Näytetään tekstit, joissa on tunniste Richard Olson. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Richard Olson. Näytä kaikki tekstit

2018-03-03

The Charlatans

Kuusikymmenluvun lopun huumassa liiteli Amerikan mantereella enemmän tai vähemmän happoisia yhtyeitä kuten Jefferson Airplane, The Byrds, Big Brother & the Holding Co., Janis Joplin, Grateful Dead, Quicksilver Messenger Service, Jimi Hendrix ja The Charlatans. Viimeksi mainittu poikkesi muista yhtyeistä tyylikkäällä pukeutumisellaan ja siitä, että The Charlatans jäi varsin tuntemattomaksi suuremmalle yleisölle. Syy ei ollut kylläkään musiikillinen, sillä yhtye teki varsin tyylikkäitä kappaleita. Ehkä levytysten määrällä oli jokinlainen vaikutus. Yksi kokopitkä Lp ja single jäi The Charlatansin ainoiksi julkaisuiksi tuolloin. Huonosti hoidettu promootio vai olikohan sitä laisinkaan, jätti The Charlatansin kulttimaineeseen San Franciscon alueen lupaavampina yhtyeenä. The Charlatans alkoi repaloitua pikkuhiljaa 1967 jolloin Mike Ferguson jätti yhtyeen. Perässä seurasi Dan Hicks, joka jatkoi omien projektien kimppuun.
Vuonna 1969 julkaistiin ainoaksi jäänyt albumi The Charlatans, jonka julkaisi Phillips Records. Levyltä löytyy yksitoista FolkRockPsykeHipJugRag-kappaletta, jotka ansaitsevat isosti paikkansa 60-luvun musiikissa. Klassikko albumi!

The Charlatans: 
Mike Wilhelm
Richard Olson
Darrell De Vore
Terry Wilson

Dan Hicks
Mike Ferguson
George Hunter



The Charlatans - PHS 600-309