2021-06-04

Australian Rock in The 80s

 Joku sanoi, että 80-luku oli tylsää aikaa!   Itselleni se oli kultaisin!
 Eräästä maankolkasta tuli jotain uskomattoman hienoa värinää musiikki rintamalla. Kyseisen maan ja tuon aikakauden musiikkikulttuurin vaikutus saa erityismaininnan tässä blogissa vielä vuosikymmenien jälkeenkin. 

Australiasta alkoi tosiaan kahdeksankymmenluvulla pulpahdella jotain mielenkiintoista. Siinä oli vaan jotain sellaista, missä piti olla mukana. Tätä juttua ei voinut jättää katsomatta ja siihen oli sukellettava mukaan. Jo pelkästään ajatus kaukaisesta mystisestä maasta, josta tulee näin paljon ja rankalla kädellä laadukasta musiikkia oli kiehtovaa. Kummallista myös oli, että näiden yhtyeiden levyjä löytyi yleensäkin Suomen maalta ja aika hyvinkin toisinaan. Kiitokset kauppiaiden ahkeruudesta! 
Aiempi nuoruus meni itsellä urheillessa ja urheiluseurojen tarjoamat mahdollisuudet alkoivat tuntua omalta osalta olevan ohi, joten tilalle oli vaihtumassa uusi mielenkiintoinen 'harrastus'. Jostain syystä musiikki tuli matkaan vieden miehen mukanaan, vaikka olihan roots-musiikki jo ollut muutamia vuosia mukana matkassa. Heittäydyin täysillä mukaan ja äänivallit pompotteli kuulijaa kuin flipperin rauta palloa. Asia tuntui mielekkäältä ja kiinnostavalta.
 Tuohon aikaan Suomen radioaalloilla soi tasaisen harvakseen keskiviikko iltaisin Kovan Päivän Ilta, joka soitti tiettyyn aikaan varsin rajallisesti juontajien valitsemia levyjä. Tämä oli aika lailla ainoa lähde ja apu yhtyeiden kuunteluun radiosta. Oliko jotenkin niin, että Kovan Päivän Ilta jakaantui kahteen tunnin osaan ja joka toisella kerralla oli Miettinen, jonka ohjelmat oli Must-listalla ja toisella puoliskolla vuoroa piti Juhani Kansi tai/vai Heikki Kemppainen enemmän britti painotteisemmalla popilla. Taisi vielä mennä niin, että Miettinen oli vuorossa aina jälkimmäisellä tunnilla ja omaa suosikki ohjelmaa joutui kärvistelemään odotushuoneessa ennen ohjelman alkua britti-popin raikaessa. 
Miettisen ohjelman johdosta ja opastuksella tälle aussie matkallekin lähdettiin. Kovan Päivän Illan jälkeen taisi tulla vielä Hilun ilmestyskirja, jonka tarjonta oli pääasiassa Punk/HC esityksissä. RadioMafiassa 80-luvun loppupuolella John Peel valisti nuorisoa erittäinkin mielenkiintoisilla populaarimusiikin esityksillä
ja jossain välissä vuorossa oli Esa Koivio Lontoo-osio. Näitä radioääniä ja ohjelmia tuli kuunneltua iltaisin  80-luvulla. Ai niin Roots-illat, milloinkohan niiden radioaika mahtoi alkaa? Nättilä ja Kuloniemi kertoivat varsin ammattimaisella otteella niin blues- tai countrymusasta. Aika lailla siinä se tarjoilu radiossa sitten olikin. Ylitarjonta oli rokin suhteen radiokanavilla oli tuolloin outo käsite. Niukasti löytyi kanavilta yleensäkään minkäänlaista tarjontaa, puhumattakaan, että se olisi ollut kiinnostavaa, varsinkaan 80-luvun alkupuolella. Seuraavalla vuosikymmenellä alkoi jo hieman olla muutosten makua ilmassa, tuli Räkärodeot ja muutenkin oli vaihtoehtoja. Paikallisradiot aloittivat omat toimintansa. Usvaisia muistikuvia on myös sellaisista ohjelmista, kuin Rokkivekkari ja Rokkimittari. Olikohan nämä ohjelmat 70-luvun puolella? Muistaisin, että Rokkivekkarin takia myöhästyi välillä jopa koulusta, kun kappaleet piti loppuun asti kuunnella ja esittäjät muistiin laittaa. 
Radiosoiton lisäksi tarpeen tyydytystä täydensi muutama erittäin ammattitaitoinen levykauppa ainakin Helsingissä ja Tampereella, joiden laareista tuli kaiveltua ja tilattua tasaisen tappavalla tahdilla vinyyli-kiekkoja, mutta selkeästi enemmän Helsingin suunnalta. Ja hyviä levylöytöjä tuli tehtyä tavaratalojen (Centrum, Anttila, Sokos) musiikkiosastoilta.
Kirjoittaja ei kuitenkaan ota vastuuta muistin tarkkuuteen, eikä edes osumia oikeisiin vuosikymmeniin 😉 mitä milloinkin tapahtui. 

Pienellä vaivannäöllä ja kirjeiden lähettämisellä löytyi apuja myös ulkomailta vinyyli kiimaan. Samalla kun levytilauksia lähetettiin kaukomaille, kuului tilauksen sisältöön melkein aina jonkin sorttinen lehti-ostos. Näiden Fanzine-julkaisuiden sivuilta kirjoitettiin aivan oudoista yhtyeistä, mutta kiinnostus alkoi kummasti nousta kun niitä tekstejä tavaili. Lehdet, kuten B Side, Bucketfull of Brains, Goar, Noise for Heroes, Next Big Thing, Phuff, Motorbooty tulivat ainakin tutuiksi. 
Näillä opeilla oma vinyylihylly alkoi muodostua ja jopa paikka paikallisessa musiikkibaarissa deejiinä kolmen vuoden pestillä vuosikymmenen puolivälissä?! Eivät omistajat tienneet alussa mitä tilasivat 😃 I'm DJ, not a Jukebox! ja ei tanssimusaa, olkaa hyvä!

#australia
Östralia

 Australian tarjoamasta musiikkikulttuurista muodostui itselleni varsin massiivinen huvi, joka tuntuu vielä tänäkin päivänä. Australian rytmisektiot tuntui sopivan varsin mainiosti omaan musiikkimakuun ja sitä maisteltavaa tosiaan tuli tuolloin. 
 Alla on listaa omalle kohdalle osuneista suosikeista, jotka omaan levyhyllyyn eksyivät ja mielestäni ansaitsevat maininnan, sekä levyaikaa aina kun on mahdollista! Ainakin iso osa listasta. Äkkiseltään kun muistelin, niin noin kymmenen näistä tuli koettua livenäkin, jopa Suomessa. Enempäänkin olisi ehkä ollut mahdollisuus, mutta asuinpaikkani maantieteellinen sijainti sulki rientoiltamat useasti omalta kohdalta. Esimerkiksi Tavastialla jammailtiin viikolla usein ainakin Nixon-klubi jameissa, joissa tarjolla oli varsin maukkaita akteja, niin koti- ja ulkomaisten ryhmien puolesta, sekä jopa Östraaliasta saakka.



Alla mainitut yhtyeet ovat siis omia nostoja, sekä lyhyitä mielipiteitä omista kokemuksistani kyseisiin yhtyeisiin. Varmaan paljon Australian ihmeitä puuttuu, mutta nämä osui itselle kohdalle. Rakkaudesta musiikkiin! Jos kiinnostus valtavirran sivupurojen surffaajista kiinnostaa, voi jokin näistä kolahtaa sinullekin vielä tänäkin päivänä, ellei se ole jo tapahtunut. Tiedän kyllä, että täällä suomen niemimaalla vastaavia kahjoja löytyy. Suosittelen tutustumaan tuon maan ja tuon ajan musiikkiin, voit jopa yllättyä!

🎼🎶🎶🎶🎶🎶🎶💤🎶🎶🎶🎶🎶🎶🎶🎵🎶🎶🎶

"Well I live in an igloo at the Polar Zone
And at the night I dream of a red telephone
I felt so lonely when my samoyed died
And felt my tears freeze when I finally cried"
                     -Igloo

🎼🎶🎶🎶🎶🎶🎵🎶🎶🎶🎶🎶🎶🎶💤🎶🎶🎶🎶

 
#aussierock, #aussie, #80saussie, #australiarock, #australiapop, #aussieguitarrock, 

Päivitys menossa/Updating

Aints
Ed Kuepperin kokoama jytäyhtye. Massiivista kitara vyörytystä ja pitkiä biisejä. Mukana muun muassa Kent Steedman ja Mark Dawson. Toimii parhaiten volyymin repiessä kaiuttimien kalvoja. Edelleen aktiivinen. ❆ ❆ ❆

Applicators
Yhden singlen pukannut Applicators. A-puoli sinkusta on melkoista mätkettä, kuten kappaleen nimikin pienen vihjeen antaa 'Lick My Sweaty Balls' ❆ ❆

Assassins/Ian List and the UV's
Vähän kaksijakoiset fiilikset yhtyeistä. Samoja heppuja soitteli näissä kokoonpanoissa ja ei tuotanto ollut mitään varsin suurta. Omalle kohdalle sattui viiden biisin 12" splitti-maxi ja UV's sinkula. Tässä sinkulla on ihan hienoa rokkia jossa jopa popvivahteita, mutta 12";lla löytyykin jo Stooges coveria. Olikos tässä Exploding White Mice tyyppikin mukana.  ❆ ❆ ❆ 

Autohaze
Yhtye julkaisi legendaariselle Summershine levy-yhtiölle upeita pop-sinkkuja 90-luvun alussa. Sydäntäsärkevää popmelodiaa  ❆ ❆ ❆ ❆

Bad Brains
Itseasiassa yhtye taitaa olla Ranskalainen, mutta yhtyeessä soittaa bassoa edesmennyt Christian Houllemare, joka tuli tunnetuksi paremmin The Stems ja Happy Hate Me Nots-yhtyeistä. Otetaan siis tämäkin hieno yhtye sillä syyllä mukaan leikkiin. Bad Brains julkaisi vain yhden levyn ja PAM! Aivan huippukamaa! 'Legends from the end of time' ilmestyi vuonna 1983. Voimapoppi-osaston helmiä!  ❆ ❆ ❆ ❆ +

Bam Balams 
Aivan liian aliarvostettu The Bam Balams, jolle olisi suonut enemmänkin! Itse pidin ja pidän edelleen heidän soundi maailmasta ja tyylistä ilmaista kappaleita. 10 000 miles yksi suosikki kappaleita edelleen, puhumattakaan Wheel of Fortune-biisistä. Debyytti-levy 'Genuine Rock & Roll Medicine Show' on aivan upeaa voimapoppia & rokettia terävällä otteella! 
❆ ❆ ❆ ❆ + 

Bamboos
Bamboos on tullut tutuksi Born Killer mini-Lp:stä ja kuolemattomista sinkuistaan 'Virginia' ja 'With Which to love You'. Ihan törkeen hienoja! Heidän ensimmäinen pitkäsoitto ei ikinä jostain syystä omaan hyllyyn päätynyt.  ❆ ❆ ❆ +

Barbarellas
Reipasta poppia naisvokaalein. Julkaisivat kolme levyä legendaarisen Citadel levy-yhtiön kautta. Yksi niistä oli 7" ja pari 12" Näistä koottiin vielä kokoelma-cd. Vain eka sinkku 'Dying inside' päätyi omaan hyllyyn. ❆ ❆ ❆

Beasts Of Bourbon
Voimaa ja vaaran tunnetta, tuli mieleen kun mietin miten kuvailla musiikkityyliä tämän yhtyeen kohdalla. The Axeman Jazz oli vielä hapokasta murhakantria, mutta seuraavaksi ilmestynyt Sour Mash oli ensi tahdista sellainen katuporan isku persuksille, että vieläkin kipunoi ja pallit on tulessa. Hard work drivin' man junnasi eteenpäin kunnes Hard for You tuikkasi lisää tulta kehiin. Tex Perkins kähisi ja bändi soitti sellaisella otteella, jolla oli pakottava tarve vääntää lisää volyymia pikku stereo paroista. Linja ei muuttunut tai pudonnut seuraavien tuotosten kohdalla. Vuonna 2007 ilmestyi Little Animals, josta löytyy tällä hetkellä heidän kovin biisi, minun mielestä 'I Don't Care About Nothing Anymore'. Nykyään The Beast nimellä esiintyvä yhtye julkaisi viime vuonna 'Still Here' levyn.
❆ ❆ ❆ ❆ ❆

Bee Keepers
Beefarm Road mini-lp julkaistiin 1991. Yhtye teki vielä seiskatuumaisen tämän mini-lp:n lisäksi. Tarina kertoo, että Beefarm Road levyä tehtiin 500 kpl, mutta 300 kappaletta katosi/tuhoutui jakelijan toimesta. Hienoa helkkyvää poppia!! ❆ ❆ ❆ ❆


Black Eyed Susans
Erittäin hienosti soiva yhtye kasaantui Triffids ja Chad' Tree yhtyeen jäsenistä ja se kyllä kuuluu kieltämättä, nimenomaan hienolla tavalla. Itsellä ei ole kuitenkaan kuin kaksi julkaisua heiltä 'Mouth to mouth ja Some births are..' Pitääkin korjata tilanne jonain päivänä. Kaunista! ❆ ❆ ❆ ❆

Birthday Party
Nimestä huolimatta on nämä bileet lähempänä kaaosta, ennen kuin kynttilöiden puhaltelua ja kakun leikkausta. Tekivät 80-luvulla neljä pitkäsoittolevyä. Oma kokemus kuitenkin jäi vain tuohon ensimmäiseen 'Prayers on Fire'. Jälkeenpäin yhtyeen soittajat tulivat varsin tutuiksi muissa soitinryhmittymissä. Nick The Stripper ❆ ❆ ❆

Bored
Nyt mennään eikä meinata. Detroit haisee ja kuuluu tämän yhtyeen soundissa. Volyymi tuottaa mielihyvää lisää.  ❆ ❆ ❆ +

Butcher Shop
Varsin vakuuttavaa jyrää alusta loppuun. Tex Perkinsin sivuprojekti, joka julkaisi vain yhden kokopitkän levyn ja 12" sinkun 'Hard For You'. ❆ ❆ ❆

Box The Jesuit
Mustanpuhuva peikkoryhmä yhdisteli Grungea ja Glam-rockia tehden sitä omalla tyylillään muutaman levyn, sekä upean 'Angel Flame'-sinkun. ❆ ❆ ❆

Celibate Rifles
Terävää kitarointia, upeita koukkuja & tukevaa rock'n rollia! Celibate Rifles vietti varsin paljon aikaa levylautasella ja siitä muodostui viikonloppujen suosikki tunnelman nostattamiseen. Roman Beach Party oli ja on edelleen tiukasti soitettu kokonaisuus. Levy, joka viimeistään teki minusta yhtyeen diggarin. Kävivät myös Suomessa ja esiintyivät Nummi-Rockissa, olikohan -91. Ketäs muita oli paikalla? Viime aikoina levysoittimen neula on urautunut 'Heaven on a Stick'-albumille. Maailman tyylikkäin yhtyeen nimi! Les Fusiles Celibataires!  ❆ ❆ ❆ ❆ ❆

Rob Younger & The Celibate Rifles
Live-ep nauhoitettu vuonna 1988
Nimikirjoitukset saatu: Nummi Rock 1991 (Thx Kev!)
Kent Steedmanin kanssa käytiin katsastamassa sen aikainen 69 Eyes.
Muistoksi jäi myös hänen plektra.

Chevelles
Hienoa voimapoppia jälleen. Taisi olla Richard Lanen alkuun saama projekti. Kid's Aint Hip! ❆ ❆ ❆ ❆

Chills
Kaunista ja kevyttä Indie-poppia. Omakohtainen kokemus perustuu 'Soft Bomb ja Submarine Bells'-levyihin. Heavenly Pop Hit! ❆ ❆ ❆ ❆

Chris Bailey
Saintsin toinen johtohahmoista on tehnyt omalla nimellään levyjä yhtyeen hajoamisen jälkeen. Ihan samoille tasoille soolotuotanto ei kiivennyt. The Saints nimellä julkaistiin 'Kings of the Sun', joka kuitenkin taisi olla enemmän Baileyn oma levy, vaikka sointi onkin Saintsmaista. Hieno levy!  ❆ ❆ ❆ 

Chopper
Hienoa Voimapoppia! Cd hukassa, mutta sinkku 'How Does Feel' löytyy. ❆ ❆

Church
Yhtyeen alkutaipaleen tai sanotaanko itselle koko 80-luvun tuotanto oli sitä herkkua isolla kuorrutuksella. Erittäin kaunista ja mielestäni suomalaiseen melankoliaan taipuvaiseen kuuntelijaan osuvaa kauneutta edusti The Church. Pari kertaa livenäkin tuli nähtyä ja varsinkin Tavastian keikka oli namia korville. Pitäisi tutustua viimeisimpiin julkaisuihin ehdottomasti. Ihan tajuton määrä julkaisuja tehnyt yhtye. ❆ ❆ ❆ ❆

Coneheads
Heidän tuotannosta on itselläni kapea kokemus. Löytyy vain yksi seiskatuumainen 'Happiest Day of her Life', jonka julkaisi Sympathy for Record Industry'. Poppimaisemissa mennään. ❆ ❆ ❆ +

Contrapunctus
Omakohtainen kosketus näiden musiikkiin perustuu kahteen sinkkuun, jotka ovat hienoa garagerockia. Äänekästä kitaraa ja möreää laulua! ❆ ❆ ❆

Cosmic Psychos
Jotenkin tulee mieleen aina puskutraktori tästä kolmikosta. En tarkoita niin, että homma etenisi hitaasti, vaan voimalla ja takuuvarmasti läpi. No, olihan kyseinen menopeli Go The Hack-levyn kannessa varsin edustetusti. Down The Farm mini-lp:n saattelemana, aika usein poistuttiin alkuillan kipottelusta nuorempana kohti paikallista juhlapaikkaa, oli se sitten mikä lie. Erittäin voimallista paahtoa näiltä herrasmiehiltä ja edelleen tänä päivänä. Käväisivät myös Helsingissä kaupunkifestareilla taannoin. Samana iltana myös Mudhoney. Korvat tinnittää vieläkin! Rip and Dig! ❆ ❆ ❆ ❆

Cruel Sea
Kauas ei tarvitse lähteä Beasts of Bourbonilta kunnes ollaan kylässä Cruel Sean luona. Taisi olla alkuperäinen tarkoitus julkaista instrumentaali-levy ensin, mutta solistina täällä kähisee näköjään sama heppu kuin Viski Piruissa. Tosin instrumentaali kappaleita löytyy ja hienoja sellaisia. Tunnelmapaloja suoraan pimeimmiltä kujilta. Yhtyeen ekalta levyltä avausraita Down Below soi varsin taajaan kultaisella 80-luvulla ja sen jälkeen. Julkaisivat ainakin kuusi levyä. ❆ ❆ ❆ ❆

Crusaders
Crusaders taisi tulla 90-luvun puolella, mutta oli mainio garagerokki-yhtye. Itselläni ei taida olla muuta kuin heidän ensimmäinen 'Wylde times at the Castle'-julkaisu, jonka julkaisi Zero Hour Records cd:n muodossa. ❆ ❆ ❆

Crying Suns
Yhden sinkun ihme. Ilmestyi 1988 ja tuottajana levyllä on Mick Medew Screaming Tribesmenistä. Sinkkuhan on pienimuotoinen klassikko ja ehkä kokopitkällä levyllä olisi ehkä ollut tilaus. ❆ ❆ ❆

Dagoes
Oma kohtainen kokemus yhtyeestä perustuu kahteen sinkkuun 'Daunting' ja 'Vatican Stomp'. Molemmat julkaistiin Greasy Pop Recordsin kautta. Kelpoa poppia pienellä uuden aallon viballa.  ❆ ❆ ❆

Damien Lovelock
The Celibate Rifles yhtyeen laulajana tunnettu yoga-mies soolona. Jotenkin tuntuu että tämä levy (It's a wig wig wig wig world) ei saanut sitä arvostusta, mitä levyltä pitäisi saada. Levyllä useita hienoja Lovelockin kasaamia kappaleita ja soittoporukka on myös erittäin ansiokasta kaartia. Soittokavereina nimittäin miehiä yhtyeistä kuten The Church, Hoodoo Gurus ja Divinyls. Damien teki myös pari soolosinkkua. Disco Inferno ❆ ❆ ❆ ❆

Deniz Tek
The Radio Birdman ja The Visitors yhtyeistä ainakin tämä herra tunnetaan. Deniz teki Klassikko-julkaisuja niin Birdmanin kanssa, kuin Visitorsin kanssa. Miehen soololevyt myös hienoa kitaramöyhää. Ensimmäinen pitkäsoitto soolona ilmestyi 1989 Revenge Recordsin kautta. Viimeinen tuotos tehty Stooges-mies James Williamson kanssa, joka on aivan helkutin kovaa jytää! Tyylikäs kitaristi ja mies! Maailmassa on kaksi jäämiestä ja Deniz on se toinen. ❆ ❆ ❆ ❆

DM3
Dom Mariani on yhtäkuin australian Power Pop. Uskomaton määrä upeita kitarakoukkuja ja kauniita laulumelodioita taikonut Mariani on myös DM3:n kanssa hienoa kuultavaa. ❆ ❆ ❆ ❆

Died Pretty
Jos mietit yhtyeitä, jotka tekevät upeita pop-sävelmiä, niin Died Pretty nimeä ei voi olla mainitsematta. Mahtoikohan yhtye tehdä yhtään huonoa tai edes välttävää single-julkaisua. Unohtamatta niitä pitkäsoittoja. Yhtye on tänä päivänä vielä aktiivinen! Laatusanoja tulee mieleen kun yhtyeen musiikkia luonnehtii.  Everybody Moves....away....! ❆ ❆ ❆ ❆ 

Dirty Lovers
Itseltäni löytyy vain yksi julkaisu ja se on sitäkin kovempi. Julkaisu on neljän biisin seiskatuumainen Shanty Tramp. Hienoa garage rypistystä! No, yhtyeeltä ilmestyi vielä toinenkin seiska ja siinä onkin koko tuotanto muutamaa split-sinkkua lukuunottamatta. Lyhyen uran selitys muistaakseni taitaa olla surullinen ❆ ❆ ❆ 

Divinyls
Hunajaääninen Christinen yhtye ilmestyi levyhyllyyn kahdeksankymmen luvun puolivälissä. Levy oli What a Life ja myöhemmin vielä toinenkin yhtyeen omaa nimeä kantava levy. Soundimaailma on hieman enemmän professionaalia ja popimpaa. ❆ ❆ ❆

Dubrovniks
Dubrovniks tuli esille 80-luvun loppupuolella ja ensimmäinen pitkäsoitto 'Dubrovniks Blues' ilmestyi vasta 1989 ja 'Audio Sonic Love Affair' seuraavana vuonna. Ja taas paukkuvat rummut hienosti. Ilmiselvästi rumpali James Bakerin ympärille muodostunut Kroatiasta nimensä napannut yhtye muodostui. No, olihan parilla soittajalla Kroati-taustaa, (Sujdovic ja Radalj). Yhtyeeltä tuli vielä 90-luvulla kolme levyä, mutta itselle päätyi vain nämä kaksi ekaa, jotka ovat kummasti soittoaikaa saaneet. James Baker on paukutellut rumpuja aiemmin Hoodoo Gurus, The Scientist ja Victims yhtyeissä elikkä hyvin on valmistelut tätä varten sujuneet. ❆ ❆ ❆


Dum Dum Boys/Henchmen
Yhteislevy 'Grim Relics' on Stooges/Birdman menoa alusta loppuun. Ensin taisi olla Dum Dum Boys, jonka jälkeen tuli Henchmen. Tällä levyllä tuotoksia näiden yhtyeiden ajalta. Näistä hepuista kasvoi seuraavaksi astetta jykevämpi Reptiles At Dawn rokkikopla. ❆ ❆ ❆

Dust Collection
Kirkaskielistä kitaraa ja kaunista popmusiikkia. Omalle kohdalle on osunut yksi heidän seiskatuumainen 'Ten till 13 O'clock'. Greasy Pop Records julkaisi vuonna 1986. ❆ ❆ ❆

Early Hours
Vaikka kirjoituksessa sivutaankin yhtyeitä 80-luvulta, otetaan kuitenkin tämä yhtye mukaan vaikka olikin aktiivinen 90-luvulla. Musiikillinen henki on kuitenkin heidän julkaisuissa samalla aaltopituudella kuten heimoveljillä edeltävänä vuosikymmenenä. Hienoa garage rokkia. Get What I Want ❆ ❆ ❆

