Pori Jazz 2019

Odotukset koko tapahtumasta oli korkealla jo säänkin puolesta. Aurinko paistoi ja väkeä oli liikkeellä ihan kivasti. Poriin saavuttuamme hoidettiin ensin hotellihuone selvittely, jonka jälkeen kylmän huuruinen tölkki eteen, sekä vilkaisu aikatauluihin ja kohti juhlapaikkaa. Kas kummaa ensimmäiset tutut ensimmäisessä virvoikejuomapaikassa. Sen verran harvoin tulee nykyään käytyä isommissa tapahtumissa, joten oli tosi hauska nähdä tuttuja vuosien takaa. Puheen aiheet kylläkin pyörii lähinnä vanhojen muisteluissa ja musiikin ympärillä, mutta mikäs sen mukavampaa vatkaa kuin mieliaiheesta. Hauskoja näkemyksiä monella kaverilla vuosien varsilta, mitä tapahtui ja milloin. Kuka oli ja missä.

Viimeksi olin käynyt Pori Jazz-tapahtumassa (siis kirjurinluodolla) muistaakseni vuonna 1985, jolloin Suomen Presidenttinä oli kaveri nimeltään Mr. Mauno Koivisto. Sama jannu saapui jokilaivalla paikalle päivän pää-artistin kanssa. Erittäin mielenkiintoinen jokilaivaseurue. Toinen jatkoi seurueineen yleisön eturiviin ja toinen backstagelle valmistelemaan Voodoo Child versiota. Hetken päästä lavalla vingutti kitaraa Stevie Ray Vaughan. Päälava taisi sijaita hieman eri paikassa tuolloin.

Tämä 2019 vuoden jazzien mielenkiinnon kohteet olivat tasan kaksi yhtyettä. Amerikkalais yhtyeet The Stray Cats ja JD McPherson, jotka tulisivat esiintymään peräjälkeen. JD pienemmällä lavalla ja Stray Cats isolla.
JD McPhersonin edellisen keikan perusteella odotin enemmän kylläkin juuri tämän yhtyeen keikkaan. Viime vuonna Helsingin Juhlaviikolla oli sen verran jälkiä jättävä keikka, että keikka menee yhdeksi parhaimmiksi näkemistäni. Soitto kulki popista garageen ja svengi oli mahtava.
JD McPherson onnistuu tuomaan juurimusiikkiin jotain, mitä itse musiikki on kaivannut. Rytmit pullistelee suuntaan jos toiseen ja siellä on hienoja koukkuja upealla toteutuksella. Yhtyeen soitinarsenaali on monipuolisempi kuin illan pääesiintyjällä ja sitä kautta myös paljon yllätyksellisempi. Kappaleet ovat kuin rapeaa tuoresalaattia, verrattuna paksun jauhelihapihvin pureskeluun. JD McPherson on tyylikäs yhtye kaikin puolin ja Jimmy Sutton on suosikki bassonkäsittelijänä. Keikka loppui kuin seinään ja samalla jo kuuluikin päälavalta illan pääesiintyjän sisäänsoittosäveliä, josta vastasi Eddie Cochran.  
Bändi asteli lavalle ja pamautti jo toisena kappaleena mahtibiisinsä Runaway Boys. Yleisö kohisi. Keikan alku jäi todistamatta massiivisen yleisöaallon liikuttua päälavan suuntaan samanaikaisesti ja jostain piti löytää juotavaa, ettei iske nestehukka.
Stray Cats soitti hienon keikan. Biisi toisensa jälkeen löytyi bändiltä jokin vanha jytä, joita yhtyeellä tosiaan on. Kovia kappaleita! Kun 80-luvulla Stray Cats pamautti ilmoille kaksi ensimmäistä levyä, ne olivat yksinkertaisesti parasta, mitä oli tarjolla. Tämän kesän keikka oli muistutus siitä hyvästä.
Itselleni tämä taas todisti, että paremmat keikat soitetaan pienillä lavoilla tai pienemmissä paikoissa.
Niin kävi Porissa 2019 Heinäkuussa.
Stray Cats ja JD McPherson molemmat veivät kuitenkin musiikin sinne minne kuuluu, Sydämiin.

