Martin. Sitä levyn kansipaperit ei kerro ja jos näin on, niin kunniat kerää toinen.
Johnny Burnette and the Rock'n Roll Trio
Johnny Burnette
Dorsey Burnette
Paul Burlison
Side 1
Honey Hush
Lonesome Train
Sweet Love On My Mind
Rock Billy Boogie
Lonesome Tears In My Eyes
All By Myself
Side2
The Train Kept a Rollin'
I Just Found Out
Your Baby Blue Eyes
Chains Of Love
I Love You So
Drinkin' Wine, Spo-Dee-o-Dee, Drinkin' Wine