Eastern Dark
Tämän yhtyeen polku jäi aivan liian lyhyeksi. Yhtye ajoi kolarin ja siinä hirvittävässä rytäkässä menehtyi laulaja/basisti James Darroch. Taisi olla niin, että yhtyeen ensimmäiset tuotokset oli juuri purkitettu, ennen tätä traagista tapahtumaan. Ainakin Mini-lp julkaistiin tapahtuman jälkeen. Single Johnny and DeeDee ja Mini-lp Long live the New Flesh ovat supervoimakasta Pop'n'Rollia! Yhtye onnistui paketoimaan lev
yille raikkaasti soivan popmelodiat täyttäen ne kirskuvilla kitaroilla. Myöhemmin tuli ulos vielä keskenjäänneistä kappaleista, sekä live nauhoituksista koottu 'Girls on the Beach'-2lp. ❆ ❆ ❆ ❆ ❆


Ed Kuepper
Saints kitaristin sooloura tuotti ja tuottaa edelleen hienoa musaa. Tämä kaveri tietää miten kappale syntyy. Ed julkaisi ison nipun älppäreitä, sekä pienempää formaattia. Myös Today Wonder projekti on kuuntelua kestävää ja tiukkaa vääntöä.  ❆ ❆ ❆ ❆

Exploding White Mice
Yhtyeen ensijulkaisun löysin oman paikkakunnan levykaupasta. Kauppias oli tilannut kokeeksi jotain uusia julkaisuja jakelijan kautta ja tästä läjästä nostin 'Nest of Vipers' mini-lp:n ja myös Thin White Rope:n esikoislevyn 'Exploring the Axis' mukaan matkaan. Molemmat silloin tuntemattomia minulle, vielä.
Exploding White Mice mini-lp on kuuden biisin mittainen ramoradiobirdman-täyspaahto levy, joka lämmitteli aika useasti kotihipoissa kaveriporukan mieliä isolla volyymilla. Yhtyeeltä tuli pari mukavaa sinkkua ja pari pitkäsoittoakin, mutta tämä minilevy oli Se kovin. ❆ ❆ ❆ +


Fishermen
Taas yhden sinkun ihmetys. The Fishermen kasaantui Jeremy Oxley ympärillä ja klassikko sinkkuhan tästä ainoasta tuotoksesta tuli. Can't You Stop on erittäin upea power pop esitys, eikä b-puolen 'City Opera' jalkoihin pahasti jää. ❆ ❆ ❆

Four Horsemen
Taas yksi Australian yhden sinkun ihmeellisyyksiä. Bändissä soittajina kuitenkin tuttuja hemmoja Screaming Tribesmen, Hitmen DTK, Girlies, Fun Things yhtyeistä. Tuottajan hommissa Chris Masuak. Itse musiikki luonnollisesti kitaravetoista rokettia. ❆ ❆ ❆ +

Fun Things
Fun Things julkaisi kaksi levyä. Ensimmäisenä julkaistiin 4:n biisin ep vuonna 1980.
Jälkeenpäin 1985 julkaistun singlen Savage/Lipstick kappaleet löytyvät myös tuolta ekalta julkaisulta. Klassikkokamaa! Yhtyeessä soittivat veljekset Brad ja Muzz Shepherd, Graeme Beavis ja John Hartley. Jälkimmäinen herra tuli tutuksi myös Screaming Tribesmenistä, kuten myös Muzz. When the Birdman Fly! ❆ ❆ ❆ ❆ 


Girlies
Jotenkin tuntui, että näillä kundeilla olisi ollut isompaankin mahdollisuus. Voimakkaalla popilla ja hienoilla melodioilla ainakin ovat nämä kaksi julkaisu varustettu mitä itseltäni löytyy. Mini-Lp Common Thing on todella hienoa poljentaa! Mieleen tulee esimerkiksi The Screaming Tribesmen tai vaikkapa The Hitmen. No, onhan yhteys olemassa Tribesmen yhtyeeseen kitaristi Brian Mann kautta ja Mark Wilkinson soitteli sellaisissa orkestereissa kuin Lime Spiders ja New Christs, sekä löytyyhän sieltä kosketus Hitmeniin Shane Cooken kautta. Toinen julkaisu mitä heidän tuotannosta löytyy itseltäni on seiskatuumainen 'Pussycat'. Galleon! ❆ ❆ ❆ ❆ +


Grooveyard
Tämäkin yhtye, kuten aika moni muukin 80-luvun Australian hienoista poppi- ja rokkiyhtyeistä julkaisi varsin vähäisen määrän käsin pideltävää ja korvin kuunneltavaa. Ilmavaa poppia soittava Grooveyard julkaisi yhden singlen ja 12" mini-lp:n. Tuttuja soittajan nimiä vilahteli näilläkin tuotoksilla, kuten Richard Lawson(Lime Spiders) Chris Masuak (Radio Birdman, Screaming Tribesmen), Jon Scofield (Paul Kelly and The Messengers) ❆ ❆ ❆


God
Melbournen hirmumyrskyn eka levy 'Rock Is Hell' oli ja on melkoista paahtoa. Yhtyeen kolmivuotisen uraan mahtui pari levyllistä menoa. Vauhtia ja vaarallisia hetkiä riittää ja niskanikamat on kovilla! My Pal ❆ ❆ ❆

Hairs
Hiukset julkaisi helkkyvää poppia sisältävän mini-lp:n vuonna 1991. Levyn nimi on Subcutaneous ja sen julkaisi Zero Hour Records. Tietääkseni yhtyeen ainokainen julkaisu koko urallaan ja sillä pääsee varsin hyville pojoille tälläkin listalla. Levy-yhtiön ilmoituksen mukaan 300 kpl levyjä on tuhoutunut ilmeisesti tulipalossa alkuaan 500 kpl painosta ja n. 200 on jäänyt ihmisille ihmeteltäviksi. Hyvän mielen musaa. Certified!  ❆ ❆ ❆ ❆ 

Hard Ons
Näistä heeboista ei voi olla tykkäämättä. Jykevää, mutta silti niin ilmavaa veivaamista. Kappaleissa hienoja koukkuja ja yllättäviä käänteitä, sekä suoraa paahtoa. Edelleen aktiivinen. uusi levy 'I'm sorry sir, That riff's been taken' ilmestyi vuonna 2021. Yummy Dickcheese! ❆ ❆ ❆ ❆ 

Harem Scarem
Harem Scarem kulki hieman sivussa ainakin itselläni tuolloin ja siihen ei ole löytynyt mitään järkevää syystä näin jälkikäteen kun olen miettinyt. Levy 'Lo and Behold', mikä on varsin hienoa poljentaa, missä löytyy aivan oma blues pohjainen tyylinsä. One In The Same! ❆ ❆ ❆ 

Hellmen
Yhtyeen ensimmäinen Herbal Lunacy levy meni täysin ohi omalta kohdaltani. Varsin ponnekkaasti kappaleet etenee poikain käsissä. Mieleen tulee toinen aussijytäpumppu Hard Ons. Mourning of Earth-levy tuli kannettua asiantuntevasta kaupasta kotiin ja jytä siinäkin jatkui, mutta soundimaailmaa oli sorvattu nyt melodioilla hieman enemmän ja Daydreaming kappaleesta muodostui pienoinen hitti tuolloin. ❆ ❆ ❆

Hitmen/Hitmen DTK
Johnny Kannis and The Hitmen tuli tutuksi 'It is what is it'-levyn kautta. Dwana Devil iski ja kovaa. Australian 'Handsome Dick Manitoba' keräsi ympärilleen varsin vakuuttavia soittokavereita ja meno muodostui sen mukaiseksi. Johnny taisi aloittaa Radio Birdman roudarina, jonka kautta alkoi tämä tarina muodostua. Yksi parhaista power pop ralleista löytyy juuri kyseiseltä yhtyeeltä; Didn't Tell The Man. Tämä yhtye kannattaa tsekata jos on hiukankin mieltynyt seuraavien artistien musiikkiin, kuten Dictators, Stooges, MC5 tai Radio Birdman. 
Tässä maistiaisen yhtyeen tuotannosta Mercenary Calling.
We are Rock'n Roll Soldiers ❆ ❆ ❆ ❆ 

Headstones
The Headstones pomppaa tälle listalle kahdella (2) singlellään. Kolmas julkaisu 12" 'Lovers web' on kohtaamatta..vielä. Nämä kaksi garage double-a side julkaisua, eksyi omaan hyllyyn. Enemmänkin julkaisuja olisi saanut tulla! ❆ ❆ ❆

Holy Rollers
Yksi mini-lp ja sinkku tuli vain tältäkin yhtyeeltä. Yhtyeessä operoi Summer Suns yhtyeestä tuttu Kim Williams. Tyyli luonnollisesti vahvasti nojallaan poppiin ja ilmavasti helkkyviin  kitaroihin. ❆ ❆ ❆

Hoodoo Gurus
Gurusit oli ja on iso yhtye. Se oli ensimmäisiä aussie-bändejä mihin itse tutustuin. Heidän ensimmäinen kokopitkä LP Stoneage Romeos iski aikalailla kovaa ja ei ne muutkaan julkaisut hävittäneet kiinnostusta yhtyettä kohtaan, vaikka soundimaailma hieman muuttuikin välillä. Yhtyeen mielenkiinnosta kertoo, että omaan hyllyyni on päätynyt 16 single-julkaisua ja onhan noita isompia vinyylikiekkoja myös tuossa. Jotenkin kummallisesti yhtye eksyi myös Suomeen 80-luvulla ja hieman kummatusta herätti paikkakunta, missä keikka oli. Hoodoo Gurus esiintyi maan keihäänheiton mekassa Pihtipudas ja festivaali oli Saapasjalkarock. Keikka päättyi Gary Glitterin Rock'n Roll part. 1 kappaleeseen ja Suomen TV oli onneksi hereillä ja taltioi keikan. Hieno Yhtye, Dig it Up! ❆ ❆ ❆ ❆ ❆


Horny Toads
Horny Toads julkaisi kaksi levyä, joista toinen ilmestyi omaan hyllyyn. Sen tuotti Rob Younger, jolla muitakin tuotanto meriittejä löytyy. Kitarat soi miehekkäästi ja levy on vinyyliä. Wired mini-lp julkaistiin vuonna -89. Shit on Stick ❆ ❆ ❆

Hummingbirds
Kaikesta kauneudestaan huolimatta Hummingbirds jäi jotenkin jalkoihin itselläni 80-luvulla. Erinomaista poppia soittanut yhtye, ei vaan jostain kumman syystä ei napsahtanut kohdilleen siinä huumassa. Hyllyyn on tupsahtanut myöhemmin yhtyeen kelpo pop-levy LOVEbuzz.  ❆  ❆

Johnnys
Erittäinkin miellyttää! Nämä länkkäripojat teki muutaman kuolemattoman voimapop-sävelmän, kuten esimerkiksi Bleeding Heart, Anything Could Happen ja Injue Joe. Itseasiassa eka levy on todellinen helmi ja varsin tuoreen kuuloinen tänäkin päivänä. Hienoa bilemusaa! There's Gonna Be a Showdown ❆ ❆ ❆ 

July 14th
Omasta hyllystä löytyy vain yksi sinkku 'Me And My Gun', joka onkin ihan hemmetin upea biisi. Heidän LP-levyjä en ole koskaan missään nähnyt, mutta niitä on kuulemma pari kappaletta tullut, sekä cd ja kasetti. Me & My Gun kappaleen kitaran liutukset kuulostaa kovasti Larry Walliksen klassikko poliisiauto biisin serkulta. ❆ ❆ ❆

Klondike
Chris Masuak teki parin mini-lp:n verran Klondike nimellä 80-luvulla kantripoppista. Mukana menossa on Tribesmenistä tuttuja soittajia tai ainakin Cowboy Angel levyltä löytyy tuttuja soittajia. Nyt mennään tällä kertaa country sävyissä. Semi Truck! ❆ ❆ ❆

Kryptonics
Perthin pop-kaupungista ponnisti The Kryptonics. Oma kokemus yhtyeestä jäi mini-lp Tonka Stuffiin ja pariin sinkkuun. Hienoa aussierockia! Coveroivat muun muassa Another Girl Another Planet kappaleen.  ❆  

Lime Spiders
Lime Spidersin ensi säveliä tuli kuultua suurin piirtein samoihin aikoihin kun sai Hoodoo Gurusin ekan levyn hommattua. JaWot, olikin kovaa ketjujen kilinää ja kitaran möyryntää. Mick Blood kähisi ja bändi jytäsi mukana! 25th Hour ja Slave Girl! Taas oli studiossa namikat väännetty täysille ja just kohdilleen, kun nämä pojat teki levyjä. Kaikki kolme ekaa levyä täyttä tavaraa ja ainakin seitsemän ekaa sinkkua ihan ykkös garage vääntöä! Kuumia fiboja ja kylmää juomaa tuli ja meni tämän yhtyeen kanssa. Out of Control! ❆ ❆ ❆  ❆

Lipstick Killers
Erittäin tiukkaa ja teräväkielistä kitarointi painoivat menemään. Hindu Gods Of Love oli ja on edelleen hittisinkkumateriaalia kun tarvitaan viikonlopun bileissä vauhtia potkaista lisää. Hieno koko pitkä levy on myös Mesmerizer. ❆ ❆ ❆ ❆

Lizard Train
Pidättelevää energiaa pursui tästä yhtyeestä. Voimakasta kitaramyllytystä ja herkkiä laulusuorituksia tyylikkäällä twistillä löytyi usean biisin verran. Olisi voinut muodostua jotain suurempaakin näistä muusikoista. Yhtye julkaisi muutaman lp-levyn ja nipun sinkuja. Muutama aivan kuolematon kappale jäi elämään kuten Lifeless ja She Gets Me, no olihan noita muitakin. Otahan selvää niistä! ❆ ❆ ❆ ❆


Louis Tillett
Louis ura alkoi Wet Taxis yhtyeestä ja ura jatkuu edelleen omana soolona. Pää-instrumenttina laulun lisäksi on piano ja sekin soikin varsin hienosti monessa julkaisuissa. Jo heti ensimmäisenä julkaistu soolo-levy Ego Tripping at the Gates of Hell oli klassikko. Hienoa tunnelmaa ja soitantaa, ehkä jopa ajoittain jazzia. Herra Tillett oli myös helppimässä The New Christs ja Beast Of Bourbon yhtyeitä. ❆ ❆ ❆ ❆

Love Rodeo
Yhden sinkun ihme. Love Yodel no.9 ilmestyi 1989. Yhtyeessä soitti Rod Radalj, Greg Perano ja Marc Scully.  

Mad Turks From Istanbul
Vuosikymmenen loppupuoliskolla tuli tutuksi Mad Turks. Hieno Power Pop yhtye julkaisi kaksi levyä ja tukun hienoja sinkkuja. Ensimmäinen lp-levy pitää sisällään ainakin kolme heidän ensimmäistä sinkkua. Kaikki nämä täyttää laatuvaatimukset. ❆ ❆ ❆

Marigolds
Hieno poppiryhmä. Yhtyeen mukana hääräsi sellaisia miehiä kuin Dom Mariani ja Kim Williams. Vain kaksi seiskatuumaista julkaisua ajallaan tekivät, mutta sitäkin hienompaa ja haurasta popsävelmää. ❆ ❆ ❆ ❆

Mick Blood and The Pushtwangers
Lime Spiders solisti ja Ruotsalainen The Pushtwangers teki yhden klassikkotason nauhoituksen, joka päätyi seiskatuumaiselle. Törkeen hyvä, mutta valitettavasti yhteistyö kantoi vain yhden sinkkujulkaisun.  ❆ ❆ ❆


Minuteman
Legendaarisen levy-yhtiön Citadelin ensimmäinen julkaisu(CIT001) ja tämä julkaistiin vuonna 1982 ja sinkku on bändin ainokainen. Kitaraa soitti yhtyeessä Citadelin perustaja, itse Mr. John Needham ja mukana Hoodoo Gurus basisti, sekä Grooveyard rumpali. ❆ ❆

Midnight Oil
10-9-8-7-6-5-4-3-2-1 levy oli ensimmäinen johon törmäsin ja juuri tämä levy on soinut useasti levylautasella. Vain kaksi muuta levyä tuli myöhemmin ostettua Red Sails in the Sunset ja Diesel and Dust. Livenäkin tuli todistettua varsin energinen keikka Ruissalossa vuonna 1990. ❆ ❆ ❆

Moffs
Yhtyeen kolme ensimmäistä singleä ovat kaikki klassikko tuotteita. Levyt tuli ulos laadukkaan Citadel-Recordsin kautta. Sinkkujen nimet ovat; 'Another day in the sun', 'Flowers' & 'Traveller'. Isot suositukset hankkimaan ne, jos pitää kauniista powerpoppsykedeliapaisley musiikista. ❆ ❆ ❆ ❆

Monarchs
The Monarchs kasaantui itse asiassa hieman myöhemmässä vaiheessa, mutta otetaan mieluusti mukaan tähän. Heidän julkaisut ajoittuvat vuoden 2000 tienoille. Yhtye julkaisi yhden CD:n(Make Yer Own Fun) ja sinkun (2001). The Monarchs yhtyeessä soittivat Brad & Murray Shepherd, Greg Hitchcock ja Andy Kelly. Kaikilta soittajilta löytyy varsin jykevät näytöt myös toisaalla. Vahvaa Potentiaalia! ❆ ❆ ❆ ❆

Mr Floppy

Naked Lunch
Edelleen tänäkin päivänä levyjä tekevä ja keikkaa heittävä. 80-luvun puolessa välissä he tekivät kaksi julkaisua. Mini-Lp 'Things Grow' ja seiskatuumainen 'Little too late' olivat hienoa voimasointurokkia. Tribesman Mick Medew kitaran kanssa mini-lpeellä. Heiltä ilmestyi vuonna 2020 erittäin hieno omalla nimellä kulkeva julkaisu ja kuulemma lisää on luvassa. Levyllä muuten mukana hieno Prince Cover. ❆ ❆ ❆ ❆

Naked Remain
Naked Remain teki yhden singlen Mr Spaceman yhtiölle ja katosi. Aivan uskomaton määrä potentiaalia ja energiaa. Upea hitti sinkku! ❆ ❆ ❆ ❆

Neptunes
Surf-kitarat ja power pop niputettu Neptunesilta kahteen kokopitkään julkaisuun. Ilmeisesti projektina liikkeelle laitettu ja sellaiseksi myös jäi. Miellyttävää kuunneltavaa. Tuttuja soittajia sellaisista tahoista kuten, The Stems, The Bamboos, The Marigolds & Summer Suns. Ei siis ihme, että kuuntelunautinto on kivasti plussan puolella.  ❆ ❆ ❆ ❆

New Christs
Bändin debyytti levy 'Distemper' hakee vertaistaan. On aika jykevä ote koko levyn läpi. Erittäin aliarvostettu klassikkosarjan kimpale. Yhtye väänsi namikoita studiossa kohdilleen koko 80-luvun varsin kaikki julkaistut sinkut ovat mahtavaa herkkua. Soittajat ovat vaihdelleet yhtyeessä, mutta laatu pysyi ja siitä piti huolen nokkamiehenä häärännyt Rob Younger. Yhtyeessä rytmiä takoi ja loihti seuraavanlaisia herrasmiehiä, kuten; Chris Masuak, Charlie Owen, Richard Jakimyszyn, Nick Fisher, Tony Robertson, Christian Houllemare, Bill Gibson, Jim Dickson, Kent Steedman jne... Circus of Sour! 
❆ ❆ ❆ ❆ ❆

New Race
Taas on kokoonpanossa sellaisia pelimanneja, että tyylisuunta aika varmasti selviää jo pelkästään katsomalla. Deniz Tek, Ron Asheton, Dennis Thompson, Pip Hoyle, Chris Masuak (huh). Kolme 'aika' kovan luokan kitaristia mukana ja eivät nuo muutkaan hommiaan tekemättä jätä. ❆ ❆ ❆ ❆

Nick Cave And The Bad Seeds
Tämä mörökölli ja Pahat Siemenet iski Tender Prey ja Kicking Againts the Pricks - levyillä saman tien tämän kiekon pyörittäjän sydämeen. Soundi on tumman kaunista ja jytke sopivasti melankolista. Tyylikästä! ❆ ❆ ❆ ❆

No Dance
Erittäin mielenkiintoinen projekti oli tämä yhtye. Mielellään olisin halunnut näiltä tyypeiltä enemmän. No Dance yhtye kasaantui seuraavista miehistä; Damien Lovelock (Celibate Rifles), Louis Tillett (Wet Taxis), Bruce Callaway (New Christs) ja Brett Myers (Died Pretty). Tekivät vain yhden sinkun vuonna 1983 nimeltä 'Carnival of Souls'. Sieltä löytyy upea versio Louis Tillettin Swinging in the Mirror kappaleesta. ❆ ❆ ❆ ❆

No Mans Land
Pari sinkkua ja 12" julkaisivat aikanaan. Levyt julkaisi Au Go Go records. Itselle eksyi vain I Need More-sinkku, joka on ihan kelpo plätty ainakin. ❆ ❆ 

Nursery Crimes
Marked by Time kappaleesta muodostui pienimuotoinen klassikko. Yhtyeen isot levyt tulivat ulos 90-luvun puolella. Hienoa punkrokkia hyvällä melodialla. ❆ ❆ 

Olympic Sideburns
Olympic Sideburnsien eka levy löytyi vahingossa. Olin viikonloppuna tekemässä normikierrosta paikallisissa kirppareissa ja levykaupoissa. Levykauppias oli tilannut kokeeksi jotain levyjä ja tämähän näytti varsin mielenkiintoiselta. Ei muuta kuin kiekko kainaloon. Mukana tuli vielä bonus 12", joten ihan ok keikka levykauppaan. Samalla kannoin sieltä Thin White Rope ja Exploding White Mice yhtyeiden esikoisjulkaisut mukaan. Näin jälkeen päin ajateltuna, ihan hemmetin hienoja levyjä kaikki. Yhtään tavua en ollut bändeistä aiemmin kuullut. Kuulemma hieno livenäkin. ❆ ❆ ❆ ❆

Painters & Dockers
Tämä yhtye jäi jotenkin muiden yhtyeiden varjoon muinoin, mutta on päätynyt levylautaselle myöhemmin useampaankin kertaan. Vähän samoin kävi Sunnyboysin kanssa. Painters and Dockers on julkaissut useampiakin pitkäsoittoja, itselle on hyllyyn päätynyt vain Love Planet-levy, joka on yhtyeen ensi julkaisu. Hienoa! Vuodelta 1984 ja Big Time julkaisijana. ❆ ❆ ❆

Palisades
Herkällä kädellä kitarat helisee ja lopputuloksena kaunista poppia. Ajoittain äänimaisemissa vilahtaa kuin Morrisey olisi vierailulla. Viiden biisin mlp julkaistiin pienen Easter Recordsin kautta ja tuottajana Kim Williams. ❆ ❆ ❆

Pam & The Pashions
Ilmeisestikin vain yhden singlen teki myös tämä yhtye. Yhtyeessä mukana taas kohtalaisen tuttuja ja kovia nimiä muista maan tunnetuista yhtyeistä, kuten New Christs, Saints, Celibate Rifles...Hieno kesähitti Summertime all 'round the world



Pearly Gatecrashers
Taas yksi tyylikäs ja hento pop-yhtye, joka kiehtoo kummasti. Yhtyeen ensimmäinen sinkku 'Cactus Land Cafe' on hivelevää Pop kosketusta. Zero Hour Records julkaisi tämän. Omaan levyhyllyyn muita tuotoksia valitettavasti ei ole eksynyt ja ei niitä kyllä hirveästi ole vastaan tullutkaan. Love it! ❆ ❆ ❆



Persian Rugs
Hoodoo Gurus miesten projekti. Pitkäsoitosta ei itselläni ole kuuntelukokemusta. Vain yksi sinkku löytyy. Julkaisu 2000-luvulta.  ❆ ❆ ❆

Plug Uglies
Varsin pientä oli tämänkin orkesterin tuotokset. Pari miniälpeetä ja yksi sinkku, joista pari olivat omakustanteita. Pounding Grace-kappaleesta muodostui pieni muotoinen hittistyge omassa soitteluissa.  ❆ ❆ ❆

Plunderers
Omalle kohdalle osui 'Trust Us'-Mlp, Home Movie 10" ja kerrassaan upea sinkku 'I Dont Mind'. Yhtyeen nokkamies taisi olla Nic Dalton, jolla oli yhteyksiä Hummingbirds ja Lemonheads yhtyeisiin. Rumpuja nakutti Geoff Milne, jolla oli taas taustaa Eastern Dark porukasta. ❆ ❆ ❆ 

Porcelain Bus
Yhtye taisi julkaista vain legendaarisen Citadel yhtiön kautta. Julkaisivat kolme kokopitkää ja muutaman sinkun.  Popimpia sävyjä oli heidän musiikissa ja The Well is Dry oli varsin erinomainen sinkku. ❆ ❆ 

Pray Tv
Isompaa kokemusta ei itselle syntynyt kuin yhden Cold Dog Stew-sinkun verran. Reipasta ja hyvää fiilistä ainakin tällä sinkulla riittää. Taisin löytää vasta joskus 90-luvun puolella. Varmaan pitäisi tutustua paremmin, ovat nimittäin julkaisseet kuitenkin aika läjän levyjä. ❆ ❆ 

Primal Scene
Tämäkin yhtye teki vain yhden sinkun ja sen jälkeen katosi. Sinkku Livin' Hell on kuitenkin useamman kuuntelun arvoinen julkaisu. Levyn tuotti Rob Younger. ❆ ❆ 

Psychotic Turnbuckles
El Sicodelico, Creep, Grand Wizard, Jesse The Intruder, The Spoiler, George Karl Domah and The Unknown.  Enempää ei tarvitse sanoa, paitsi 'Destroy Dull-City' ❆ ❆ ❆

Pony
Sinkku 'I Lied' oli ajan iso hitti, ainakin tietyissä piireissä. Erittäin mainio ralli vielä tänäkin päivänä. Tekivät lyhyen uran aikana pari LP:tä ja muutaman sinkun.  Tässä hieno 'The Heart Is Lonely Hunter' makupalana. Tyylikästä!

Pyramidiacs
The Pyramidiacs taisi julkaista ensimmäisen levynsä 90-luvun puolella. Hommasin heidän kaksi ekaa sinkkua suoraan Zero Hour Recordsilta. Yhtiö julkaisi pääasiassa Powerpoppia ja Garage musaa ja tätä viimeistähän The Pyramidiacs hienosti esittää. ❆ ❆ 

Radio Birdman
Radio Birdman pamahti tutuksi suoraan tupla-levyllä. Radio Appears/Living Eyes 2-lp on klassikko ja iso sellainen. Yhtyeen dynamiikka on vertaansa vailla ja oli vain outoa miksei tästä linnun lennosta tullut mitään suurempaa kuin tuli. Tämän levyn innoittamana tuli hommattua 'Under the Ashes'-boxi, josta löytyi siihen mennessä kaikki tarpeellinen ja lisä tilpehöörillä yhtyeen historiikistä tuolta ajalta. Yhtye julkaisi vielä vuonna 2006 'Zeno Beach' albumin ja kävivät Tavastialla myös tuuppaamassa menemään. Edelleen keikkaileva yhtye ja tuossa koneen vieressä odottaa korkkausta dokumentti filmi 'Descent into the Maelstrom'.
Band with the Golden Helmet! ❆ ❆ ❆ ❆ ❆


Ratcat
Hyvän mielen lähettiläät The Ratcat. Popin voimaan luottava Simon Day & bändi ei voinut muuta kuin ihastuttaa. Don't Go Now! ❆ ❆ ❆

Real Gone Lovers
Garagepumppu Real Gone Lovers teki yhden lp:n ja yhden sinkun, joista jälkimmäisestä löytyy kuuntelukokemusta. Sinkulla yhtye coveroi The Flamin Groovies yhtyeen 'Jumpin' in the Night' kappaleen ja toisella puolella löytyy omaa tuotantoa 'Don't waste your breath'. ❆ ❆ ❆

Reptiles At Dawn
Yhtye taisi olla ainakin osittain Uusi-Seelantilainen, mutta niputetaan tänne. Omalle kohdalle osui näiltä pelimiehiltä kaksi levyllistä vyörytystä (ellei Dum Dum Boys julkaisua lasketa). Levyt Naked in the wilderness ja Dressed in Flesh kuulostaa aina vaan paremmalta mitä enemmän volyyminuppia vääntää. Sama säätökikka toimii Cosmic Psychosin kohdalla. Kappaleet ovat kohtalaisen pitkiä kestoltaan ja monotoninen äänivalli hakkaa korvien vaikkua varsin mukavasti irti, kunnes naamalle vääntyy outo hymy ja silmissä ontto katse tuijottaa jonnekin. The Stooges ja Radio Birdman henki leijailee varsin vahvasti ajottain soitossa.Kuten yhtye toteaa.. We come to play! Exactly! ❆ ❆ ❆ ❆ ❆


Roddy Ray'da
Dynamite! Roddy taisi olla Hoodoo Gurusin ihan ensikokoonpanossakin. Yhteyksiä löytyy myös The Scientists ja Dudrovniks porukoihin. Lost, Lonely and Vicious levy oli Viikonloppujen ehdoton helmi 80-luvulla. Kovalla volyymillä päästiin varsin mainioihin fiiliksiin. Dynamite Party toimi useaan otteeseen lähtöbiisinä! Surfin' Caesers levyjä ei ikinä ole tullut vastaan, joten tämä levy jäi ainokaiseksi ❆ ❆ ❆

Saints
The Saints julkaisi ensimmäisen levynsä jo vuonna 1977.  '(I'm) Stranded' on jykevä merkkipaalu Australian musiikki bizneksessä ja eivät ne kaksi seuraavaakaan pahoja olleet! Upea rytmiryhmä kokonaisuus! Itselläni kävi niin, että kymmenen ensimmäistä levyä ilmestyi hyllyyn pikku hiljaa, jonka jälkeen oma kiinnostus herpaantui ja palasi taas 20-luvulla. All Fools day oli se isoin herättäjä. Chris Bailey teki The Saints nimellä 'King Of The Sun'-levyn. Levy, jonka media huomio taisi olla aika vähäistä, siihen nähden kuinka hieno levy on kyseessä. Upea yhtye!  ❆ ❆ ❆ ❆ ❆ +



Scientists
Perustettu jo 70-luvulla. Palikka omaan käteen ja tutkimusmatkalle. Se kannattaa! ❆ ❆ ❆ ❆

Screaming Tribesmen
Move A Little Closer, Date With A Vampyre ja Top Of The Town julkaisut kuuluvat 80-luvun musiikkimaailman eliittiin. Yhtyeen tuoreus ja Mick Medewin kuulas laulu toimii perhanan hienosti. Kitarat soi ja juna jyskyttää. Kitarassa tyylikäs Chris Masuak. Yhtyeen 12" Move a Little Closer on ehkä kovimpia kokonaisuuksia lajissaan mielestäni, tänäkin päivänä. Yhtyeen soinnissa löivät hienosti kättä rocketti ja pop.  ❆ ❆ ❆ ❆


September Gurls
Yhtye julkaisi vain yhden neljän biisin mini-lp:n. Levyn julkaisi Pink Flamingo ja tyylillisesti yhtye muistutti hieman Flamin Grooviesia. ❆ ❆

Slaughtermen
Slaughtermen yhtyeestä jäi itselle vain yhden sinkun kokemusta. God's Not Dead oli ja on sitäkin kovempi veto. Tekivät kuitenkin ainakin kaksi levyä Gospelrokkia. ❆ ❆ ❆

Slaters
Hieno voimapop yhtye. Julkaisivat yhden cd-levyn verran voimapoppia ja kolme sinkkua. 'The big black bug bled black blood'-cd:n kohdalla kävi huonosti. Jakelija onnistui tuhoamaan 1000 kpl:een painosta 600 kpl. ❆ ❆ ❆


Someloves
Varmaan tuon aikakauden yksi hienommista kokonaisuuksista tuli tältä yhtyeeltä. Something or Other on ihan törkeen hieno helkkykitaraa ja voimapoppi-klassikoita täynnä oleva levy. Dom Mariani ja kaverit onnistuivat taas kerran. Valitettavasti vain yksi kokopitkä levy ilmestyi aktiiviaikana ja näin kävi myös The Stems-yhtyeen kohdalla. Onneksi noita pikkumustia ilmestyi ja olihan/on Dom Mariani aika aktiviinen aina jossain projektissa. ❆ ❆ ❆ ❆ ❆


Southern Fried Kidneys
Taas näitä yhden sinkun ihmeitä. Tosiaan vain yksi seiskatuumainen ja kolmen biisin levy löytyy näiltä veijareilta. Sinkku on Klassikko kamaa ja julkaistiin 1986.

Spliffs
Villistä nimestä huolimatta yhtyeen äänimaisema on ilmavaa ja tunnelma on kepeä. Hienoa poppia, joka yllätti täysin. Mini-lp päätyi soittimelle usein ja pari sinkkua oli ihan klassikkokamaa. Never Say Goodbye! ❆ ❆ ❆ ❆ ❆

Steve Kilbey
Kirkonmiehenä paremmin tunnettu muusikko teki hienoja soolo-levyjä. Kaverin luona usein kuunneltiin Unhearted levyä, jota itseltä ei löydy tänäkään päivänä. Sen sijaan The Slow Crack löytyy ja se on upea kokonaisuus, jossa kuuluu Kilbeyn Psychedeliapoprock kauniisti. Women With Reason! ❆ ❆ ❆ ❆ +

Stoneage Hearts
Yhtye hieman myöhäisemmältä ajalta kuin 80's. Tyyli on voimapopissa ja mukana myös Dom Mariani laulamassa ja tekemässä kappaleita. ❆ ❆ ❆ ❆ 



Stonefish
Erilaisista voimapop-yhtyeiden soittajista koostunut Stonefish perusti soundinsa surfharrastuksen pohjalta. Mini-lp:n kaikki kappaleet instrumentteja, joita on neljä levyllä. Läheltä liippaa The Neptunes yhtyeen kanssa äänimaisema, tosin samoja hemmoja näillä levyillä vilahtelee. ❆ ❆ ❆ 

Stems
Aika vaikea pidätellä ylisanoja tämän yhtyeen kohdalla. The Stems oli yksi Australian hyökyaaltovyörytyksen aikaansaajia. Yhtyeen ensimmäiset sinkut olivat sellaista herkkua joiden vuoksi alkoi miettiä jo muuttoa vakavasti Australiaan tuohon aikaan ja kun isompi levy 'At First Sight' ilmestyi oli vuoden 1987 vuoden levy selviö. Ellei tuon vuosikymmen paras. Love Will Grow! ❆ ❆ ❆ ❆ ❆ +

Stephen Smith
Laulaja Stephen Smithistä itsellä ei hirveästi ole tietoa, muuta kuin tämä yksi single, mikä tuli Green Fezz yhtiön kautta vuonna 1987. Sinkun A-puoli Don't You Wish ja b-puoli Tears. ❆ ❆ ❆

Summer Suns
Kim Williamsin luotsaama yhtye soitti melankolista poppia, joka kuulosti ja kuulostaa edelleen pirun hienolta. Varsin pienellä arsenaalilla tehtyä ja yksinkertaisesti, mutta tehokasta kuuskytluku henkistä menoa. Kappaleet voidaan näköjään kuiskata. Ehkä ajoittain jopa akustista.  All Away! ❆ ❆ ❆ ❆ 

Sunnyboys
Tässä 80-luvun hässäkässä jäi Sunnyboys jotenkin jalkoihin ja yhtye ilmaantuivat levyhyllyyn hieman jälkijunassa, mutta varsin tervetullut oli tämäkin ryhmä. Eka levy kokonaisuudessaan Pop-Klassikko! ❆ ❆  ❆

Sunset Strip
Tietämättä mitään tästä yhtyeestä tuli tilattua niin sanotusti sokkona ulkomailta. Alkuun oli vaikeuksia päästä yhtyeen äänimaisemaan sisälle, mutta on myöhemmin osoittautunut varsin hienoksi löydöksi. Tosin hyllyyn ei ole ilmestynyt muita kuin omalla nimellä julkaistu 10" levy.  Going Home! ❆ ❆ ❆ +

Thrust
Jos lähisukulaista yhtyeelle miettiin, niin tulee mieleen Hard Ons. Vähään aikaan ei ole levylautasella levy ollut, mutta muistaisin että äänityksen taso haittasi viime kuuntelulla. Kappaleissa oli puhtia kuin isoveliyhtyeellä. Liar! ❆ ❆ ❆

Toys Went Beserk
Mielenkiintoinen ja hieman taiteellinen. Bändin laulajasta tuli kuunnellessa mieleen suomalainen Iris Flower Group. Pitääkin kaivaa lautaselle kuunteluun pitkästä aikaa. Tekivät hienon version Brand New Life kappaleesta, joka alunperin esitti Young Marble Giants. ❆ ❆ ❆

Triffids
Triffids ehti tehdä jo kolme levyä ennen kun itse heräsin tähän upeaan äänimaisemaan. Born Sandy Devotional ilmestyi vuonna 1986 ja edessä oli Wide Open Road! David McCombin kappaleiden muodostamisen taito oli jotain sellaista, mitä en ollut kuullut aiemmin ja upea lauluääni kruunasi tämän paketin. Seuraavana julkaistu Calenture vähintäänkin samaa tasoa. Kappaleet ovat niin kauniita, että kyyneleet valui poskia pitkin välillä ilosta ja välillä surusta. Unmade Love! ❆ ❆ ❆ ❆ ❆

Trilobites
Yhtyeen kolme ensimmäistä sinkkua oli ihan killereitä, joista 'Nights Of many Deaths' yksi tuon ajan kovimmista sinkuista! Voimarokkia! ❆ ❆ ❆ ❆ ❆

Tyrnaround
Hienoja kitarakoukkuja psychedelia vaikutteilla. Tekivät yhden kokopitkä levyn (Succeeds when daylights fails) ja muutaman sinkun. Yhtyeen laulaja menehtyi 90-luvun lopulla. ❆ ❆ ❆ ❆

Ups & Downs
Popmelodiaa ja Paisley underground säveliä yhdistelevä yhtye julkaisi 80-luvulla pari lp-levyä ja muutamia sinkkuja. Omakohtainen kokemus yhtyeeseen on vain debyytti levystä 'Sleepless' ja 'In the Shadows-sinkusta'. ❆ ❆ ❆

U.V's
Yhtyeessä soittajia sellaisista yhtyeistä kuin Exploding White Mice, Dagoes ja Lizard Train, joten tyylisuuntaakin voi tästä hieman päätellä. Mielessä soi Candlelight! Hienoa! ❆ ❆ ❆

Vanilla Chainsaws
Sinkkujen kautta tähänkin yhtyeeseen tuli tutustua. Australian yhtyeiden esiinmarssi tapahtui juuri seiskatuumaisten kautta ja samalla ainakin itselle myös kyseisen formaatin sisäänajo oli varsin vilkasta. 'T.S. (Was it really me)' ja 'Like You' sinkut jyräsi usein varsinkin viikonlopun hipoissa. Cheers sille! ❆ ❆ ❆

Victims
Dave Faulkner, Rudolf V & James Baker muodostava voimatrio. Kokoelma-levy 'All Loud on the Western Front' on erittäin kuuntelija ystävällinen. Ilmeisesti aktiivinen vielä tänäkin päivänä. Mukaan on otettu Ray yhtyeestä Hard Ons. ❆ ❆ ❆ ❆ 

Vindaloonies
Yhtye julkaisi kaksi sinkkua ja molemmat Citadel Recorsin kautta. Hieno popmusiikkia. Erityismaininta haitarista, joka poikkesi tuon ajan aussiyhtyeistä.  ❆ ❆ ❆

Visitors
Yhtye julkaisi vain yhden LP:n, joka oli määräänsä suurempi järkäle. Upeutta pitää yllä hienot soittajat; Deniz Tek, Pip Hoyle, Mark Sisto, Ron Keeley & Steve Harris. Tämä Citadelin julkaisema levy kolahti jotenkin harmaaseen aivomassaan. Vähintäänkin Radio Birdman tasoinen orkesteri. Brother John! ❆ ❆ ❆ ❆ ❆

Vultees
Hienoa voimapoppia! Julkaisuhistoriaa jäi vain kaksi sinkkua, 'Breaks My Heart' ja 'Kick it Out'. Australialainen Waterfront Records julkaisijana. Molemmat hienoa menoa. ❆ ❆ ❆

Whole World
Voimakasta sanomaa pop-otteella. Julkaisivat pari sinkkua Modern Recordsin kautta, jonka jälkeen siirtyivät Phantom Recordsille. Sieltä tuli sinkut 'Vanity', 'There's Murder Everywhere' ja 'Reason To Change', joista kaksi päätyi omaan hyllyyn. ❆ ❆ ❆

Young Modern
Yhtyeestä ei ollut minkäänlaista tietoa ennen australialaisen levykauppiaan listaa, jossa kyhjötti yksi kappale Young Modern yhtyeen levyä. Kehusanoja riitti ja se myös riitti ostopäätökseen, mikä jälkikäteen ei todellakaan ole harmittanut. Hieno voimapoppia vuodelta 1979! Play Faster! ❆ ❆ ❆ ❆

Yothu Yindi
Oliko Yothu koko lista ainut alkuperäinen Ossi artisti? Kaikkihan muistaa Hittikappaleen 'Mainstream' ❆ ❆ ❆

pientä täydennystä jatkossa, kunhan kerkiää..





1 kommentti: