Levyhiplaajien konferenssi oli Espoon kulttuurikeskuksessa aurinkoinen. Paljon asiaan perehtyneitä ammattilaisia esittelmöimässä levyjään ja samalla myös pyrkivät pieneen kaupanhierontaan. Väkeä paikalla kohtalaisen hyvin ja mukavaa puheensorinaa levyistä. Hieno tapahtuma!
Ne, ketkä kokivat 80-luvulla Garagerock myllerryksen muistaa kyllä tämän yhtyeen. The Miracle Workers julkaisi ensimmäisen tuotoksensa jo vuonna 1984. Omalla nimellä julkaistu seiskatuumaisesta tehtiin vielä pari lisäpainosta, joten se taisi heti saada hyvän vastaanoton. Samana vuonna julkaistiin vielä Mini-lp 1000 Micrograms of...Miracle Workers upeilla kansilla.
The Miracle Workers:
Gerry Mohr / Dan Demiankow / Matt Rogers / Gene Trautmann / Joel Barnett
Puhutaan Superkaudesta, mitä suomalaisessa jääkiekossa on edessä tulevalla kaudella. Näin varmaankin on, koska joukkueiden määrä on aikas massiivinen ensi kertaa ja panosta on ruuvattu mielenkiintoiseksi. Mille kenttäpelaajalle on tulossa Superkausi pisteiden valossa? Kuka onnistuu pelaamaan kauden läpi terveenä ja olemaan samalla tehokas. Arvio joka joukkueen kohdalla ja laitetaan pistearviokin pelurin kohdalle. (onko alakanttiin pelien määrään nähden?)
Arvuuttelut ei ole välttämättä joukkueen paras pisteissä, mutta kuka onnistuu omalla tekemisellä kaudella. Laitetaan hyökkääjä ja puolustaja per joukkue.
Katsotaan loppukaudesta miten kävi?
PopPaavali 30.8.2026 Helsinki. Paavalin Seurakunnan ilmaistapahtuma. Tapahtuman kattauksen järjestivät kasaan yhdessä Pastori Kari Kanala ja Milla Palovaara. Esiintyjät Kauko Röyhkä & Röyhkeät - Aino ja Hajonneet - God Given Ass - Rebekka Holi Duo - RaakaSaga Ja Yökylä, sekä Rami Helin Presents. Pastori Kanala yhdisti varsin mukavalla tavalla ja tietämyksellä popkultuuria, sekä kristinuskoa juontaessaan tilaisuutta!
No, tätähän tilannetta on mukava kummastella ja pitihän sitä parin kiekko-asiantuntijan kanssa lähteä veikkailemaan keskenään, kuka pärjää ja mikä joukkue on missäkin kohtaa, kun sarjaa on pelattu noin neljännes. Eli millainen on sarjataulukko 20.10.
| |
Tässä alla taulukko, miten veikkasimme. Vasemman puoleinen sarake on omani. Kukaan meistä ei veikannut omaa suosikkijoukkuettaan ykköseksi? Veikkaajat kaikki asuvat eri paikkakunnilla. Tähän palataan myöhemmin. Mitä sinä veikkaat? Liiga veikkaus 20.10.2026 / Sarjataulukko |
Taas olis uutta Roketti tarjolla .... The Crisps!
Noin 2500 henkeä vetävä Allas-live alue täytyi täyteen tiistai-iltana, joten yhtyettä selvästikin odotettiin. Paikkahan on mielenkiintoinen sijainniltaan, sillä aivan merenrannan tuntumassa ja satama-alueella pääsee ihan mukavaan fiilikseen säiden ja yhtyeen osuessa kohdilleen.
WOLFMOTHER soittaa trio-kokoonpanolla ja myllyttää varsin mukavasti soittimiaan. Omaperäisellä ja uniikilla lauluäänellä varustettu laulaja Andrew Stockdale istuu solistiksi bändille enemmän kuin hyvin. Mielessä pyörähteli 70-luvun trumpettilahkeiset nuoriso-orkesterit ja tymäkät äänivallit olivat läsnä. Koko setti oli ladattu täyteen omia kappaleita ja covervetoihin ei astuttu tai ainakaan itse en tunnistanut sellaisia. Ehkä sekin kertoo omasta tekemisestä jotain. Hienoa menoa! Mainiosta menosta kertoi myös innostunut yleisö, joka lauloi ja tanssi mukana. Ihan mukava tiistai-ilta!
Bomp records julkaisi laadukasta jytää jo 70-luvun alkupuolella. Sieltä pullahti muun muassa Iggy And The Stoogesia ja The Flamin' Grooviesia ja DMZ, joka vuonna 1977 julkaisi ensi-ep:n saman lafkan kautta. Seuraavana vuonna yhtye hääräsi jo kovassa nousussa olevan Sire Recordsin kanssa, joka alkoi julkaista tuutin täydeltä uutta aaltoa, punkkia, sekä muuta mielenkiintoista. Omalla nimellä julkaistu levy ilmestyi pääasiassa USAn ja Brittien markkinoilla, mutta myös Scandinaviassa(!) vuonna 1978. Levyn 11:sta kappaleesta kolmea lukuun ottamatta ovat kaikki muut omia. Ykkösraita Mighty Idy on Garage RockenRollin klassikko kamaa, silkkaa paahtoa alusta loppuun! Yhtyeen meno ei ilmeisesti maistunut isommalle yleisölle ja tämä pitkäsoitto jäikin ainoaksi Sirelle. Levyllähän on toinen toistaan potkivaa Garage Roll kappaletta! Klassikko-levy! Kuunnelkaapa, vaikka lämpimikseen ykköspuolen päättävä stoogesmainen 'Don't Jump Me Mother' -kappale (HuH!)
DMZ: Jeff Conolly / J Rassler / Paul Murphy / Peter Greenberg / Rick Corraccio
The Lyres: Jeff Conolly / Paul Murphy / Steve Aguino / Dave Szczepaniak
Vaya Con Dios, Mono Mann
1956-2026
Nyt kun korvamadot on surissut päässä edestakaisin viime viikonlopun jytäjuhlista ja möly alkaa laskeutua, palautuu mieliin herkät hetket. Muutama todella hieno ylläri tuli koettua?! Ensinnäkin, Suvilahti pelitti alueena näillä yleisömäärillä todella mukavasti taas kerran (kolmas jytäkesä). Ei turhaa jonottamista tai jossittelua (ellei Tiivistämön jonossa törröttelyä lasketa) oikeastaan missään.
Mutta mukaviin yllätyksiin. Näistä itseasiassa kolme tapahtui juuri edellä mainitussa Tiivistämössä. Eniten kolautti uusista kuitenkin Rami Helin Presents. Minkäänlaisia ennakko-odotuksia ei ollut yhtyeeseen. Heidän ensijulkaisu ilmestyi kuluvan vuoden alussa ja sitä ei ollut vielä kotiin hommattu kuunteluun, ainoastaan tuben kautta, ehkä City of The Seven Hillsiä kuullut. Keikkapaikalle saavuttiin sopivasti just ennen aloitusta.
En tiedä miten tämä yhtyeeltä onnistui, mutta kun he tulivat lavalle, sali hiljeni täysin. Siis Täysin. En tiedä kauanko tätä hetkeä kesti. Oli vain himmeät valot ja hahmot lavalla, kunnes taustalta alkoi hiljalleen kuulua pehmeän rummun kuminaa. Oma hengityskin kuulosti meteliltä tässä vaiheessa. Viimeistään laulajan avatessa kappaleen, valui selkänikamien ydinnesteet kalsareihin. Aivan tajuttoman kaunis kokemus. Kappale osoittautui Tollin' Belliksi (Black Death Blues). Lavan täytti iso orkesteri, joilla oli taitoa tähän ihmeelliseen esitykseen. Homma senkun vain kasvoi isommaksi erilaisilla kielisoittimilla ja viehättävällä kuorolaululla. Muitakin yllätyksiä tuli koettua ja laitoin tuonne alas viiden kärjen mitä omalla kohdallani tuli bongattua.
Kun koko päivän jytäämiset oli ohitse ja kotiinpaluu tapahtui seuraavan päivän jo mennessä toista tuntia oli vielä yksi tehtävä. Laitoin Rami Helin Presents levyn tilaukseen. Levy saapuikin jo edellispäivänä! Peace and Love!
1. The Flaming Sideburns (Jytälava)
2. Rami Helin Presents (Tiivistämö)
3. The Raveonettes (Päälava)
4. The Plastic Tones (Tiivistämö)
5. The Hauntees (Tiivistämö)
 |
| VALCO * |
Mitä oudompaan kirppariin eksyy, niin varmemmin yllättyy. No, on se sit posiitivista tai negatiivista on toinen asia. Aika usein negaa. Eilen kuitenkin osui molempia ja jotain tarttui matkaankin. Parin ihanan naisartistin soolo-debyytit, Vicky ja Susanna! Myös ensimmäinen Neuvostoliiton aikainen julkaisu itselle kahdella eurolla. Onhan tämä nyt selviö, jos levyllä on Üksildane Rong eli alunperin Lonesome Train by Johnny Burnette. Tässä sen vetäisee Ivo Linna. Yksi vinska oli ostettava ihan kansien vuoksi ja oli kohtalaisen edullinen kaiken lisäksi. Katotaan, mitä naapurit tästä tykkää kun asetetaan lautaselle, itsellekin ylläri?!
Lauantai tulee aurinkoisena. Metromatka alkaa kaukaa ja pysähtyy Sörnäisten asemalle, josta liukuportaat ylös Piritorille ja siitä kevein askelin kohti Suvilahtea. Ihmiset ovat hymyileviä ja juttutuulella. Edellispäivän keikkoja käydään läpi, mitä ja ketä tuli nähtyä. Fiilis alkaa nousta kun astelee Vilhonvuorenkatua alaspäin.
The Haunteesin jälkeen jääkin aikaa sopivasti ruokailuun ja nesteytykseen. Seuraavana on taas uusi tuttavuus Rami Helin Presents. Taitaa olla tällä hetkellä Suomen maalta yksi komeimmin laulavista kavereista Rami Helin. Keikan aloitus oli aikas tyrmäävän kaunista kuunneltavaa. Eikä tämä komeus jää pelkästään lauluun vaan kokonaisuus toimii ja hienosti. Mieleen tuli hieman Chris Eckman & The Walkabouts. Tästä taitaa myös olla muodostumassa jotain isompaa, ellei jo ole sitä.
 |
| #hurula @hurula |
 |
| #therapy? @therapy |
 |
| #ismoalanko @ismoalanko |
 |
| #thehauntees @hauntees |
 |
| Lähtöasema in action |
Mutta paljon oli vielä edessä. Ehdin kuunnella Litku Klemettiä pienen tovin ja Rock Siltasen Groupiin ei ollut mitään jakoa jonon vuoksi, joten jäi aikaa kuunnella Fun Lovin' Criminalsia tovi. Ei edelleenkään ollut minun juttuni. Ihan ok, mut ehkä omat fiilikset ei kohdanneet tätä nyt?! Sen jälkeen suurilla odotuksilla kuuntelemaan Ruotsalaista Atomic Swingiä ensimmäistä kertaa ever. Alkutunnelmat ensitavuista antoi jotain mitä toivoa tulevasta. Mutta jotain tapahtui tai on tapahtunut. Volyymit oli jotenkin kadoksissa ja ne tutut kappaleet, mitkä kuuluvat heidän soittokirjaan, kuulostivat hieman pehmeiltä ja jopa oudoilta. Olisin toivonut äänimaailman hieman enemmän voimaa ja särmää. Ehkä väärä sijoituminen lavan suhteen vei toivon superista jonnekin?
Suomen paras festari tapahtuu taas.
Bändikattaus miellyttää taas kuulijaa. Sopivasti sekalaista ja mystisen hyvää tiedossa, niin maan alta, kuin pitkän linjan tuttua jytää. Se miten tapahtuma on muodostunut, elänyt ja kasvanut on hieno tarina tähän mennessä. Bändivalinnat perustuu selvästi tapaan, joka poikkeaa monesta muusta tapahtumasta. Upeaa toimintaa!
Festarisuunnitelma 'must see' on kuitenkin tehty taas kerran, niin kuin jo monina vuosina aiemmin on ollut tapana. Yleensähän nämä suunnitelmat ovat kusassut aika pahasti monien erilaisten syiden takia. Esimerkiksi joskus Provinssi-rokissa (olikohan -87?) nökötettiin suurin aika juhlapaikan viereisellä leirintäalueella (siinä Sorsanpesän vieressä) pakettimersussa porukalla ja kuunneltiin mankalta omia herkkuja, festivaalisäiden ollessa 'ylitsepääsemättömät'. Se kuka on onnistunut vierailemaan Törnävän saaren kekkereissä säiden ollessa kohdillaan, tietää mitä tarkoitan. No, tuli kuitenkin Lou Reed ja Sator nähtyä, hiukan Sugarcubesia ja R.E.M.iä. Sugarcubes tais esittää jonkun suomikappaleenkin.
Back to the 2000-luku ja suunnitelma viikonlopuksi. Seurataan ja ihmetellään miten käy. Perjantaina olisi tarkoitus tsekata ekana power-poppia á la Plastic Tones, jonka jälkeen pikku paussi ja voi keskittyä alueen mukavuuksiin!? Klo 19:40 kompassi ohjaa Jytälavalle, jonne kipuaa Ruotsin voimannäyte Atomic Swing. Se onkin eka kerta kun tulee tämä kopla todistettua livenä! Yhtyehän on tehnyt rautaista jälkeä levyillä ja huhut kertoo kuumista keikoista. Odotukset tapissa! Sen jälkeen onkin melkoinen suora putki Hittiä lisää. The Raveonettes - The Flaming Sideburns - The Hypnomen. Tässä vaiheessa iltaa alkaa jo hikeä pukkaa ja alkaa olla päivä pulkassa, jos kaikki menee edes jotenkin tähän suuntaan.
Lauantaiksi pitäisi ehtiä paikalle jo klo 15. Silloin uusi tulokas The Hauntees hyppää kehiin. Katsotaan miten orkka painaa Garage-tahtia niin, että juhlayleisö nikottelee kummissaan. Loppupäivän bändeistä omalla tsekkauslistalla kaikki muut, paitsi Lemonator ovat ensi-liven edessä. Wasted - Hurula - Grande Mahogany - Lemonator - Coffinshakers. Kaksi viimeksi mainittua ovat samaan aikaan eri lavoilla. Näillä näkymin Coffinshakers taitaa vetäistä pidemmän korren tällä kertaa. Mutta, palataan asiaan! Mitkä ovat sinun 'must see'-listalla?
Voikukka korvan taa ja spittareiden kiillotus, on aika Jytäkesän! ♬♫♪♩
PERJANTAI:
Kirkkonummen maatilapuodilla järjestettiin tänään 10-vuotisnäyttely. Paikalla monia upeita muotoiluhelmiä.
 |
| Presidentin vanha Cadillac |
Kyllä ihmisen on hyvä olla, jos on mahdollisuus kokea, miten elävä musiikki vie mukanaan ja antaa enemmän kuin uskalsi toivoa. Tavastian lavalle nousi perjantai-iltana jotain mitä oli odottanut jo vuosia näkevänsä. Jolly Jumpersin musiikkiin on ehtinyt hartaudella tutustua jo kultaiselta 80-luvulta lähtien, mutta livenä harvemmin. Edelliskesänä Jytäkesä Go-Go tapahtuman missaaminen tuli nyt korjattua.
Koska Jolly Jumpersin edellisestä keikasta oli tosiaan kulunut jo tovi ei osannut aavistaa mitä olisi tulossa. Keikka alkoi hartaalla hetkellä, joka ennusteli jotain isompaa. Omalle kohdalleni ei ole montakaan kertaa tullut vastaan tällaista tunnetta mitä Jolly Jumpers aiheutti illan aikana. Soittajien taito ja miten tekeminen paketoidaan niin, että se pysyy kiinnostavana ensi iskusta lavalta poistumiseen. Se vaatii jotain muutakin kuin sähköt soittimiin. Jolly Jumpersissa on jonkinlaista syvempää yhteyttä keskenään. Soittajien ruumiinkieli kertoi kaiken ja rentous paistoi Tavastian perälle asti. He selvästi nauttivat jokaisista sekunneista ja liikkeestä kappaleiden edetessä kauniina teoksina. Jotenkin tuntui, että he käsittelivät valtavaa energiamassaa pidätellen ja muokaten sitä. Sitten sitä valutettiin yleisön päälle juuri oikealla hetkellä. Äänimassat olivat erittäin selkeitä ja miksaaja onnistui myös erittäin mainiosti tuona iltana. Yksi parhaista keikoista, mitä on koskaan tullut todistettua. I Feel Power, Long Live Jolly Jumpers!
