Morticai Jones / Link Wray

Olen kuunnellut musiikkia lähes neljäkymmentä(40) vuotta ja silti se yllättää, positiivisesti tai negatiivisesti!
Paremmin kitaristina tunnettu Link Wray teki vuonna 1972 ystäviensä kanssa Morticai Jones levyn ja yllätti positiivisesti. Voi hemmetti? olen kulkenut näköjään neljäkymmentä vuotta usvassa. En ollut kuullutkaan moisesta levystä mitään aiemmin, ennen kuin Link Wrayn nimi osui erään levyliikkeen nettisivuilla silmiini tämän julkaisun yhteydessä. Link on aina herättänyt tunteita ja julkaisu alkoi kiinnostaa. Tilaus sisään ja posti kantoi sen eilen kotiin. Jätin levyn korkkaamisen perjantai-iltaan, vaikka aika lähellä oli, että menisi heti kuunteluun.
Perjantai tuli vihdoin. Cervezat pöydälle ja levy lautaselle.
A-puolen avaava  "Walkin' in the Arizona Sun"ista muodostui heti maailman kaunein kappale. Kitaristin sormet liukuivat kitaran kaulaa pitkin upeasti kappaleen alusta alkaen ja Morticain pehmeä laulu alkoi sulattamaan tapetteja huoneen seinältä! Missä tätä levyä oli piiloteltu. Maailman parasta! Eikä meno helpottunut yhtään seuraavan kappaleen kohdalla. "Scorpio Woman" potkii Led Zeppeliiniä munille ja kovaa. Biisi voisi olla hyvin Page/Plantin soittokirjasta, mutta ei tällä kertaa. Maagista osaamista! Neula jatkaa levyn sorvaamista ja huomaan pitäväni bluesista edelleen "Coca Cola sign blinds my eyes"!
Huhhuh!! mitä kamaa.
Tämä julkaisu on tullut ulos vuonna 2017? Miksi vasta nyt uusintapainos?
Morticain laulu muistuttaa paljon John Fogerty ja jo edellä mainittua Robert Plant sekoitukselta. Kuitenkin siinä on oma värinä ja se kuulostaa yksinkertaisesti hienolta ja uniikilta (ei se suomi-räppäri). Itse Rumble-Man soittaa dobroa niinkuin pitää, upeasti.
Musiikki on tällä levyllä! Suosittelen.

Eero Raittisesta Space Cadetsiin. Musiikillinen matka 1965-2025

From Eero Raittinen to Space Cadets, puhelinlankojen laulusta särökitaraan. Miten musiikista muodostui tärkeää jollekin. Outojen ja luonnollisten tapahtumien kautta löytyi ihmeellisiä musiikkiesityksiä sieltä sun täältä. Jotenkin näin jälkeenpäin kun asiaa pohtii, niin mitään kummallisia tutkimusretkiä eri musiikki tyyleistä ja niihin liittyvistä kulttuureista ei tullut tehtyä nuorempana. Tarjonta oli mitä oli ja siitä lähti muodostumaan matka tälle tielle. Sattumaa suurimmaksi osaksi ja ei varmaan se Armi ja Danny Show huonokaan ollut, joka taisi olla ensimmäinen live-show. Musiikilla on aina ollut tukeva askel menossa mukana. Musiikki oli ja on ollut mainio matkakumppani ja sen antama ymmärrys maailmasta on tuonut sen, mitä koulut ja opinnot eivät koskaan pystyneet antamaan. 

Tässä alla erään rokun elämänkipinää vuosien saatossa. Miten kaikki alkoi noin suurin piirtein ja mihin suuntaan lähdettiin.

1965-1970
Hiekkalaatikolla

1970-1975
Ensimmäisiä kohtaamisia musiikin parissa tapahtui vahingossa, kuten varmaan näin käy suuremmalla osalla immeisistä. Satuin luultavasti kuulemaan radiosta jonkun kappaleen soivan taustalla ja tämä hetki on vain jäänyt mieliin. Mitenkään tietoisesti tietenkään ei tämän ikäisenä haettu jotain biisiä, vaan ne tupsahti eteen jossain tilanteessa. Mutta, musiikki ja sen ympäröimä maailma alkoi antaa suuntaa jo heti alkutahdeista lähtien. Minkä takia näin tapahtui, siitä ei ole hajuakaan. 

"Holvikirkko" Eero Raittinen
Oliskohan Holvikirkko ollut ensimmäinen kappale, mikä on muistikuvissa pophistoriasta mieleen syöpynyt. Edelleen vaikuttava ja haikean kaunis kappale!

"Puhelinlangat laulaa" Katri Helena
Tämä helkkyvä ääninen "jolkotus" jäi mieleen tuosta ajasta myös. Tosin tähän aikaan taisi kiinnostaa enemmän hiekkalaatikko ja ehkä edelleenkin.

"Lumi teki enkelin eteiseen" Hector - Jostain syystä kappaleesta tulee aina mieleen syksyiset ja talviset koulumatkat nuoruudesta. Vettä satoi koulumatkoilla kaatamalla ja oli silloinkin loskatalvia. Tai kesän jälkeiset pimeät kouluaamut ja opettajan kahvituoksuinen hengitys. (Minkä ymmärsin vasta vuosia myöhemmin) Aamupimeys ja päiväharmaus.
Myös Hectorin "Olen Hautausmaa" jäänyt mieliin lapsuusajoista. "mä olen karvainen mies, mä olen hautausmaa" ja kappaleen (jopa ärsyttävät) loppujodlaukset syöpyivät mieliin.

Muita ihmetyksiä ja muistoja tuli mieleen ainakin;
"Kolmatta linjaa" Fredi - pojankloppia kosketti surullisesti pimputtava piano ja tarina.
"Bonanza" Sarjan avaus tunnari ja palava kartta jäänyt mieleen, sekä tietenkin tietenkin iso stetsoninen Hoss.

"The Six Million Dollar Man" Run Steve Run! Kaveri juoksi kovempaa kuin veturi täydessä vauhdissa.

"Batman" Itselläni oli jopa upea Batman asu kokonaisuus. Siihen kuului kasvonaamio, Hanskat ja Batman viitta. Huh! 
"Perhe on Pahin" Archie Bunker ja Läskipään väittelyt päätyi aika useasti yksipuolisesti oikein.
"I Was Born Under a wandering star" Länkkärilaulu hevosten kopseella. Lee Marvin ja mystinen bassosoundi laulussa.
Musiikillinen kiinnostus pientä, lähinnä yksittäisiä biisejä. Kiinnostus oli kohdistettu kuitenkin aika tiukkaan uimarannoilla pomppimiseen ja metsissä rymyämiseen. Polkupyörän Norton-sarvet olivat rautaa! Sellaiset moottoripyöristä jäljitellyt korkeakahvaiset.

Ja torstaisin oli perheen saunapäivä. Saunassa käytiin kadun toisella puolella toisen taloyhtiön saunassa ja saunailun jälkeen aika useasti tehtiin lämpimiä voileipiä. Musiikkia ei muuten kuunneltu meillä kotona oikeastaan koskaan. En ainakaan itse muista mitään musa-iltoja, joita vanhempani olisi pitäneet. En muista edes nähneeni levysoitinta? Mökiltä löytyi grammari ja pari savikiekkoa.

1975-1980
Perheemme muutti jossain vaiheessa toiseen paikkaan, mutta kaupunki oli sama ja tämä siirto oli luksusta. Sain nimittäin oman huoneen! Tämä muutti monia asioita. Näin jälkikäteen mietittynä on myös hiekkalaatikolta näköjään lyhyt matka festareille. Näihin aikoihin alkoi jo nykiä rytmipunttia pikkuhiljaa. Ensimmäiset livekeikat osui tähän aikakauteen ja tietenkin ensimmäinen levysoitin, kuten myös ekat festarit! Lonkerotkin maisteltiin (veikkaisin, että vuosi oli -78) kun kaverin isoveli hommasi muutaman greippijuoman juipeille, joiden jälkeen oltiin niin miestä. Niitä hörpittiin kaverin vanhempien asuntovaunussa salaa ja hetken päästä monot sojotti mihin sattui. Taisi olla suurin osa kuitenkin omaa showta, mutta kohti kaupunkia suunnistettiin, ehkä. 

Eteen elämässä alkoi näihin aikoihin tupsahdella kaikkea mielenkiintoista ja mystistä, tapahtumia, tyttöjä, bileitä, kummallisia tunteita, viileitä juomia ja musiikkia. Vaikka ensimmäiset kokemukset alkoholista tuli nuorena testattua, niin ikinä muihin päihteisiin ei tullut koskettua. Vaikka varmaan tähän olisi ollut hyvät mahdollisuudet, ainakin vanhemmalla iällä. Muihin aineisiin tuli vedettyä selvä raja. No tupakkia tuli maistettua. Eikä edes tänä päivänä ole tarvinnut päätöstä muuttaa. Musiikki antoi korvaavat fibat ja väitän että siinä musiikki onnistui varsin hyvin.

70-luvulla isoveljen huoneesta kantautui jonkinlaista outoa mökää kun veljen kaverit vierailivat siellä. Mankka kitisi ja c-kasetin nauha venyi kun biisejä ja fiilistä haettiin kelaamalla. Jälkeenpäin olen tunnistanut yhtyeitä, joita hieman vanhempi nuoriso oven takana soitti. Purkkaa ja heviä tuntui olevan, kuten Uriah Heep, Nazareth, Bowie, Sweet, Slade, Hurriganes, Sha Na Na ja jotain 50-luvun rokkeja. Trumpetti lahkeet vaan paukkui musan tahdissa, kun isobroidi kavereineen kuuntelivat musaa.
Koitin pinnistelle muistiani, mikä mahtoi olla itsellä ensimmäinen oma C-kasetilla ollut yhtye, jota tuli kuunneltua, mutta aika mahdoton tehtävä näyttää olevan. Mitenköhän musiikkimaku oikeastaan muodostui? Ajan kulttuuri vaikutti vahvasti ja varmaan ystäviltä tuli vaikutteita. Ensimmäiseltä omasta huoneesta jonka tuohon aikaan sain, muistan seiniltä julisteista ainakin Lone Stars yhtyeen Suosikki-lehden julisteen ja Teddy and the Tigersin Boppin-levyn mainosjulisteen(on vieläkin tallessa). Suosikista taisi olla juttua miten Crazy Cavan pistää Suomen sekaisin ja samasta lehdestä tuli napattua myös juliste seinälle yhtyeeltä. Samalla seinällä oli myös kuvia sen ajan hokkimiehistä. Punakoneen Harlamov ainakin oli edustettuna ja taisi olla sen ajan Suomen maajoukkueen kuvakin. 

Ensimmäisten joukossa musiikki taltioinneissa olivat kuitenkin omat best-off nauhoitukset radiosta ja aika sekalaista kamaa muistaisin. Jonkinlainen rakkaussuhde tähän hommaan muodostui jo tuolloin. Nimittäin niiden kadonneiden aarteiden etsimisestä. Hyvät kappaleet oli saatava nauhalle ja asiaa oli tutkittava myös hieman syvemmin, mistä oli kyse. Kasettikoteloihin kirjoitettiin mitä ihmeellisempiä yhtyeiden nimiä ja kotelot numeroitiin pienoismallimaaleilla. Radiokanavilta ei hirveän usein soitettu nuorisolle suunnattua musaa tuohon aikaan tai ainakaan sellaista, että se olisi itseäni kiinnostanut. Pikkuhiljaa kavereilla alkoi olla levysoittimia, joilta sain kasetille taltioitua herkkuja ja kasettipino alkoi pikkuhiljaa muodostua, sekä suunnitelma oman levarin hankkimisesta alkoi olla selvä. Levari oli pakko saada! Mopo ei kiinnostanut muuten laisinkaan, eikä itseasiassa tainnut monellakaan kaverilla sellaista olla. Levysoitin ilmestyi huoneeseen vasta lopulta 1980 jouluna. Pioneerin räkki, jossa oli radio, vahvari, tuplapesäinen kasetti dekki, sekä tietty levari. CD-vehkeitä tuohon aikaa ei vielä ollut.
Kovia törmäilyjä musiikin maailmassa aiheuttivat ainakin seuraavat yhtyeet ennen kuin 80-luku tuli päätökseen. Jostain syystä ja haparoiden musiikkimaku alkoi tarkentua ja allaolevia itselle tärkeitä orkestereita ilmaantui kasettidekkiin, joko omina nauhoituksina tai uusina julkaisuina.
-Buck Jones and his Rhythm Riders- Crazy Chicken Boogie
-Teddy and the Tigers- Boppin & Burn it up
-Robert Gordon- Rock billy boogie. Roban hieno ääni kajahti hienosti ja bändin ote oli tiukkaa.
-Crazy Cavan and the Rhythm Rockers- Crazy Rhythm ja Rockability

-Hurriganes - Grazy Days ja Hot Wheels olivat ensimmäisiä Ganes-julkaisuja mitä itse kuunteli ja sitten löytyi Jailbird ja sekin kasettina. Roadrunner tuli myöhemmin ja se olikin sitten jo Lp:nä.
-The Confederates- Rockabilly special (kasetti) 1980. Tämä mystinen Confederates kutkutti kivasti "Diggin' my potatoes".
-Isommista marketeista löytyi runsaasti vanhaa bluesia c-kaseteissa ja näitä tuli kannettu kotiin useasti edullisella hinnalla.

Anttilan kasettivalikoimista löydettyjä aarteita J.D. Short

-Ja tietenkin Sleepy Sleepers! 70-80 luvun taitteessa tuli koettua Sleeppareiden sirkus paikkakunnan urheiluhallissa, Ooperissa. Jopa pappatunska näytti vaaralliselta lavalla sillä hetkellä 👀

Jääkiekossa punakone meni menojaan..Harlamov, Petrov, Larionov, Maltsev, Ragulin, Kasatonov..

-Wanderers elokuva!

70-80's levyjä

1980-1985
Koulunkäynti alkoi muuttua vakavaksi ja sitä kautta alkoi myös tuntua aivan väärältä formaatilta. Oikea suunta ei löytynyt ihan helpolla. Koulut kuitenkin puskettiin läpi, vuodet vaihtui ja työelämäkin alkoi. Musiikkimaku alkoi muokkaantua/sekoittua tämän aikakauden myötä ja tarjontaa alkoi ollakin jo 'kohtalaisesti'.
Levysoitin varmaan muutti tässä vaiheessa nuoren klopin mahdollisuuksia edetä mieltymyksissä. Ensimmäinen omilla rahoilla ostettu levykin löytyi(1980) ja maailma oli täynnä mahdollisuuksia ilman nettiäkin, mistä ei tuohon aikaan ollut vielä hajuakaan (ei netistä puhumattakaan maailmasta). Elämä oli edessä tai ainakin siltä tuntui. Itse asiassa mikään ei tuntunut silloin tärkeältä paitsi musiikki, kaikki leijui ilmassa, niin aika kuin muu elämä. Murheita ei ollut. Valehtelisin jos väittäisin muuta, mutta musiikki oli tukijalka kaikkeen. No, kyllä sitä tyttöihinkin hieman tukeuduttiin, mutta siitä tarinat sitten jossain toisaalla. Musiikki oli joka hetkessä, se näkyi farkkutakin selässä ja nahkatakin hihassa. Sitä oli oltava matkassa mankalla, sitä haalittiin lehdistä. Musiikin tuoma tuki, kun meni mukamas huonosti tai vielä huonommin, oli se aina kaverina matkassa. Tämä kaveri on seurannut koko elämän matkassa.

Piirustusluonnos, joka loppujen lopuksi päätyi 

värikuvana nahkatakin hihaan. 

Valitettavasti rotsi on kadonnut jonnekin.

