Nyt kun korvamadot on surissut päässä edestakaisin viime viikonlopun jytäjuhlista ja möly alkaa laskeutua, palautuu mieliin herkät hetket. Muutama todella hieno ylläri tuli koettua?! Ensinnäkin, Suvilahti pelitti alueena näillä yleisömäärillä todella mukavasti taas kerran (kolmas jytäkesä). Ei turhaa jonottamista tai jossittelua (ellei Tiivistämön jonossa törröttelyä lasketa) oikeastaan missään.
Mutta mukaviin yllätyksiin. Näistä itseasiassa kolme tapahtui juuri edellä mainitussa Tiivistämössä. Eniten kolautti uusista kuitenkin Rami Helin Presents. Minkäänlaisia ennakko-odotuksia ei ollut yhtyeeseen. Heidän ensijulkaisu ilmestyi kuluvan vuoden alussa ja sitä ei ollut vielä kotiin hommattu kuunteluun, ainoastaan tuben kautta, ehkä City of The Seven Hillsiä kuullut. Keikkapaikalle saavuttiin sopivasti just ennen aloitusta.
En tiedä miten tämä yhtyeeltä onnistui, mutta kun he tulivat lavalle, sali hiljeni täysin. Siis Täysin. En tiedä kauanko tätä hetkeä kesti. Oli vain himmeät valot ja hahmot lavalla, kunnes taustalta alkoi hiljalleen kuulua pehmeän rummun kuminaa. Oma hengityskin kuulosti meteliltä tässä vaiheessa. Viimeistään laulajan avatessa kappaleen, valui selkänikamien ydinnesteet kalsareihin. Aivan tajuttoman kaunis kokemus. Kappale osoittautui Tollin' Belliksi (Black Death Blues). Lavan täytti iso orkesteri, joilla oli taitoa tähän ihmeelliseen esitykseen. Homma senkun vain kasvoi isommaksi erilaisilla kielisoittimilla ja viehättävällä kuorolaululla. Muitakin yllätyksiä tuli koettua ja laitoin tuonne alas viiden kärjen mitä omalla kohdallani tuli bongattua.
Kun koko päivän jytäämiset oli ohitse ja kotiinpaluu tapahtui seuraavan päivän jo mennessä toista tuntia oli vielä yksi tehtävä. Laitoin Rami Helin Presents levyn tilaukseen. Levy saapuikin jo edellispäivänä! Peace and Love!
Jytäkesä Go-Go 2026
highlights
1. The Flaming Sideburns (Jytälava)
2. Rami Helin Presents (Tiivistämö)
3. The Raveonettes (Päälava)
4. The Plastic Tones (Tiivistämö)
5. The Hauntees (Tiivistämö)
 |
| VALCO * |