2022-11-25

Hoodoo Gurus

 Ensimmäinen kappale Gurusin ekalta levyltä ja se oli siinä vuonna 1984. That's the way all started! Näin kävi pohjolan pojallekin. Melkein neljäkymmentä vuotta sitten. Sama kappale tietenkin soi Pihtiputaalla 1987. Nyt vuoden 2022 versio rullaa varsin maukkaasti!

le hoodoo gurus

2022-11-01

Kirjamessut 2022 Hki

 Viimeisestä kirjamessuvierailusta olikin jo tovi vierähtänyt. Tähän katkokseen syy löytynee tästä epidemia hässäkästä. Vierailupäivä oli perjantai ja paikalle köröteltiin tyttären kanssa. Ensimmäiseksi huomio kiinnittyi valtavaan väen paljouteen johon ei vähään aikaan olekaan törmännyt. Ihmiset olivat todellakin lähteneet liikkeelle. Monella osastolla tai lavalla törmäsi erilaisiin haastatteluhetkiin. Hetken tuli kuunneltua Esko Ahon haastattelua, joka koski hänen uusinta kirjaansa 90-luvun tapahtumista. Tuli myös törmätty Jarkko Jokelaisen haastatteluun, jossa hänellä oli mukana nähdäkseni Ari Väntänen, Rasmus yhtyeen muistelmakirjan kirjoittaja. Molemmat kirjat julkaistaan nyt syksyllä.

Messut tuli kahlattua läpi ja paljon mielenkiintoista oli esillä. Tytär löysi itselleen luettavaa ja tietenkin itseäni lämmitti paikalla saapuneet levymyyjät. Kotiin kannettavaa molemmille. Hyvä tapahtuma!

Kirjamessut 2022


Mielenkiintoista fysiikkaa
Kirjamessujen satoa