2022-01-27

Sons Of Cobra

 Aika ajoin pohjolasta tärähtää mielenkiintoista värinää ja suhinaa. Yhtyeitä, joilla löytyy tukeva ote kitaran kaulalta. Tässä tapauksessa mielenkiintoiseksi homman teki se, että tämä nuoriso-orkesteri paukautti kulman takaa varoittamatta ja lujaa, no ainakin itselle kävi näin. Mielenkiintoa vain lisäsi sellainen informaatio, että näillä herroilla kuulemma löytyy pitkä taival suomalaisilta klubeilta, eri hajuisista ja äänisistä kokoonpanoista ja kaiken mielenkiinnon kruunasi debyyttijulkaisu Ghost Highway Recordsin kautta.

Niin vaan kävi, että tämäkin yhtye tuli bongattua ensiksi jostain Australialaisesta Some/Radio- kanavasta, jonka jälkeen yhtyeen sinkkujulkaisu pläjähti esiin eurooppalaisen Chaputa Records listoilla. Perhana, nämähän on vielä Suomesta! Kun sinkun esittely tekstissä vilahteli sellaisia vaatimattoman kuuloisia yhtyeitä, kuten Sonic's Rendezvous Band, Roky Erikson, MC5 jne.. oli ostopäätös syntynyt kohtalaisen nopeasti. 

Loppujen lopuksi levy kuitenkin löytyi kotimaasta ja yhtyeen jäseneltä. Kiitokset tästä Pete ja tsemppiä laululavoille! Maiskutellaan tätä pienempää kiekkoa ensin, isompaa odotellessa. Potentiaaliprosentit siihen jo tällä korkkauksella on varsin vahvalla tasolla. Volyymin säätö myötäpäivään parantaa kummasti stereoiden laatua, puhumattakaan musiikillisesta huumasta. 

Sons Of Cobra

Ghost Highway Records GHR-241

#sonsofcobra

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti