Take Everything Leave Nothing - Kokoelmien Parhaimistoa

Take everything, leave nothing. Kyseinen fiilis tästä levystä ilmestyessään jäi, mihin levyn nimikin viittaa. Voiko tästä enää pistää paremmaksi? No se oli silloin, mutta on edelleenkin yksi kovimmista kokoelmista. Australian yksi kuumimmista levy-yhtiöstä, ellei kuumin Citadel Records pisti ison osan sinkkujulkaisuista, mitä oli julkaisut samoihin kansiin ja vielä tuplalevyn muodossa. Mukana kokoelmalta puuttuu oikeastaan vain Lime Spidersin klassikot jostain syystä.
Kaiken kaikkiaan hieno leikkaus Australian sen ajan musiikin voimasta.
Mr. John Needham pyöritti Citadelia (pyörittää edelleenkin) ja sai talliinsa tuolloin aikamoisia namupaloja. Mr. Needham soittaa myös kitaraa Minuteman kappaleella.
Citadel julkaisi ensimmäisen sinkun 1982 ja tämä kokoelma ilmestyi 1987. Tähän viiden vuoden väliseen aikaan yhtiö julkaisi reilut viisikymmentä hienoa julkaisua, niin 7" kuin 12". Sinkut olivat kansista paksua pahvia ja kansitaide hienoa. Yleensä sisältö oli myös täyttä tavaraa!
Soundimaailma on varsin selkeä ja tunnistettava. Tuottajan ja äänittäjän roolissa aika monella raidalla tulevat nimet Alan Thorne ja Rob Younger esiin.
Isot suosittelu hankintaan, jos ei vielä ole tutustunut 80-lukulaiseen Aussie-rockenrolliin.

Out of Control with Citadel Breathtaking Compilation!

CITLP511

1. Minuteman - Voodoo slave

2. New Race - Crying sun

3. Deniz Tek - 100 fools

4. Visitors - Euro girls

5. Stems - Making you mine

6. Screaming Tribesmen - Igloo

7. Stems - Love will Grow

8. Trilobites - Venus in leather

9. Moffs - Another day in the sun

10. Angie Pepper - Frozen world

11. New Christs - Like a curse

12. Died Pretty - Out of unknown

13. Died Pretty - Stoneage cinderella

14. Fixed up - What's the news today

15. Stonefish - Boobalooba beach

16. Some loves - it's my time

17. Trilobites - Legacy of morons

18. New Christs - Born out of time

19. Bamboos - Born killer

20. Meera Atkinson - Clean your eyes

21. Porcelain Bus - The hands have control

22. Wet Taxis - Sailor's dream

23. Died Pretty - Final twist

Mr. Renegades - Kim Brown

Ruotsin laivalla varmaan kaikki finskit ovat käyneet. Tuttua on varmaan myös matkustajille trubaduuri-esitykset, joita risteilijän pubeissa kuulee.
Laivalle ja pubiin myös minäkin päädyin ja artisti oli myös paikalla. Tässä tapauksessa, tämä blondi oli kovin tutun oloinen, mutta joku ei täsmännyt?

Oliko kyse oli juuri kappaleista, mitä hän esitti tai ympäristöstä, missä ne esitettiin. Vai oliko kyse artistista, kuka hän oli? Kappaleet olivat rock-balladeita, jotka ovat varmaan kaikille varttuneemmille ja ehkäpä jopa nuoremmille kuulijoille tuttuja. Biitlesiä ja Stonesia.

Aikani kuunneltuani rohkaisin itseäni artistin puheille, koska paikalla oli tosin vain kourallinen ihmisiä. Vähäinen ihmismäärä antoi hyvän mahdollisuuden tähän ja syyn lähestyä lavaa ilman suurempia ponnistuksia. Mitenkään sähköiseksi tunnelmaa nimittäin en olisi luokitellut tuolla baarissa silloin. Ilman kyseistä esiintyjää en tätä toimenpidettä todellakaan olisi tehnyt, mutta fiilis oli sellainen, että tämä on nyt tehtävä. Ja menin.

Tervehdin herraa ja esitin toiveeni rallienglannilla lyhyesti kutakuinkin näin ”Never had a chance to hear these couple songs in live. Is it possible to hear (kerroin kappaleet) or at least something from your own band setlist.”

Oi sitä hämmennystä, mitä muusikon naamalta paistoi. ”Mistä voit tietää nämä kappaleet?” 

En nähnyt siinä mitään ihmetyksen aihetta, olihan kyse maailman parhaista biiseistä, ainakin minulle. 

Pari sanaa vaihdoimme samalla ja hetken päästä kuultiin toivekappale ja pari muutakin bonusta hänen omaan uraansa liittyvää. 
Olin juuri tavannut Yhden Suurista! The Renegades yhtyeen laulajan Kim Brown. Vuosi oli about 2000? 

Tajusin vasta myöhemmin seuraavalla viikolla, mitä oli tapahtunut. Nämä jäbät oli pistänyt Suomen aika lailla sekaisin 60-luvulla. Hieman vastaavasti sekoitti pakkaa Dingo 80-luvulla, mutta nämä herrat tekivät sen ensimmäisen kerran ja kuulemma vielä isommin. 

Kappaleet, jotka kuultiin tuolla erittäin tyhjässä pubissa silloin olivat ainakin nämä; 

My heart must to the crying, Cadillac, Seven Golden Daffodils.

R.I.P.  Mr. Kim Brown

Velvet Crush - Poppia Voimasoinnuin

Kaiketi musiikkityylinä Power-pop on hyvätuulisin, vaikkakin pieni melankolia kuuluu joskus soinnissa. Power-Pop ei tunge väkisin, se elää omalla ilmavalla tyylillään.
80-luvun taittuessa seuraavaan vuosikymmeneen alkoi jostain syystä ilmaantua power-pop yhtyeitä hankinta/ostolistalle.
Pienet levy-yhtiöt kuten Parasol, Summershine ja Bus Stop lykkäsivät ulos kovalla tahdilla pieniä klassikkokiekkoja, lähinnä seiskatuumaisia. Erittäin kiinnostavia tuotoksia.
Tästä ruuhkasta nousi hienoja helmiä, kuten Sneetches, Wannadies, Summer Suns, Teenage Fanclub, Autohaze, DM3, Chevelles ja iso nippu muita muunmuassa Australian suunnalta. Massiivinen Aussi-aalto vyöryi levy- ja bändirintamalla 80-luvun puolivälin tienoolla. Tähän asiaa palataan vielä..

Velvet Crush myös surffasi tässä ruuhkassa ja nousi yhdeksi suosikiksi heti kuolemattoman eka sinkun "One Thing Two Believe/If Not True" jälkeen. Levyllä ei ole B-puolta, molemmat kappaleet ovat kerrassaan täydellisiä Voimasointuesityksiä ja ansaitsevat tasa-arvoisen kohtelun paremmuudesta. Tupla A-puolet. Levy tuli ulos vuonna 1990 amerikkalaisen Bus Stop-levymerkin kautta. Molemmat kappaleet täyttää kaikki voimapopin klassikkoainekset. Upeita laulusuorituksia stemmoineen, joita kitarat ohjailee kappaleen loppuessa aina liian nopeasti. Mielessä pyörii Beatlesin tai Big Starin kadonneet kappaleet, sen verran kovia vetoja siis ovat.
Seuraavana vuonna ilmestyi Soul Crusher-e.p. Sen julkaisi myös Bus Stop ja myös Summershine Australiassa. Tuottajan puuhissa hääri Matthew Sweet. Ep:llä on hienot coverit Teenage Fanclubin- Everything Flow ja Jonathan Richmanin- She Cracked biiseistä. Tämäkin hieno pikkumusta.

Vielä samana vuonna, nämä veijarit tekivät Bag O Shells-yhtyeen nimissä seiskatuumaisen, jonka voi huoletta niputtaa samaan klassikkosarjaan.

Vasen yläkulma: Bag O Shells-Pocketbook(BUS009)

Oikea yläkulma: Velvet Crush- If Not True/One Thing Two Believe(BUS007)

Vasen alakulma:Ash And Earth ep (BUS011)

Oikea alakulma: Soul Crusher ep (SHINE 009)

VELVET CRUSH / BAG O SHELLS:

Paul Chastain

Rick Menck

Mud

Jeffrey Borchardt

The Bluebirds - Draggin'

Harvinaisempaa materiaalia Suomen Länsirannikolta Raumalta, The Bluebirds.

Yhtyeen lyhyt historia alkoi kun paikallinen rytmiryhmä The Riot Teds 80-luvun alussa pisti rumpupalikat nippuun ja samalla alettiin kuiskia pöytäkeskusteluissa seuraavasta yhtyeestä. The Bluebirds kasaantui osin siis The Riot Teds-yhtyeen rungosta ja parilla uudella vahvistuksella. Mukaan tulivat uutena voimana Jape Saarinen ja Petri Päivärinta.

The Bluebirds;
Jape Saarinen; guitar
Petri Päivärinta; drum
Jaska Majuri; bass
Ari Tätilä; voc

The Bluebirds ei ehtinyt koskaan tekemään elinaikanaan mitään julkaisua, mutta yhtye kävi kyllä nauhoittamassa kappaleita oikeassa studiossa. Nämä muutamat esitykset jäivät yhtyeen jäsenen haltuun ja hautautuivat vuosiksi komeron pohjalle. Nyt nämä kappaleet ovat myöhemmin päätyneet viralliseksi julkaisuksi. Mikä on erittäin pienipainoksinen julkaisu. 

Alempaa tekstistä löydät linkin, jossa on kappaleet ovat taltioitu youtubeen.

 

Aiemmin mainittu The Riot Teds oli mukana Rokin-SM kisoissa loppukilpailussa 1981. Yhtye joutui ikävään paikkaan esiintymisjärjestyksen suhteen. Pojat nimittäin joutuivat aloittamaan ensimmäisenä ja se kaaos mitä paikalla oli ei ainakaan suosinut heidän mahdollisuuksia. Olikohan niin, että yhtyeillä oli mahdollisuus esittää vain kolme kappaletta ja tällä setillä piti vakuuttaa valitsijaraati. 
Sarjassa Rock'n Roll/Rockabilly. Loppukilpailussa rymisteli varsin kaaoottisessa yleisöhässäkässä esimerkiksi sellaisia nimiä kuin Boppin Pete, Aviators, Bopcats, Generals...
Jyräys Hämäläinen yritti rauhoitella epätoivoisesti paineitaan ja intoaan purkavaa yleisöä siinä kuitenkaan onnistumatta.

Videokooste SM-Rokista löytyy Tubesta;
https://www.youtube.com/watch?v=AtVlaJHZfIY&t=295s

Lisää Bluebirdsiä löytyy snowmoskiiton kanavalta YouTubessa
https://www.youtube.com/watch?v=plH8LZZaghU 
(Pretty, Pretty Baby - Hold Me, Hug Me Rock Me - Keep it a Secret - Pistol Packin' Mama)

Rock and Roll Jukebox

https://snowmoskiittojukebox.blogspot.com/search/label/Bluebirds

Musiikkimaku "Keihäänheittäjä?"

Ihmisen mieli on aika ihmeellinen tai ehkä vain ihmeellisen erilainen.

Aika usein olen miettinyt mikä tekee kappaleesta kiehtovan? Toiset pitää kappaleista joissa kitarasoolot kestää ja kestää. Ja vielä sen päälle rumpali antaa vähintäänkin saman verran hikeä ja energiaa omalla soolollaan, säälimättä rumpujen ohuita kalvoja ja pitäähän basistikin pompotella oma osuutensa siihen perään ja hups, siinä meni 13 minuuttia ja biisi senkun jatkuu. Eli taidot kehiin ja vielä kun siihen liitetään yleisön yhteishuudatus käsitaputuksin. Yleisön kosiskelu alkaisi riittämään ja poistuisin takavasemmalle. Siis tarkoitan näitä "kyllä minäkin osaan instrumenttini-kappaleita". No se on yksi mielipide ja näkemys, mut ei varmastikaan oikea?!

Musiikimaku se ikuinen vääntöaihe.Tämähän on mielenkiintoista ja joskus jopa kiusallista.

House, Disco, Country, Death Metal, Punk, Rockabilly, Proge, Jazz...vai mikä? 

Mikä tekee musiikista kauniin? Sattuma vai kaverit? Levymoguli vai Media? Kuka määrää loppujen lopuksi? Minkä takia joku tykkää Kake Randeliinista ja toinen Beatlesista?

Myös kysymys "Mitä musiikkia kuuntelet?" on mielenkiintoinen, varsinkin jos vastaus on "Vähän kaikkea!" Tähän kun vastakysymyksenä heittää "No, mikä on suosikkisi Klassisen musiikin puolelta?" tai "Mikä on paras Death-Metal bändi?" On tämän jälkeen selityskin varmasti väliltä vähän kaikkea. 

Jokaisella on rakkaansa, mutta ikinä ei pitkät kappaleet ole vieneet sellaiseen kiimaan kuin tiukka/herkkä rypistys, mikä on tumpattu max.4 minuutin sisään. Lyhyt aika elämässä, mutta mielestäni tämä on oikea pätkä siihen kliimaksiin, mitä musiikkiesityksessä voi kokea..(korjaan rock-biisissä). Vaikka ainahan näin ei tule käymään vaikka hyvältä tuntuu. Tosin poikkeuksiakin pitkissä esityksissä varmasti on, mutta nyt tätä kirjoittaessa ei mieleen tule. Mainitsen hieman alempana, jos mieleen tulee.

Musiikkia verrattaessa vaikka urheiluun. Tykkäätkö King Crimsonista, jos pelaat Golfia eli pitkät biisit, pitkä peli? Vai kuunteletko The Monksia ennen kun valmistaudut uimahyppyyn? ehheh..

Jos omaa musiikimakua mietin, mistä pidän näkemykseni puitteissa, niin tulee mieleen seuraavat urheilusuoritukset;

Keihäs

Pituushyppy

Korkeushyppy

Kuula
Uimahyppy

Kaikki lyhyitä suorituksia, mut ei nappaa välttämättä nämä lajit. Pidän lätkästä ja ruohonleikkuusta. Pitkiä urheilusuorituksia, joten ei taida kulkea käsikädessä tämä vertailu. Nykyään toinen näistä lajeista alkaa olla liian laskelmoivaa suoritusta ja toinen melkein jo pakkotoistoa. Tossupallo tai katulätkä ovat myös kivoja. Ruohonleikkuun taas lasken urheilusuoritukseksi ihan vain hien perusteella, vaikkei palkka siinä ole muuta kuin henkinen mukavuuden tunne loppujen lopuksi kylmän oluen seurana.

Tätä kirjoittaessa taustalla soi Tasavallan Presidentin esikoislevy, jonka vaihdan pois lautaselta tämän lauseen jälkeen ja tilalle asetan yhden suosikkini Dr. Feelgoodin levyn A case Of the Shakes ja avaan uuden oluen. Olenhan keihäänheittäjä!

Ps. Ei tullut kirjoittaessa mieleen sitä pitkää biisiä vaikka Pressa antoi hyviä vinkkejä. Tai mielessä kävivät Velvet Undeground, Stooges -We will Fall ja 13th Floor Elevators Roller Coaster ja sekin kestää vain 5 min. 

"want you best in the world" laulaa Lee Brilleaux levyllä just.. ja kello on vasta 21.03. Aika sekavaa kirjoittelua, mutta sekoiltu mikä sekoiltu.

Keep on rockin' Friends and You !