2022-02-13

Hellberg

 Iltapäivän olympialaisia tuli katseltua. Ensin veteli miehet suksilla 4x10 km viestiä tuskainen ilme naamoilla. Suomen ryhmä luonnollisesti oli mukana. Hiihdosta ei tosin paljon kerrottavaa jäänyt. Suomen joukkue oli kasattua voimasuhteessa kuin siinä olisi ollut kolme mopoautoa ja yksi Ford Mustang. Ei riittänyt ison moottorin tehot, Suomen sijoitus kuudes. Samaan aikaan kun hiihtäjät olivat saapuneet maaliin käänsin kanavaa ja Suomi-Ruotsi olikin jo aloittanut kiekko-ottelun. Kaksi ensimmäistä erää tahkottiin tasaisesti, mutta kolmanteen erään siirryttiin kuitenkin 0-3 lukemissa Ruotsille. Tilanne oli varsin tuskainen? Ruotsin maalivahti Hellberg virnisteli jo omalla tontillaan mukavan oloisena ja helpolle pelille. Kolmanteen erään lähdettiin vauhdilla ja turhat jäähyminuutit jätettiin pukukoppiin. Pelikellon soittaessa lopun torvea oli taululla numerot 3-3 ja edessä viiden minuutin jatkoaika. Tämä lisäaika ei ehdi kulua loppuun, vaan Harri Pesonen täräyttää kiekon ristikon tuntumaan oikeaan yläkulmaan 4-3. Ruotsin maalivahti Hellberg virnistelee edelleen, nyt tuskasta. Kuten koko muu Ruotsin joukkue. Hieno Ottelu!

Laitan sukset ja hokimailat nojamaan aitaa vasten ja palkitsen urheiluiltapäivän siirtämällä persukseni stereoiden vierelle ja nostan levyhyllystä Ruotsin maalivahti-kaiman levyn lautaselle. Tämä kaveri ei irvistele vaan tarjoaa jotain aivan upeaa kuunneltavaa ämyreistä. Levy on Mattias Hellbergin ensimmäinen sooloalbumi. Hellbergillä on yhteyksiä varsin vakuuttaviin yhtyeisiin, kuten Scott Morganin The Solution, The Hellacopters, Thunder Express sekä The Soundtrack Of Our Lives.

Upeaa musiikkia upealta artistilta! Levy ilmestynyt jo vuonna 2004.

#mattiashellberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti