Säröä, Sulosointuja tai Harmoniaa. Rahinaa ja Kirkkaita säveliä musiikin ihmemaailmasta vuosien varrelta tähän päivään. Hurmoshenkisiä tapahtumiakin on matkalle sattunut ja vinyylille tallennettu äänimaisema on vain lisännyt hurmosta. Erään musiikkidiggarin
kirjoituksia rakkaudesta musiikkiin. Tietyllä varauksella mennään ja polku on omanlainen. Aiheen sivussa muutakin hörinää ´vakavalla` otteella ❤️🔥 🎶🎶The train kept-a-rollin' all Night Long!
Jotkut tekstiosuudet voivat sisältää mainoslinkkejä (merkitty *)
Bändikattaus miellyttää taas kuulijaa. Sopivasti sekalaista ja mystisen hyvää tiedossa, niin maan alta, kuin pitkän linjan tuttua jytää. Se miten tapahtuma on muodostunut, elänyt ja kasvanut on hieno tarina tähän mennessä. Bändivalinnat perustuu selvästi tapaan, joka poikkeaa monesta muusta tapahtumasta. Upeaa toimintaa!
Festarisuunnitelma 'must see' on kuitenkin tehty taas kerran, niin kuin jo monina vuosina aiemmin on ollut tapana. Yleensähän nämä suunnitelmat ovat kusassut aika pahasti monien erilaisten syiden takia. Esimerkiksi joskus Provinssi-rokissa (olikohan -87?) nökötettiin suurin aika juhlapaikan viereisellä leirintäalueella (siinä Sorsanpesän vieressä) pakettimersussa porukalla ja kuunneltiin mankalta omia herkkuja, festivaalisäiden ollessa 'ylitsepääsemättömät'. Se kuka on onnistunut vierailemaan Törnävän saaren kekkereissä säiden ollessa kohdillaan, tietää mitä tarkoitan. No, tuli kuitenkin Lou Reed ja Sator nähtyä, hiukan Sugarcubesia ja R.E.M.iä. Sugarcubes tais esittää jonkun suomikappaleenkin.
Back to the 2000-luku ja suunnitelma viikonlopuksi. Seurataan ja ihmetellään miten käy. Perjantaina olisi tarkoitus tsekata ekana power-poppia á la Plastic Tones, jonka jälkeen pikku paussi ja Jytälavalla kipuaa Ruotsin voimannäyte Atomic Swing.Se onkin eka kerta kun tulee tämä kopla todistettua livenä! Yhtyehän on tehnyt rautaista jälkeä levyillä ja huhut kertoo kuumista keikoista. Odotukset tapissa! Sen jälkeen onkin melkoinen suora putki Hittiä lisää.The Raveonettes- The Flaming Sideburns - The Hypnomen. Tässä vaiheessa iltaa alkaa jo hikeä pukkaa ja alkaa olla päivä pulkassa, jos kaikki menee edes jotenkin tähän suuntaan.
Lauantaiksi pitäisi ehtiä paikalle jo klo 15. Silloin uusi tulokas The Haunteeshyppää kehiin. Katsotaan miten orkka painaa Garage-tahtia niin, että yleisö nikottelee kummissaan. Loppupäivän bändeistä omalla tsekkauslistalla kaikki muut, paitsi Lemonator ovat ensi-liven edessä. Wasted - Hurula - Grande Mahogany - Lemonator - Coffinshakers.Kaksi viimeksi mainittua ovat samaan aikaan eri lavoilla. Näillä näkymin Coffinshakers taitaa vetäistä pidemmän korren tällä kertaa. Mutta, palataan asiaan! Mitkä ovat sinun 'must see'-listalla?
Voikukka korvan taa ja spittareiden kiillotus, on aika Jytäkesän!♬♫♪♩
Kyllä ihmisen on hyvä olla, jos on mahdollisuus kokea, miten elävä musiikki vie mukanaan ja antaa enemmän kuin uskalsi toivoa. Tavastian lavalle nousi perjantai-iltana jotain mitä oli odottanut jo vuosia näkevänsä. Jolly Jumpersin musiikkiin on ehtinyt hartaudella tutustua jo kultaiselta 80-luvulta lähtien, mutta livenä harvemmin. Edelliskesänä Jytäkesä Go-Go tapahtuman missaaminen tuli nyt korjattua.
Koska Jolly Jumpersin edellisestä keikasta oli tosiaan kulunut jo tovi ei osannut aavistaa mitä olisi tulossa. Keikka alkoi hartaalla hetkellä, joka ennusteli jotain isompaa. Omalle kohdalleni ei ole montakaan kertaa tullut vastaan tällaista tunnetta mitä Jolly Jumpers aiheutti illan aikana. Soittajien taito ja miten tekeminen paketoidaan niin, että se pysyy kiinnostavana ensi iskusta lavalta poistumiseen. Se vaatii jotain muutakin kuin sähköt soittimiin. Jolly Jumpersissa on jonkinlaista syvempää yhteyttä keskenään. Soittajien ruumiinkieli kertoi kaiken ja rentous paistoi Tavastian perälle asti. He selvästi nauttivat jokaisista sekunneista ja liikkeestä kappaleiden edetessä kauniina teoksina. Jotenkin tuntui, että he käsittelivät valtavaa energiamassaa pidätellen ja muokaten sitä. Sitten sitä valutettiin yleisön päälle juuri oikealla hetkellä. Äänimassat olivat erittäin selkeitä ja miksaaja onnistui myös erittäin mainiosti tuona iltana. Yksi parhaista keikoista, mitä on koskaan tullut todistettua. I Feel Power, Long Live Jolly Jumpers!
Vuosien aikana on ollut tapana poimia aina silloin tällöin matkaan jonkun itselleni tuntemattoman yhtyeen musiikkia levykaupasta tai kirpparilta, jos levy on ollut vain kohtuuhintainen tai siinä on joku houkuttava koukku ostopäätöksen tekoon. Hieman tähän tyyliin kävi KESY-yhtyeen kanssa, kun sieltä legendaarisen 'kulman takaa' napsahti kuunteluun heidän ensijulkaisu 'Äärirajan Maisemissa'.
KESY-yhtyeen levyn tunnistat hienosta kansitaiteesta, jossa reissua tekee pop-peikko värikkäässä sienimetsä maisemissa silmät ymmyrkäisinä, maailman ja äärirajan menosta. Tämä voisi jo olla pelkästään syy poimia julkaisu matkaan, mutta kuorien sisältä paljastuu jotain syvempää ja mielenkiintoista! Siellä kohdataan Kallio ja Marilyn, sekä Zombie Love. Itse levy on siis kokopitkä vinyylilevy, joka on myös ilmestynyt bittimaailmassa. Julkaisu on heidän ensilevynsä, joka on niputettu kasaan keikkasalkusta löydetyistä aarteista. Elikkä jatkoakin voisi olla kaiketi odotettavissa!
Jos The Clash lauloi Lontoon palosta, niin KESY laittaa Ruttopuiston kukkimaan ja Kallion palamaan omalla energialla ja rakkaudella. Tämä Rakkaus myös valloittaa, sillä kun levy on pyörinyt soittimessa muutamia kertoja, yllättää kokonaisuus kappaleiden monipuolisuudella. Jokaisessa kappaleessa kurkkii ja pyrkii ulos se pieni toivon kipinä elämästä tai sen mahdollisuuksista. Musiikin ja soittajien välittämä viesti välittyy. Tämä julkaisu on yksinkertaisesti vaan niin elämää täynnä ja varmasti olisi hienoa kuulla Kesyä livenä. Keikkajärjestäjät HiioHoi!
Ja levyhän on kaiken lisäksi puristettu vinyylin muotoon Suomen maalla eli Helsingin Levypuristamossa. Painomäärästä ei ole tietoa, mutta sen saa tilattua ainakin Bandcampin kauttahttps://kesy.bandcamp.com/album/rirajan-maisemissatai pistäkää suoraan meiliä kesyband@gmail.com, niin varmaan hoituu yhteydet sieltäkin!
KESY
Kina Unplugged / Matti Jortikka / Ville Haikonen / Juha Metelinen /
Henri Keinänen /Jorge Ufonio
Mukana myös; Tomi Kosonen / Mika Perhovaara
Äänitys ja Miksaus; Antti Elias Huuskonen Masterointi; Jarno Alho Kannen Kuva; Mikael Kottelin Julkaisija; Saturnius
Robert Gordonin kohdalla olisi voinut valita aika monta levyä ihmettelyn kohteeksi. Näin ollen poiminkin sitten tähän kaksi kokopitkää.
Tämä ensimmäinen valinta on Robert Gordon with Link Wray. Jotenkin tämä levy, jolla nimeä ei ole, on aina miellyttänyt elämän eri vaiheissa. Niin, eri elämän vaiheissa, ehkä se kertoo levyn kuolemattomista ääniaalloista. Ja onhan kyse myös debyyttilevystä. Robert Gordon on hienossa vedossa tällä levyllä ja hänen äänensä soi selkeästi. Äänessä, jossa on sitä oikeaa särmää, pehmeyttä ja tiukkuutta, mistä on helppo pitää. Toinen asia levyn laadun suhteen on päällikkö Link Wray kitarointi. Se on pinnassa kuten kuuluukin olla. Mielestäni parhaiten rullaa kakkospuolen Flyin' Saucers Rock and Roll, minkä yhtye paketoi nippuu jäätävällä menolla ja Linkin kitaran kielet kirskuvat punaisena. Aika Herkullista! Kolmas asia on koko taustayhtye The Wildcats, joka takaa kokonaisuuden toimivuuden. Levyllä on yllättävän monta rauhallista vetoa, mutta kun mennään vauhdilla on palikat niissä kohdillaan. Ehkä juuri näiden tasapaino onkin se mikä on levyä kannatellut.
Side 1:
Red Hot- I sure miss You- Summertime Blues- Boppin' the Blues- Sweet Surrender
Side 2:
Flyin' Saucers Rock'n Roll- The Fool- It's in the bottle- Woman- Is this the Way
Robert Gordon / Link Wray / Rob Stoner / Billy Cross / Howie Wyeth / Charlie Messing /
Richard Gottehrer
Flyin' Saucers Rock And Roll
🎶🎶🎶〰Too〰Fast〰to〰Live〰🎶🎶〰Too〰Young〰to〰Die〰🎶🎶🎶
Are You Gonna Be The One-levy ilmestyi noin kolme vuotta myöhemmin kuin tuo edellä mainittu julkaisu. Levyllä soittaa myös The Wildcats, mutta yhtään samaa soittajaa ei tässä rytmiryhmässä ole. Tällä levyllä löytyy country sävyjä ja ajan henkeä. Rummutkin taitaa soida 80-lukuiseen tyyliin hieman isommin. Mausteena löytyy myös sähköisiä koskettimia ja saksofonia. Äänimaiseman ollen isosti erilainen tai moninaisempi, jopa popimpi. Gordon on kuitenkin löytänyt lähes aina levyilleen kovia kitaristeja, kuten tälläkin levyllä soittava Danny Gatton näppäilee komiasti ja soitto pukkaa esiin varsinkin menevissä rokeissa.
B-puoli avautuu kappaleella Too Fast to live, Too young to die, joka nostaa vieläkin pallikarvat pystyyn. Kappale kertoo, mitä tapahtuu kun hyppäät tiukoissa farkuissa jättimäisen rautahevosen selkään ja kajautat tien päälle. Hetkeä myöhemmin soi, ehkä paras Drivin' Wheel versio, ever. Tästäkin levystä on kulunut jo 46 vuotta!
Side 1:
Are you gonna be the one- She's not mine anymore- Someday, Somehow- Standing on the outside of her door- Look who's blue
Side 2:
Too fast to live, too young to die- Lover boy- Drivin' Wheel- Take me back- But, but
Levyn julkaisi RCA vuonna 1980. Tuottajina Robert Gordon, Lance Quinn ja Scott Litt.
Soittajat Levyllä:
Robert Gordon / Danny Gatton / Lance Quinn / Tony Garnier / Shannon Ford
Myös:
Paul Schaffer/Jeff Bova/John Gerber/Lloyd Green/Buddy Spicher
Ensimmäistä kertaa ilta. Nimittäin Korjaamo ja illan toinen ulkomaan artisti tuli koettua ensimmäistä kertaa. Korjaamosta kyllä aiemmin olen joskus juttuja kuullut, mutta eilinen tapahtuma-ilta osui vihdoin kohdalle, kun kolme mielenkiintoista yhtyettä sattui siellä vierailemaan.
Hero Dishonest tuli missattua, koska omat kaupungilla tassuttelut ja ruokailut vei oman aikansa. Ehkä seuraavalla kerralla sitten. Kuulin kyllä yleisöstä positiivista fibaa illan avausbändiltä.
Seuraavana esiintyi australialainen Hard-Ons. Olen nähnyt heidät ensimmäisen kerran livenä 1991, joka tapahtui Tampereen Pakkahuoneella. Yhtye esiintyi siihen aikaan hieman eri kokoonpanolla, mutta nyt 35 vuotta myöhemmin yhtyeellä on vahvistuksia Poison Idea yhtyeestä. Jerry A Lang hoitaa pää-vokaalit tällä kertaa. Ja rumpuihin on tullut Murray Ruse. Täytyy sanoa, että yhtyeen energia ei ole vuosien saatossa kadonnut mihinkään. Hard-Onsin ydinryhmä painoi keikan menemään voimalla ja turbo punaisena. Seinän vieressä nojatessa salin seinät väpättivät mukavasti jytinän tahdissa. Setti oli tanakka kokonaisuus ja ilta oli Rayn juhla-ilta kaiken lisäksi. Jerry A laulatti yleisöä synttärifiiliksissä. These guys are the most Rollin! Yhtyeen tietämys Suomi rokista näyttää olevan myös valiotasoa. Ray ja Jerry luetteli sellaisia yhtyeitä kuten, Lama, Mana Mana, Hanoi Rocks …🫶🏻
Illan Jet Rock and Roll pläjäyksestä vastasi japanilainen Guitar Wolf. Yhtye on luonut sellaisen kulttimaineen, että tämä oli pakko tsekata kun kohdille osui. Jos Hard-Ons paketoi homman energialla, niin Guitar Wolf takoi settinsä vielä asteen, kahden punaisemmaksi ja se vain turposi loppua kohden. Yhtye muistuttaa ulkoisesti rokkarikoplaa, jolle ei todellakaan tulla pullistelemaan ilman jatkoseuraamisia. Tämä osoittautui kuitenkin harhaiseksi kuvitelmaksi. Hikisen keikan jälkeen basisti ja rumpali hyppäsivät saman tien myyntikojulle hikeä valuen ja erittäin kohteliaina. Itse keikka oli kyllä heidän omaa Jet Rokkia, missä homma kiihtyi välillä ylinopeudeksi ja yht' äkkiä basisti leijuu jo yleisön päällä mikki suussa. Kaikki annetaan ja kaikki otetaan! Äänimaailman seasta tunnisti jopa jotain tuttua säveltä punkin & rokin alueelta, mutta sekin oli paketoitu Jet Rock and Rolliin. Aivan uniikki yhtye ja hieno sellainen!
Niin, Korjaamo. Just hieno paikka erilaisiin tapahtumiin. Hieno piha-alue, sekä muut tilat. Nytkin taisi olla pari muuta tapahtumaa muissa tiloissa. Vaunusali sopivan kokoinen mellastaville bändeille. Ehdottomasti tsekkaamisen arvoinen paikka!!
Hubba Bubba suuhun ja levy pyörimään. Ehdoton bileiden nostattaja Browsville Station tekee hienoa jälkeä monilla heidän levyillään. Yhtye soittaa just niin kuin haluaisin muistavan 70-luvun jytäpopparit. Kappaleiden rakenteiden sisältä paistaa perinnemusiikin tunne ja se soitetaan ulos lujaa. Välillä pidätellään tunnetta, mutta kun se puhalletaan ulos, niin mökin maalikerros varisee paksummasta maalisudin jäljestä huolimatta. Jostain syystä tästä yhtyeen kakkos-levystä 'A Night On The Town' (1972) on muodostunut oma suosikki Brownsville Stationin tuotannosta. No, onhan 'Yeah' levyllä meno aika reippaasti plussalla ja mukana muutama jäätävä hitti. Mutta kyllä tällä levyllä viimeistään kauniin Jonah's Here To Stay jälkeen, lainakappale Leavin Here kohdalla alkaa maailma vilistä silmissä ja ilmakitaraote virittäytyy kainalot hiessä. Detroit Classic! Vielä pitäisi puuttuva palanen No BS-levy jostain kaivaa. Ikinä ei ole tullut vastaan vielä, mutta ehkä joku päivä.
Pieni askel taidegalleriassa eri huoneeseen ja olet seuraamassa popmusiikin live-esitystä. WeeGee avasi ovensa tällä kertaa ilmaiskonsertilla KaMu-klubilla. WeeGee musiikki-illat lähti liikkeelle mainion Meteliä ja Meininkiä-näyttelyn saattelemana. Tapiolassa ollaankin ehditty nauttia useista erimakuisista ja -hajuisista rokkipoppiyhtyeistä. Tällä kertaa lavalle astui kaksi yhtyettä.
Ensimmäisenä lavan äänet täytti bluespoljenta. Vahvasti jytisevä Jack King Noir Band polkaisi boogiepoljinta trion muodossa. Räyheää menoa ja erinomaista klubi tai pub tavaraa. Stunning Boogie!
Pienen happihyppelyn jälkeen ehti aloittaa illan toinen akti. Sky Dee and The Demons poikkesi tyylillisesti edellisestä. Nyt oltiin alusta alkaen ilmavassa tilassa ja äänimassa eteni hienosti nytkähdellen. Varpaat alkoivat taputella klubin lattiaa rytmin mukana ihan itsestään. Ymmärtääkseni lavalla oli vierailevana tähtenä tällä keikalla Antero Priha, jonka soitin olikin isossa osassa. Kokonaisuus keikassa oli maulla rakennettu ja tämän setin voisi hyvinkin nähdä vaikkapa aurinkoisessa Ruisrokin tai Jytäkesä Go-Go päälavalla. Mielessä vilahteli mielikuvia Havanna 3am tai Studio One kaiuista. No sellaisia oli vilahdukset, mutta hienoja ja kokonaisia musiikkiesityksiä kaikkinensa. Sanoisin Tyylikästä!
Niin uunituore julkaisu, että hohkaa vielä punaisena. Ei muuta kuin lisää kierroksia! Chaputa Records julkaisee ruotsalaiskaksikon ensimmäisen kokopitkän levyn Fear Nothing My Love. Menemättä näiden herrojen muihin projekteihin, (mitkä ovat myös aika vakuuttavalla tasolla, The Hellacopters, The Sewergrooves, The Strengbrew, Royal Cream) näyttää siltä, että duo-hommatkin sujuu kohtalaisen hienosti. Levy täynnä omia sävellyksiä, jotka koukuttaa kuulijaa vääntämään volyyminappulaa isommalle. Jotenkin tuntuu, että miehet ovat jammailleet vuosia keskenään kellareissa ja pub-keikoilla. Jossain vaiheessa on huomattu taskunpohjalle kasaantuneista popsävelmistä, jotka voisi vaikka paketoida nippuun. Nyt näitä pieniä helmiä on prässätty vinyyliuraan. Ei muuta kuin metsästämään Kaksipäistä! Se voi mahdollisesti yllättää mieluisasti!
Hot Stuff: States
"It's the same old song. Keeps repeating in my head from morning til the dawn"
Pahoittelut säätämisestä! Joku ehkä huomannutkin blogin nimen muuttuneen. Halusin uusia blogin nimen, mutta tarkoitukseen sopivaa ei sitten helpolla synny. Joku mikä edes hieman sopisi tyyliin. Aiempi nimi oli lainassa yhdeltä maailman kovimmalta yhtyeeltä Rock’n Roll Triolta ja heidän versioon kappaleesta The Train kept a rollin'. Juna kulkee kuitenkin edelleen, mutta jatketaan nyt uudella nimellä. Se tulee olemaan myös YouTube-kanavalla samanniminen, joten toivottavasti sieltä löytyy jatkossakin jotain kiinnostavaa. Rock and Roll Jukebox jatkaa edelleen saman nimen alla. Eli mainstreamin sivupolkuja kuljetaan, mutta laadukkaita ja outoja yhtyeitä kunnioittaen.
Blogin Kaikille lukijoille isot kiitokset! Teitä on jostain syystä ympäri maailmaa vaikka kirjoitukset on kömpelösti kirjoitettuna suomenkielellä. You Rock!
Kirjoitukset blogiin muodostuvat omista musiikkimieltymyksistä ja muista mielenkiintoisista asioista joita omalle kohdalle on osunut. Jatkossa tekstit löytyvät Broken Amp nimisenä.
The Cramps yhtyeen Legendaarinen Off The Bone kokoelma ilmestyi jo vuonna 1983. Sen lisäksi, että kyseinen levy on täynnä timanttista rytmimusiikkia, painettiin julkaisun ensimmäisen version kansitaide 3D väreihin. Levyn tuotti Alex Chilton ja julkaisijana oli Illegal Records. Levyn mukana tuli kansitaiteen tiirailua varten myös 3D-lasit.
Nyt, noin 42 vuotta myöhemmin (2025) julkaisee hieman epämääräinen ILP Records Company kakkososan tuolle ensimmäiselle, nimellä Back To The Bone. Ulkonäkö levyllä on samanhenkinen ja myös 3D väreissä. Vain lasit puuttuvat, mutta nehän löytyykin toisista kansista.
The Crampsia on aika usein kyllä sörkitty kummallisilta tahoilta ja yhtyeen julkaisuja on pulpahdellut erinäköisinä, sekä hajuisina yleiseen jakeluun. Bootlegit ovat yleensä aika sohjoista äänentasoltaan, mutta aina välillä jotain hienoakin, kuten tämä Back To The Bone. Epäviralliseksi julkaisuksi äänentoistoltaan ihan rapiasti soi ja biisit valittu maulla levylle, hyvällä maulla.
Kestosuosikki The Godfathers jytää edelleen! Omakohtainen diggailu yhtyeen kohdalla on jo jakautunut viidelle vuosikymmenelle! Ensi kohtaaminen tapahtui muinaisella 80-luvulla, jolloin yhtye takoi sellaisella voimalla poppia nuoren miehen tärykalvoille, joka vei kuulijan sellaiseen olotilaan, jossa oli ihan mukava olla. Yhtye muodostui Sid Presley Experience ja The Unholy Trinity yhtyeen soittajista ja The Godfathersin ensimmäiset 12" julkaisut muodostuivat erittäin kuuntelukelpoisia poppilättyjä ja jatkoa seurasi. Kuten nyt tämä uusi seiskatuumainen, joka pitkien toimitustuskien jälkeen päätyi viimein omalle levylautaselle.(Ei muuten ole mikään helppo prosessi tilata EU:n ulkopuolelta. Tullit ja postit kohtalainen osuus koko tilauksesta ja sitten vielä lätkäsivät alv:t päälle).
Mutta itse sinkkuhan on aivan ehdoton molemmilta puoliltaan, sekä ulkoisesti että sisältä. Kansitaiteilija on onnistunut työssään ja viivanjälki on kohdillaan! Kaiuttimet täyttyy hienosta ja tutusta äänivallista, joka aika usein tämän yhtyeen kohdalla on tapahtunut. Ovat näköjään lyöneet prässäyksen molemmille puolille parasta laatua! Hup - Two - Three - Four...!! Yhtyeen soundimaailma on edelleen tasokasta ja tarttuvaa kuin mitä se oli Vic Mailen tuottamilla levyillä vaikkakin alkuperäisjäseniä ei taida olla mukana kuin laulaja Peter, tai ainakin jytä on heti tunnistettavissa. Volyymit kaakkoon!
En tiedä miten tämän kanssa käy, mutta ajattelin kerran kuussa nostaa jonkun yhtyeen kuukauden julkaisuksi. Ei siis mitään uusia julkaisuja välttämäti, vaan yksinkertaisesti hyviä yhtyeitä ja heidän julkaisuja ilman aikajanaa. Mitään genrerajoja ei tule muodostumaan, vaan siltä pohjalta mennään kuin miltä tuntuu ja haisee. Katsotaan nyt kuinka pitkään jaksaa ja ehtii kirjoitella, mutta blogin hengessä mennään.
Ekana tulee yhtye ison veden toiselta puolen.. Blue Ash
Blue Ash yhtye tulee Amerikan Ohiosta. Ensimmäinen pitkäsoitto 'No More, No Less' ilmestyi jo vuonna 1973 ja kakkoslevy 'Front Pages News' vuonna 1977. Sitten tulikin hieman pidempi paussi, kunnes yhtye teki pienen comebackin vuonna 2004.
Tämä käsittelyssä ja kuuntelussa oleva levy on kokoelmajulkaisu vuodelta 2015, josta löytyy kappaleita juuri noilta kahdelta ekalta ja ennenjulkaisemattomia plus extra seiskatuumainen-ep. Kokonaisuus on siis tupla-levy ja kertakaikkiaan upeaa kansitaidetta myöten täynnä hienoa voimapoppia. Aivan Klassikkokamaa. Yhtye on juuri sen sarjan tekijä, joiden tekemiset ei ilmeisesti isommalle yleisölle ole löytynyt. Tällaisten julkaisuiden edessä ihmettelee miksi näin pääsi käymään? Kappaleet voisi olla hyvin Lennon-McCartney tai vaikka Chris Bell-Alex Chilton sävelkirjasta. Onhan toki levyllä pieneksi hitiksi noussut Abracadabra (Have you seen her), tai ainakin se kuulostaa hitiltä en tiedä miten menestyi 70-luvulla. (Olin silloin vasta noin 10-vuotias) Mitä useammin levyä kuuntelee, niin aina vaan sieltä ponnahtaa joku herkku esiin. Erittäin mainio kokonaisuus!
Tupla-levyn mukana tulevalla eepeellä on Frank Secichin tekemä Million Miles Away, joka on kyllä herkkupala, jossa on kaikki kohdillaan vaikka on akustinen versio. Täytyy kyllä ihmetellä miksi sitä ei levytetty aiemmille julkaisuille. Kappale on myös päätynyt myöhemmin Stiv Batorin levyille ja soittihan Frank sielläkin.
Viime vuoden keväällä alkoi taas kerran veri kiertää voimakkaasti, ensin riemusta, sitten pettymyksestä. Sama toistui tänä vuonna ja ihan samassa järjestyksessä. Aihetta tähän antoi jääurheilu. Kyseessä on yksinkertainen peli, jota jääkiekoksi kutsutaan. Tämä pettymysten kevät, joka liian usein on päässyt toteutumaan, johtui seuraamani joukkueen ponnisteluista eli Rauman Lukon peleistä, jotka päättyivät aivan liian aikaisessa vaiheessa. Viime vuoden Syyskuussa tilattu Katsomo-tv lopetettiin kiukkuisesti ja saman tien, kun viimeisenä joukkueena playoff-peleihin päässyt joukkue pudotti Lukon jatkosta. Seuraan siis joukkueen pelejä etä-yhteydellä noin 250 kilometrin päästä. Mitä nyt paikallisotteluita tulee käytyä katsomassa, kun joukkue vierailee nykyisen asuinpaikkani alueella.
Mitä näihin pettymyksiin tulee.
Rauman Lukolla on lähes joka kauteen lähdettäessä aina mahdollisuus edetä finaaliotteluun, ainakin mitä sopimuspapereihin tulee ja näin genren ammattilaisetkin viime vuosina arvottavat joukkueen mahdollisuudet. Tämä mahdollisuus taataan taloudellisesti vahvalla ja hyvin valetulla toiminnan pohjalle. Kaikki suomi-kiekkoa seuraavat varmaan tietävät miten Raumalaiskiekkoilun Tuki ry toimii ja tukee Lukon toimintaa. Se ei murru pienissä tärinöissä tai edes suuremissakaan. Eli sen asian pitäisi olla kunnossa. Massia on ja sitä voidaan käyttää. Pelaajahankinnat näyttää aika usein hyviltä, mutta. Mikä tässä hommassa sitten mättää? Missä kohdassa palaset alkaa hajota.
Johto ja valmennus:Urheilujohtaja vastaa miltä urheilun pitää näyttää ja toteutua seurassa. Hän päättää myös pelaaja- ja valmentajavalinnoista. UJ rakentaa joukkueen toimimaan nyt ja tulevaisuutta ajatellen. Yhdessä valmentajan kanssa pyritään luomaan oikeanlainen pelitapa, jolla tarvittava menestys saadaan. Joukkueen rakentaminen budjetoidaan, joten tietyissä rajoissa pysytään.
Valmentajan tehtävä on saada urheilullista menestystä, johtaa joukkue oikealle polulle, kehittää ja opastaa pelaajia kauden edetessä, luoda joukkueelle mahdollisuudet menestymiseen taktisesti. Hänellä on tähän tehtävään käytössään nippu apuvalmentajia. Tässä lyhyesti mainittuna pääasiat, joihin liittyy satoja muita osa-alueita.
Pelaajat: Jokaisella on omaan rooliin oltava valmiudet. Omien vahvuuksien käyttö ja niiden kehittäminen ovat luonnollisia asioita joihin pitää pyrkiä. Joukkueurheilussa on myös tietyt lainalaisuudet joihin pitää taipua, kuten sovitut asiat, säännöt ja joukkuehenki.
Nykyisen Lukon urheilullinen menestys tällä kaudella ei varmaankaan tyydytä seuraa ja varsinkaan joukkuetta seuraavaa yhteisöä. Tässä pienessä kalastajakylässä palaute on varsin kylmää silloin kun menestys laahaa. Niitä 'ammattilaisia' löytyy joka kahvipöydästä, jotka kertoo mitä pitäisi tehdä.
Runkosarjassa pelataan 60 ottelua, jonka aikana se 'voittava pelitapa' pitäisi hioutua pienin askelin loppua kohden vahvaksi. Lukon runkosarja oli tällä kaudella kovaa puurtamista. Peleissä leijaili tuskainen väkisin tekeminen ja sitä yritettiin hallita jotenkin. Joissain peleissä lähes kaikki onnistui, mutta sitten palattiin taas puurtamisen tielle. Vaikka tulosta pitää saada jotenkin, rentous puuttui. Tiukan paikan tullen tai pelin seottua, ei osattu hakea ratkaisu paremmasta tai ei ratkaisut ainakaan heijastellut katsomoon. Kauden alussa juniori-osasto oli erittäin pirteällä pelipäällä ja uskalsivat pelata, kuten myös moni muu kokeneempi pelaaja. Mihin muuten nämä nuoret hävisivät loppukaudesta? ja mihin hävisi se luovuus ja uskallus muutenkin? Kauden alussa mielessä kävi jo juniori-ketjusta, joka säkenöisi pleijareissa. Näkyvin muutos pelissä edelliskauteen verrattuna oli ainoastaan ylivoimapelin parantuminen. Ei muuta.
Onko pienen paikkakunnan sisäpiirit niin voimakkaat, mitkä syö ilmatilan tekemisen raikkaudelta? Onhan Lukossa aina ollut oma porukka hoitamassa asioita, paitsi aika usein valmentaja on tullut muualta. Joutuuko valmentaja liian kovaan rutistukseen omassa touhussaan. Ei kai nyt sentään? Mutta joku organisaation sisällä kuplii. Olihan tämän kauden pelaajien taso kuitenkin ihan korkealla.
Lukon toiminnan rahoitus on liigassa omaa laatuaan. Pitäisikö valmennuksenkin olla tässä tapauksessa omanlainen. Miltä kuulostaisi kaksi päävalmentajaa? Runkosarjavalmentaja ja PlayOff-valmentaja? Roolitus selkeäksi. Runkosarjavalmentaja, joka ohjaa ja rakentaa joukkueen koko kauden tiiviiksi nipuksi pleijareihin. Pleijareiden alkaessa ja loppukauden aikaan homman ottaa haltuun Play-off Valmentaja, joka keskittyy sen sarjan läpi viemiseen. Tietenkin tämän pitäisi tapahtua hyvässä urheiluorganisaation hengessä, mutta se onkin eri tarina.
Jotain kuitenkin pitäis tehrä! Ja hei tää on vaan peliä. Tästä pitäisi nauttia!
Tsemppiä taas ensi kauteen Lukko!
#raumanlukko
Yllä oleva teksti on kirjoitettu pienessä kiukussa ja pettymyksessä. Olkoon se jo huomenna mennyttä ja Train kept a rollin!
Tarkoituksena ei ollut tehdä kirpparikierrosta. No, eihän tämäkään ollut kuin pikku poikkeama reitillä tänä lauantaina. Ihan muissa asioissa liikkeellä, mutta kun kohdalle osui 😆 Levyjä kyllä oli tarjolla jonkin verran, mutta mitään ihmeellisiä Oho-hetkeä ei tullut koettua. Paitsi, yksi pelottavan näköinen kansi osui silmiin (Anita) Taisi sisältää vain kaksi biisiä.
Kuitenkin yksi ihan mukava 10" löytö, jota on monesti jossain levylistoilla katsellut ostomielessä. The Sound Of Fury-levy ja orginaali mono brittipainos, sekä kaiken lisäksi hienossa kunnossa. Billy Fury on siis brittiläinen rokkari, joka julkaisi ensimmäisiä levyjä 50-luvun lopulla ja teki jotain sellaista jotka kiipesivät myös listoille. Levyltä löytyy sellaisia kappaleita, joita ovat myös suomalaiset nuorisoyhtyeet taltioineet omille julkaisuilleen, kuten esim. Turn My Back On You. Kymppituumainen on kyllä hieno formaatti! Ääninäytteenä levyltä tässä on My Advice. Kappale, jonka muun muassa The Whirlwind versioi hienosti. Tällaista tänä viikonloppuna.
