Pahoittelut säätämisestä! Joku ehkä huomannutkin blogin nimen muuttuneen. Halusin uusia blogin nimen, mutta tarkoitukseen sopivaa ei sitten helpolla synny. Joku mikä edes hieman sopisi tyyliin. Aiempi nimi oli lainassa yhdeltä maailman kovimmalta yhtyeeltä Rock’n Roll Triolta ja heidän versioon kappaleesta The Train kept a rollin'. Juna kulkee edelleen, mutta jatketaan nyt uudella nimellä. Se tulee olemaan myös YouTube-kanavalla samanniminen, joten toivottavasti sieltä löytyy jatkossakin jotain kiinnostavaa. Rock and Roll Jukebox jatkaa edelleen saman nimen alla.
Blogin Kaikille lukijoille isot kiitokset! Teitä on jostain syystä ympäri maailmaa vaikka kirjoitukset on kömpelösti kirjoitettuna suomenkielellä. You Rock!
Kirjoitukset blogiin muodostuvat omista musiikkimieltymyksistä ja muista mielenkiintoisista asioista joita omalle kohdalle on osunut. Jatkossa tekstit löytyvät Broken Amp nimisenä.
