The Train Kept A-Rollin' ja kitarat soi...: Allan Globensky

Ensimmäisiä työpaikkani tai itseasiassa taisi olla jopa ensimmäinen, oli Rauman Lukko. Sopimus oli sorvattu 1+1 mittaisella pahvilla. Työpaikka oli varsin laadukkaassa ympäristössä, nimittäin sen aikaisessa aikuisten jääkiekon SM-sarjassa ja siellä ihan ytimessä.

70-luvun lopulla olimme hyvän kaverini kanssa vastuussa, niin koti, kuin vierailija joukkueiden tarjoilusta ennen pelin alkua ja erätauoilla. Erätauoilla piti molempien joukkueiden kopissa olla tarjolla jokaiselle pelaajalle muki lämmintä teetä, johon oli upotettu sitruunaviipale. Tarjoilu suoritettiin vähintäänkin 20 litran kokoisella alumiinipannulla. Tarjoilu pyrittiin tekemään ennen kun pelaajat saapuvat koppiin, mutta se oli välillä mahdotonta ja homma suoritettiin tällöin pelaajien ollessa jo kopissa, joten sen aikaiset SM-liiga jyrät tuli tavallaan tutuksi. Hauskaa tai outoa tässä oli myös se, että välillä 'joutui' kuulemaan valmentajien palautteet erätauolla kopissa teepannu käsissä. Ei siinä paljon uskaltanut liikahtaa, kun joku sai kuulla kun kunniansa, kun oli mennyt väärillä raiteilla ja ihan väärään suuntaan tai koko joukkue oli.

Ja kun peli kävi kuumaksi kentällä, niin eivät ne tunteet erätauolla aina jäähtyneet. Tuohon aikaan pelaajat poistuivat kentän päädystä samasta luukusta ja kävelivät samaa kumimattoa pitkin pukukoppeihin saakka, jotka sijaitsivat tuskallisen ulkomatkan takana. Molempien joukkueiden pukukoppeihin oli matkaa noin 70-80 metriä ja ne sijaitsivat seuraavassa rakennuksessa. Sinne johti tosiaan yksi polku ulkoilmassa. Tämä taival oli monelle vierasjoukkueen pelaajalle varsin pitkä ja tuskainen. Veikkaan, että esimerkiksi 'Hakki' Hagman on juuri tämän taipaleen vuoksi toivonut koko Rauman hinaamista ulkomerelle ja sinne upottamista. Kuittiahan siinä matkalla lensi puolin ja toisin, kun koppiin jonossa marssittiin. Itse pukukopit sijaitsi tuohon aikaan, niin sanotulla uudella puolella ja olivat vierekkäin. Joo ja kyllä siinä käytävällä välillä tönittiin ihan kunnolla koppeihin mennessä ja jopa pientä painiakin tuli nähtyä.

Tuo pukukoppi tarjoilu varmaankin hymyilyttää nykypäivänä. Minkä ihmeen takia lämmintä juomaa tarjoiltiin hikisen väännön jälkeen? Selitys tähän löytyy sen ajan areenasta. Siihen aikaan Äijänsuon jäähalli oli mukavuusasteeltaan hieman poikkeava nykyiseen verrattuna. Ensinnäkin jäähallin molemmat päädyt olivat ohutta aaltomuovia ja päädyt tai ainakin toinen niistä oli kärsinyt pahimmillaan varsin isosti kiekkosateesta. Silloin ei vielä ollut 'kalaverkkoja' päädyssä suojaamassa tuhoja yli meneviltä kiekoilta ja aina kun kike lensi yli päätypleksin se suhahti läpi hallin päädyn. (Itse asiassa muistaisin 'päätypleksin' olleen vielä jossain vaiheessa rautaverkkoa, olikohan näin?). Varsinkin merenpuoleinen hallin pääty oli kiekkojen puhkoma. Toinen pääty oli säästynyt pahimmalta tuholta, koska sijaitsi sen verran ylempänä ja myöskin kauempana. Kiket harvemmin sinne ylsi ja lankin, sekä hallin päädyn välissä oli myös seisomakatsomo, kuten tänäkin päivänä. Suojaverkot (kalaverkot) kyllä taisivat ilmestyä näihin aikoihin päätyihin, mutta ei muisti taivu tarkempaan aika-arvioon. Päädyt toimivat siis tuolloin lähinnä tuulen suojana, mutta meri-ilmaston kylmyys tunkeutui halliin sisälle varsin väkevästi ilmojen ollessa kohdillaan. Halli oli pääosin seisomapaikkoja täynnä, vai oliko peräti niin, että kaikki oli seisomapaikkoja, jossain välissä pääkatsomoon ilmestyi pieni määrä sinikeltaisia vip-istuimia. Hallissa tosiaan vallitsi sama lämpötila kuin mitä oli ulkona ja siihen aikaan todellakin oli pakkastalvia.

