Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kinos. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kinos. Näytä kaikki tekstit

2023-01-06

Kinos - Mun Valtatie

Mä kuulen musiikin! 

Suomalainen juurimusiikki on varsin laaja käsite. Itse välttämättä en suomalaisen countrymusiikin tuntija ole, mutta juurimusiikiksi luonnehtisin Kinos yhtyeen rautaisen hellällä otteella tehtyä Mun Valtatie levyä. Muutaman kerran tuli levyä kuunnellessa tsekattua kansia, että kukas tämän biisin on tehnyt. Eli jo tuosta tuli vedettyä oma mielipide kappaleista ja niiden rakentelusta. Ainoana coverina on kuitenkin tyylikäs Pekka Strengin 'Sisältäni Portin Löysin'. Varsin mukavasti soljuu sisään kyseinen kappale yhtyeen omien tuotosten joukkoon. 

Ykköspuolen viimeisenä kappaleena 'Viimeiseen Junaan' on sen verran ihokarvoja nostattava esitys, että voisin kuvitella sen olevan jonkun erittäin läheisen ihmisen muistoksi tehty. Kyyneleet valuu.

Yhtyeellä löytyy pitkä historia erilaisissa yhtyeissä suomalaisilla mökki- ja valtateillä, joten onkin jotenkin kummallista, että näin hieno ja taidokas levy tulee vasta nyt. Vaatimaton mökkitie? Sielunmaisemaa kappaleiden haikeudessa voisi verrata vaikka Amerikan Rainy Day Music-levyyn, jonka on tehnyt The Jayhawks. 


Levy on täynnä kestävyyttä ja tunnetta. Tätä ei osteta pikaruoka mielessä, eikä kuunnella. Hyvät levyt ei kaipaa välttämättä sanoja, mutta muutama kuitenkin. Ja julkaistu vinyylinä vuonna 2022!


Luo oma universiumi with Kinos!