Now Playing - Lipstick Killers/Lizard Train/Cosmic Psychos/Flame/Southern Culture On The Skids

Lauantai-illan huumaa.

Kaivan ensimmäisenä Aussie-levyjen joukosta vinyylin, joka on Lipstick Killers - Mesmerized. Aika kovalla aloituksella lähtee. Levyn julkaisi Closer vuonna 1984 ja se jäi yhtyeen ainokaiseksi, Harmi. Levyltä löytyy mukavan huuruista garage rokettia, jota mielellään kuuntelisi useammankin levyn edestä. Levyn tuottamista on vastannut Chris D. joka tunnetaan myös Flesh Eaters ja Divine Horsemen yhteyksistä. Hikeä alkaa pukkaamaan otsanahkaan, joten on levyn vaihdon aika. Seuraavana pyörimään saman mantereen mystinen The Lizard Train ja levy on The Ride. Volyymi nousee ja kitarat voimistuvat. Erittäin voimakasta ja hienoa rock'n'roll-musiikkia, pienellä psykedeliawiballa! Levyllä kaksi ehdotonta helmeä(She Gets Me & Lifeless!) ja liuta muita hienoja biisejä. Kun Australia-bänbit tuntuu iskevän, niin jatketaan niillä. Katsotaanpa kuinka kaiuttimet kestää kun lyödään lautaselle vielä Cosmic Psychos. Ensimmäisenä Lost Cause murisee vaarallisesti, joten paras korkata olut ja nopeasti. Rip 'n' Dig! Silkkaa dynamiittia! Kuuntelen kuitenkin vain levyn ensimmäisen puolen ja leijailen takaisin lattiatasoon vaihtaakseni levyä. Cosmic Psychos osoitti olevansa myös tiukassa keikkakunnossa 2016 Hori Smoku Summer Boogaloo tapahtumassa, kuten myös The Mudhoney samaisessa tapahtumassa. Korvat soi kivasti pari päivää aktin jälkeen.
Vaihdetaan mannerta ja annetaan seuraavaksi lavavuoro The Flame joukkiolle. Queen of the Neighborhood ilmestyi vuonna 1977 ja on bändin eka pitkäsoitto. Lauluosuuksista huolehtii varsin upeaääninen Marge Raymond ja kitaristi Jimmy Grespo taisi soitella jossain vaiheessa Aerosmith-yhtyeessä. Tämä onkin uusi tuttavuus itselleni, levy löytyi taannoin kirppikseltä.
Upeasta lauluäänestä huolimatta laitan uutta vinyyliä koneeseen. Yhden miehen dj-show jatkuu...
Jatketaan ainakin osittain naislaulajilla ja isketään soittimeen Southern Culture On The Skids uudehko julkaisu The Electric Pinecones. SCOTS on ollut jo vuosia yksi suosikki pumppu. Vuonna 2016 ilmestynyt levy ei petä tälläkään kertaa, heti kakkosena tuleva Dirt Road on ihokarvoja jäykistävä namupala ja hetkeä myöhemmin kajahtava Grey Skies on samaa sarjaa. Olikohan tämä kappale jossain jenkki poliisisarjassa? Hienoa musiikkia, joten lisää kuplajuomaa!
Illan levynipussa odottavat vielä Stay Sick tuotokset Sicksville ja Coolsville ainakin, joten eiköhän tästä ole hieno ilta tiedossa. Kippis!

Mukavaa viikonloppua Kaikille tasapuolisesti!

Mike Wilhelm (Flamin' Groovies, Charlatans,Loose Gravel)

Kun The Charlatans oli kuopattu, jatkoi Mike Wilhelm eteenpäin uusiin projekteihin. Ennen liittymistä kuudeksi vuodeksi The Flamin' Groovies yhtyeen kitaristiksi, kävi Mike tekemässä omalla nimellään julkaistun soololevyn ja myös samoihin aikoihin toteutti itseään Loose Gravel-yhtyeessä. Olikohan niin, että tällä soololevyllä oli samoja soittajia kun Loose Gravel-yhtyessä? Ainakin Chris Wilson soittaa levyllä, josta varmaan muodostui silta The Flamin' Groovies-yhtyeeseen. No, joka tapauksessa tämän soololevyn nauhoitukset ajoittuvat aika lähelle samaa aikakautta. Levy julkaistiin kuitenkin vasta 1976 United Artist tai ZigZagin kautta.
Tämän levyn löytäminen olikin jo pieni ihme. Etsin levyä nimittäin vuosia levykaupoista tai messuilta, mutta turhaan. Olin jo luovuttanut kunnes jostain lehti-ilmoituksessa 80-luvulla huomasin huutokaupattavia levyjä. Siellä joukossa oli alkuperäis-julkaisu Mike Wilhelmin soololevystä ja paljon muutakin kiinnostavaa. Muun muassa Sonic's Rendezvous Band "City Slang-single" ja Ron Asheton/Sonic's Rendez vous Band yhteislevy. Näistä sain huudettua itselleni kaksi. Singlen löytyi toisaalta ja myöhemmin.
Sen lisäksi, että Mike Wilhelm on taitava kitaran kanssa on hänellä karhean syvä lauluääni. Tämä karheus lyö mieheen leiman, joka ainakin minua miellyttää kovasti. Todistuksena miehen taidoista, on hänen valinta Blues Hall of Fameen.
Mike Wilhelm levy on edelleen vaikeasti löydettävissä vaikka internet siihen tarjoaakin paremmat mahdollisuudet, mutta suosittelen hankkimaan jos kohdalle osuu. Hienoa musiikkia!

The Charlatans

Kuusikymmenluvun lopun huumassa liiteli Amerikan mantereella enemmän tai vähemmän happoisia yhtyeitä kuten Jefferson Airplane, The Byrds, Big Brother & the Holding Co., Janis Joplin, Grateful Dead, Quicksilver Messenger Service, Jimi Hendrix ja The Charlatans. Viimeksi mainittu poikkesi muista yhtyeistä tyylikkäällä pukeutumisellaan ja siitä, että The Charlatans jäi varsin tuntemattomaksi suuremmalle yleisölle. Syy ei ollut kylläkään musiikillinen, sillä yhtye teki varsin tyylikkäitä kappaleita. Ehkä levytysten määrällä oli jokinlainen vaikutus. Yksi kokopitkä Lp ja single jäi The Charlatansin ainoiksi julkaisuiksi tuolloin. Huonosti hoidettu promootio vai olikohan sitä laisinkaan, jätti The Charlatansin kulttimaineeseen San Franciscon alueen lupaavampina yhtyeenä. The Charlatans alkoi repaloitua pikkuhiljaa 1967 jolloin Mike Ferguson jätti yhtyeen. Perässä seurasi Dan Hicks, joka jatkoi omien projektien kimppuun.
Vuonna 1969 julkaistiin ainoaksi jäänyt albumi The Charlatans, jonka julkaisi Phillips Records. Levyltä löytyy yksitoista FolkRockPsykeHipJugRag-kappaletta, jotka ansaitsevat isosti paikkansa 60-luvun musiikissa. Klassikko albumi!

The Charlatans: 

Mike Wilhelm
Richard Olson
Darrell De Vore
Terry Wilson

Dan Hicks

Mike Ferguson

George Hunter

The Charlatans - PHS 600-309

Flamin' Groovies - Fantastic Plastic Lp

"Childhood's end", esittivät Flamin Groovies vuonna 1971 Flamingo-julkaisulla. Lapsuusaika alkaa olla takanapäin pikkuhiljaa yhtyeellä, joka julkaisi viime vuonna (2017) pitkästä aikaa uuden levyn. Fantastic Plastic nousee aika korkealle Flamin Groovies klassikkolevyjen sarjassa. Rauhallinen ja varma ote huokuu levyllä. Miehet osaavat asiansa! Biisien tekovastuu on pääasiassa herrojen Jordan & Wilson harteilla, kahta lukuunottamatta. Kappaleet levyllä rokkaa hienosti koko levyllä, omalla Groovies-tyylillä. Levyltä löytyy myös muutama kaunis tunnelmapala ja hienosti surffaava instrumentaalikappale "I'd rather spend my time with you". Ykköspuolen toisena kappaleena on yhtyeen yksi tyylikkäimmistä koskaan tehdyistä, vaikka laulunaihe ei kovin iloinen olekaan. Itse voisin nostaa sen vuosituhannen yhdeksi parhaista kappaleista, "End of the World". Musiikillista kokonaisuutta tukee hieno kansitaide, joka on Cyril Jordanin kynänjälkeä. Thanks Groovies!

1. What a hells goin' on

2. End of the world

3. Don't talk to strangers

4. Let me rock

5. She loves me

6. I want bad

7. Crazy Mazy

8. Lonely Hearts

9. Just like a hurricane

10. Fallen star

11. I'd rather spend my time with you

12. Cryin' shame

Levyn julkaisijana on Sonic Kicks/Burger Records/Severn Records (Severn Lp 4069)

Vanhaa musiikkia..

tytär- "Isä, miksi aina kuuntelet tuollaista vanhaa musiikkia?"
isä- "Tyttöni, tämä on ihan uutta musaa ja kaiken lisäksi vielä hyvää sellaista!"
tytär- "ok???"
tytär- "Voitko pistää Loopin radiosta?"
isä- "kulta, tämä on levysoitin ja tämä on vinyylilevy mistä ääni kuuluu."
tytär- "mikä?"
tytär- "voitko hakea jotain nykyaikaista?"
isä- "Ok, yritän, mut tämä on ihan uutta musaa, paitsi että se tulee levyltä"
tytär- "ok,,"
tytär- "unohda"

Kyse oli siis vain vinyylilevystä, "vanhasta musiikista". Eihän kukaan tuollaisia isoja mustia kiekkoja vakavissaan kuuntele.

...Oudossa muodossa