Säröä, Sulosointuja tai Harmoniaa. Rahinaa ja Kirkkaita säveliä musiikin ihmemaailmasta vuosien varrelta tähän päivään. Hurmoshenkisiä tapahtumiakin on matkalle sattunut ja vinyylille tallennettu äänimaisema on vain lisännyt hurmosta. Erään musiikkidiggarin
kirjoituksia rakkaudesta musiikkiin. Tietyllä varauksella mennään ja polku on omanlainen. Aiheen sivussa muutakin hörinää ´vakavalla` otteella ❤️🔥 🎶🎶🎶🎶 The train kept-a-rollin' all Night Long!
Pahoittelut säätämisestä! Joku ehkä huomannutkin blogin nimen muuttuneen. Halusin uusia blogin nimen, mutta tarkoitukseen sopivaa ei sitten helpolla synny. Joku mikä edes hieman sopisi tyyliin. Aiempi nimi oli lainassa yhdeltä maailman kovimmalta yhtyeeltä Rock’n Roll Triolta ja heidän versioon kappaleesta The Train kept a rollin'. Juna kulkee edelleen, mutta jatketaan nyt uudella nimellä. Se tulee olemaan myös YouTube-kanavalla samanniminen, joten toivottavasti sieltä löytyy jatkossakin jotain kiinnostavaa. Rock and Roll Jukebox jatkaa edelleen saman nimen alla.
Blogin Kaikille lukijoille isot kiitokset! Teitä on jostain syystä ympäri maailmaa vaikka kirjoitukset on kömpelösti kirjoitettuna suomenkielellä. You Rock!
Kirjoitukset blogiin muodostuvat omista musiikkimieltymyksistä ja muista mielenkiintoisista asioista joita omalle kohdalle on osunut. Jatkossa tekstit löytyvät Broken Amp nimisenä.
The Cramps yhtyeen Legendaarinen Off The Bone kokoelma ilmestyi jo vuonna 1983. Sen lisäksi, että kyseinen levy on täynnä timanttista rytmimusiikkia, painettiin julkaisun ensimmäisen version kansitaide 3D väreihin. Levyn tuotti Alex Chilton ja julkaisijana oli Illegal Records. Levyn mukana tuli kansitaiteen tiirailua varten myös 3D-lasit.
Nyt, noin 42 vuotta myöhemmin (2025) julkaisee hieman epämääräinen ILP Records Company kakkososan tuolle ensimmäiselle, nimellä Back To The Bone. Ulkonäkö levyllä on samanhenkinen ja myös 3D väreissä. Vain lasit puuttuvat, mutta nehän löytyykin toisista kansista.
The Crampsia on aika usein kyllä sörkitty kummallisilta tahoilta ja yhtyeen julkaisuja on pulpahdellut erinäköisinä, sekä hajuisina yleiseen jakeluun. Bootlegit ovat yleensä aika sohjoista äänentasoltaan, mutta aina välillä jotain hienoakin, kuten tämä Back To The Bone. Epäviralliseksi julkaisuksi äänentoistoltaan ihan rapiasti soi ja biisit valittu maulla levylle, hyvällä maulla.
Kestosuosikki The Godfathers jytää edelleen! Omakohtainen diggailu yhtyeen kohdalla on jo jakautunut viidelle vuosikymmenelle! Ensi kohtaaminen tapahtui muinaisella 80-luvulla, jolloin yhtye takoi sellaisella voimalla poppia nuoren miehen tärykalvoille, joka vei kuulijan sellaiseen olotilaan, jossa oli ihan mukava olla. Yhtye muodostui Sid Presley Experience ja The Unholy Trinity yhtyeen soittajista ja The Godfathersin ensimmäiset 12" julkaisut muodostuivat erittäin kuuntelukelpoisia poppilättyjä ja jatkoa seurasi. Kuten nyt tämä uusi seiskatuumainen, joka pitkien toimitustuskien jälkeen päätyi viimein omalle levylautaselle.(Ei muuten ole mikään helppo prosessi tilata EU:n ulkopuolelta. Tullit ja postit kohtalainen osuus koko tilauksesta ja sitten vielä lätkäsivät alv:t päälle).