Patterimankat(varsinkin ITT merkkinen matkamankka) tuli tutuksi tuolloin ja ensimmäisen auton valintaan vaikutti vahvasti autosta löytyvä kasettisoitin! Auto muuten oli 1974 mallinen Ford Taunus, jonka hommasin muistaakseni vuonna -84/85. Itseasiassa aika mukavan oloinen biili, sellainen pitkänokkainen ja muistaakseni kaksiovinen. Sen verran mielenkiintoisen oloinen, että kaksi kertaa autoon tunkeuduttiin ja molemmilla kerroilla hävisi soitin ja toisella kerralla myös kasetit, jopa itse nauhoitetut c-kassut. Nämä kaverit ymmärsi hyvän päälle!😁 Auton rosvosuoja oli mitä parhain. Ajoneuvon oven pystyi nimittäin avaamaan jäätelötikulla. 

Yksi outo ja tavallaan mielenkiintoinen piirre tuon ajan viikonloppujen vietossa oli pikkukaupungin kujilla. Ihmiset kiersivät keskustan korttelia ympäri, toiset kävellen ja toiset autolla, jolla sellainen oli (Traktorikin nähty). Pääsääntöisesti kadut olivat yksisuuntaisia, joka varmaan määritteli massan käyttäytymistä. Kiertorenkaita oli kaksi, iso ja pieni. Tätä kiertämistä kutsuttiin 'Runtsaksi'. Väkeä kierroksilla oli tosiaan paljon, tungokseen asti tai tällainen muistikuva on siitä jäänyt, oli pakkasta tai ei. Mini-kokoontumispaikkkoja olivat vanhan kaupungin liikkeiden ovisyvennykset. Tuttuja moikkailtiin näissä ja tyttöjä hieman varovaisemmin. Runtsan alueella sijaitsi tuolloin vain muutama grilli ja ravintola, joka sekin sulki ovensa 'säädylliseen' aikaan. Myöhemmin ilmestyi hampurilaisravintolakin. Kaiken keskiössä muuten oli teräksinen tummanpunaiseksi maalattu puhelinkioski, mikä nykypäivänä kummastuttaa. Itseasiassa näitä taisi oli kaksi. Toinen torilla ja toinen Centrumin edessä. Ja muuten kolmas löytyi kalatorilta, heti Runtsan esialueella.

Vuodet vaihtuivat yleensä massiivisten ihmispaljouksien meressä torilla ja jotenkin sinne oli päästävä ennen vuoden vaihtumisen hetkeä. Kesät ja lomien aika taisi olla hieman hiljaisempaa, johtuen kaiketi meren läheisyydestä. Väki kaikkosi saaristoon tai muualle lomailemaan. Joskus kuitenkin tavoitti itsensä perjantain jälkeisenä aamuna torin pystykaffeelta. Runtsa oli imenyt sinne viimeiset juhlijat seuraavan aamun koittoon, tosin yö oli voinut kuljettaa sinne muitakin reittejä. Mutta tuoreet munkit ja kahvi tuohon kellonaikaan ..HUH. Kadut olivat siis täynnä ihmisiä viikonloppuisin ilman mitään erityistä ohjelmaa. Viikolla kadut täytti illalla Twin Peaksinmainen mystiikkaa. 

Back to music biznes. Kun levyjä alkoi pikkuhiljaa ilmestyä hyllyyn, alkoivat vanhemmat huolestuneena kysellä uuden  harrastuksen perään ja sen järkevyydestä. "Onkohan tossa mitään järkeä?" Kiitoksia vain vinkistä, mutta juna meni jo! The Train Kept a Rollin'! ja "Voitteko muuten pistää sen oven kiinni mennessä!"

Hienoja yhtyeitä alkoi ilmestyä yht'äkkiä, joka suunnasta ja niitä tosiaan tulvi. Alkoi iskeä paniikki ja kiima. Olinko löytämässä jotain? 
Paikallisia yhtyeitä tuli käytyä tsekkailemassa jossain nuorisotaloissa järjestetyissä kemuissa ja kouluissa järjestettiin jotain 'iltadiskoja'. Kiinnostavia Suomalaisia yhtyeitä ja heidän julkaisuja alkoi ilmestyä ja joitain ulkomaalaisia. Kun nämä olivat lämmitelleet asiat valmiiksi, tuli ensimmäisenä isosti paikalle yhtye Amerikasta, joka pisti pakkaa sekaisin aika rajusti. Se nuorisoryhmä oli nimeltään The Stray Cats ja isku oli kova. Kaikki oli ennen Stray Catsia ollut jotenkin niin viatonta ja puhdasta, mutta tämä bändi toi sen raspin ja höylän musiikkiin, mitä näköjään kaipasi. Hemmetin hieno kohtaaminen ja sen tuoma fiilis ei ole hävinnyt mihinkään. "Get my dinner from a garbage can..Don't go crossing my path!"
Samassa hässäkässä ilmestyi myös Shakin Pyramids ja tämä trio toi katusoiton ja sen tunnelman kiinni ihoon. Take a Trip oli siinä ja voimakkaasti. Näiden bändien jälkeen musiikin vyöry jatkui tsunamin lailla ja maalaispoika vain pyöri mukana pallo hallussa ja samalla pahasti hukassa. Sanoma oli selvä ja se oli Rock and Roll. Suomessa Teddy ja Buck kasasi The Lone Stars yhtyeen jälkeen jo uutta projektia nimeltä The Falconsin, jossa oli astuttu askeleen särmempään suuntaan ja suunta oli  rhythm ja blues. Kiinnostavia Suomibilly yhtyeitä tuli seurattua aikalailla ja mielenkiintoa herättivät sellaiset toivot, kuten Boppin Pete, The Aviators, The Rhythm Wheel Combo, The Riot Teds, The Muleskinners, Buck Jones, Teddy and The Tigers, Jumpin Paralyzers, The Slippers etc. 

Kaikki järkevä pyyhittiin yli ja jäljelle jäi vain etukenossa seisovat rokkimiehet kitarat kädessä huutaen sanomaansa. Kaivoin pussista lisää kylmää juomaa ja meno muuttui villimmäks', kuten Baddingin biisissä. Musaan alkoi tulla lisää säröä ja muutoksia oli ilmassa. Keikat, sekä festarit alkoivat kummasti olemaan pakollisia vierailukohteita myös näihin aikoihin. Perinteisen juurimusaan alkoi muodostua omia virtauksia ja tässä vyöryssä surffasi muun muassa seuraavanlaisia ihmetyksiä kuten, The Blue Cats, The Stargazers, The Polecats, G-men, The Whirlwind, The Restless, The Sharks, Dave Phillips...siis minulle mieluisia. 

70-luvun lopusta vuoteen 1983 oli pääasiassa juurimusiikki vahvasti läsnä. Muuta siihen ei yksinkertaisesti mahtunut, eikä muuta se kaivannut. Elämä hymyili ja kaikki tuntui onnistuvan, mitä nyt työ häiritsi menoa, mutta se oli tarpeellinen öljy, jotta moottori pysyisi käynnissä.

Juna kuitenkin jyskytti eteenpäin ja uutta porukkaa hyppi mukaan. Jälkijunassa tulivat rytmiorkesterit pubin puolelta, jotka kipinöi aika kivasti. Näillä tyypeillä oli kuitenkin selvästi isommat kaiuttimet ja jonkinlainen soundin särkijät instrumenteissaan. Ihmetystä herätti ainakin seuraavat pumput; Eddie and the Hot Rods, Count Bishops, Mötorhead!, Ducks Deluxe, The Flamin' Groovies, The Inmates, The Pirates ja Dr. Feelgood. Kun näihin rämäpäihin pääsi käsiksi niin olikin jo seuraava mayhem tulossa.  

    'Muistan 80-luvun alussa, kun vein nauhalle taltioidun Mötorhead-kasetin tuomaan fiilistä pukukoppiin kohta alkavaan jääkiekkopeliin. Vastaanotto oli todella kaksijakoinen. Toiset veti        ilmakitaraa ja oli fiiliksissä, toisille Ace Of Spaces oli vaan liikaa ja tällä puolella mielipiteineen seisoi myös joukkueen valmentaja. Kasetti poistui pikkuhiljaa kasettipesästä. Pelimiehet valitsi. Pahus, kun ei muista mitä tilalle laitettiin?' 

80-luvun puolivälin tienoilla alkoi Vox-soundit kiinnostaa ja Garage-osastolta ilmaantui yksinkertaisesti upeita yhtyeitä, kuten Tall Boys, The Stems, The Screaming Tribesmen, Lime Spiders, Hoodoo Gurus, The Droogs, The Cramps, The Miracle Workers, The Chesterfields Kings, The Fuzztones, The Soft Boys, The Crawdaddys, Radio Birdman, The Fleshtones. Pedalia poljettiin ja säröä ilmaantui kaiuttimiin.
Tässä samassa rytäkässä tulivat mukaan alkuperäiset 60's-yhtyeet, mutta oikeastaan vain The Sonicsiin ja tietenkin Stoogesiin, sekä MC5 tutustuin tähän aikaan, no kyllähän siellä vilahteli 13th Floor Elevators, Music Machine, Seeds ja jotain muitakin. Näihin originaali 60's garage-yhtyeisiin tuli tehtyä tuttavuutta vasta myöhemmässä vaiheessa 80-lukua. Tuli Nuggets ja Rubblet, joista ammensi isosti lisää outoja rytmejä. On muuten vieläkin c-kasetti jossain tallessa, kun ylen kanavalta tuli suomalaisen DJ Jackin radio-speciaali, jossa garage soi hienosti. Tämä ohjelma tuli ulos joskus vuosikymmenen puolivälissä.
Hienoja orkestereita pulpahti päivittäin esiin jostain suunnalta ja päivien pituus oli tuskaisen lyhyt, jotta ehtisi tutustua tällä tahdilla näihin sankareihin. Maailmassa oli avautunut uusi mielenkiintoinen alue, johon oli pakko tunkea mukaan. No, olihan elämässä jotain muutakin kuin levyjen kuuntelu ja rokkikeikoilla juokseminen, mutta niistä olisi eri blogikirjoittelun paikka, tässä tekstissä mennään musa edellä. 

Jos kuitenkin hieman poiketaan musapolulta. Nimittäin lapsena alkanut jääkiekon harrastaminen loppui muistaakseni vuoteen 1988. Koko junioriaika tuli pelattua Rauman Lukon junioreissa aina A-junioreihin asti. Rauman Lukon jälkeen pelit jatkuivat vielä paikallisessa 2-divari joukkueessa HCG:ssa (Hockey Club Ganal). Kaksi kautta tuli pelattua siellä ja toisella kaudella jopa edettiin 1-divarin nousukahinoihin. Muistot hienot noista kausista. Paikallista jääkiekkoväkeä alkoi myös kiinnostaa, nimittäin väkeä ilmaantui kivasti halliin. Kovia pelejä käytiin ja joskus jopa ulkojäillä. Muistan kun käytiin Tampereella pelaamassa Ikurin Virettä vastaan Koulukadun kentällä. Lunta satoi lähes koko pelin ajan. Ei sitä kiekkoa välillä edes nähnyt missä se siellä sohjossa oli. Katsomossa oli myös Pate Mustajärvi.

Ihan oikeita pelimiehiä oli välillä tässäkin sarjassa vastassa. Kiekko-67:ssa pelasi mm. Martti Jarkko, Timo Nummelin, Jari Kaski ja Reijo Leppänen, KooVeessa Hannu Mattila, Kiekko Espoossa Peter Ahola. Hyvinkää Ahmat Ismo Lehkonen. Ja Sport ja Jukurit pelasivat täällä 2-divarissa silloin.

Rauman ylpeys Lukko oli myös kovassa iskussa tuolloin. Maalissa Myllys, Pakistossa esim. Kuusisto Jarmo, Hämäläinen Erik, Salo Vesa, Belland Neil, Peltonen Jouni Measures Allan ja Tuomenoksa Antti. Hyökkäyspäässä sellaisia nimiä kuin Palmer Brad, Vuori Ari, Villa Ismo, Forss Matti, Heiskanen Arto, Torkki Jari ja Tommila Esa. Sm-hopeaa tuli kauden -88 päätteeksi.

Lätkän pelaaminen loppui siis 80-luvun lopulla. Palasin vielä kerran jääurheilun pariin vuonna -97, jolloin pelasin yhden kauden kaukalopalloa SM-sarjassa yhden kauden. Ei ollut minun laji, mutta kauden pelasin loppuun, paitsi playoffeissa ranne murtui ja loput pelit jäi siihen.

Takaisin musamaailman kuvioihin. Tilipäivän koittaessa massiivinen osa siitä muuttui vinyylilevyiksi. Hyviä levyjen ostopaikkoja löytyi Suomesta ja jopa omalta paikkakunnalta. Parhaita levylöytöjä kotimaasta tuli tehtyä seuraavista paikoista; Fennica Records, Jukeboss, Feelgood Music ja Kane Records. Nämä ainakin tuli nyt mieleen. Porissa oli myös Green River ja Raumalla Musiikkikellari, joista tuli kaiveltua löytöjä. Musiikkikellari oli muuten nimensä veroisessa paikassa. Levymesta nimittäin sijaitsi 'Kirkon' takana ja omakotitalon kellarissa. Paikkaa piti yksi Suomen suurimmista ZZ Top faneista Kai 'Jallu' Jalonen. Liike siirtyi myöhemmin vanhan kaupungin ytimeen. Isoimmista kaupungeissa olivat nämä aarreaitat odottamassa käyntejä, joihin viikonloppuisin vaellusretket suuntautui aina silloin tällöin. 
Ulkomaan levyjen tilaukset tulivat myös kuvioon näihin aikoihin. Koska nettejä ei silloin ollut, tilaukset tehtiin perinteisellä tavalla, kirjeellä. Tilauksia tuli tehtyä Hollantiin, Saksaan, Amerikkaan, Ruotsiin ja Englantiin. (Norton Records, Crypt, Bomp, Voxx, Closer, Glitterhouse, Rockhouse, Midnight records jne...) Ainakin nämä muistan. Australialaiset mainittuna tuossa hetken päästä alempana tekstissä. Yleensä levytilaukset olikin suht' pitkiä prosesseja, pisimmillään ainakin kolme kuukautta kestänyt kärsimys aika, ellei jopa pidempi.

Midnight Recordsin levylistoja

Levyntilausprosessi ulkomaille 80-luvulla;

Yleensä kipinän ulkomaantilaukseen aiheutti, joku levykaupan mainos tai joku itselleni tärkeässä lehdessä oleva juttu jostain oudosta yhtyeestä. Myös radiokanavien spesiaali-ohjelmien tarjonnasta tarttui mukaan paljon kiinnostavaa.  Aika usein nämä ulkomailta tilatut levyt olivat sen tekstin varassa, mitä oli jostain julkaisusta tavaillut ja päättelyt tehtiin sen pohjalta. Näistä lähtökohdista kirjoitettiin kirje levykauppiaalle jonnekin päin maailmaa, jotta lähettäisi ensin postimyyntilistan tulemaan. Kun lista oli saapunut, sitä tihrusteltiin ja merkkailtiin kynällä ehdokkaat. Seuraavaksi tehtiin laskelmat, mihin voisi olla varaa. Tämän jälkeen kirje postiin takaisin kauppiaalle. Parin viikon odottelu. Vastauskuoresta oli yleensä ylläreitä, tyyliin "nämä löytyy", mutta "tätä ei enää saa, loppu". "laitetaanko tilalle jotain?" Taas kirjoitin takaisin ja vastausta jäätiin odottamaan. Kun vastaus taas joskus saapui lopullisista valinnoista, niin seuraavaksi marssin pankkiin maksamaan jonkinlaisella vakuutetulla maksulla levytilauksen (Taalojahan ei uskaltanut tuolloinkaan kuoreen laittaa). Tämän sitten postiin taas kirjekuoressa kauppiaalle ja jäätiin tuskaisena odottamaan pakettia. Varsinkin Australiasta paketin tulo kesti tuhottoman kauan ja parhaassa tapauksessa se jäi vielä tulliin, jossa joutui selittelemään, että kyllä nämä on ihan omaan käyttöön, eikä missään tapauksessa ole myyntiin tarkoitettuja. (Veikkaisin, että nykyisin vastaavanlainen tilaus menee läpi viikossa, kun tuohon aikaan siinä meni pahimmillaan tosiaan 2-3 kuukautta). Paketin saapuminen olikin se kuukauden kohokohta ja yleensä seuraava viikonloppu oli täynnä musaa ja 'kevyitä' virvokkeita.

From Australia

Rockin' Australia
Kun Australia nyt on mainittu, niin sen maan vaikutus musiikin diggailuun ja levyjen ostoon tuohon aikaan oli vähintäänkin massiivista. Vuoden 1983 jälkeen tuolta maailman suunnalta alkoi kuulua ihmeellistä jytinää ja rytkettä. Tuntui kuin joka viikko olisi tullut joku uusi entistäkin kovempi rytmiryhmä esiin ja tälle vyörylle ei tuntunut olevan myös loppua. Australia tipputteli tuohon aikaan sellaisia bändejä tietoisuuteen kuin:

The Johnnys, The Screaming Tribesmen, Cosmic Psychos, The Bamboos, The Lime Spiders, Beast Of Bourbon, The Stems, The Celibate Rifles, The Triffids, Exploding White Mice, The Dubrovniks, Hoodoo Gurus, The Slaughtermen, The Scientists, The New Christs, Radio Birdman, The Visitors, Eastern Dark, The Hard Ons, Died Pretty, The Moffs, The Trilobites, Bam Balams jne..muutama mainittuna

Australiassa julkaistut levyt ja varsinkin sinkut oli mielestäni myös kansiltaan paljon laadukkaampia, mihin oli tottunut, puhumattakaan musiikin sisällöstä. Kansitaiteeseen oli paneuduttu paremmin ja levyjen kansipahvit olivat sinkuissa selkeästi parempi laatuista paksua pahvia. Varsinkin Citadel julkaisuissa olivat kannet sellaiset mitä niiden pitäisi ollakin. Kun taas vastaavasti suomi- tai eurooppajulkaisut oli ohuita paperiliuskoja. No, tällainen huomio tuli tehtyä silloin.

Australian vinyyliherkkua

Levyjä tuli tilattua Australiasta sellaisista paikoista kuin Citadel Records, Waterfront Records, Red Eye Records, Bad Karma Records. Myöhemmin vielä Zero Hour Records. Ainakin nämä on muistissa ja varsinkin Citadel ja Bad Karma osoittautuivat oiviksi paikoiksi tehdä hankintoja. Tosin osa näistä Aussie-bändien ulostulosta ajoittui 80-luvun jälkipuoliskolle. Aussie-bändejä sai aika hyvin hankittua myös Suomesta muutamasta tai ainakin yhdestä erikoisliikkeestä. Upeaa aikaa ja kuumeista diggailua, sekä levynostoa. (Jos kiinnostaa, niin käy lukemassa östraalia-yhtyeistä lisää Täältä)

A letter from George

1985-1990
 Australian ihmetykset jatkoi tulvimistaan vielä tälläkin ajanjaksolla ja niitähän ihmeteltiin. Myös mielenkiintoa alkoi herättämään Paisley Underground, 80's Garage, Surf/instrumental ja "aavikkorock"-yhtyeet. Tähän aikaan tuli tutuksi uusi saksalainen Glitterhouse Recordsin postimyynti, joka avasi ikkunan uusille apajille. Niin ja Estrus, sekä 
Ennen kuin 80-luku tuli päätökseen alkoi uutta mökää tulla Ameriikan suunnalta. Kitarat murisivat äänekkäästi edelleen. The Fluid napautti voimakkaasti tätä kenttää ja The Green River/The Mudhoney näytti miten ämyristä ääntä lähtee, joka kuullosti myös hienolta. Näitä yhtyeitä sitten seurasivat joukko muita äänekkäitä orkestereita, kuten Soundgarden, Tad, Nirvana jne..
Niin ja tietenkin Jesus And Mary Chain kolisteli myös komiasti tähän aikaan. Veljeksiin tuli törmättyä Seinäjoen Sorsanpesän baaritiskillä, jossa muutama sana tuli vaihdettuakin ennen heidän keikkaansa. Mielikuva veljeksistä jäi, että olivat varsin vähäpuheisia, ehkä hieman jopa ujoja. Aivan omaa luokkaansa oleva The Replacements tuli varsin mieleiseksi ja levyt Let it Be, Tim ja Please To Meet Me ovat levyhyllyn parhaimmistoa edelleen. Iso harmitus on ainoastaan se, ettei livenä nähnyt kyseistä yhtyettä. Varmaan on jäänyt mainitsematta iso joukko tulevaisuuden toivoja, no ainakin Hüsker Du, joka pitäisi mainita. Mielessä myös heidän mainio keikka Provinssi-rockissa aurinkoisissa merkeissä.
Australian laadukkaiden yhtyeiden rinnalla mielenkiinnon kohteena olivat 80-luvun garage-yhtyeet muualta maailmasta, joita myös pompsahteli kuin sieniä sateella. Länsinaapurista tuli iso joukko hyvää sellaista ja näitähän pääsi ihan livenäkin todistamaan useasti täällä kotomaassa.

Ruotsin jytäosastoa 80-luvulla; -The Nomads -The Pushtwangers -The Stomachmouth -Union Garbide Production -Sinners -Sator -Dolkows -Green Gallery -President Gas -Leather Nun -The Creeps -In the Colonnades -Maryland Cookies -Hidden Charms -Bottle Ups -Watermelon Men -Wayward Souls...varmaan paljon muitakin, mutta nämä nyt tässä tulivat mieleen

Muualta maailmasta tulleita 80-luvun rock/garage-yhtyeitä ja itselleni tärkeitä, jotka ansaitsevat maininnan, olivat; (osa jo varmaan mainittu aiemmin)

-The Chesterfield Kings -The Miracle Workers -The Barracudas -The Cramps -The Cheepkates -The Del Lords -Droogs -The Fleshtones -Tav Falco and the Panther Burns -The Flamin' Groovies -Jason and the Scorchers -The Screaming Blue Messiahs -The Godfathers -Loveslug -Dead Moon -The Fuzztones -The Fluid -The Loveslug -Mudhoney -Husker Du -Giant Sand -Plan 9 -Plasticland -Thee Hypnotics -The Sneetches -Redd Kross -The Monomen -The Plimsouls -Ben Vaughn Combo -Reverent Horton Heat.

Glitterhouse Records

Suomalaisia yhtyeistä ainakin voisi nostaa ylös sellaiset nimet kuin; Juliet Jonesin Sydän, Radiopuhelimet, 22 Pistepirkko, The Smack, Melrose, Francine, Laika and the Cosmonauts,Poverty Stinks, Nights of Iguana, Wanna Bees, Hanoi Rocks, Electric Blue Peggy Sue and the Revolutions from Mars, Clifters, Leevi and the Leavings, Jalla Jalla, Jack Meatbeat And  The Underground Society, Tom Cat Rebels, Teenage Kicks, Mana Mana, 69 eyes,Jolly Jumpers, Larry and the Lefthanded, Shadowplay...

Live-tapahtumia mahtuu kosolti 80-luvulle. Weekend-hopit vuosikymmenen alussa Punkalaitumen "kosteilla" nurmilla. Mieleen tulee myös Link Wrayn vierailu Valkeakosken Koivu ja Tähti-Festareilla. Kokonaisuutena ehkä kovin festari missä tullut vierailtua tuohon aikaan. Taustayhtyeen virkaan Mr.Rumblella hoiti Agents, mikä oli varsin mieluisa sattuma ja näkemisen arvoinen! Samalla festarilla koettiin muitakin herkkuja, kuten Jason and the Scorchers, Leroi Brothers, Topi Sorsakoski & Agents. Ja mieluisa sattuma oli sekin, kun Link Wray vieraili Jason and the Scorchersin kanssa lavalla.

Link Wray and Agents

Samassa paikassa seuraavana vuonna Disneyland After Dark, Screaming Blue Messiahs, The Men They Couldn't Hang,  ja liuta suomalaisia herkkuja kuten esim. PIM.  Toisessa palstassa taisin mainita kohtaamisesta D.A.D. laulajan kanssa. Jesper nimittäin tuli ihmettelemään muita vierailevia artisteja viereeni ja siinähän ihmeteltiin suomalaista musasointia hetken ja puhuttiin suomea ja tanskaa englannin murteella sekaisin. Samalla tietenkin juotiin taskun lämmintä kossutuoremehua. It's After Dark! Cheers Jesper! 

#koivujatähti, #valkeakoski

Vuonna 1986 keväällä The Pushtwangersin keikka Kårenilla oli erittäinkin hieno, puhumattakaan kuinka kova oli The Nomads samana iltana. Molempien yhtyeiden ensimmäinen vierailu Suomessa tapahtui käsitteekseni juuri tuolla keikalla.

 The Nomads kävi visiitillä useampaan otteeseen Suomessa ja vielä tänä päivänäkin silloin tällöin. Tuleekohan nähtyä yhtye viidellä eri vuosikymmenellä? Brittiläinen The Godfathers jyräsi monesti eri paikoissa ja kuulosti aina hienolta, eksyivät jopa Raumalle soittamaan. Myös Jazz-festareilla nähty Stevie Ray Vaughn jätti hienon muiston. 

Hoodoo Gurusin saapuminen Suomen Pihtiputaalle oli jo todella ihmetys ja sinne mentiin. Muistan, että yhtyeen esiintymistä näissä juhlissa epäiltiin keikan alkuun asti, mutta niin se vain tapahtui. Kyseinen keikka taitaa löytyä netin youtube kanavaltakin, ainakin osittain. Keikka päättyi Rock'n Roll Part 1. kappaleeseen. Hieno keikka! Pihtiputaalla tuli nähtyä samana vuonna myös mm. The Blasters ja Los Lobos!! 

Dr. Feelgood jätti monesti jälkeensä hikeä ja ränttätänttää. Yhtye tuli nähtyä todella monta kertaa Suomen maan kamaralla. Erittäin mainio live-yhtye ja muutenkin hieno pumppu!

Odotettu keikka oli myös Australialaisen The Church keikka Helsingissä 1988. Tavastia oli tupaten täynnä rokkikansaa ja hienoja kappaleita kuultiin koko setin täydeltä. Starfish levy oli juuri ilmestynyt ja 'Under the Milky Way' kuulosti kyllä kohtalaisen kovalta.
Vuonna 1989 Mikkelin Dinosaurock oli kokemisen arvoinen. New Model Army heitti hikisen keikkansa ja ihmetystä aiheutti bändin mukana tullut suuri fanijoukko, jolla oli ihan omat performanssit yleisön seassa. Samassa tapahtumassa oli myös Robyn Hitchcock & Egyptians, Erik Hokkanen ja liuta hyviä suomalaiskeikkoja (Melrose, Mana Mana, Psychoplasma, 22 Pistepirkko, Shadowplay...) Muistan myös suututtaneeni Riivattu Kissa-yhtyeen kitaristi/laulajan kehumalla hänen soittotaitoaan. Pahoittelut, tarkoitin vain hyvää. Toteemin Juurella on/oli hieno kappale, johon kehuni kohdistui.
The Cult, The Pogues, Iggy Pop, The Ramones, Red Hot Chili Peppers, Hüsker Du, Beat Farmers, Sator, The Cramps ja Jesus and The Mary Chain olivat ilonaiheita Provinssi-rockissa 80-luvulla plus kymmenet suomalaiset esiintyjät. 
Tampereen tullikamarin Australian vieraat The New Christs heitti varsin vakuuttavan keikan -89. Silloin odotettiin innolla Beast and Christs tapahtuman toteutumista, mikä jäi odottamaan hamaan tulevaisuuteen. No onneksi toinen tuli. Tämä toinen rytmiryhmä olisi ollut The Beast Of Bourbon. Samassa luolassa esiintyi myös Australian surfpunktrio Hard Ons. Mikähän vuosi se olikaan? Täytyy tarkastaa. Muistona keikasta jäi vinkuvien korvien lisäksi yhtyeen setti-lista, joka oli kirjoitettu rumpalin Visa hakemuksen toiselle puolelle.
Tuolloin kesäisin käytiin yleensä kolmet isommat festarit läpi. Esiintyjä-listaa tihrusteltiin tarkkaan ja blokattiin "turhat" yhtyeet pois ja yleensä festareilla nähtiinkin vain pari-kolme orkesteria. Tärkeintä oli lähteminen ja Have Fun!
80-luvulla musiikissa tapahtui paljon. Maailma oli täynnä uutta musiikkia, ainakin itselleni. Ehkä mieluisin vuosikymmen itselleni, näin kun ajattelee minkälaisen määrän uutta musiikkia ahmi itseensä ja ylenkuuntelu toi ähkyn seuraavalle vuosikymmenelle ja höyryveturi vaihtui sähköjunaan, mutta puksutti eteenpäin.

My spotify corner

Og Music ja niiden lippulaiva Deja Voodoo

80-luvun loppupuolen garageherkkua

1990-1995
 90-luvulle mentiinkin jotenkin usvassa. Edellinen vuosikymmen oli pumpattu niin täyteen hienoa tapahtumaa ja musaa, että tämän vuosikymmenen alku oli raskasta aikaa. Nirvanat jyräsi ja muutenkin Grunge oli jotenkin ahdistavan oloista, vaikka sieltäkin helmiä tulikin. Esimerkiksi Mad Season yhtyeen ainokainen on erittäinkin tyylikäs levy. Vaikka senkin yllä leijaili, jotenkin surullinen ja painava pilvi. Grungen aikana mielenkiintoisia yhtyeitä olivat Mudhoney, The Fluid, The Loveslug, Posies, Afghan Whigs, Screaming Trees, Solomon Grundy, Teenage Fanclub, Thee Hypnotics, The Smithereens, Posies, Lemonheads Manitoba's Wild Kingdom. Näiden yhtyeiden levyjä pyöri useasti lautasella ja ne oli parhaimmillaan kovalla volyymilla.

Tähän usvaiseen aikaan alkoi löytyä helpotusta voimapopin maailmasta. Näistä hienoista helkkyvä-äänisistä yhtyeistä alkoi kummasti löytyä kiinnostava maailma. Sellaiset levy-yhtiöt kuin Summershine, Bus Stop, Susstones, Parasol julkaisivat minimaalisen kaunista poppia ja voimapoppia. Edellä mainittujen yhtiöiden kautta tuli vastaan paljonkin muita vastaavanlaisia juttuja. Samalla tuli kaivettua esiin vanhempia power-pop yhtyeitä kuten Box Tops, The Knack, The Shoes, The Beat, Cheap Trick, Kursaal Flyers, Nick Lowe, Only Ones, Brinsley Schwarz. Woimapop oli erittäin tervetullut levylautaselle tuohon aikaan.
90-luku oli selkeästi vaisumpi vuosikymmen kuin edeltävä kultainen 80-luku, siltä ainakin tuntui. Vuosikymmenestä on jäänyt sellainen mielikuva, että indiemusa oli vahvoilla tuolloin ja se ei kovasti itseä lämmittänyt (Blur, Suede, Nine Inch Nails, Portishead, Björk, Depeche Mode, Cure, Verve, Alannis Morrisette...) Nämä olivat jotenkin kaukaisia ja taiteellisia, vaikka yritin pitää niistä, mutta ei niin ei. Jätin sen muille. Keikoista jäi kyllä mieleen Tavastialla esiintynyt The Posies. Keikalle lähdettiin keskellä viikkoa ajamaan 250 km päästä ja samana yönä takaisin. Keikka oli yksi parhaista mitä mieleen on jäänyt. Upeita kitaravalleja, sekä lauluharmoniaa. Ja seurakin oli mukavaa! 

Aloin tonkimaan syvemmältä, vanhoja garage-punk juttuja 13th Floor Elevators, The Standells, The Sonics, The Animals, The Who, The Remains, The Blue Cheer, The Electric Prunes...! Ja taas löytyi uusi maailma jossa tongittavaa oli ja paljon. Yksi mainio kokoelmasarja kolahti tuolloin varsin kovaa. Bam Caruso julkaisi Rubble sarjan, jossa joka levyllä oli erittäin kiinnostaa sisältöä. Julkaisut olivat hienoja kokonaisuuksia myös kansien ja sisäliitteiden ansiosta. Rubble-sarjan ensimmäiset julkaisut varsinkin ovat täyttä asiaa.
Vieläkään ei mainintaa kaupungista Detroit. Nyt mainitaan! Pitäisi olla varmaan ihan oma tarinansa tämän kaupungin tuotteille. Kun moottorikaupungin salat avautuivat itselleni, tulivat yhtyeet MC5, The Stooges, Sonic Rendevouz Band, Mitch Ryder, Rationals, Supremes, Amboy Dukes, Alice Cooper, Bronwsville Station varsin tutuiksi... Ja taas sukellettiin syvälle. Varsinkin Stooges ja MC5 sai erityiskohtelun. En muista koska Stoogesin tai MC5 levyt ilmestyivät omaan hyllyyn, mutta niiden julkaisut oli vain saatava. Syvemmälle menemättä näiden kohdalla on vain todettava, Klassikoita! The Stoogesin kohdalla levymessuilta tarttui mukaan yhtyeen bootleg-levyjäkin. Musiikkidiggarina luuli näistä löytävänsä jotain ainutlaatuista. Aika usein nauhoitukset olivat ö-luokkaisia, vaikka epätoivoisesti yritti kuvitella sitä alkuperäistä tapahtumaan, mistä nauhoitukset sitten olikin. 

Nummirokissa esiintyi -90 hieno Australian ihmetys The Celibate Rifles, joka oli iskussa! Yleisön seasta bongasin myöhemmin kitaristi Kent Steedmanin, jonka kanssa käytiin katsomassa samassa juhlapaikassa esiintyneen suomilupauksen The 69 Eyes keikkaa. 

Liveakteista muutama maininta;
Ruisrock; Nirvana & Teenage Fanclub, Neil Young. 

Tavastia;The Posies  

Lepakko; The Lemonheads & The Mudhoney 

Hki Jäähalli; Neil Young & Booker T & Mg's, The Soundgarden, Iggy Pop & The Ramones & The Nomads 

Kåren Turku; Giant Sand

Ruisrock;Union Carbide Productions, The Nomads 

Nummi-Rock; hieno kattaus yhtyeitä, Faith No More, Celibate Rifles, Omar and the Howlers, D.A.D.

1995-2000
Kohti Millenumia mentiin ja levynosto oli hiipunut huomattavasti. Vinyylilevyjen kato kaupoissa oli massiivinen. Cd ja Dvd-levyt tunki hyllyille ja vinyylille ei löytynyt tilaa uuden formaatin jyrätessä. Kävin kyselemässä myös uutta levysoitinta paikallisessa soitinliikkeestä ja sen verran kieroon katsottiin ja ihmeteltiin, että kuka nyt sellaista enää tarvitsee. "Eihän vinyyliäkään enää myydä".
Muistan käyneeni näinä aikoina muutaman kerran eräässä Helsinkiläisessä levykaupassa, jossa 80-luvulla poistuttiin levykassien kahvat venyen pitkin Kalevankatua. Kaupassa oli jäljellä pieni nurkka, missä vinyyliä enää löytyi ja nämäkin, jotain aivan muuta kuin itselle mielenkiintoista. Tämä taisi olla viimeinen kerta kun vierailin tässä kaupassa. Olin surullinen.
Ajoin kirpputorille, josta muodostui sen aikainen levykauppani. Näistä paikoista tuli osteltua silloin ihan kivoja kiekkoja ja joskus onnisti jopa edullisesti.
Live: Link Wray Tullikamari, The Godfathers Turku,

Tapahtuma tikettejä

2000-2005
Vuosituhat vaihtui ja elämä oli jotenkin aika nuivaa ja kuivaa musiikkirintamalla. Uusia levyjä ei tullut hankittua nimeksikään. Lähinnä päivittelin puuttuvia kiekkoja ja niitäkin varsin aneemisesti. Ei kiinnostanut. Lähdin myös opiskelemaan -98 ja sain opinnot päätökseen vuonna 2001, joten tämän hieman heikensi musiikkiharrastusta, mutta valmistuin esinesuunnittelijaksi alemman ammattikorkeakoulun tason papereilla.
Levyt oli hyllyssä ja niitä silloin tällöin kuunneltiin lähinnä jos oli muistanut ostaa kylmäkaappiin olutta.  Ehkä tähän aikaan kiinnostavimmat jutut löytyi Street Rock'nRolla orkestereista, kuten Hellacopters, Flamin' Sideburns ja Johnny Cash American Recordings.
Muutamia mieleenjääneitä hienoja keikkoja olivat ainakin John Fogertyn Helsingin keikka ja elämäni ensimmäinen Vip-lipulla nähty konsertti, Vip-tiloissa esiintyi Jussi Raittinen. Stray Cats oli iskussa Helsingin jäähallissa. Kävin myös katsastamassa työmatkalla jossain päin Suomea Flamin' Sideburnsin keikkakunnon, jollain festarilla jonka nimeä en edes nyt muista, mutta aika minimaalliseksi oli hiipunut keikoilla käynti. 

2005-2010
Paluu "juurille". Pikkuhiljaa alkoi olla kaipuu kuunnella vanhoja rokkeja. Jotenkin tämä mennyt ja nuutunut ajanjakso oli ravisteltava kyydistä ja millä muullakaan kun katsomalla taaksepäin. (Mitään sen ajan musiikkia vastaan ei ollut, mutta henk.kohtanen nuutunut olo vaivasi ja siitä oli päästävä eroon ja nopeasti.) Vauhtia haettiin alan festareilta (mm. Midsummer Rock'n Roll Jamboree), joilla kuuli varsin tasokasta roots-musiikkia. Kipinä alkoi taas pikkuhiljaa hehkua ja siinä auttoivat Fatboy, Jussi Syren Rockabilly Revival, The Hormonauts, Darrel Higham, John Lindberg Trio, Southern Culture On The Skids!, Hillbilly Moon Explosion!, Bellfuries, Marcel Bontempi(Montesas), Nick Waterhouse, Number Nine, Smokestack Lightnin', Heavy Trash, Detroit Cobras, Sonics, Boppin' Pete 3, Slippers, Bambi Molester, Brian Setzer, Lee Rocker, Blue Cats, Del Moroccos, Space Cadets...
Musiikissa oli Woima edelleen, se vain oli kiertueella ja palannut taas hoodeille. Olin linnoittautunut omaan luolaani ja sain laatuaikani täytettyä, mitä ihmeellisimmillä värinöillä.
Hienoja keikkojakin oli, mutta vähemmissä määrissä. Naapurimaan The Soundtrack Of Our Lives ja The Nomads jääneet pysyvästi tajuntaan. Ja tais olla, että 2000-luvun puolivälissä tuli nähtyä yksi Australialaisen musiikkikulttuurin suuruus Dom Mariani, joka esiintyi Helsingissä Rippled Souls yhtyeen kanssa. Taidettiin kuulla jopa vanhempia The Stems Klassikoita setissä. Keskikesän juhlat tarjoili hienoja hetkiä muutamissa Roots-tapahtumissa. Weeping Willows oli hieno kokemus Hämeenlinnassa 2007. Kippis!

 


2010-2015
Levyjen hankinta sektorit muuttuivat. Tänä ajanjaksona levyjen ostot keskittyivät pitkälti nettimaailman kautta tapahtuneisiin löytöihin. Innokkaan levylaarien pläräämisen korvasi laiska netti surffailu. Tosin näin löytyi just ne levyt mitä halusi löytää, mutta tästä puuttui selvästi se löytämisen riemu, jonka kokeen vain aarteen osuessa käteen hikisenä väenpaljoudessa levylaatikon edessä tai jossain yllättävässä kirpputorilöydössä. Näin se vaan on, lapsenomaista riemua. Netin ansiosta/takia huomasin etsiväni nuoruuden suuria suosikkeja ja heidän nykyisiä tekemisiä. (Jotka nyt vielä hengissä olivat). Olin siis jämähtänyt. No, löytyihän sieltä muutakin mielenkiintoista ja paljon. Niin tai näin, mutta huomasin saman asian, mitä noin 30 vuotta sitten. Tarjontaa oli ja sitä oli aivan liikaa. Tuhansilta ja tuhansilta saiteilta löytyi toinen toistaan mielenkiintoisempia yhtyeitä tai julkaisuja. Aiemmin vaikeasti saatavat tai jopa mahdottomalta tuntuneet julkaisut löytyivät nyt nappia painamalla. Ähky, Paniikki ja Rahapula iskivät täälläkin samalla tavalla, mitä aiempina vuosina esimerkiksi levymessuilla.
Netin kautta tuli tutuksi myös siellä avatut kirppikset ja huutokauppa-sivut. Tätä kautta tuli kaikille Liisoille ja Mateille mahdollisuus myydä levyjään pois ja se näkyi hinnoissa. Nimeämättä mitään artistia, ihmisille tuli sellainen käsitys, että minkä tahansa levyn hinta ei voi olla alle kympin. No olihan täysin vastaavia poikkeuksiakin, jotka hävisivät parempiin koteihin salamavauhdilla. No joo, myytiin kirppareilla euron/kahden levyjä, mutta melkoista jöötiä kylläkin. Perinteinen kirpputori käynti oli vaihtunut nettiin, ainakin osittain ja sama ongelma/ilonaihe on säilynyt nämä kaikki vuodet. Aina löytyy se puuttuva pala, joka pitäisi saada. 

The Blue Cats julkaisi pari hienoa levyä. Vuonna 2012 tuli 'Best Dawn Yet' ja 2013 suomalaisen Bluelight Recordsin kautta live taltioinnin 'On a Live Mission'. Smokestack Lightnin' julkaisi Eddie Angelin kanssa varsin kelpo levyn, kuten myös Johnny Trouble. No olihan noita muitakin.

2015-2020
Tämä puolivuosikymmen näköjään jatkui aika samoilla linjoilla, mitä edeltävä päättyi. Netistä haetaan infoa ja omia mielitiettyjä levyrintamalta. Silloin tällöin kirpparillakin tulee poikettua ja jopa levymessuilla. Vanhat suosikit pitää edelleen pintansa, kuten The Stray Cats julkaisi uuden '40' levynsä juuri. Lippu on keikallekin hommattuna. Hikisiä keikkoja on tullut muutama todistettua. Mudhoney ja Cosmic Psychos oli Helsingin Hori Smoku-tapahtumassa kovassa iskussa vuonna 2016. Hori Smoku järjestettiin (oliko se Vallilassa) pienimuotoisena tapahtumana. Tänne piti jo aiemminkin lähteä käymään, mutta jostain syystä jäi yritykseksi. Tämä tapahtuma taisi olla kolmas kerta kun se järjestettiin ja vuonna 2018 taisi jäädä viimeiseksi, seuraavan vuoden tapahtuma peruttiin viime hetkellä. Sinne oli tarkoitus suunnistaa, koska ikisuosikki Tav Falco's Panther Burns piti esiintyä siellä ja muutenkin hieno kattaus musaa olisi ollut tarjolla. Kokematta siis jäi, mutta Tav Falco tuli kuitenkin loppuvuonna Helsinkiin ja keikka tuli koettua!

Vantaalle oli hommattu Tikkurilan keskustaan Shamrockiin soittamaan The Blasters, joka käytiin tsekkaamassa keväällä 2018. Yhtyeessä ei ollut mukana toinen veljeksistä, mutta meno oli mainiota. Dave Alvin keskittyy omaan soolouraansa parhaillaan ja aika menee hänellä siinä projektissa. Myös Helsingin Juhlaviikolla 2018 kävi esiintymässä J.D. McPherson, joka heitti yhden kovimmista vähään aikaan näkemistäni keikoista. Lämppärinä oli myös hienoa kuunneltavaa kun Jukka Nousiainen tarjoili oman näkemyksen musiikista. 

Pori Jazz 2019 tarjoili hienot yhtyeet näytille ja tuli taas mahdollisuus nähdä JD McPherson, kuten myös The Stray Cats: Hienot keikat, hienossa kelissä ja seurassa. 

Levyjen kuuntelu on keskittynyt viikonloppuihin ja pitkälti juurimusiikkiin. Mitä nyt garage kiinnostaa lapsen lailla edelleen. 

2020-2025
Ei olisi uskonut, että tuo Tav Falcon keikka tulisi olemaan viimeinen keikka, mitä on tullut käytyä tsekkaamassa. Pandemia aalto paukahti 2020 helmi/maaliskuussa massiivisena hyökynä ja peitti alleen kaiken elämän. Ei keikan keikkaa koko vuonna 2020! Mutta levyjä tulikin osteltua juuri tämän koronan vuoksi entistäkin enemmän. 

Vuosi ehti vaihtua tässä välissä ja nyt mennään jo toukokuuta kovaa vauhtia. Pandemia on edelleen ihmisten kiusana ja keikkapaikat ovat sulki vieläkin. Netin kautta on tullut seurattua muutamia streamejä, jotka tavallaan on kiva lisä, mutta aika kauas jäädään aidosta live-kokemuksesta. Jotain hienoa Vuoden 2021 kevääseen kuitenkin saatu. Oma suosikkijoukkue pelaa kolmenkymmenenkolmen (33) vuoden jälkeen jääkiekon sm-finaalissa. Miten se tarina päättyy selviää viikon kuluessa.

palataan..
33 vuoden tauon jälkeen finaaliottelut on nyt käyty läpi ja epäselväksi ei jäänyt, mikä joukkue oli koko kyseisen kauden vakuuttavinta kiekkoa pelannut joukkue, ylivoimaisesti. Kuten jo edelliskaudella oli, mutta valitettavasti Korona katkaisi sen kauden. Koko seurahistorian toinen kultamitali toteutui 58 vuoden tauon jälkeen ja piskuinen kalastajakylä sekosi. 

Rauman Lukko nosti kannua ja minä katselin etänä sitä. 

Joukkueen kapteenina Heikki Liedes ja liigan paras puolustaja Robin Press ja Paras maalivahti Sami Lehtinen.

Rauman Lukko 2019-2020: Sami Lehtinen, Oskari Setänen, Thomas Gregóire, Lukas Klok, Robin Press, Vili Laitinen, Vili Saarijärvi, Onni Korkka, Miska Kukkonen, Roni Sevänen, Samuli Piipponen, Heikki Liedes, Niklas Ylitalo, Pavol Scalicky, Eetu Koivistoinen, Toni Koivisto, Linus Nyman, Kristian Pospisil, Jonne Tammela, Julius Mattila, Mikko Petman, Aleksi Saarela, Daniel Audette, Sebastian Repo ja Andrei Hakulinen. Pekka Virta, Jarkko Kauvosaari, Eerik Hämäläinen, Mikael Wuorio.

Runkosarjan voittaja

Finaalit ohi TPS-Lukko 2-6

Kahden vuoden tauon jälkeen vuonna 2021 tuli käytyä livekeikalla 'taas'. Korona pandemia pitänyt esiintymiset aikalailla jäissä ja niitä ei olla nähtyä oikeastaan missään. Mutta ruotsalainen kuningasyhtye pääsi vuoden lopussa livahtamaan Suomeen, kun pandemia hieman oli jo helpottamassa. (Alla keikan avausbiisi videolta). Tämä yhtye on ainoa jonka olen nähnyt viidellä (5) vuosikymmenellä livenä. Ensimmäiset treffit yhtyeen kanssa tapahtui Turun Kårenilla vuonna 1986 ja sen johdosta yhtye jätti sydämeen jäljet. Yhtye on The Nomads. Samalla keikalla -86 oli toinenkin Ruotsin ihme The Pushtwangers, joka on ainut live kokemus heistä, mutta mukava sellainen.

The Nomads Live 2021

#nomads

Jatkuu jossain vaiheessa..