Flamin' Groovies - Fantastic Plastic Lp

"Childhood's end", esittivät Flamin Groovies vuonna 1971 Flamingo-julkaisulla. Lapsuusaika alkaa olla takanapäin pikkuhiljaa yhtyeellä, joka julkaisi viime vuonna (2017) pitkästä aikaa uuden levyn. Fantastic Plastic nousee aika korkealle Flamin Groovies klassikkolevyjen sarjassa. Rauhallinen ja varma ote huokuu levyllä. Miehet osaavat asiansa! Biisien tekovastuu on pääasiassa herrojen Jordan & Wilson harteilla, kahta lukuunottamatta. Kappaleet levyllä rokkaa hienosti koko levyllä, omalla Groovies-tyylillä. Levyltä löytyy myös muutama kaunis tunnelmapala ja hienosti surffaava instrumentaalikappale "I'd rather spend my time with you". Ykköspuolen toisena kappaleena on yhtyeen yksi tyylikkäimmistä koskaan tehdyistä, vaikka laulunaihe ei kovin iloinen olekaan. Itse voisin nostaa sen vuosituhannen yhdeksi parhaista kappaleista, "End of the World". Musiikillista kokonaisuutta tukee hieno kansitaide, joka on Cyril Jordanin kynänjälkeä. Thanks Groovies!

1. What a hells goin' on

2. End of the world

3. Don't talk to strangers

4. Let me rock

5. She loves me

6. I want bad

7. Crazy Mazy

8. Lonely Hearts

9. Just like a hurricane

10. Fallen star

11. I'd rather spend my time with you

12. Cryin' shame

Levyn julkaisijana on Sonic Kicks/Burger Records/Severn Records (Severn Lp 4069)

Vanhaa musiikkia..

tytär- "Isä, miksi aina kuuntelet tuollaista vanhaa musiikkia?"
isä- "Tyttöni, tämä on ihan uutta musaa ja kaiken lisäksi vielä hyvää sellaista!"
tytär- "ok???"
tytär- "Voitko pistää Loopin radiosta?"
isä- "kulta, tämä on levysoitin ja tämä on vinyylilevy mistä ääni kuuluu."
tytär- "mikä?"
tytär- "voitko hakea jotain nykyaikaista?"
isä- "Ok, yritän, mut tämä on ihan uutta musaa, paitsi että se tulee levyltä"
tytär- "ok,,"
tytär- "unohda"

Kyse oli siis vain vinyylilevystä, "vanhasta musiikista". Eihän kukaan tuollaisia isoja mustia kiekkoja vakavissaan kuuntele.

...Oudossa muodossa

Rock and Roll Dance Party with Roy Loney

Flamin Groovies raapi selkänahkaan sellaiset jäljet aikoinaan, että kaikki siihen bändiin liittyvä alkoi todella kiinnostaa. Bändin itsensä lisäksi, otin jokaisen siitä lähteneen ja omia projekteja tehneet tarkkailuun, mitä miehiä nämä tyypit oikein ovat. Yksi mielenkiintoinen näistä herroista on tietenkin Flamin Groovies perustajajäsen Roy Loney. Hän oli yksi syy miksi Flamin Grooviesista tuli tärkeä yhtye itselleni. Herra Loney omistaa aivan omanlaisen laulutyylin ja kappaleiden rakentamisen hienouden, joka osui ja upposi kuulijaan.
Roy lähti Grooviesista 70-luvun alussa, mutta ensimmäisen levytyksen hän teki vasta 1979, jolloin ilmestyi Roy Loney & The Phantom Movers - Out After Dark. Levyn tuotti Roy itse ja Stephen Fisher. Kaikki levyllä kuuluvat biisit, kolmea lukuunottamatta ovat Royn kirjoittamia. Royn lisäksi osa soittajista ovat tuttuja Flamin Groovies orkesterin miehityksestä, James Ferrell, Danny Mihm. Muita jäseniä ovat Maurice Tani, Larry Lea ja Nick Buck. Out After Dark on aikalailla Groovies menoa, ilmavaa kitaraa ja rytmikästä soittoa. Rock and rollia! Hienoja cover-kappaleita varsinkin Elvis ja Troogs kappaleista.

Out After Dark

Roy Loney on tehnyt lukuisan määrän julkaisuja ajan saatossa. Omalle kohdalle on osunut muutama helmi. Roy surffaa Rock and rollin valtameressä omalla tyylikkäällä Surf laudalla. Pysähtyen välillä rannalle nauttimaan kylmän oluen. Oluen jälkeen Roy rasvaa lihaksensa ja hiukset. Katsoen aallokkoon hän nostaa aurinkolasit silmilleen ja juoksee vaahtoavaan rock&roll-mereen löytäen oman aaltonsa ja seuraavan levyn suunnat. Hienoa ja ajatonta musaa, josta tulee hyvälle mielelle! Phantom Moves! Tsekatkaa tämän herran juttuja!

Phantom Tracks

Contents Under Pressure

Rock and Roll Dance Party

Fast and Loose (Test Pressing)

The Scientific Bombs Away

Mondo Zombie Boogaloo

Monster-rock jyrää nyt ja aina, varsinkin jos bändit ovat teeman sopivat. Ja tällä levyllä niitä on kolme kappaletta. Sähkökitara on kyllä mainio kapistus. Kun siihen säädetään kieroutuneet kaiut ja värinät kohdilleen alkaa elämä tuntumaan reilulta ja ansaitulta. Tervetuloa Mondo Zombie Boogaloo!
Ensimmäiset Monster-teema aiheiset musiikit tulivat itselle vastaan kauan sitten(80's) ostetulla BBC-julkaisulla. Kyseisellä levyllä oli Death & Horror teemaan kuuluvia pieniä pätkiä eri tarkoitus käyttöön Tv:ssä, Radiossa tai missä sitten ihmiset halusikaan niitä soitella. Itse soittelin sitä usein ollessani Dj-hommissa nuorempana, joko kappaleita raiskaten tai biisien väleissä. Mikäs sen mukavampaa kun töräyttää Monster karjahdus kesken rauhallisen jazz kappaleen pianosoolon päälle, no makunsa kullakin. BBC:n levy oli jaoteltu eri teemoihin kuten kidutus tai haudan kaivuu, tai pelottavia askelia ja tietenkin monsterin karjuntaa ja huohotusta. Todellinen helmi lajissaan siis!

Niinkuin on myös tämä levy! Tässä on jotain niin hellyttävää ja hauskaa, jos nyt haudankaivajat ja haamut sitä voivat olla? Mutta se miten tällaiset jutut esitetään, on mitä rakastan. Kaikki kolme bändiä ovat jo pitkään tehneet omalla saralla hienoa jälkeä, mutta ovat jotenkin "eksyneet" tälle samalle levylle ja laittavat esille hienoja klassikko kappaleita.

Erittäin vaarallinen levy soitettavaksi varsinkin perjantaisin. Tähän mennessä mennyt kolme isoa tölkkiä olutta ja volyymit stereoissa senkun vain nousee, kuten humala. Upeaa!
Levy on tupla-Lp ja molemmat levyt ovat upeita oranssin värisiä. Mukana tulee myös Cd-levy, johon kajotaan ehkä myöhemmin. Julkaisuvuosi näyttäisi olevan 2013 ja julkaisijana YepRock Records. Kulttuuriteko.

The Monsters are a Go Go!!

Viva Fleshtones! Viva Los Straitjackets! Viva Southern Culture On The Skids!

Morticai Jones / Link Wray

Olen kuunnellut musiikkia lähes neljäkymmentä(40) vuotta ja silti se yllättää, positiivisesti tai negatiivisesti!
Paremmin kitaristina tunnettu Link Wray teki vuonna 1972 ystäviensä kanssa Morticai Jones levyn ja yllätti positiivisesti. Voi hemmetti? olen kulkenut näköjään neljäkymmentä vuotta usvassa. En ollut kuullutkaan moisesta levystä mitään aiemmin, ennen kuin Link Wrayn nimi osui erään levyliikkeen nettisivuilla silmiini tämän julkaisun yhteydessä. Link on aina herättänyt tunteita ja julkaisu alkoi kiinnostaa. Tilaus sisään ja posti kantoi sen eilen kotiin. Jätin levyn korkkaamisen perjantai-iltaan, vaikka aika lähellä oli, että menisi heti kuunteluun.
Perjantai tuli vihdoin. Cervezat pöydälle ja levy lautaselle.
A-puolen avaava  "Walkin' in the Arizona Sun"ista muodostui heti maailman kaunein kappale. Kitaristin sormet liukuivat kitaran kaulaa pitkin upeasti kappaleen alusta alkaen ja Morticain pehmeä laulu alkoi sulattamaan tapetteja huoneen seinältä! Missä tätä levyä oli piiloteltu. Maailman parasta! Eikä meno helpottunut yhtään seuraavan kappaleen kohdalla. "Scorpio Woman" potkii Led Zeppeliiniä munille ja kovaa. Biisi voisi olla hyvin Page/Plantin soittokirjasta, mutta ei tällä kertaa. Maagista osaamista! Neula jatkaa levyn sorvaamista ja huomaan pitäväni bluesista edelleen "Coca Cola sign blinds my eyes"!
Huhhuh!! mitä kamaa.
Tämä julkaisu on tullut ulos vuonna 2017? Miksi vasta nyt uusintapainos?
Morticain laulu muistuttaa paljon John Fogerty ja jo edellä mainittua Robert Plant sekoitukselta. Kuitenkin siinä on oma värinä ja se kuulostaa yksinkertaisesti hienolta ja uniikilta (ei se suomi-räppäri). Itse Rumble-Man soittaa dobroa niinkuin pitää, upeasti.
Musiikki on tällä levyllä! Suosittelen.