Matti ja Teppo

Kirjasta, mikä on omistettu Eila Torvelalle.

Jytinää Eestissä ilmestyi 1987

Pori Jazz 2019

Odotukset koko tapahtumasta oli korkealla jo säänkin puolesta. Aurinko paistoi ja väkeä oli liikkeellä ihan kivasti. Poriin saavuttuamme hoidettiin ensin hotellihuone selvittely, jonka jälkeen kylmän huuruinen tölkki eteen, sekä vilkaisu aikatauluihin ja kohti juhlapaikkaa. Kas kummaa ensimmäiset tutut ensimmäisessä virvoikejuomapaikassa. Sen verran harvoin tulee nykyään käytyä isommissa tapahtumissa, joten oli tosi hauska nähdä tuttuja vuosien takaa. Puheen aiheet kylläkin pyörii lähinnä vanhojen muisteluissa ja musiikin ympärillä, mutta mikäs sen mukavampaa vatkaa kuin mieliaiheesta. Hauskoja näkemyksiä monella kaverilla vuosien varsilta, mitä tapahtui ja milloin. Kuka oli ja missä.

Viimeksi olin käynyt Pori Jazz-päätapahtumassa (siis kirjurinluodolla) muistaakseni vuonna 1985, jolloin Suomen Presidenttinä oli kaveri nimeltään Mr. Mauno Koivisto. Sama jannu saapui jokilaivalla paikalle päivän pää-artistin kanssa. Erittäin mielenkiintoinen jokilaivaseurue. Toinen jatkoi seurueineen yleisön eturiviin ja toinen backstagelle valmistelemaan Voodoo Child versiota. Hetken päästä lavalla vingutti kitaraa Stevie Ray Vaughan. Päälava taisi sijaita hieman eri paikassa tuolloin.

Tämä 2019 vuoden jazzien mielenkiinnon kohteet olivat tasan kaksi yhtyettä. Amerikkalais yhtyeet The Stray Cats ja JD McPherson, jotka tulisivat esiintymään peräjälkeen. JD pienemmällä lavalla ja Stray Cats isolla.
JD McPhersonin edellisen keikan perusteella odotin enemmän kylläkin juuri tämän yhtyeen keikkaan. Viime vuonna Helsingin Juhlaviikolla oli sen verran jälkiä jättävä keikka, että menee yhdeksi kovimmista näkemistäni live-akteista. Soitto kulki popista garageen ja svengi oli mahtavasti mukana.
JD McPherson onnistuu tuomaan juurimusiikkiin jotain, mitä itse musiikki on kaivannut. Rytmit pullistelee suuntaan jos toiseen ja siellä on hienoja koukkuja upealla toteutuksella. Yhtyeen soitinarsenaali on monipuolisempi kuin illan pääesiintyjällä ja sitä kautta myös paljon yllätyksellisempi. Kappaleet ovat kuin rapeaa ja tuoretta salaattia hyvillä mausteilla, verrattuna paksun jauhelihapihvin pureskeluun. JD McPherson on tyylikäs yhtye kaikin puolin ja Jimmy Sutton on suosikki bassonkäsittelijänä. Keikka loppui kuin seinään ja samalla jo kuuluikin päälavalta illan pääesiintyjän sisäänsoittosäveliä, josta vastasi Eddie Cochran.  
Bändi asteli lavalle ja pamautti jo toisena kappaleena mahtibiisinsä Runaway Boys. Yleisö kohisi. Keikan alku jäi todistamatta massiivisen yleisöaallon liikuttua päälavan suuntaan samanaikaisesti ja jostain piti löytää juotavaakin, ettei iske nestehukka.
Stray Cats soitti hienon keikan. Biisi toisensa jälkeen löytyi bändiltä jokin vanha jytä, joita yhtyeellä tosiaan on. Kovia kappaleita! Kun 80-luvulla Stray Cats pamautti ilmoille kaksi ensimmäistä levyä, ne olivat yksinkertaisesti parasta, mitä oli tarjolla. Tämän kesän keikka oli muistutus siitä hyvästä.
Itselleni tämä taas todisti, että paremmat keikat soitetaan pienillä lavoilla tai pienemmissä paikoissa.
Niin kävi Porissa 2019 Heinäkuussa. Pienemmän lavan fiilis vie nippa nappa voiton.
Stray Cats ja JD McPherson molemmat veivät kuitenkin musiikin sinne minne kuuluu, Sydämiin.

Hieno päivä, Hieno tapahtuma, Upeita yhtyeitä, Hienoja kavereita ja vielä Porissa. Rock!

The Stray Cats

Jimmy Sutton & Jason Smay from JD McPherson

JD McPherson & Doug Corcoran

This Is The Sonics!

Aika usein ellei melkein aina tuntuu, että olen vastaantulevien raiteilla tai vähintääkin väärässä vaunussa ja asiassa kuin asiassa. No näin kävi taas The Sonicsin uuden levyn kanssakin. Kun luin jostain julkaisusta noin neljä-viisi vuotta sitten, että 60-luvun kovin bändi on tekemässä comebackiä ja jopa uuden levyn julkaisua mietittiin. Skeptisyys alkoi piinata. Nimittäin The Sonicsin julkaisut oli itselläni aiheuttanut sellaisia väristyksiä, että 80-luvun naapurit muistavat varmasti vieläkin ne psycho-huudot, jotka raikui seinän takaa. Edelleenkin ihmettelen heidän musiikin aikaansaamaa puristusta ja tulisuutta? Ja tämä rokkimyrsky saatiin aikaiseksi jo 60-luvulla. Enkä varmaan ihmettele tätä yksin. Näillä pohjilla bändin takaisintulo siis ’vanhoina pappoina’ hieman epäilytti, joten ohitin tämän jutun silloin. Kunnes..kesäkuisella kirpputori kierroksella vastaan tuli tämä uusi ’This is The Sonics’-levy. Levy oli vielä kelmuissa ja cd bonuksena mukana. Hinta 15 euroa. Näin levy lähti mukaan. 
Voi helvata, ensi-iskusta lähtien tärähti 'I don't need a Doctor' ja taas sai naapurit ihmeteltävää. Volyymit kattoon ja neula raapi vinyylin pintaa muodostaen massiivisen aallon. Tämä Hyökyaalto yksinkertaisesti vie vain mukanaan, niin laudan kuin surffaajan hallitsemattomasti kohti lopullista sekoamista.

Samat Sonics-soundit seuraa kappale kappaleelta eteenpäin ja vauhti on hurjaa. Levyllä muuten soittaa edelleen 3/5 alkuperäisjäsentä. 

The Sonics is back!

The Sonics forever! 

snowmoskiitto youtube

Sufjan Stevens - Fourth of July

Aikaan osuva ja aika murskaavaa tekstiä

The evil it spread like a fever ahead
It was night when you died, my firefly
What could I have said to raise you from the dead?
Oh could I be the sky on the Fourth of July?

"Well you do enough talk
My little hawk, why do you cry?
Tell me what did you learn from the Tillamook burn?
Or the Fourth of July?
We're all gonna die"

Sitting at the bed with the halo at your head
Was it all a disguise, like Junior High
Where everything was fiction, future, and prediction
Now, where am I? My fading supply

"Did you get enough love, my little dove
Why do you cry?
And I'm sorry I left, but it was for the best
Though it never felt right
My little Versailles"

The hospital asked should the body be cast
Before I say goodbye, my star in the sky
Such a funny thought to wrap you up in cloth
Do you find it all right, my dragonfly?

"Shall we look at the moon, my little loon
Why do you cry?
Make the most of your life, while it is rife
While it is light

Well you do enough talk
My little hawk, why do you cry?
Tell me what did you learn from the Tillamook burn?
Or the Fourth of July?

We're all gonna die"

Kuunnelkaa kappale, Ystävät.

Kursaal Flyers

Maailman aliarvostus musiikin hienoudessa on kohdillaan tässä bändissä ja sen tuotannossa.
Samalla kun nämä herrasmiehet ovat tehneet hienoa musiikkia jo usealla levyllä, on muu maailma katsonut toisaalle ja sen jälkeenkin. Yhtye on tituleerattu yhden hitin ihmeeksi, en tosin tiedä missä vaiheessa ja miksi näin päätettiin. Ilmeisesti kyse on kappaleesta 'Little Does She Know' johon viitataan, mutta kokonaisuus ratkaisee. Little Does She Know kappaleen äänimaisema leijuu Motown-Spector- Electric Light Orchestra maisemissa ja äänivalli on tosiaan kohdallaan, hieno biisi!
Kokonaisuutena Kursaal Flyers tekee Hemmetin hienoa musaa. Hengellinen yhteys löytyy Nick Lowe tuotantoon helposti. Rytmit ja soundit lähentelee toisiaan ja kappaleiden synnytykset ja toteutukset ovat samalla tasolla.
Olisiko mahdollisesti käynyt niin, että yhtye oli vain aikaansa edellä tai jäljessä. Tämäkin ajattelu tuntuu jotenkin hassulta, koska musiikki on ajatonta ja niin mieltä miellyttävää.
Sitä paitsi, jos yhden kappaleen itse nostaisi heiltä mainittavaksi on se yksi maailmankaikkeuden hienoimmista musiikkijulkaisuista. Kappaleen bassokuvio kitaran tahdittamana alussa vie saman tien mukanaan. Kappaleen sanoman voi kukin omassa mielessään miettiä mieleiseksi, mutta varsin selvästi näen mielessäni 70-luvun nuoret ajamassa 'runtsalla' Morris Marinalla ja parkkeeraen auton kadun varteen. Huonojen ovitiivisteiden välistä purkautuu kasettisoittimesta Runaways yhtyeen Is It Day Or Night? Just kortin saaneena ja isukin auto lainassa. Se fiilis! Those were the days. Juuri näistä fiiliksistä oletan olevan kyse. 

Kappale muuten on Cruisin for Love. Mutta kokonaisuus levyjen tasossa on hienoa kuultavaa. Tutustumisen yhtyeeseen voi aloittaa vaikka In for Spin-kokoelmalla!

Kursaal Flyers julkaisut:

Choices away - 1975

The Great Artiste - 1976

Golden Mile - 1976

Five Live Kursaal - 1977

In For Spin - (compilation) 1985

A Former Tour De Force - 1988