Hieno päivä, Hieno tapahtuma, Upeita yhtyeitä, Hienoja kavereita ja vielä Porissa. Rock!

The Stray Cats

Jimmy Sutton & Jason Smay from JD McPherson

JD McPherson & Doug Corcoran

JD McPherson & Jukka Nousiainen Juhlateltta Helsinki 22.8.2018

Helsingin Juhlaviikoilla Tokoin rannassa sijaitseva teltta tarjosi keskiviikko-iltaan mainiota viihdettä. Ennen iltaa ihmettelin artistivalintoja kyseiseen tapahtumaan. Täysin kaksi eri genressä tahkoavaa oli laitettu tähän samaan iltaan. Pähkäily ei aiheuttanut mitään ärtymystä tai paheksuntaa, päinvastoin koska molemmat olivat entuudestaan jo kiinnostavia itselleni. Vaimolle molemmat olivat täysin uusia kokemuksia, mutta kommenteista päätellen myöhemmin, valinnat ei Helsingin vierailuun ei ollut turhia!
Jukka Nousiainen oli jo ehtinyt aloittamaan aktinsa kun telttaan saavuimme. Rauhallinen äänimaisema leijui teltan kankaan sisällä ja olo oli kuin kirkonmenoissa. Henki oli aistittavissa ja tunne oli ilmassa. Kansa katseli ja kuunteli ihmeissään penkeillään. Raivokkaan lava elehdinnän sijaan, koko yhtye istui rauhallisesti tuoleillaan ja keskittyivät soittimiinsa luoden tunnelmaa kuulijoille. Tilasimme juotavaa ja seurattiin tilannetta hieman taaempana. Nousianen on mielestäni tällä hetkellä ainutlaatuinen suomalaisessa musiikkiympäristössä. Hänestä tulee mieleen 22 Pistepirkkojen herkkyys ja sirpaleisyys, vanhempi suomalainen uusi aalto, rautalankamusiikki, Kaseva, kesäinen junamatka, mummola, heinäpaali ja peipi.... Hänen musiikissa on jonkinlainen tiukka särmä, missä on samalla kaihoisa ote. Rakastan! Juon olutta lisää ja musiikin tuoma fiilis on pakahduttava. Olen eksynyt juuri oikeaan paikkaan. Onnenkyyneleet valuu ja manuaalit on hukassa!

Jukka Nousianen

Jukka lopettaa keikan. Haemme lisää olutta ja skumppaa rouvalle, fiilis on edelleen korkealla. Illan pääesiintyjää en ole koskaan livenä nähnyt ja itse asiassa yhtään heidän levyäkään ei omasta hyllystä löydy, vaikka paljon olen herrojen musiikki kuunnellut tuben kautta. Tämä täytyy korjata tämä levy asia lähiaikoina. Itseasiassa piti jo korjata tällä keikalla, mutta levymyyntiä ei ollut keikan jälkeen eikä ennen, pahus. JD aloittaa joten oluet kurkkuun ja kohti lavaa. Tätä ei katsella kaukopaikoilta, vaan lähituntumasta. Polvet notkuu ja sormet naksuu heti ensirytmeistä. Musiikki vie mukanaan ja ajantaju katoaa. Sen lisäksi, että JD McPhersonin yhtye näyttää hyvältä, se myös kuullostaa hemmetin kovalta. Musiikissa on vaikutteita voimapopista ja soulista, joka tuntuu luissa ja ytimessä. Tämä on rock'n rollia! 

JD McPherson

Kappaleet vaihtuvat vauhdilla ja huomaan keikan olevan ohi hetkessä. Encoret kuullaan vielä ennen illan päätöstä. Illan yhtyeet ovat antaneet sen mitä tultiin hakemaan. Hienoja fiboja & kuumia väreitä! Head over heels on maailman parasta! Olikohan tässä elämäni paras keskiviikko-ilta, ainakin aika lähellä sitä. Illan kruunaa vielä ulkoilma, mikä on elokuun loppuun koskettavan lämmin. Let the good times roll, Cheers!

JD McPherson & Doug Corcoran