Tämä NBT oli pullollaan pelkästään mielenkiintoista luettavaa, joka kiinnosti kovasti nuorta miestä. Oli sinne NBT:n sivuille eksynyt johonkin numeroon, jopa tyylitajulla valikoituja suomalaisorkesterien tuotoksia arvosteltavaksi. Tämän Fanzinen lukeminen/selaaminen oli nuorelle klopille mieltä mellastava kokemus. Lehden sivuilta löytyi mitä ihmeellisempiä rokkiorkestereita ja hienoja tarinoita tulvi esiin, jotka oli pakattu hienoon muotoon, mitä nyt huonolla englannin taidoilla niitä ymmärsi.
Tuolta Midnight Recordsin katalookista tuli poimittua erääseen tilaukseen The Inmates yhtyeen 'Shot in the Dark'-levy. ja muistaakseni jokunen NBT lehti. Yhtyeen kohdalla kyseisessä katalookissa puhuttiin jostain Standells-coverista, garagepunkista ja pubrockista. Tämähän kuullosti just oikealta yhdistelmältä. Olin aiemmin kuullut jotain tästä yhtyeestä, joten huomiovalot vilkkui tässä kohdassa. Dr. Feelgood oli jo livenä nähty, joka aika lähellä liippaa musiikillisesti The Inmatesia. Mutta nyt oli levy tulossa Amerikan mantereelta kohti pohjolaa.
 |
| First Offense, Heatwave in Alaska, Meet the Beatles, Five, True live stories, Shot in the Dark, Fast Forward, Phil Hurley(solo) |
Levy, minkä katalookista bongasin ja tilasin oli Shot In The Dark-Julkaisu, joka on The Inmatesin kakkoslevy ja ilmestyi vuonna 1980.
Tästä levystä muodostui heti ensi kuuntelun jälkeen oman levyhyllyn luottopakki, joka pistetään lautaselle kun tarvitaan tulosta. Shot In The Dark on myös pysynyt sillä paikalla tähän päivään asti, niin kuin koko yhtye. Luottoa Löytyy! Bändi rokkaa levyllä varsin tiukalla otteella ja laulaja Phil Hurley ääni raastaa lastua kappale kappaleelta. Levy on täynnä upeita ralleja ja äänimaisema yhtyeellä kohdillaan, sen höylääjäksi oli hommattu äänimaalari Vic Maile, jolla ovat namikat aika usein oikeassa asennossa kenen kanssa sitten häärääkin. Ei ollut Standells coveria tällä levyllä, oli ekalla, mutta Music Machine:n Talk Talk oli ja pari muuta coveria. Muut taisi olla omia vetoja ja homma rokkasi isosti!
Tästä levystä alkoi matka tämän yhtyeen kanssa itsellä about vuonna 83-84 ja sillä tiellä mennään edelleen. Yhtyeen toinen laulaja Barrie Masters ei mielestäni kalpene omilla suorituksillaan, kun hän tuurasi Hurleyä parilla levyllä. Joidenkin yhtyeiden soundissa on vaan sitä jotain mikä miellyttää enemmän ja The Inmates yhtyeen kanssa kävi juuri siten. Liekö tuottaja Vic Mailen ansiota tai bändi vaan yksinkertaisesti hoiti rokkaamisen itse tyylillä, ehkä näitä molempia. Kuitenkin yhtye on sarjassa ikisuosikkeja.
Yhtye on koko kiitonsa ajan säilyttänyt oman tyylinsä. Ote kitaran kaulasta on ollut hellä ja se on ollut sopivan tiukka ilman, että on ahdistanut. Lipsuminen ei näillä pelimiehillä ole kuulunut tapoihin ja liialla maustamisella ei synny maittavaa soppaa, vaan perusasiat on oltava kunnossa. Upean katalookin on yhtye jättänyt jälkeensä. Thanks The Inmates!
