2019-08-10

Lime Spiders - Beethoven's Fist

Hiukankin Lime Spiders historiaa tunteva tietää ja muistaa kappaleet Slave Girl, Out Of Control ja Just One Solution ja niin edelleen... Bändillä oli tiukkuutta ja rytmiä vaikka muille jakaa. Yhtye julkaisi levyn vuonna 1990 nimeltä Beethoven's Fist. Levy ilmeisesti jäi hieman pienemmälle huomiolle kuin esimerkiksi edeltävä pitkäsoitto Volatile ja ensimmäiset sinkut. Yksittäisiä biisejä bändi kyllä takoikin kovalla tasolla, mutta pitkäsoitot ei ihan yltänyt kokonaisuuden puolesta lentoon. Beethoven's Fist on ehkä kaikista Lime Spiders levyistä se tasapainoisin ja samalla kestävin kuuntelun suhteen. Levyltä löytyy molemmilta puolilta kappaleita, jotka voisivat olla minkä tahansa garagepohjaista musaa soittavan yhtyeen ensi hittejä. A-puolen avaava Scene Of Crime ja heti perään tuleva Cherry Red ja saman puolen päättävä I Get Off At The Next Stop on ylitsevuotavan hyvää yhdelle levyn puoliskolle.
Ja kuitenkaan toinen puoli levystä ei jätä tilaa huonolle kitaran iskulle. Heti ensimmäisenä tuleva This Time on vähintäänkin yhtyeen alkuajan tasoista iskelmää. Taso säilyy loppuun ja kuuntelijana on hyvä olla. Lisää öljyä koneeseen ja volyymia soittopeliin. Tänään mieli on tässä levyssä, mutta, ehkä huomenna The Captor and The Captive One soi ja kovaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti