Säröä, Sulosointuja ja Harmoniaa. Kosketuksia musiikin ihmemaailmasta vuosien varrelta tähän päivään. Hurmoshenkisiä tapahtumia on matkalle sattunut ja vinyylille tallennettu äänimaisema on vain lisännyt hurmosta. Erään musiikkidiggarin
kirjoituksia rakkaudesta musiikkiin. Tietyllä varauksella mennään ja polku on omanlainen. Kiirettä ei ole ja aiheen sivussa jotain muutakin hörinää 💛⚓⌛🎵🎶🎸⏯💛🔔🔊🎶 The train kept-a-rollin' all Night Long with snowmoskiitto
Mietin, onko raunioitunut linna tarpeeksi kiinnostava kohde, johon voisi uhrata yhden kauniin kesäpäivän. Asiaa pohdittuani hetkisen ja hieman historiaa tutkien, kaivoin auton avaimet esiin ja perheen pienimuotoinen delegaatio suuntasi auringon paisteessa kohti Raaseporin linnaa.
Jos linnan historia kertoo, että se on hylätty noin kolmeksisadaksi vuodeksi olutkellarin romahdettua, on kohde jo pelkästään sen perusteella nähtävä ja koettava. Olut ollut näköjään kohtalaisen tärkeässä asemassa linnan pyörityksessä ja pitäähän tärkeän asia vuoksi kunnon suoja rakentaa.
Tuliaiset. Tehty vanhalla reseptillä
mitä linnassa käytettiin.
Snappertunan linna oli aikoinaan vaikuttava keskus, jossa oli loisteliasta hovielämää. Linna oli sijainnut saaressa muinoin, mutta vesi kuitenkin pakeni 1500-luvulla linnan ympäriltä, jolloin alkoi linnan tärkeys olla vaakalaudalla. Myös Tanskalaiset pommittivat linnan pahaan kuntoon ja silloiset ruotsalaiset linnanhaltiat pinkoivat karkuun palatakseen myöhemmin ottaakseen linnan takaisin haltuunsa. On linnan ympärillä palanut siis ruutikin kunnolla, oluen läträämisen ohella.
Vanhan panimon ja
asevaraston jäänteitä
Kellaria
Linnaa oli valeltu oluella ja massiiviset kuulat oli raapineet sen pintoja ajan saatossa. Hylkäämistä mietittiin ja niin se tapahtuikin 1550 luvun lopussa. Se unohdettiin vuosiksi oman onnensa nojaan, kunnes kiinnostus sitä kohtaan heräsi ja sitä alettiin restauroida 1800-luvun lopulla.
Erittäin hieno vierailukohde tänäkin päivänä. Linnan lisäksi alueella paljon pientä katsottavaa. Linnan pihalta lähtevä Lemmenpolku vie talomuseo Forngårdenin pihaan, jossa kannattaa myös poiketa. Toinen polku mutkittelee Snappertunan kirkonkylään, jossa vanhaa kirkonkylän raittia ympäröi 1700 ja 1800 luvun rakenteita. Nähtiin raitilla muitakin, yksi vanhempi herrasmies koiran kanssa.
Forngårdenin talomuseo
Forngården toilet
Forngården
Paluumatkalla köröteltiin vielä Fagervikin rautaruukin ohi, jonne palataan vielä tänä kesänä. Ehkä myös linnakeikkakin tehdään uusiksi.
Juna jyskyttää ja määränpää ei näy. Illan single-läjästä kaivetaan seuraavat esiin. Ensimmäisen sinkun kohdalla tulee mieleen lättähattu-reissut. Silloin vielä kun nämä junat kulki Suomen Länsirannikon San Franciscosta Raumalta, Death Walleyyn Kokemäelle. Junan ikkunat sai puolivälistä avattua kesäkuumalla auki ja yläkropan tungettua ulos ikkunasta. Kädet kohti yläilmoja ja hurraa huutoja laitumen lehmille, kunnes ampiainen katkaisi karjunnan posauttamalla kitalakeen.
Ihan yhtä nopeasti kuin ampiaisen lento pysähtyi kurkun pohjalle, loppuu tämän singlen kappaleet. Sen verran mahtavaa menoa! Ehdottomasti yksi tämän vuoden (2019) parhaista sinkkujulkaisuista Smokestack Lightnin' single 'One Man Down'. Höyryveturikomppi on yksi hienoimista. Yihaa!
Kelailtuani muutaman kerran läpi vuoden seiskaa, lyön lautasella Man Or Astromanin 'Supersonic Toothbrush Helmet' ja surfers are back! Huomaan seisovani surffiasennossa kalsarit jalassa höyläämättömän kakkosnelosen päällä varpaat tikuissa. Meno on vauhdikasta ja sellaisena pysyköön, joten jatketaan aalloilla ja kaadan tölkin kylmää olutta hiuksiini ja loput kurkkuun, joka uppoaa sinne paljon helpommin kuin ampiaiset kurkun pohjalle. Matka jatkuu kohti itää..
Japanilaista herkkua tarjoilee seuraavana Long Gone Daddy O's. 1+2 Records julkaisi ’Married woman’-singlen vihreänä vinyylinä jo vuonna 1993. Itselle kuitenkin uusi tuttavuus ja pirun hieno sellainen. Levyllä ollaan perusasioiden äärellä ja just hyvä niin. Love it!
Lisää pikkumustaa kehiin ja nyt onkin varsin ihme julkaisu. Yksipuolinen 7". Ihan tarkkaan en tiedä, julkaiseeko OHA-Records kaikki tuotokset näin, mutta jotenkin kummallinen formaatti. Levyssä myöskään ei ole kuvakansia. Itse kappale kuitenkin täyttä rautajöötiä! Kappale on Boogie Disease ja esittäjänä Garry Lynch. Harppu vinkuu ja komppi lähentelee jotain ZZ Topin äänimaisemaa, mutta aivan sama, kuulostaa hemmetin hyvältä.
Pitää palata takaisin Smokestack Lightnin' sinkkuun taas. This sun is high, hope is sinkin' low.. One man up, one man down.
Hyppy perjantaihin. Friday 13th. sinkkuun. Formaldehyde Blues Train teki kokonaista yhden yhden sinkun vuonna -91. Just sopivan hämärää tähän harmaaseen päivään. Running scared ja Kippis!
Jaaha sitten mennäänkin korkealta ja kovaa. Availlaan Estrus Boxeja Halfrack ja Gearbox.. Tästä harvemmin on enää paluuta normijärkeilyyn. Real Boss Hoss! Menovastuussa boxeilla sellaisia peikkobändejä kuin The Nomads, The Muffs, The Vacant Lot, Monomen, Mudhoney, Mummies, Untamed Youth, Mortals jne....Jautaa!!
Merkittävän urheiluvälineen pieni historiikki ja sen kehityksestä suomen maankamaralla.
Hienoa oli kirjoittaa kiinnostavasta jääurheilusta ja varsinkin päästä keskustelemaan tästä asiasta suomalaisen jääurheilulegendan kanssa.
Kirjoittanut: Tommi Ketola (27.12.1999) Historiaa Jääkiekon syntyhetkeä on vaikea tarkasti arvioida tai selvittää tarkasti. Jokaisella ehdokasmaalla on tämän lajin syntymän kunniasta oma versionsa, eikä ole mahdotonta etteikö laji olisi syntynyt samanaikaisesti jossain muualla mitä toinen väittää. Kuitenkin tutkijat sijoittavat jääkiekon virallisen syntyhetken 1800-luvun puolen välin tienoille. Jonkinlaisia maalauksia jääpeleistä löytyy kuitenkin jo 1500-luvulta. Näiden maalausten yhdistäminen jääkiekkoon on hataraa, mutta ei ole lainkaan mahdotonta etteikö niillä olisi yhteys jääkiekkoon. Eräässä 1500-luvun Slaavilaisessa maalauksessa on mies terälliset kengät jalassa. Kädessään hänellä on käyrä sauva ja jäällä näkyy myös jonkinlainen pallo (Suuri jääkiekkoteos 1 1979:22). Ensimmäinen virallinen peli pelattiin Kanadassa, Kingstonissa. Pelistä tehtiin pöytäkirja ja se pelattiin lähes samoilla säännöillä kuin tänä päivänä. Jääkiekkomailakin muistutti jo tuolloin paljon tämän päivän versiota. Siinä oli lapa- ja varsiosa, mitkä olivat liitetty toisiinsa tiettyyn kulmaan. Maila oli kuitenkin huomattavasti tämän päivän mailaa lyhyempi, vain napaan asti. Pelivälineenä oli muuten nelikulmainen kiekko (kts.kuva1). Pelaajat olivat paikallisen varuskunnan sotilaita ja vuosi oli tuolloin 1886. Ehkä juuri tuon pelin ansiosta laji alkoi levitä laajemmin Kanadaan. USA:kin tuli mukaan 1800-luvun lopulla ja ensimmäinen Stanley Cup pokaali luovutettiin vuonna 1893. (Suuri jääkiekkoteos 1 1979:28.)
Kuva 1.
Kopio ensimmäisestä pelivälineestä,
Tampereen Jääkiekkomuseo, 1999 (kuva Tommi Ketola)
Washington Post lehti kirjoitti 1897 lajista seuraavasti.
”Mikäli jääkiekkoilu jatkaa eteenpäin menoaan näkemällämme vauhdilla siitä tulee hyvin pian vakava kilpailija jalkapallolle. Vielä pari vuotta sitten jääkiekkoilu oli lähes tuntematon urheilumuoto, eikä sillä ollut vielä nimeäkään. Nuorten miesten harrastamaa peliä kutsuttiin Shinnyksi. Nyt sillä on jo oma nimensä ja yliopistossa pelataan uutta peliä suurella innolla. Muut talviurheilulajit saavat varoa tulokasta.” (Suuri jääkiekkoteos 1 1979:30)
Niin suosittua jääkiekosta ei tullut kuin jalkapallosta, mutta laajasti levinneenä sitä pelataan maailman joka kolkassa ja se on suosituin talviurheilulaji tänä päivänä. Pelakkaa Pojat!!
Ensimmäiset varsinaiset mailat toi Suomeen vuonna 1927 insinööri Yrjö Salminen. Tarinan mukaan hän marssi mailat kainalossaan Tampereen Pyhäjärven jäälle ja sanoi ”Pelakkaa Pojat!”. Ilman suurempaa tietämystä mailat iskettiin aika sutjakalla vauhdilla säpäleiksi. Pelaajat olivat Tampereen Pyrinnön jääpalloilijoita ja he käyttivät mailaa jääpallomailan tapaan ja mailat hajosivat. (Suuri jääkiekkoteos 1 1979:41)
Kuva 2.
Tampereen Jääkiekkomuseosta, 1999 (Kuva Tommi Ketola)
”Mailojen saaminen jääkiekon alkutaipaleella oli kallista ja hankalaa. Hintaan nähden ne olivat heikkoja ja neuvokkaat tulevaisuuden lupaukset alkoivat valmistaakin mailoja itse autotalleissaan ja pajoissaan. Ensimmäisiä mailanveistäjiä olivat herrat Apu ja Latva.”
Materiaalina käytettiin pääasiassa koivua, mikä sopi suomalaisille varsin hyvin, koska koivuahan Suomen luonnosta löytyy. Ulkomailla saarni oli suosittu, mutta myös muita materiaaleja käytettiin. Mailojen valmistuksesta Honkavaara kertoi:
”Koivua käytettiin pääasiassa, mutta muutakin käytettiin. Toivonen ja Pelttari valmistivat sellaista merkkiä kuin TO PE, se oli koivua. Toivonen ja Pelttari kokeilivat paljon eri puita, yksi esimerkki oli eukalyptus. Sen saaminen kuitenkin Suomeen oli varsin hankalaa.” ”Lappeenrannassa valmistettiin KOMET-mailaa ja siinä kokeiltiin vanerilapaa, mutta se ei oikein kestänyt.”
En tiedä puhuiko Honkavaara vain omasta kokemuksestaan mailojen kestävyydestä, mutta se on mahdollista, sillä hänellä oli tunnetusti rautaisen kova laukaus ja mailojen kulutus sen mukaista. Hän harjoitteli laukausta huomattavasti isommalla ja painavammalla mailalla, joskus mailan ollessa jopa rautaa.
”Ensimmäiset jääkiekkomailat valmistettiin siten, että niitä voi pitää kädessään kahdella tavalla. Vasemman ja oikean käden otteella. Ei niissä ollut rakenteellisia eroja vielä silloin, koska lavat olivat suoria. Mailat olivat raskastekoisia, jotkut jopa tehty samasta puusta taivuttamalla ja sitten höylätty muotoonsa. Tällaisen valmisti ainakin DMG. ” Toteaa Honkavaara.
Lavat mailoissa olivat tuolloin myös paksuja (n.1 cm). Pitihän sen kestää kovia iskuja ja rajua vääntöä. Rajulla tahdilla Honkavaarakin keppiä heilutti, nimittäin hänellä on edelleen Suomen ennätys yhdessä pelissä tehdyistä maaleista (8 maalia). Mailoja alettiin valmistaa Suomessa omissa verstaissa ja niitä valmistivat lähinnä pelaajat itse. Tässä muutamia suomalaisia mailamerkkejä 20-40 luvulta. Mailat löytyvät Tampereen jääkiekkomuseosta.
KE MA Keijo maila (Kuusela Keijo)
SIMCO-Kova laukaus (?)
KOLU (Tampere)
TO-PE (Toivonen-Pelttari, Tampere)
NHL (Tampere)
KOMET (Lappeenranta)
Hook-lapa, kehityksen kulku Mailojen teollinen valmistus aloitettiin maailmalla 50-luvulla. Ensimmäisiä mailoja Kanadassa valmisti Northland, heidän mailojaan käyttivät pääasiassa ammattilaiset. Neuvostoliitossa Karelia ehti ensimmäisenä. Englannissa vastaavasti Hanwood kehitti mallin, mitä käytettiin Kanadassa ja Euroopassa. Tästä Hanwood mailamallista jääkiekkolegenda Aarne Honkavaara tiesi kertoa seuraavaa:
”Joku ulkomailla vieraillut Suomi-poika toi Hanwood mailan Suomeen ja kuskasi sen KOHOn tehtaalle. Mailaa tutkittiin siellä tarkemmin ja todettiin hyväksi. KOHO kopio lähes identtisen mallin tästä mailasta ja aloitti sarjavalmistuksen toisella nimellä. Molempien mailojen mallit ovat täällä Tampereen jääkiekkomuseossa näytillä. Kun vertaa mailoja toisiinsa huomaa kyllä yhdennäköisyyden.”
Suomi oli ja on edelleen teollisen mailanvalmistamisen kärkipäätä maailmassa. Ensimmäisenä teollisen valmistuksen Suomessa aloitti KOHO. Se aloitti toimintansa Helsingissä 50-luvulla, mutta muutti myöhemmin Forssaan. KOHOn mailat tulivat pian tunnetuiksi ympäri maailmaa. Ja jo 60-luvulla heidän mailojaan käyttivät silloiset jääkiekon supervaltiot, kuten Neuvostoliitto ja Kanada. Samoin kuin KOHO, niin myös TITAN aloitti 50-luvulla tuotantonsa ja heidän tuotteitaan nähtiin edellä mainituissa valtioissa. Nykyään KOHO ja TITAN ovat samaa konsernia. Seuraavana tuli MONTREAL. Nämä kolme olivatkin suurimmat mailatehtaat Suomessa, jotka pelivälineitä valmisti. Tuolloin mailamallit eivät eronneet toisistaan kovinkaan paljon, mutta 60-luvulla mailoissa alkoi näkyä merkkejä tuotekehityksestä. Lapaosa oli muuttunut huomattavasti ohuemmaksi ja lasikuitu ilmestyi lavan suojakerrokseksi.
”Vuonna -67 Tsekkoslovakialainen Jiri Caplan ”Hook-lapa” oli se mikä herätti lopulta mailanvalmistajat. Capla oli itse lämmittänyt lavan ja vääntänyt sen mutkalle. Tämä lapa tietenkin huvitti kaikkia sen ajan asiantuntijoita ja uusi mailamalli suoraan sanoen teilattiin naurettavana.”Honkavaara kertoo.
Kuva 3. Aarne Honkavaara esitteli ensimmäisen lapamallin, joka oli "käyristetty".
Jiri Kaplan oikeakätinen (Right) maila, Tampereen Jääkiekkomuseo, 1999 (Kuva Tommi Ketola)
Anatoli Tarasov kirjoitti Hook-mailoista.”Moiset mailat tuhoavat jääkiekon tai rystypeli kärsii tai sitten laukaukset nousevat liian korkealle. Me valmentajat olemme huomanneet, että pelaajiemme suuntauksena on ampua turhan korkeita laukauksia. Tämä johtuu kaarevasta lavasta, joka nostaa laukauksen loppuvaiheessa.”(Jääkiekon tekniikka 1975:45-46).
Kaikki väitteet varmaan olivat ihan oikeita, mutta niin vaan alettiin pian mailatehtailla ympäri maailmaa valmistaa uudentyyppisiä käyrälapaisia mailoja. Lasikuidun yleistyminen mailoissa 60- luvulla paransi se vain käyrän mailan mahdollisuuksia, koska se vahvisti lavan rakennetta ja esti sen kulumista. Mailoja valmistettiin kahdentyyppisinä, oikeankätisinä ja vasenkätisinä (left/right). Kätisyyden määräsi se, kummalla kädellä pelaaja otti mailan varresta alempaa kiinni. Kätisyys tuli luonnostaan jo nuorena pelaajalle. Saman vuosikymmenen aikana alkoi myös muoviteollisuudessa tapahtua ja tämä näkyi myös mailan valmistuksessa. Muun muassa TITAN kokeili muovilapaa, mutta sitä ei saatu yhdistettyä puuhun siten, että ne pysyivät kiinni toisissaan hyvin. Myös irrotettavia kokomuovilapoja alkoi ilmestyä 70-luvun alussa. Muovilavat olivat varteen nähden kömpelön isoja ja teräväreunaisia. Niissä lapa kiinnitettiin puuvarteen ruuveilla ja käytössä ruuvit saattoivat irrota tai löystyä aiheuttaen näin vaaratilanteita. Ne vedettiinkin pois markkinoilta vaarallisuutensa vuoksi. Muovi ei myöskään kestänyt kylmyyttä ja se murtui helposti pakkaskeleillä. Itse ainakin muistan, kun pakkasella lavan palaset lentelivät välillä kaukalon päätyverkkoihin. Ja tuskin ylenpalttinen lavan muotoilu kiehuvassa vedessä äidin perunakattilassa, ei muovituotosta vahvistanut. Varsi entistäkin tärkeämpi 70-80 luvuilla mailoissa ei hirveästi muutoksia tapahtunut, ehkä suurimmat näkyvät muutokset oli lapojen moninainen muoto ja se että, varsi valmistettiin useammasta osasta. KOHO kokeili 80-luvulla ovaalivarsimailaa, mutta siinä oli ongelma otteen pitävyydessä. Laukaisutilanteessa mailan varsi saattoi pyörähtää käsissä ja laukaus oli epäonnistunut, varsinkin hanskojen ollessa hiostuneet. 90-luvulla ovat mailat kokeneet suurta muutosta varsinkin rakenteellisesti. Tuotekehitys ja teknologia ovat mahdollistaneet mailan pidemmän elinkaaren. Nyt ostaessa mailaa kuullaan puhuttavan kiertojäykkyydestä, taipumasta, kuitukudoksista, kick- varsista jne.. tällaista ei ennen ajateltu.
Kuva 4.
Aarne "Dynamo" Honkavaara esitteli Jääkiekkomuseossa TITAN mailan, missä oli varren yläpää taivutettu pieneen kulmaan, 1999(Kuva 4. Tommi Ketola)
”Tämän kulman tarkoitus oli parantaa mailan käsiteltävyyttä. Jostain syystä tämä maila kuitenkin kiellettiin, enkä muista tarkempaa syytä kieltoon. Tämä olikin ainoa maila, missä varren muoto on muuttunut perinteisestä suorasta mallista.”kertoi Honkavaara.
Tähän päivään tultaessa mailojen varret ja lavat ovat kokeneet suuren muutoksen. Uusina materiaaleina varsiin on tullut alumiini ja hiilikuitu. Puuvartisissa mailoissa kosteus tekee mailasta painavan ja kuivuus heikentää sitä, mutta näillä uusilla materiaaleilla pyritään vaikuttamaan vakiokeveyteen, pidentämään käyttöikää ja parantamaan mailankäsittelyä. Voisi luulla että, tällaisten materiaalien tekisi mailasta painavan, mutta esimerkiksi EXELin kevyin varsi painaa vain 350-370 gr. Tällainen paino alkaa olla minipaino mailoissa, koska liian kevyt varsi vaikuttaa tasapainoon ja samalla kiekkotuntumaan, sekä tietenkin kestävyyteen. Mailoja saa eri jäykkyyksillä ja jäykkyydet ilmoitetaan taipumina, esimerkiksi 8 (mm/0,4kN). Jäykkyys on merkittävä tekijä laukaistaessa, sillä varren pitää antaa periksi sopivasti
laukaisuhetkellä. Jäykkyys on siis yksi tekijä laukaisuvoimaan. Taipuman lisäksi myös kiertojäykkyys ilmoitetaan tarkasti asteina, esimerkiksi 1,6. Kiertojäykkyys vaikuttaa lähinnä mailankäsittelyyn ja laukaisutarkkuuteen. Otteen pitävyyteen on myös kiinnitetty entistä enemmän huomiota, sillä varren pinta käsitellään siten, että ote ei pääse lipsumaan pelitilanteessa. Varsissa käytetään jonkinlaista kumiseosta pinnassa, mikä on samantapaista kuin mitä työkaluissa käytetään ja niissäkin juuri tästä samasta syystä. (Stick-world 1999: Bauer hockey stick selection.) Mailasta on tullut entistäkin tärkeämpi työkalu pelaajalle ja sen kehittyminen tällaiseen malliin herättää kysymyksen ”Onko mailoissa enää parannettavaa?” Vaikka uusia materiaaleja on tullut, suuri osa pelaajista suosii edelleen perinteistä puumailaa. Puumailaa siksi, koska pelaajat muokkaavat edelleen höyläämällä mailan vartta haluamallaan tavalla ja sopivaksi itselleen. Koska varret ovat saaneet noin suuren huomion osakseen ja tarkat spesifikaatiot on myös lapojen oltava huippuluokkaa.
Kuva 5.
Mailamalleja menneiltä vuosilta, Tampereen Jääkiekkomuseo,
1999 (kuva Tommi Ketola)
Irtolavan paluu Ensimmäisissä jääkiekkomailoissa lapa oli tehty yhdestä puusta ja sitä ei päällystetty mitenkään. Lasikuidun tulo mailanvalmistukseen antoi mahdollisuuden muokata ja ohentaa lapaa. Ohuet puuliuskat liimattiin toisiinsa ja lapa höylättiin oikean muotoiseksi ennen kuin se päällystettiin lasikuidulla. Tällä työstötavalla pystyttiin ohentamaan lavan paksuutta heikentämättä sen ominaisuuksia. Lavat jopa vahvistuivat kyseisellä tekniikalla, koska lasikuitu esti kosteuden pääsyn puuosiin. Alumiinivarsien tulo tarkoitti myös irtolavan paluuta. Tällä kertaa kuitenkin paremmalla suunnittelulla ja toteutuksella. Miksei sitten koko maila voisi olla alumiinia? Mailassa pitää olla jokin periksi antava osa. Sen täytyy mennä rikki mahdollisessa vaaratilanteessa. Taklaustilanteessa maila saattaa jäädä pelaajan ja laidan väliin aiheuttaen pelaajalle mahdollisesti pahoja vammoja. Tämän vuoksi lapa on se pettävä osa kokonaisuudessa. Nykyään lavat ovat niin sanottuja kerroslapoja. Niissä käytetään vuorotellen puuviilua ja kuitua, jonka päälle vedetään ristikkäissidottu lasikuitusukka. Näin valmistettuja lapoja käytetään kokopuumailoissa ja alumiinivartisten irtolapoina. Ensimmäiset ”uudet” irtolavat kiinnitettiin liimaamalla. Lavan kuluttua käyttökelvottomaksi sen pystyy irrottamaan lämmittämällä liitoskohtaa kuumailmapuhaltimella ja vetämällä lavan oikeassa lämpötilassa pois. Tällainen irrotustapa kuitenkin heikentää varren kestävyyttä ja ominaisuuksia, jos kuumennus on liiallista. BAUER on kehittänyt lavan, missä ei tarvitse liimoja käyttää. Heidän mallissaan lapaosan yläpäässä on eräänlaiset siivekkeet, jotka pitävät lavan tiukasti varressa kiinni. Lavan irrottamiseen ei tarvitse kuumailmapuhaltimia, joten pelaaja pystyy vaihtamaan lavan vaihtopenkillä, vaikka itse kesken pelin tai harjoituksen. Uusin lapamalli on niin sanottu komposiittilapa, minkä väitetään olevan 50% kestävämpi kuin normaali puu/lasikuitulapa. Siinä käytetyt viilu ja kuitu yhdistetään ja lapa päällystetään lasikuidulla. Näin saadaan kestävä ja tasapainoinen lapa.
Nykyajan lavat nimetään NHL-pelaajien mukaan. Pelaajat muokkaavat itse protomallin, joka annetaan valmistajalle. Tästä mallista valmistaja tekee pelaajalle lopullisen pelimallin. Pelaajan suostumuksella valmistaja käyttää pelaajan nimeä markkinoinnissa ja nimeää lavan hänen mukaansa.
Älymailoja? Jääkiekko on kehittynyt nykypäivään kovalla vauhdilla. Peli on tullut nopeammaksi ja fyysisesti kovemmaksi. Varusteiden kehitys on myös ollut kovaa. Ne ovat keventyneet ja muotoutuneet pelaajien toiveiden mukaisesti. Tällä hetkellä tuntuu että, välineissä ei olisi enää paljon muutoksiin mahdollisuuksia. Luultavasti peli tulee muuttumaan säännöiltään tai pelitavaltaan niin että, välineet muuttuvat niiden myötä. Esimerkiksi mailoja ei voi keventää liikaa menettämättä niiden pelillisiä ominaisuuksia. Ehkä kiekko tulee seuraavana muutoksen eteen ja näin se vaikuttaisi myös mailoihin? Tai sitten jää tulee muuttumaan kokonaan toisenlaiseksi materiaaliksi ja tätä kautta mailat eivät kärsisi kosteusongelmista? Maila voi tulevaisuudessa jopa itse reagoida ulkoisiin olosuhdemuutoksiin ja säädellä ominaisuuksiaan. Onhan tänä päivänä jo älypukujakin valmisteilla, miksei sitten älymailoja ja älykiekkoja. Koska jääkiekossa tehdään jatkuvasti kaikenlaisia laukaisu/syöttötilastoja jne. niin älymailat itse rekisteröisivät tällaisia tilanteita. Mittoja Ratkaisevia mittoja virallisiin mailoihin on:
Pituus. Maksimissaan 150 cm
Varren ja lavan muodostama kulma. Mailan kulma ilmoitetaan numerolla 5, 6 tai 7. Yleisin pelaajien käyttämä on 6. Mitä pienempi kulmanumero on, sen jyrkempi kulma mailassa ja vastaavasti toisinpäin. Pituutta ja kulmaa vaihtelemalla pelaaja löytää itselleen sopivan työvälineen.
Käyryys. 1,5cm. Maila asetetaan siten että, lapa on tasaisella pinnalla ja mitta otetaan lavan keskikohdasta. Tämä tarkoittaa vain nykyisiä mailoja.
Asiat oli ehkä toisin 80-luvulla ja musiikki vasta olikin
Mitä muistat 80-luvun musiikista. Kuka oli kova tai kovin. Mitä musiikkia yleensäkään soitettiin silloin?
Kaikenlaista listaa musiikista löytyy tai mistä tahansa muusta asiasta. Tuleehan näitä lista juttuja vilkuiltua, mutta eivät hirveästi ole päässeet vaikuttamaan omaan mielipiteeseen valintoja tehdessä. Varsinkin "Most selling"-listat ovat itselle yleensä kaukaista ja vierasta kamaa, ainakin musiikki jutuissa.
Pistetään tähän alas listausta, mitä harmaa aivomassa vielä muistaa 80-luvusta ja omista suosikki yhtyeistä ja niiden kappaleista, tuli ne sitten mankalta, radiosta tai levysoittimesta. Sen verran karsitaan, että mainitaan sellaisia orkestereita jotka ponnistelivat omilla alkutaipaleillaan tuohon aikaan, noin niin kuin suurin piirtein. Suurin osa on kyllä edelleenkin suosikkejani, niin kehittynyttä ja rajoittunutta tämä musiikkimaku on. No ok, Klassikoita kaikki, ainakin minulle ja kyllä sitä uudempaa ja vieläkin vanhempaa musaa vielä kulutetaan. Kaikki suosikit välttämättä tähän ei mahdu vaikka haluaisi tai muistaisi, sillä tuo vuosikymmen oli varsin vilkas ja ruuhkaisa musiikkirintamalla itselle. Haastetta tuohon aikaan kuunteluun vaikutti ainakin; ikä, rahanpuute, soittolaitteiden puute, tiedon puute ja hyvien levykauppojen puute asuinalueellani. Asiat oli hiukan toisella tolalla tuohon aikaan.
Kun näitä kultaisen 80-luvun kappaleita tässä muistelee, niin ne eivät mitenkään ole paremmuusjärjestyksessä, mutta yritetään laittaa suurin piirtein edes vuosikymmenen alusta alkaen tai onko sillä mitään merkitystä, kunhan ovat. Tällaista musaa siis kuunneltiin.
Kesäaikaan musiikissa
Koivisto tuli presidentiksi, jupit ja Suomi-Rock valloitti katukuvaa 80-luvulla. Toisin kävi itsellä, kun siirryttiin kesäaikaan ensimmäistä kertaa. Ei tullut juppia ja eikä soinut Suomi-Rock, muuta kuin baarien levyautomaatissa ja sekin jonkun muun toimesta. No okei, jos Juliet Jonesin Sydän ja Radiopuhelimet lasketaan suomi-rockiksi, niin raavittu tuli sitten sitäkin. Mieleen jäi nuoriso yhtyeistä se into ja yritys. Ei haitannut, jos hommat ihan nappiin mennyt, tärkeää oli vauhti ja hauskanpito.
Kiinnostus musiikkiin alkoi 70-luvun puolivälin jälkeen, jolloin kasetille alkoi tallentua ensimmäisiä omia nauhoituksia. 'Viralliseksi' aloitusajankohdaksi musadiggailuun lasken vuoden 1980, koska silloin sain vasta ensimmäisen levysoittimen.
Ensimmäisenä tulee mieleen Radio Luxemburg kuuntelu iltaisin ennen vuosikymmenen vaihdetta, josta muistaakseni tuli jonkinlainen rock-ohjelmaa nuorille ennen puolta yötä. Musiikillinen suuntaus oli alkanut muodostua ja mikä tuntui kiinnostavan oli 50-luvun Doo Wop-yhtyeet joiden kokoelmia löytyi paikallisista tavarataloista, joilla päästiin alkuun. Samoista hyllyistä tuli kaivettua 50-luvun isommat nimet vastaavilta kokoelmilta. Suomessa oli tuolloin jo vauhti päällä, nimittäin olihan Teddy and The Tigers aloitellut jo 70-luvun lopulla ja siinä samassa tuli muitakin suomalaisia rokkiorkestereita. Radion kautta kuitenkin tärähti heti tuossa uuden vuosikymmen alussa. Se vahvisti harrastuksen jotenkin. Kuuluvuus silloisessa radiossa ei todellakaan ollut mitä parhain ja antennijohto oli vedetty johonkin verhotankoon vahvistamaan signaalia, mutta se mitä sieltä yhtenä iltana tärähti ulos oli jotain niin KOVAA. En uskaltanut edes liikahtaa radion vieressä biisin aikana, ettei kanava olisi vaan mitenkään häiriintynyt, koska nauhoitus oli päällä saman aikaisesti. Nauhoitus onnistui jotenkin ja sitä pyöritettiin vielä samana iltana useaan otteeseen. Seuraavana päivänä oli kaverien yhtyeen keikka paikallisessa nuorisotalon Soihtulan tiloissa ja vein kasetin mukanani, jota porukalla ihmeteltiin ennen keikkaa. En tiedä oliko kovinkaan järkevä teko, mutta kaikki kuuntelivat hiljaisena kasetilta kuuluvaa jytää. Pojat varmaan miettivät omaa soittoaan samalla. Tämä BASF-kasetti soi pitkään jatkossa, kunnes virallinen kasetti ja vinyylin osto korvasi The Stray Cats-yhtyeen Runaway Boys kappaleen. Lautasella silloin tällöin tänäkin päivänä. Kaverien bändi soitti nimellä The Riot Teds.
Suomalaisia herkkuja oli tuolloin ainakin Boppin Pete Trio ja Big Pete's Bolt. Samoja kavereita näissä kahdessa yhtyeessä soitteli ja ehkä juuri siksi näiden tuotokset kiinnostivat. Big Pete's Bolt oli kovasti kiinnostava. Heidän soitossa oli jotain magneettista tuohon aikaan ja Mexicali Baby kuulosti täydelliseltä.
Ja tietenki Rhythm Wheel Combon eka levyhän oli mitä mainioin. Tulikohan se tilattua Moondogs lehden kautta, mikä ilmestyi 80-luvun alkupuoliskolla.
Suomalaiset Tigers & Falcons kuullosti kovalta, levyllä ja lavalla. 'They call Me Bad'.
Kaksi mielenkiintoista levy-yhtiötä oli tuolloin vuosikymmenen alussa, mitkä kiinnostivat. Toinen from USA ja toinen from FIN. Amerikkalainen Rollin' Rock synnytti ensimmäiset levyt jo 70-luvun alusta ja niitä saatiin aika mukavasti Suomesta 80-luvulla, ainakin joitakin artisteja. Ilmeisesti itse Ronny Weiser taisi käydä jonkun yhtyeensä kanssa Suomessa rundilla ja raahasi mukanaan kasapäin firman levyjä suomalaisille. Nimittäin Rollin' Rockin sinkkuja eksyi jopa paikallisen Anttila tavaratalon tiskille. Hintaa taisi olla pari markkaa tsibale. Tämä suomalainen leibeli oli tietenkin Rebel. Tälle merkillä äänittivät varsin kovia rokkiartisteja tuona aikana, kuten esim. Buck Jones, Kitty Lee, Mac Curtis, Mystery Train, Falcons, Boppin Pete Trio, Tigers, Lonestars ja Rock-Ola. No okei, jos tarkemmin muistelee tuota ihan vuosikymmenen alkua, niin Rockhouse Recordsille tuli läheteltyä postia ja paluupostissa mukavia vinyylijulkaisuja. Kummallisia itseäänitettyjä kasetteja myi joku Hollannista, joissa oli harvinaisia live-taltiointeja. Näitä kasetteja näytti vieläkin olevan laatikon pohjalla. Hänellä oli Elviksen harvinaisia livejuttuja ja myös Robert Gordonin ja Link Wrayn vastaavia. Hieman myöhemmin tämä ulkomaiden kontaktointi virisi varsin mittavaksi harrastustoimeksi.
Robert Gordon osasi laulaa ja hänen levyillä vieraili kovia kitaransoittajia, kuten Chris Spedding ja Link Wray. 'The Way I walk' ja 'Too Fast To Live, Too Young To Die' jyräsi aika usein. Samoihin aikoihin The Jets tuli tutuksi ja heidän 100% Cotton levy varsinkin. Ole Man Mose ehdotonta herkkua! Molemmat! Upeaa soitantaa tuli kuultua The Whirlwind yhtyeeltä, varsinkin Midnight Blue levy sai laatuaikaa ja isolla volyymilla.
Leroi Brothers ja 4 Big Guitars From Texas oli aika monien juhlien hengennostattaja, niin autoissa kasetilta, kuin levylautasilla. Leroi Brothers tuli livenä nähtyä ainakin pari kertaa. Kitaravalli-yhtye Big Guitars from Texas oli nimensä mukaisesti juuri sitä itseään. Boomerang!
Vuosikymmenen alussa vaikutti brittiläinen TheBlue Cats yhtye, joka teki ja tekee edelleen varsin hienoa musiikkia. Heillä oli myös pieni sivuprojekti nimeltä G-Men. Tämä projekti kesti yhden 4 biisin ep:n ajan. Itse asiassa levyn kaikki kappaleet ovat mielestäni klassikko ainesta. Gotta go on varsinainen tykinkuula, kuten myös Left Out ja One Woman. Levyn hienoimmaksi nousi tunnelma pala Dark Train. Kappale joka lähenteli reggae rytmejä ja kitarointi liippasi jazz sävyjä. Upeaa!
Pieni painoksinen ja vaikeasti saatava harvinaisuus nykyään.
Niinkuin edellinenkin on myös tämä seuraava 4-biisin ep. Escalators ja Meteors miehet perustivat Tall Boys yhtyeen 80-luvulla ja bändi julkaisi muutaman upean klassikko tuotoksen Wednesday Addam's Boyfriend, Island Of Lost Souls, Brand New Gun ja Final Kick. Kaikki tosiaan huippukamaa, mutta jos nyt nostaa edes yhden äänitteen korkeammalle, niin olkoon vaikka Final Kick-ep ja sieltä tämä nimikkobiisi malliesimerkkinä. Suosittelen volyymin säätöä myötäpäivään!
The Beat Farmers ensimmäinen julkaisu oli myös varsinainen jytä-ylläri. Velvet Undergroundin kappale 'There She Goes again' tuli tutuksi Beat Farmersin ansiosta. Musiikkia hienolla asenteella tehtynä. Kuunnelkaapa vaikka Selfish Heart tai Happy Boy. HabaHaba!
The Cramps tuli tutuksi Fever ja Garbage Man kappaleiden kautta. Outoa, kieroa ja ihanaa! Ensimmäinen oma Cramps ostos oli Ruotsi tuliainen Smell Of Female mini-lp. Tästä levystä tulikin rakas kappale 'Songs The Lord Taught Us'-levyn lisäksi. Mini-lp:n kappaleista varsinkin kappaleissa Faster Pussycat ja levyn avaava The Most Exalted Potentate Of Love oli jotain sanomattoman kaunista. Olin ihastunut! Hetkeä myöhemmin sain Off The Bone-kokoelman, jossa sitten ei taida ollakaan yhtään huonoa kappaletta!
Suomen kovin bändi vuosikymmenen jälkipuoliskolla
tai ainakin aika lähellä kovinta oli Melrose. Jumalavita, mitä tykitystä niin levyllä ja varsinkin lavalla. Gang War, Rich Little Bitch tai Coming Out Soon. Milloin Tahansa! No, olihan noita kiinnostavia kyllä muitakin, esim. Smack. Smack oli kyllä kummajainen tuohon aikaan Suomessa. Bändillä oli tiukka ote musaan ja potentiaalia isompaankin. Yhtye kiersi Suomessa todella ahkerasti ja mieleen on jäänyt keikka Ihoden Kirikalliolta, jossa he esiintyivät. Paikka on siis pieni tanssilava, jossa yleensä viikonloppuisin joku humppayhtye kävi veivaamassa. Muistan silloin jo miettineeni että nyt kyllä tulee Stooges coveria hiukan erikoisessa paikassa. Tekivät hienoja levyjä myös! Muita suomalaisia mitä äkkiseltään tulee mieleen, joista jäänyt hienoja muistoja olivat Juliet Jonesin Sydän, Nights Of Iguana, Tuomari Nurmio, Hanoi Rocks, Topi Sorsakoski & Agents, Balls, Innerspacemen, Barefoot Brothers.
Juliet Jonesin keikka esimerkiksi Rauman EKA:n katolla oli mitä mainioin, joka loppujen lopuksi muodostui tuplakeikaksi.
Hommat eteni rytinällä ja Australiasta alkoi kuulua 80-luvun puolivälissä outoa rumpujen pärinää ja kitaran surinaa, sitä tulikin laajalla rintamalla. Tämä seuraava yhtye teki useammankin hienon kappaleen, mutta tällä 12" levyllä on neljä Klassikkoa, joista vastaa The Screaming Tribesmen. Hieman ennen tätä levyä tuli Igloo-sinkku, jonka voisi hyvin nostaa tähän myös, näköjään nostinkin. Kuitenkin Date With A Vampyre oli aurinkoa Suomen kesässä -85. Kerrassaan hienoa menoa, aivan omaa luokkaa! Ice, 2 Blind Mice, High Time ja Date with a Vampyre ovat kappaleet ja tämä taas niitä levyjä joista en pysty sanomaan mikä on parasta, mutta olkoon nyt vaikka Ice juuri se biisi.
Hoodoo Gurus taisi olla ensimmäisiä Australialaisia yhtyeitä mitä tuli eteeni ja heidän levyt 'Stoneage Romeos ja Mars Needs Guitar' ovat aikansa klassikoita. Bändi tuli jotenkin kulman takaa raikkaalla soundilla ja upeilla kappaleilla. Nämä kaksi levyä pitäisi kuulua jokaisen musiikki diggarin levy hyllyyn. Dig It Up! Hienon keikan heittivät myös Pihtiputaalla!
Lime Spiders lisäsi höyryä 80-luvun puolivälissä. Bändiltä tuli hittiä tuutin täydeltä tuolloin, Slave Girl, Out of Control, Weirdo Libido, My favorite room ja lista jatkuu. Vuonna 1990 ilmestyi kolmas pitkäsoitto Beethoven's Fist, mikä jatkoi yhtyeen laadukasta linjaan. Mutta kaiken tämän yhtyeen kohdalla potkaisi käyntiin kappale Slave Girl! 'For sixteen years she's been hangin around trying to bury me in a hole in the ground...'
Yksi kiistaton timantti on/oli The Celibate Rifles. Tutustuin heidän tuotantoon ensimmäiseksi Roman Beach Party levyn kautta. Levyllä on todella pontevaa menoa alusta loppuun. Erittäinkin terävää kitarointia ja hienoja kappaleita. Kuunteluun kannatta ottaa vaikka kappaleet Ocean Shore, Wonderful Life tai Frank Hyde tuolta levyltä. Kävivät myös heittämässä keikan Suomessa vuonna -90 ja paikka oli Nummirock. Tuli muutama sana vaihdettua kitaristin Kent 'Kelvin' Steedman kanssa ja vein hänet ihmettelemään uutta suomalaista lupaavaa 69 Eyes yhtyettä. 69 Eyes oli musiikillisesti hieman eri linjalla tuolloin kuin mitä se on tänä päivänä. Citadel Records näytti olevan laadun takuu tuolloin Australian levyissä. Lime Spiders julkaisi sen kautta, kuten myös The Stems. Niiden ekat sinkut tulivat Citadelin kautta ja hieno garage soundi tulvi kaiuttimista. Levy-yhtye vaihtui ja ensimmäinen iso levy ilmestyi. 'At The First Sight Violet's are Blue' on ilmavaa kuuskytlukuista namia. Siitä voi hyvin mainita ensimmäisen raidan At First Sight.
Jos Citadel on mainittu, niin myös seuraavan yhtyeen kolme ensimmäistä sinkkua oli/on paisley underground klassikoita. Ja varsinkin ensimmäinen sinkku 'Another day in the Sun' on ehdoton helmi. Bändi on The Moffs.
Ja Citadel putki jatkuu. The Stems miehen Dom Marianin Someloves teki yhden kaikkien aikojen kovimmista power pop sinkuista vuosikymmen puolivälissä. Kultakimpale nimeltä It's My Time ja toisella puolella Don't Talk About Us. Hieman myöhemmin julkaisivat toisella yhtiöllä vähintäänkin samalla tasolla leijailevan 'Know You Know/Don't Have To Try.
Citadelin kautta julkaisi myös Louis Tillett. Ego Tripping At The Gates Of Hell pitää sisällään pianotaitelija hienoja kappaleita, kuten Swimming in The Mirror tai Trip To KaLu-Ki Bar.
Australia oli 80-luvulla sellainen sulatusuuni rautaisille yhtyeille. Ylivoimaisesti mielenkiintoisin maankolkka tuohon aikaan, mitä itse tuli tarkkailtua ja vielä aika tarkalla silmällä ja korvalla. Sieltä tuli myös The Trilobites. Heidän kolme ensimmäistä sinkkua Venus in Leather, American Tv ja Nights of Many Deathon kerrassaan hienoa kuultavaa. The Bamboos teki hienoja kappaleita esim. Born Killer, With Witch to love you ja Virginia. The New Christs teki tiukkaa rokkia koko vuosikymmenen. Jos heiltä nyt muutaman mainitsee, niin Like a Curse, Born Out Of Time, Headin' South ja Distemper lp:llä nousi itselleni yksi ehdoton suosikki Circus Of Sour. New Christs orkasta ei ole pitkä loikka Radio Birdman yhtyeeseen. Under The Ashes box oli melkoinen pläjäys rock'n rollia. Lista on pitkä heidän klassikoista, mutta 'Man With Golden Helmet, New Race, Hand Of Law ja Hanging On' kertoo oleellisen bändin menosta.
Kirjoittaessa tätä oli pakko plärätä hieman hyllyä ja tajusin samalla, että pelkästään Australian humppa on ollut sen verran kiinnostavaa, että laitan muutaman yhtyeen yhdellä biisillä edustettuna tähän. Olkoon siinä vaikka oma ehdotus The Best Of Australian Hit Mix Explosive Hot Rock- kokoelmalle. Kiitän ja Kumarran Australian ihmemaalle 80-luvusta. Mahtavaa aikaa!
Australian Nuggets from Gold Era 3-LP Vol 1
Records 1
The Saints - Just Like Would Fire
Ed Kuepper - Sea Air
Today Wonder - Horse Under Water
The Triffids - Wide Open Road
Bam Balams - Wheel Of Fortune
Beast Of Bourbon - Execution Day
Nick Cave - The Singer
Celibate Rifles - Johnny
Church - Myrrh
Cosmic Psychos - Down On The Farm
Records 2
Cruel Sea - Down Below
Died Pretty - Everybody Moves
Exploding White Mice - Dangerous
Eastern Dark - Walking
The Hitmen - Didn't tell the man
The Johnnys - Injue Joe
Hoodoo Gurus - Dig It Up
Hard Ons - Where Did She Come From
The Dubrovniks - Fireball in Love
The Headstones - When You're Down
Records 3
July 14th. - Me & My Gun
Lizard Train - She Gets Me
Mad Turks From Istanbul - Hold My Breath
Marigolds - Waiting in Line
The Pony - I Lied
Psychotic Turnbuckles - Albuquergue
Slaugtermen - God's Not Dead
Southern Fried Kidneys - Graveyard
Summer Suns - All Away
Turnaround - Uncle Sidney
Bonus Single
Screaming Tribesmen - Date With a Vampyre
Rob Younger & The Celibate Rifles - I-94
Varmaankin tuli selväksi tuon kaukaisen maanosan vaikutus musiikin kuunteluun 80-luvulla.
Homma jatkuu kohtapuoliin.....Mainitsematta ainakin vielä muutamia herkkuja, kuten The Cult, The Pogues, The Miracle Workers, The Replacements, The Cherterfield Kings, The Fuzztones, The Nomads, The Del-Lords, Redd Kross, Leather Nun, The Droogs, Disneyland After Dark,,,..Jason and the Scorchers....
Pari kuukautta myöhemmin...
Kultainen vuosikymmen tarjoili sellaisen kattauksen musiikillista ylivoimaa ja kauneutta, jonka vaikutus oli kuin uppopaistetun pekonin vaikutus vyötäröön. Ei sellaista treeniä olekaan, jolla se lähtisi pois ja ei tarviikkaan. Tämän vuosikymmenen musa jäi maistumaan ikeniin, hampaisiin ja kitalakeen, että se maistuu vieläkin. Uutta ihmeteltävää on tullut pureskeltua kovasti ja hienoja juttuja on tullut vastaan, mutta kun laitan soimaan esimerkiksi The Droogs yhtyeen Stone Cold World levyn ykköspuolen ja volyymit kattoon niin ei yhtään huonoa iskua tule vastaan. Täydellistä! Change is gonna come, Set my love on you, For these remaining days ja Stone cold world. Thank you The Droogs! ja hei Levy Kingdom Day on kokonaisuudessaan syötävissä! Todellinen helmi!
Nostan levyhyllystä seuraavaksi pari Amerikan ihmettä kuunteluun. The Miracle Workers ja The Cherterfield Kings kilpaili suosiosta soittomääristä viikonloppuisin. Nämä garage monsterit jyräsi sydämiin ja lujaa. Koskaan livenä ei tullut todistettu näiden kuntoa, mutta molempien yhtyeiden esikoisjulkaisut ovat levyhyllyn aatelisia. Kuunnelkaas vaikka kappaleet Love Has No Time, Miracle Workersilta tai Cherterfield Kingsin, It's Allright.
Näin jälkeenpäin ajatellen omat musiikki mieltymykset kulki koko ajan jälkijunassa. Myöhästyin 50-luvun originaalien tulosta, mutta 70-luvun lopun alkaneeseen Rock'n Roll/Rockabilly uusinta vyörytykseen onneksi ehdin mukaan ja sitä kautta originaalitkin löytyivät. Samoin kävi näin 60's garage ja psychedelia yhtyeiden kanssa. Mutta jälkijunaan hypättiin 80-luvulla ja samassa junassa puksutti menemään sadat Vox-kaappeja kantaneet hörhöt. Näitä herkkuja tulvi mukaan joka asemalta mihin hiukankin pysähdyttiin ihmettelemään. Niitä ilmaantui myös lähinaapurista ja sellaiset outoudet, kuten The Nomads, The Sinners, Sator, The Leather Nun, Maryland Cookies, Union Carbide Productions, Rolene, ja The Pushtwangers tulivat varsin tutuiksi. The Nomadsin keikkoja tuli todistettu jo tuolloin useampia ja edelleen vielä tänäkin päivänä. Yksi upea kokemus oli Turun Kårenilla The Nomadsin ja The Pushtwangersin keikka. Tässä alla The Nomads livenä 35 vuotta myöhemmin.
The Nomads year 2021
Jos vaikka mainitsen muutaman helmen ruotsinmaalta, jotka pureutuivat syvälle jonnekin. The Nomads: Rat-Fink-a-Boo-Boo, Knowledge comes with death's release, My deadly game, Primordial ooze; The Sinners: Hot Shot; The Pustwangers: Love for everyone, Strangler from behind, Perfect heart ja The Man you love to hate; The Sator: What you are is what you get, Pigwalley beach...
Tänään on 24.5. ja kello on 19:35. Taidan avata pari olutta ja palata hetken kuluttua taas..
Viisi kuukautta myöhemmin...
The Cult iski tajuntaan lopullisesti Provinssirock-festivaalin keikan johdosta. Bändillä tuntui olevan toinen toistaan upeampia kappaleita setissään ja kitaristi Billy Duffyn kitara soi hienosti Suomen kesässä. Love Removal Machine, Rain, Sanctuary, jne... Varsinkin Rain jäi mieleen tuosta keikasta. Kaunista! Samalla festarilla esiintyi mainio Irlannin herkku The Pogues. Olikohan ulkomaan artisteilla sama kyyti, koska kaikki tulivat Saarivaltioista. Edellä mainitut mukaan lukien Provinssissa esiintyi tuona vuonna Big Country ja Fine Young Cannibals. Suomesta edustettuna taisi olla koko sen ajan kuumimmat jutut. Mieleen jäi ihmispaljous, Törnävän hupialue nimittäin pullisteli ihmismassaa. Oma majoittuminen tapahtui luksusluokan teltassa (n.2m2) ja ensimmäinen aamu valkeni kosteissa merkeissä. Teltta oli pystytetty aivan Ravintola Sorsanpesän lähelle pieneen vinorinteeseen. Yöllinen sade oli tietenkin valunut teltan oven raoista sisään ja toinen pää teltasta piti todellakin veden sisällä. Lähes kaikki kamat märkänä mitä teltassa oli mukana. Seuraava yö nukuttiin autossa.
Seuraavat seitsemän (7) vuotta putkeen tuli sitten vietettyä samoissa kekkereissä. Hienoja hetkiä tuli koettua monien yhtyeiden kanssa kuten; Husker Du, Iggy Pop, Red Hot Chili Peppers, Ramones, Cramps, Stone Roses, Lou Reed, Sator, Jesus and Mary Chain,
Satorin keikkaa odotellessa pelattiin jalkapalloa lavan edessä. (Mistä lie pallo ilmestyi) Red Hot Chili Peppers pomppi Ramonesin keikalla urheilusukka-asuissa, eikä paljonkaan huonommaksi jäänyt Cramps solisti Lux Interiorin asu keikan edetessä. Ja voit vain kuvitella minkälainen festivaalialueena toimiva nurmipintainen jalkapallokenttä oli vesisateen sattuessa ja kun sitä vettä sattui satamaan vaikkapa koko päivän tuhansien ihmisten velloessa siinä festarihuumassa.
palataan..
Tässä kun jälkeenpäin luki läpi, niin mieleen pulppuaa lisää unohtuneita herkkuja joka kerta.
Reilu vuosi myöhemmin. Paljon jäi kertomatta, mutta mitä tähän enää lisäämään. 80-luku oli kuitenkin täynnä musaa ja melkein laidasta laitaan siinä keinuttiin. Se alkoi juuri-musiikilla ja päättyi Australialaiseen massiiviseen pop-aaltoon. Molemmilla on paikkansa vielä tänäänkin.
