Odotukset koko tapahtumasta oli korkealla jo säänkin puolesta. Aurinko paistoi ja väkeä oli liikkeellä ihan kivasti. Poriin saavuttuamme hoidettiin ensin hotellihuone selvittely, jonka jälkeen kylmän huuruinen tölkki eteen, sekä vilkaisu aikatauluihin ja kohti juhlapaikkaa. Kas kummaa ensimmäiset tutut ensimmäisessä virvoikejuomapaikassa. Sen verran harvoin tulee nykyään käytyä isommissa tapahtumissa, joten oli tosi hauska nähdä tuttuja vuosien takaa. Puheen aiheet kylläkin pyörii lähinnä vanhojen muisteluissa ja musiikin ympärillä, mutta mikäs sen mukavampaa vatkaa kuin mieliaiheesta. Hauskoja näkemyksiä monella kaverilla vuosien varsilta, mitä tapahtui ja milloin. Kuka oli ja missä.
Viimeksi olin käynyt
Pori Jazz-päätapahtumassa (siis
kirjurinluodolla) muistaakseni vuonna
1985, jolloin Suomen Presidenttinä oli kaveri nimeltään Mr.
Mauno Koivisto. Sama jannu saapui
jokilaivalla paikalle päivän pää-artistin kanssa. Erittäin mielenkiintoinen jokilaivaseurue. Toinen jatkoi seurueineen yleisön eturiviin ja toinen backstagelle valmistelemaan
Voodoo Child versiota. Hetken päästä lavalla vingutti kitaraa
Stevie Ray Vaughan. Päälava taisi sijaita hieman eri paikassa tuolloin.
Tämä
2019 vuoden jazzien mielenkiinnon kohteet olivat tasan kaksi yhtyettä. Amerikkalais yhtyeet
The Stray Cats ja
JD McPherson, jotka tulisivat esiintymään peräjälkeen. JD pienemmällä lavalla ja Stray Cats isolla.
JD McPhersonin edellisen keikan perusteella odotin enemmän kylläkin juuri tämän yhtyeen keikkaan. Viime vuonna
Helsingin Juhlaviikolla oli sen verran jälkiä jättävä keikka, että menee yhdeksi kovimmista näkemistäni live-akteista. Soitto kulki popista garageen ja svengi oli mahtavasti mukana.
JD McPherson onnistuu tuomaan juurimusiikkiin jotain, mitä itse musiikki on kaivannut. Rytmit pullistelee suuntaan jos toiseen ja siellä on hienoja koukkuja upealla toteutuksella. Yhtyeen soitinarsenaali on monipuolisempi kuin illan pääesiintyjällä ja sitä kautta myös paljon yllätyksellisempi. Kappaleet ovat kuin rapeaa ja tuoretta salaattia hyvillä mausteilla, verrattuna paksun jauhelihapihvin pureskeluun. JD McPherson on tyylikäs yhtye kaikin puolin ja
Jimmy Sutton on suosikki bassonkäsittelijänä. Keikka loppui kuin seinään ja samalla jo kuuluikin päälavalta illan pääesiintyjän sisäänsoittosäveliä, josta vastasi
Eddie Cochran.
Bändi asteli lavalle ja pamautti jo toisena kappaleena mahtibiisinsä
Runaway Boys. Yleisö kohisi. Keikan alku jäi todistamatta massiivisen yleisöaallon liikuttua päälavan suuntaan samanaikaisesti ja jostain piti löytää juotavaakin, ettei iske nestehukka.
Stray Cats soitti hienon keikan. Biisi toisensa jälkeen löytyi bändiltä jokin vanha jytä, joita yhtyeellä tosiaan on. Kovia kappaleita! Kun 80-luvulla Stray Cats pamautti ilmoille kaksi ensimmäistä levyä, ne olivat yksinkertaisesti parasta, mitä oli tarjolla. Tämän kesän keikka oli muistutus siitä hyvästä.
Itselleni tämä taas todisti, että paremmat keikat soitetaan pienillä lavoilla tai pienemmissä paikoissa.
Niin kävi Porissa 2019 Heinäkuussa. Pienemmän lavan fiilis vie nippa nappa voiton.
Stray Cats ja JD McPherson molemmat veivät kuitenkin musiikin sinne minne kuuluu, Sydämiin.
Hieno päivä, Hieno tapahtuma, Upeita yhtyeitä, Hienoja kavereita ja vielä Porissa. Rock!
 |
| The Stray Cats |