Näytetään tekstit, joissa on tunniste Thee Hypnotics. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Thee Hypnotics. Näytä kaikki tekstit

2022-10-01

Thee Hypnotics

 Kuusikymmenluvun motorcity kaupungista lähtöisin olevaa energiaa on vaikeaa tavoitella ja voi olla jopa noloa sitä lähteä yrittämään. Detroitin muutamat yhtyeet takoivat autotehtaiden varjoissa kasaan sellaiset kaavat energiasta, mikä olisi pistänyt Einsteinin tarkastamaan kaavansa uudelleen jos olisi huudeilla ollut. Thee Hypnotics lähti yrittämään mahdotonta ja tiesi riskinsä lähtiessään muokkaamaan MC5, Brownsville Station, Sonic Rendezvous Band, Bob Seger ja Stoogesin liike-ja äänienergian päivitystä 80-luvulla. Tuloksena oli useita legendaarisia jyräkappaleita, joissa pursuaa kitaravallit massiivisina vyörynä. Ai että, on hienoa vääntää volyyminappulaa kaiuttimen äärirajoille. Thee Hypnotics pidättelee energiaa varsin taitavasti ja päästää sen massiivisella äänivallilla eetteriin, jolloin heikoimmat äänentoisto laitteet tuhoutuvat savuaviksi möykyiksi. Tässä pieni esimerkki yhtyeen alkuajoilta...