Näytetään tekstit, joissa on tunniste Agents. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Agents. Näytä kaikki tekstit

2022-07-09

Agents ja Jorma Kääriäinen

 Agents on yhtyeenä täysin poikkeava omassa musiikki diggailussa tyylien suhteen. Agents on kaiketi luokiteltu tanssimusiikiksi. Ensinnäkin en tanssi ja kyseinen musiikkityyli on jotenkin täysin ohittanut minut. Aika usein kuitenkin juuri Agents ilmestyy levylautaselle. Kajarit ulos ja volyymit kohdilleen. Soi muuten kohtalaisen hienosti kesäyössä!

Agents on ollut 80-luvun puolivälistä alkaen ns piilodiggailun kohde ja yksi vaikuttavimmista liveyhtyeistä mitä itse olen nähnyt. Tuohon aikaan näin ensimmäisen kerran livenä yhtyeen ja solistina oli silloin Topi. Kesäinen kohtaaminen tapahtui Pihtiputaalla. Aurinko paistoi ja juhlakansa oli hilpeällä päällä. Näille festareille mentiin katsomaan muita yhtyeitä, mutta jokin sattuma vei minut katsomaan sivulavalla juuri keikkaansa aloittavaa Sorsakoskea ja Agentsia. Tanssitytöt suomen suvessa lavalla toi just sen mitä voi suomen suvelta odottaa, sekä Topi laulun ja Esan soiton lisäksi. Pulliaisen soitto vei kappaleet tyylikkään eleettömästi ihoon kiinni. Tämän hetken olen tajunnut vasta vuosia myöhemmin, siinä oli jotain isoa! Olikohan Topi ja Agents kuitenkin tuon viikonlopun pääesiintyjä. Vertauksena muista esiintyjistä; esim. Hoodoo Gurus, Smack, New Model Army, Blasters, Los Lobos.

Levyjä on kertynyt eri solistien kanssa Agentsilta. Yksi kuitenkin on jäänyt itsellä hieman paitsioon. En tiedä miksi Kääriäisen aikaista? Vain yksi cd löytyy.. 'it's allright'. Miehellä on aivan törkeän hieno laulu soundi! Ja sitä paitsi jo Freddie Falcon osoitti, että oikealla polulla mennään. Kaivakaa vaikka hänen esittämä Baby Blue esiin. (J. Kääriäinen esiintyi aiemmin F. Falcon nimellä). Sillä aikaa meikäläinen yrittää kaivaa Kääriäisen ja Agentsin levyjä esiin.

Parasta kesään! 

Mä puita uitin, tanssin päällä tukkien. 

#agents, #kaariainen