Näytetään tekstit, joissa on tunniste Snappertuna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Snappertuna. Näytä kaikki tekstit

2019-06-24

Snappertunan linnanrauniot, Raasepori




Mietin, onko raunioitunut linna tarpeeksi kiinnostava kohde, johon voisi uhrata yhden kauniin kesäpäivän. Asiaa pohdittuani hetkisen ja hieman historiaa tutkien, kaivoin auton avaimet esiin ja perheen pienimuotoinen delegaatio suuntasi auringon paisteessa kohti Raaseporin linnaa.
Jos linnan historia kertoo, että se on hylätty noin kolmeksisadaksi vuodeksi olutkellarin romahdettua, on kohde jo pelkästään sen perusteella nähtävä ja koettava. Olut ollut näköjään kohtalaisen tärkeässä asemassa linnan pyörityksessä ja pitäähän tärkeän asia vuoksi kunnon suoja rakentaa.
Tuliaiset. Tehty vanhalla reseptillä
mitä linnassa käytettiin.
Snappertunan linna oli aikoinaan vaikuttava keskus, jossa oli loisteliasta hovielämää. Linna oli sijainnut saaressa muinoin, mutta vesi kuitenkin pakeni 1500-luvulla linnan ympäriltä, jolloin alkoi linnan tärkeys olla vaakalaudalla. Myös Tanskalaiset pommittivat linnan pahaan kuntoon ja silloiset ruotsalaiset linnanhaltiat pinkoivat karkuun palatakseen myöhemmin ottaakseen linnan takaisin haltuunsa. On linnan ympärillä palanut siis ruutikin kunnolla, oluen läträämisen ohella.

Vanhan panimon ja 
asevaraston jäänteitä

Kellaria

Linnaa oli valeltu oluella ja massiiviset kuulat oli raapineet sen pintoja ajan saatossa. Hylkäämistä mietittiin ja niin se tapahtuikin 1550 luvun lopussa. Se unohdettiin vuosiksi oman onnensa nojaan, kunnes kiinnostus sitä kohtaan heräsi ja sitä alettiin restauroida 1800-luvun lopulla.
Erittäin hieno vierailukohde tänäkin päivänä. Linnan lisäksi alueella paljon pientä katsottavaa. Linnan pihalta lähtevä Lemmenpolku vie talomuseo Forngårdenin pihaan, jossa kannattaa myös poiketa. Toinen polku mutkittelee Snappertunan kirkonkylään, jossa vanhaa kirkonkylän raittia ympäröi 1700 ja 1800 luvun rakenteita. Nähtiin raitilla muitakin, yksi vanhempi herrasmies koiran kanssa.



Forngårdenin talomuseo
Forngården toilet
Forngården

Paluumatkalla köröteltiin vielä Fagervikin rautaruukin ohi, jonne palataan vielä tänä kesänä. Ehkä myös linnakeikkakin tehdään uusiksi.
Mukavaa kesän jatkoa!