What is This! In my Hand! Nyt on kundeilla iskut kohdillaan. Hiki tulee pelkästään kuunnellessa menoa. Jos yhdellä kappaleella pitäisi kertoa mistä on rock and rollissa kyse, voisi Princess and Frog olla varsin kelpo valinta kertomaan tarinaa.
Perinnemusiikki voi parhaimmillaan olla varsin ponteva raketti kultturellisiin nautintoihin, hetki joka poksahtaa missä päin maailmaa roihuen isosti ja levittäen mielihyvää kuulijaan.
Perinnemusiikki on sen verran laaja käsite, että sitä voisi avata tässä. En kuitenkaan edes yritä, enkä osaa. Vastuu siitä siirtyy kuulijalle, joka muodostaa mielipiteen aivan varmasti. Mutta kaikilla yhteisöillä on kaiketi perinteet, niin kauan kuin toimintaa on olemassa ja senkin jälkeen.
En ostohetkellä ollut niin tietoisessa tilassa, että olisin ollut ostamassa juuri perinnemusiikkia. Sitä tämä kuitenkin on ja aivan omalla twistillä. Ostopäätös syntyi ensimmäiseksi ihan visuaalisen pommin myötä. Kansitaide on vertaansa vaille huippu, kuin kevyesti itäblokin suuntaan viitteitä antava painiottelun mainos, jossa kaikki ei aina välttämättä mene nappiin. Levyn äänimaisema vie mielen jonnekin missä suopursu tuoksuu ja lavatanssit on lähtenyt lapasesta. Laulaja on kuukahtanut kuusenkerkkäisen puun alle yhtyeen hoitaessa hommat ilman häntä. Hommat hoituu tyylikkäästi. Itse asiassa saman kaltaisen fiiliksen loi taannoin mystinen El Primitivo. Mistä nämä ihmetykset nousee? Ovat liikkeellä kuitenkin ja en todellakaan halua kohdata Faaraota ilman esittelyä. Viisi tähteä! Olen fani...
Piiiitkästä aikaa tuli avattua levypaketti. Paketti oli kooltaan tällä kertaa harvinaisempi, ei normi 35 x 35 senttiä. Mutta koollahan tunnetusti ei ole merkitystä, vaan sillä miten homma taputellaan oikeaan moodiin ja tunteella. Pahvipakkauksen sisältä paljastui El Primitivo yhtyeen kakkoslevy, joka julkaistiin kymppituumaisessa muodossa, kuten ensimmäinenkin (Aliarvostettu formaatti). Ensimmäinen El Primitivo taisi myös ilmestyä jokseenkin vuoden aikaan nähden samoihin aikoihin ja silloinkin levyn äänimaisemat täytti kesäillan kitaran värinöillä ja kummallisilla tuuttauksilla, joita näppäili iso karvainen köriläs ystävänsä kanssa.
Tällaiset julkaisut ovat vaan yksinkertaisen törkeen hienoja ja nimenomaan julkaisuina kulttuuritekoja. Kaivakaa esiin tämä ihmiset, asettakaa lautaselle ja lisätkää volyymia. Antakaa naapureiden myös nauttia! Tämä, jos mikä kannattaa! UGI-UGI