Mutta itse sinkkuhan on aivan ehdoton molemmilta puoliltaan, sekä ulkoisesti että sisältä. Kansitaiteilija on onnistunut työssään ja viivanjälki on kohdillaan! Kaiuttimet täyttyy hienosta ja tutusta äänivallista, joka aika usein tämän yhtyeen kohdalla on tapahtunut. Ovat näköjään lyöneet prässäyksen molemmille puolille parasta laatua! Hup - Two - Three - Four...!! Yhtyeen soundimaailma on edelleen tasokasta ja tarttuvaa kuin mitä se oli Vic Mailen tuottamilla levyillä vaikkakin alkuperäisjäseniä ei taida olla mukana kuin laulaja Peter, tai ainakin jytä on heti tunnistettavissa. Volyymit kaakkoon!
En tiedä miten tämän kanssa käy, mutta ajattelin kerran kuussa nostaa jonkun yhtyeen kuukauden julkaisuksi. Ei siis mitään uusia julkaisuja välttämäti, vaan yksinkertaisesti hyviä yhtyeitä ja heidän julkaisuja ilman aikajanaa. Mitään genrerajoja ei tule muodostumaan, vaan siltä pohjalta mennään kuin miltä tuntuu ja haisee. Katsotaan nyt kuinka pitkään jaksaa ja ehtii kirjoitella, mutta blogin hengessä mennään. Ekana tulee yhtye ison veden toiselta puolen.
Blue Ash yhtye tulee Amerikan Ohiosta. Ensimmäinen pitkäsoitto 'No More, No Less' ilmestyi jo vuonna 1973 ja kakkoslevy 'Front Pages News' vuonna 1977. Sitten tulikin hieman pidempi paussi, kunnes yhtye teki pienen comebackin vuonna 2004.
Tämä käsittelyssä ja kuuntelussa oleva levy on kokoelmajulkaisu vuodelta 2015, josta löytyy kappaleita juuri noilta kahdelta ekalta ja ennenjulkaisemattomia plus extra seiskatuumainen-ep. Kokonaisuus on siis tupla-levy ja kertakaikkiaan upeaa kansitaidetta myöten täynnä hienoa voimapoppia. Aivan Klassikkokamaa. Yhtye on juuri sen sarjan tekijä, joiden tekemiset ei ilmeisesti isommalle yleisölle ole löytynyt. Tällaisten julkaisuiden edessä ihmettelee miksi näin pääsi käymään? Kappaleet voisi olla hyvin Lennon-McCartney tai vaikka Chris Bell-Alex Chilton soittokirjasta. Onhan toki levyllä pieneksi hitiksi noussut Abracadabra (Have you seen her), tai ainakin se kuulostaa hitiltä en tiedä miten menestyi 70-luvulla. Mitä useammin levyä kuuntelee, niin aina sieltä ponnahtaa joku herkku esiin. Erittäin mainio kokonaisuus!
Tupla-levyn mukana tulevalla eepeellä on Frank Secichin tekemä Million Miles Away, joka on kyllä herkkupala, jossa on kaikki kohdillaan vaikka on akustinen versio. Täytyy kyllä ihmetellä miksi sitä ei levytetty aiemmille julkaisuille. Kappale on myös päätynyt myöhemmin Stiv Batorin levyille ja soittihan Frank sielläkin.
Viime vuoden keväällä alkoi taas kerran veri kiertää voimakkaasti, ensin riemusta, sitten pettymyksestä. Sama toistui tänä vuonna ja ihan samassa järjestyksessä. Aihetta tähän antoi jääurheilu. Kyseessä on yksinkertainen peli, jota jääkiekoksi kutsutaan. Tämä pettymysten kevät, joka liian usein on päässyt toteutumaan, johtui seuraamani joukkueen ponnisteluista eli Rauman Lukon peleistä, jotka päättyivät aivan liian aikaisessa vaiheessa. Viime vuoden Syyskuussa tilattu Katsomo-tv lopetettiin kiukkuisesti ja saman tien, kun viimeisenä joukkueena playoff-peleihin päässyt joukkue pudotti Lukon jatkosta. Seuraan siis joukkueen pelejä etä-yhteydellä noin 250 kilometrin päästä. Mitä nyt paikallisotteluita tulee käytyä katsomassa, kun joukkue vierailee nykyisen asuinpaikkani alueella.
Mitä näihin pettymyksiin tulee.
Rauman Lukolla on lähes joka kauteen lähdettäessä aina mahdollisuus edetä finaaliotteluun, ainakin mitä sopimuspapereihin tulee ja näin genren ammattilaisetkin viime vuosina arvottavat joukkueen mahdollisuudet. Tämä mahdollisuus taataan taloudellisesti vahvalla ja hyvin valetulla toiminnan pohjalle. Kaikki suomi-kiekkoa seuraavat varmaan tietävät miten Raumalaiskiekkoilun Tuki ry toimii ja tukee Lukon toimintaa. Se ei murru pienissä tärinöissä tai edes suuremissakaan. Eli sen asian pitäisi olla kunnossa. Massia on ja sitä voidaan käyttää. Pelaajahankinnat näyttää aika usein hyviltä, mutta. Mikä tässä hommassa sitten mättää? Missä kohdassa palaset alkaa hajota.
Johto ja valmennus:Urheilujohtaja vastaa miltä urheilun pitää näyttää ja toteutua seurassa. Hän päättää myös pelaaja- ja valmentajavalinnoista. UJ rakentaa joukkueen toimimaan nyt ja tulevaisuutta ajatellen. Yhdessä valmentajan kanssa pyritään luomaan oikeanlainen pelitapa, jolla tarvittava menestys saadaan. Joukkueen rakentaminen budjetoidaan, joten tietyissä rajoissa pysytään.
Valmentajan tehtävä on saada urheilullista menestystä, johtaa joukkue oikealle polulle, kehittää ja opastaa pelaajia kauden edetessä, luoda joukkueelle mahdollisuudet menestymiseen taktisesti. Hänellä on tähän tehtävään käytössään nippu apuvalmentajia. Tässä lyhyesti mainittuna pääasiat, joihin liittyy satoja muita osa-alueita.
Pelaajat: Jokaisella on omaan rooliin oltava valmiudet. Omien vahvuuksien käyttö ja niiden kehittäminen ovat luonnollisia asioita joihin pitää pyrkiä. Joukkueurheilussa on myös tietyt lainalaisuudet joihin pitää taipua, kuten sovitut asiat, säännöt ja joukkuehenki.
Nykyisen Lukon urheilullinen menestys tällä kaudella ei varmaankaan tyydytä seuraa ja varsinkaan joukkuetta seuraavaa yhteisöä. Tässä pienessä kalastajakylässä palaute on varsin kylmää silloin kun menestys laahaa. Niitä 'ammattilaisia' löytyy joka kahvipöydästä, jotka kertoo mitä pitäisi tehdä.
Runkosarjassa pelataan 60 ottelua, jonka aikana se 'voittava pelitapa' pitäisi hioutua pienin askelin loppua kohden vahvaksi. Lukon runkosarja oli tällä kaudella kovaa puurtamista. Peleissä leijaili tuskainen väkisin tekeminen ja sitä yritettiin hallita jotenkin. Joissain peleissä lähes kaikki onnistui, mutta sitten palattiin taas puurtamisen tielle. Vaikka tulosta pitää saada jotenkin, rentous puuttui. Tiukan paikan tullen tai pelin seottua, ei osattu hakea ratkaisu paremmasta tai ei ratkaisut ainakaan heijastellut katsomoon. Kauden alussa juniori-osasto oli erittäin pirteällä pelipäällä ja uskalsivat pelata, kuten myös moni muu kokeneempi pelaaja. Mihin muuten nämä nuoret hävisivät loppukaudesta? ja mihin hävisi se luovuus ja uskallus muutenkin? Kauden alussa mielessä kävi jo juniori-ketjusta, joka säkenöisi pleijareissa. Näkyvin muutos pelissä edelliskauteen verrattuna oli ainoastaan ylivoimapelin parantuminen. Ei muuta.