Jos vielä hieman muistelee hallin mukavuuksia, niin toiletti osasto oli erätaukojen aikaan varsinainen selviytymiskokemus, jos sinne piti päästä. Vessatilat olivat yleisömäärään nähden peli-iltoina mukavan tuhnuinen paikka ja kun koko hallista löytyi kaksi vessaa, miehille ja naisille omat. Tauoilla oli muurahaispesä efekti valmis, melkoinen kuhina. Miesten puolelta löytyi perinteinen ränni ja muutama koppi isompaa hätää varten. (ketähän oli valinnut sen upean hienon porkkananvärin juuri näihin pönttökoppeihin?) Siihen aikaan pelejä kävi katsomassa useasti täysi katsomo ja yleisökapasiteetti oli huomattavasti isompi kuin tänä päivänä. Vai tuntuiko se vaan siltä? Vessassa käynti vaati aikamoisia sissitaitoja selvitäkseen sieltä ulos ehjin nahoin. Kyllä hallin ulkokulmilla talviaikaan puskat höyrysi kultaisista kaarista ja taisi siellä muutama hörppy lämmikettäkin faneilla tulla nautiskeltua. Ravintolapalvelusta ei ollut tuolloin tietoakaan.

Rauman Lukon edustusjoukkue ei kovin hyvin kaudella 77-78 pärjännyt, mutta se kausi on jäänyt työpaikasta mieleen varsin hyvin ja myös senkin vuoksi, koska joukkueeseen oli saapunut seurahistorian ensimmäiset ulkomaalaisvahvistukset. Kyllä ja peräti kaksi kappaletta. Tuli hyökkääjä Tom Serviss ja puolustaja Allan Globensky. Tom Serviss onnistui tehtailemaan pisteitä kentällä ihan ookoosti. Globenskyn vahvuudet oli muualla ja oman maalin edustalla. Kokoero näillä miehillä oli huomattava, Serviss oli pätkä ja Globensky jättiläinen. Joka tapauksessa, koosta ja pelottavasta ulkonäöstä huolimatta Globenskylla oli vähemmän jäähyminuutteja kuin maanmiehellä Servisillä! Molemmilla pelaajilla oli myös yksi selvästi poikkeava ulkoinen piirre, nimittäin upea hius asetelma ja komeat viikset. Tämä kokonaisuus varmaan herätti pikkukaupungissa melkoista ihmetystä. Molemmista miehistä jäi varsin mukavan fiilikset siviilipuolelta.

Eräänä peli-iltapäivänä joukkueet olivat valmistautumassa illan otteluun. Suurin osa kotijoukkueesta oli pukenut verkkarit päälle ja häipynyt Äijänsuon maisemiin ottamaan alkulämpöä illan koitosta varten. Yksi pelaajista oli kuitenkin majoittautunut pukukopin keskipenkille makuuasentoon ja varsin rennon oloisena, väännellen omia pelihanskojaan. Kuin olisi valmistautunut johonkin toisen urheilulajin otteluun. Kannoin omat tarvikkeet sisään pukukoppiin ja aloin suorittamaan tehtäviäni, jolloin hän huikkasi, että voisi ottaa kupillisen. 'This should keep me a warm' tai jotain tuohon suuntaan, totesi Mr. Globensky. 'Okey' Tarjosin.

Olin juuri tavannut jääkiekkoammattilaisen ensi kerran!

Juomatarjoilun lisäksi homman etuna oli seurata pelejä hallin lähes parhailta paikoilta. Toimenkuvaan nimittäin kuului kellotaulun maalinumeroiden ajantasalla pitäminen. Sen ajan 'mediakuutio' oli merenpuoleisessa päädyssä ja sijaitsi varsin hyvällä katselukorkeudella, no ainakin toisen päädyn maalitilanteet olivat herkkua. Yleensä pelaajien kommentit oli välillä hyvin kuultavissa. Pelitilannetta osoittavat numerolätkät olivat peltisiä, joita käännettiin esille tilanteen muuttuessa. Sen aikaisen hallin pääty oli tuohon aikaan eri paikassa, kuin mitä se on tänä päivänä. Päätyseinä oli nimittäin vain muutaman metrin päässä kaukalon päätylaidasta. Samassa päädyssä oli myös pitkä jono peltikaappeja, joissa juniorit säilytti mailojaan, sekä sisääntulo pelaajilla tapahtui kentälle molemmilla joukkueilla samasta luukusta.

Lukon koutsi oli tuolloin Esko Sahlstedt ja silloinkin huoltajana toimi Seppo Hurme! Seppo häärää edelleenkin samoissa hommissa! Pelaajista Rinteen Joukki ja Villan Iska olivat iskussa!

Tämän hetkisen Lukon joukkueen toiminnassa on vahvasti mukana Sahlstedtin Eskon poika.