Säröä, Sulosointuja tai Harmoniaa. Rahinaa ja Kirkkaita säveliä musiikin ihmemaailmasta vuosien varrelta tähän päivään. Hurmoshenkisiä tapahtumiakin on matkalle sattunut ja vinyylille tallennettu äänimaisema on vain lisännyt hurmosta. Erään musiikkidiggarin
kirjoituksia rakkaudesta musiikkiin. Tietyllä varauksella mennään ja polku on omanlainen. Aiheen sivussa muutakin hörinää ´vakavalla` otteella ❤️🔥 🎶🎶The train kept-a-rollin' all Night Long!
Jotkut tekstiosuudet saattaa sisältää mainoslinkkejä (merkitty *)
Hot on the heels of our announcement of ex-Radio Birdman guitarist Chris Masuak's new solo album, we have another surprise for fans of great Australian rock'n'roll: the debut LP by Sydney garage-rock supergroup THE CRISPS!
THE CRISPS feature Stu Wilson (New Christs, Lime Spiders, Chris Masuak’s Dog Soldier), Dave Thomas (Doomfoxx, Bella Wreck), Graham Hood (The Johnnys) and Chris Nacard (Orange County). Their first full-length, titled "Four on the Floor", consists of six songs they recorded in 2003 plus six new songs recorded after their reunion in 2024. You can read their story and preview two tracks on our Bandcamp page
Helsingin Juhla-viikko starttasi tiistaina. Kuuluiko Allas-liven keikka siihen pakettiin, sitä en tiedä. Joka tapauksessa edellisestä aussibändin kohtaamisesta olikin jo kulunut muutama viikko Hard-Onsin veivattua korjaamolla, sopivasti siis nyt vuorossa oli WOLFMOTHER. Yhtye vieraili edelliskerran 10 vuotta sitten Suomessa. Silloin yhtyettä ei tullut nähtyä, mutta tällä kertaa osui
Noin 2500 henkeä vetävä Allas-live alue täytyi täyteen tiistai-iltana, joten yhtyettä selvästikin odotettiin. Paikkahan on mielenkiintoinen sijainniltaan, sillä aivan merenrannan tuntumassa ja satama-alueella pääsee ihan mukavaan fiilikseen säiden ja yhtyeen osuessa kohdilleen.
WOLFMOTHER soittaa trio-kokoonpanolla ja myllyttää varsin mukavasti soittimiaan. Omaperäisellä ja uniikilla lauluäänellä varustettu laulaja Andrew Stockdale istuu solistiksi bändille enemmän kuin hyvin. Mielessä pyörähteli 70-luvun trumpettilahkeiset nuoriso-orkesterit ja tymäkät äänivallit olivat läsnä. Koko setti oli ladattu täyteen omia kappaleita ja covervetoihin ei astuttu tai ainakaan itse en tunnistanut sellaisia. Ehkä sekin kertoo omasta tekemisestä jotain. Hienoa menoa! Mainiosta menosta kertoi myös innostunut yleisö, joka lauloi ja tanssi mukana. Ihan mukava tiistai-ilta!
Bomp records julkaisi laadukasta jytää jo 70-luvun alkupuolella. Sieltä pullahti muun muassa Iggy And The Stoogesia ja The Flamin' Grooviesia ja DMZ, joka vuonna 1977 julkaisi ensi-ep:n saman lafkan kautta. Seuraavana vuonna yhtye hääräsi jo kovassa nousussa olevan Sire Recordsin kanssa, joka alkoi julkaista tuutin täydeltä uutta aaltoa, punkkia, sekä muuta mielenkiintoista. Omalla nimellä julkaistu levy ilmestyi pääasiassa USAn ja Brittien markkinoilla, mutta myös Scandinaviassa(!) vuonna 1978. Levyn 11:sta kappaleesta kolmea lukuun ottamatta ovat kaikki muut omia. Ykkösraita Mighty Idy on Garage RockenRollin klassikko kamaa, silkkaa paahtoa alusta loppuun! Yhtyeen meno ei ilmeisesti maistunut isommalle yleisölle ja tämä pitkäsoitto jäikin ainoaksi Sirelle. Levyllähän on toinen toistaan potkivaa Garage Roll kappaletta! Klassikko-levy! Kuunnelkaapa, vaikka lämpimikseen ykköspuolen päättävä stoogesmainen 'Don't Jump Me Mother' -kappale (HuH!)
DMZ: Jeff Conolly / J Rassler / Paul Murphy / Peter Greenberg / Rick Corraccio
DMZ:n jälkeen alkoi Mono Mann viritellä uutta rytmimusiikkikoplaa. The Lyresjulkaisi debyytti-sinkun (How Do You Know/Don't Give It Up Now) vuonna 1979 Sounds Interesting Recordsille. Kului aikaa viisi vuotta ennen kun yhtye julkaisi LP:n 'On Fyre' vasta vuonna 1984. Homma haiskahtaa tutulta ja urut pauhaa, sekä vibrakitarat vie mennessään. Tää on vaan niin viehättävää. Kuten DMZ levy on tässäkin ainekset kovaan sarjaan, Debyyttilevy siis tämäkin!
The Lyres: Jeff Conolly / Paul Murphy / Steve Aguino / Dave Szczepaniak
Nyt kun korvamadot on surissut päässä edestakaisin viime viikonlopun jytäjuhlista ja möly alkaa laskeutua, palautuu mieliin herkät hetket. Muutama todella hieno ylläri tuli koettua?! Ensinnäkin, Suvilahti pelitti alueena näillä yleisömäärillä todella mukavasti taas kerran (kolmas jytäkesä). Ei turhaa jonottamista tai jossittelua (ellei Tiivistämön jonossa törröttelyä lasketa) oikeastaan missään.
Mutta mukaviin yllätyksiin. Näistä itseasiassa kolme tapahtui juuri edellä mainitussa Tiivistämössä. Eniten kolautti uusista kuitenkin Rami Helin Presents. Minkäänlaisia ennakko-odotuksia ei ollut yhtyeeseen. Heidän ensijulkaisu ilmestyi kuluvan vuoden alussa ja sitä ei ollut vielä kotiin hommattu kuunteluun, ainoastaan tuben kautta, ehkä City of The Seven Hillsiä kuullut. Keikkapaikalle saavuttiin sopivasti just ennen aloitusta.
En tiedä miten tämä yhtyeeltä onnistui, mutta kun he tulivat lavalle, sali hiljeni täysin. Siis Täysin. En tiedä kauanko tätä hetkeä kesti. Oli vain himmeät valot ja hahmot lavalla, kunnes taustalta alkoi hiljalleen kuulua pehmeän rummun kuminaa. Oma hengityskin kuulosti meteliltä tässä vaiheessa. Viimeistään laulajan avatessa kappaleen, valui selkänikamien ydinnesteet kalsareihin. Aivan tajuttoman kaunis kokemus. Kappale osoittautui Tollin' Belliksi (Black Death Blues). Lavan täytti iso orkesteri, joilla oli taitoa tähän ihmeelliseen esitykseen. Homma senkun vain kasvoi isommaksi erilaisilla kielisoittimilla ja viehättävällä kuorolaululla. Muitakin yllätyksiä tuli koettua ja laitoin tuonne alas viiden kärjen mitä omalla kohdallani tuli bongattua.
Kun koko päivän jytäämiset oli ohitse ja kotiinpaluu tapahtui seuraavan päivän jo mennessä toista tuntia oli vielä yksi tehtävä. Laitoin Rami Helin Presents levyn tilaukseen. Levy saapuikin jo edellispäivänä! Peace and Love!
Mitä oudompaan kirppariin eksyy, niin varmemmin yllättyy. No, on se sit posiitivista tai negatiivista on toinen asia. Aika usein negaa. Eilen kuitenkin osui molempia ja jotain tarttui matkaankin. Parin ihanan naisartistin soolo-debyytit, Vicky ja Susanna! Myös ensimmäinen Neuvostoliiton aikainen julkaisu itselle kahdella eurolla. Onhan tämä nyt selviö, jos levyllä on Üksildane Rong eli alunperin Lonesome Train by Johnny Burnette. Tässä sen vetäisee Ivo Linna. Yksi vinska oli ostettava ihan kansien vuoksi ja oli kohtalaisen edullinen kaiken lisäksi. Katotaan, mitä naapurit tästä tykkää kun asetetaan lautaselle, itsellekin ylläri?!
Lauantai tulee aurinkoisena. Metromatka alkaa kaukaa ja pysähtyy Sörnäisten asemalle, josta liukuportaat ylös Piritorille ja siitä kevein askelin kohti Suvilahtea. Ihmiset ovat hymyileviä ja juttutuulella. Edellispäivän keikkoja käydään läpi, mitä ja ketä tuli nähtyä. Fiilis alkaa nousta kun astelee Vilhonvuorenkatua alaspäin.
Itse saavun alueelle hiukan kahden jälkeen ja aika pian ensimmäinen yhtye onkin jo Go-Go lavalla. Ehdin kuunnella Puhelinseksin energisestä setistä varmaan noin puolet, ennen kun siirryn Tiivistämöön tsekkaamaan The Haunteesia. Alkulämmittelyt tuli otettua heidän just julkaistulta debyytti-julkaisulta, joten odotukset on olemassa. Yhtye on puristanut kappaleensa omiin kuoriinsa, joiden särkyessä valuu ulos särmäistä kitaraa ja valloittavaa bassokuviota. Kokonaisuus on herkkää ja tunnetta täynnä. Tässä taitaa olla tulossa jotain pelottavaa, kuten kitaristi tokaisi keikan alussa. Hieno setti! Spell!
The Haunteesin jälkeen jääkin aikaa sopivasti ruokailuun ja nesteytykseen. Seuraavana on taas uusi tuttavuus Rami Helin Presents. Taitaa olla tällä hetkellä Suomen maalta yksi komeimmin laulavista kavereista Rami Helin. Keikan aloitus oli aikas tyrmäävän kaunista kuunneltavaa. Eikä tämä komeus jää pelkästään lauluun vaan kokonaisuus toimii ja hienosti. Mieleen tuli hieman Chris Eckman & The Walkabouts. Tästä taitaa myös olla muodostumassa jotain isompaa, ellei jo ole sitä.
Tämän päivän Ruotsi-osiosta vastasi Hurula. Kokomustista soittava yhtye painaa energialla poppia kansalla ja se tykkää kuulemastaan. Kolmen kitaristin paketti pysyy kasassa ja toimii! Tänään jää väkisinkin osa yhtyeistä näkemättä, osaksi päällekkäisyyksien vuoksi, osaksi nesteytyksen. Päivä kuitenkin päättyy ekstaasiin Alangon Ismon käsissä ja juhlakansan hurratessa käsitystä Rappiosta. Siinä on hyvä olla ja Suvilahteen kannatti tulla. Hieno tapahtuma taas kerran!
Täydellinen saapuminen juhla-alueelle. Ajattelin, että kun hieman epävakaa ilmatar liikkui yläilmoissa otan nahkarotsin mukaan, mikä voisi suojata edes hiukan sateelta. Saavuin Tiivistämöön kuin uitettuna. Vettä kaadettiin taivaalta ihan kelvollisesti. Mutta saapuminen oli tarkoitus, nimittäin Plastic Tones veteli ensitavuja juuri stagella. Olin varma jo parin kappaleen kohdalla, että paras bändi oli juuri nyt lauteilla. Just sitä hienoa energiaa ja koukkua, mitä voi ja haluaa odottaa keikalla kohtaavansa. Ihan napakypäsuoritus!!
Mutta paljon oli vielä edessä. Ehdin kuunnella Litku Klemettiä pienen tovin ja Rock Siltasen Groupiin ei ollut mitään jakoa jonon vuoksi, joten jäi aikaa kuunnella Fun Lovin' Criminalsia tovi. Ei edelleenkään ollut minun juttuni. Ihan ok, mut ehkä omat fiilikset ei kohdanneet tätä nyt?! Sen jälkeen suurilla odotuksilla kuuntelemaan Ruotsalaista Atomic Swingiä ensimmäistä kertaa ever. Alkutunnelmat ensitavuista antoi jotain mitä toivoa tulevasta. Mutta jotain tapahtui tai on tapahtunut. Volyymit oli jotenkin kadoksissa ja ne tutut kappaleet, mitkä kuuluvat heidän soittokirjaan, kuulostivat hieman pehmeiltä ja jopa oudoilta. Olisin toivonut äänimaailman hieman enemmän voimaa ja särmää. Ehkä väärä sijoituminen lavan suhteen vei toivon superista jonnekin?
Seuraavana olikin Päälavalle tulossa Raveonettes. Nämä tanskalaiset popparit veivät homman 80-luvun saundeihin isolla surinalla. Mielessä pyöri Jesus and The Mary Chain ja muut sen ajan säri- ja surisijat. Tulihan sieltä sitten loppuksi coverina Stone Rosesia. Olipa kauniin tyylikästä!
Raveneottesin jälkeen huitaistiin ölperit nassuun ja siirryttiin Jytälavan tuntumaan odottelemaan The Flaming Sidebursin keikkaa, joka taisikin sitten olla paras heidän vetonsa, mitä vähään aikaan on tullut todistettua. Bändi eli ja näytti mitä on olla lavalla liekeissä. Good fuckin' Rocken and Roll! Onhan tämän jälkeen vaikea kenenkään lähteä viemään hommaa loppukliimaksiin, koska roiskeet on jo heitetty.
No, joka tapauksessa piti vielä The Hypnomen käydä kuuntelemassa. Onnistuin jonottelemaan itseni sisälle juuri ja juuri aivan Tiivistämön takaosaan. Aika täyttä oli. Bändi painoi menemään kauhuelokuvan tunnaria ja muita koukkuja, mutta loput jäi kokematta. Harmi, kuulosti nimittäin aikas komialta. Kaikkea ei ehtinyt/pystynyt näkemään, mutta hieno päivä! Kekkerit jatkuu taas tänään Go-Go.