Onko pienen paikkakunnan sisäpiirit niin voimakkaat, mitkä syö ilmatilan tekemisen raikkaudelta? Onhan Lukossa aina ollut oma porukka hoitamassa asioita, paitsi aika usein valmentaja on tullut muualta. Joutuuko valmentaja liian kovaan rutistukseen omassa touhussaan. Ei kai nyt sentään? Mutta joku organisaation sisällä kuplii. Olihan tämän kauden pelaajien taso kuitenkin ihan korkealla.
Lukon toiminnan rahoitus on liigassa omaa laatuaan. Pitäisikö valmennuksenkin olla tässä tapauksessa omanlainen. Miltä kuulostaisi kaksi päävalmentajaa? Runkosarjavalmentaja ja PlayOff-valmentaja? Roolitus selkeäksi. Runkosarjavalmentaja, joka ohjaa ja rakentaa joukkueen koko kauden tiiviiksi nipuksi pleijareihin. Pleijareiden alkaessa ja loppukauden aikaan homman ottaa haltuun Play-off Valmentaja, joka keskittyy sen sarjan läpi viemiseen. Tietenkin tämän pitäisi tapahtua hyvässä urheiluorganisaation hengessä, mutta se onkin eri tarina.
Jotain kuitenkin pitäis tehrä! Ja hei tää on vaan peliä. Tästä pitäisi nauttia!
Tsemppiä taas ensi kauteen Lukko!
#raumanlukko
Yllä oleva teksti on kirjoitettu pienessä kiukussa ja pettymyksessä. Olkoon se jo huomenna mennyttä ja Train kept a rollin!
Tarkoituksena ei ollut tehdä kirpparikierrosta. No, eihän tämäkään ollut kuin pikku poikkeama reitillä tänä lauantaina. Ihan muissa asioissa liikkeellä, mutta kun kohdalle osui 😆 Levyjä kyllä oli tarjolla jonkin verran, mutta mitään ihmeellisiä Oho-hetkeä ei tullut koettua. Paitsi, yksi pelottavan näköinen kansi osui silmiin (Anita) Taisi sisältää vain kaksi biisiä.
Kuitenkin yksi ihan mukava 10" löytö, jota on monesti jossain levylistoilla katsellut ostomielessä. The Sound Of Fury-levy ja orginaali mono brittipainos, sekä kaiken lisäksi hienossa kunnossa. Billy Fury on siis brittiläinen rokkari, joka julkaisi ensimmäisiä levyjä 50-luvun lopulla ja teki jotain sellaista jotka kiipesivät myös listoille. Levyltä löytyy sellaisia kappaleita, joita ovat myös suomalaiset nuorisoyhtyeet taltioineet omille julkaisuilleen, kuten esim. Turn My Back On You. Kymppituumainen on kyllä hieno formaatti! Ääninäytteenä levyltä tässä on My Advice. Kappale, jonka muun muassa The Whirlwind versioi hienosti. Tällaista tänä viikonloppuna.
Perinteikkääksi lauantai tapahtumaksi muodostunut kirppiskierros tuotti tänään erittäin jäätävän löydön. Kymmenien Roger Whittaker ja euro-disko kokoelmien välissä nökötti mies kokosinisessä asussaan. Mitä hemmettiä ORION ja Reborn-levy! Kokonaiset 9 euroa, eikun levy kainaloon. Kovia väitteitä ja huhuja tämän miehen kohdalla on tullut kuultua. Muun muassa, Elvis ei kuollut vaan jatkaa salanimellä vai oliko hän kuitenkin Elviksen velipuoli? No, tämä ilta on joka tapauksessa ORIONin.
