Näytetään tekstit, joissa on tunniste Demolition 23. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Demolition 23. Näytä kaikki tekstit

2022-10-15

Demolition 23

 Olikohan vuonna 1993 tai 94 kun eräs rytmiryhmä julkaisi levyn, joka oli samalla kunnianosoitus edesmenneelle Stiv Batorsille. Jo tälläkin syyllä tämä levy alkoi kiinnostaa. Stiv tunnetaan monestakin yhtyeestä, mutta ennen kaikkea hänellä oli sävelkynä ja kappaleiden muodostaminen hallussa ja tästä syystä myös kunnianosoitus meni oikeaan osoitteeseen. Olihan Michael Monroe tutustunut häneen aiemmin, joten sielunkumppanuutta löytyi miehiltä keskenään. Tämä Demolition 23 levy julkaistiin alkujaan pelkästään cd-levynä, mikä tällaista vinyyliromantikkoa hieman harmitti, mutta kovalevy tuli hommattua tuossa muodossa silloin. Levyhän osoittautui varsin maukkaaksi, jota soiteltiin usein. Siitä muodostui vakiosoittokamaa kun haluttiin vipinää ja fiilikset kohdilleen. Levy on edelleen yksi kovimmista rokkilevyistä, mitä kohdalle on osunut. Siitä tuli klassikko! Bändi svengaa ja rollaa hienosti, sekä tämän lisäksi levy on täynnä upeita raitoja! Mutta mistä syystä tällainen vuodatus vuosien jälkeen. Syy löytyy vinyylijulkaisusta, mikä kolahti postilaatikkoon tällä viikolla! Viimeinkin! 

Demolition 23

Michael Monroe - Sam Yaffa - Jimmy Glark - Jay Hening - 
Kory Clarke - Judy Wilder

Tuottajana: Little Steven




The streets we're run-in' with blood

Now there ain't no one to trust

You're a 60's baby

And nothin's alright

Born in the age of disco junk

Mommy liked reptiles daddy was a punk