Rock and Roll Dance Party with Roy Loney

Flamin Groovies raapi selkänahkaan sellaiset jäljet aikoinaan, että kaikki siihen bändiin liittyvä alkoi todella kiinnostaa. Bändin itsensä lisäksi, otin jokaisen siitä lähteneen ja omia projekteja tehneet tarkkailuun, mitä miehiä nämä tyypit oikein ovat. Yksi mielenkiintoinen näistä herroista on tietenkin Flamin Groovies perustajajäsen Roy Loney. Hän oli yksi syy miksi Flamin Grooviesista tuli tärkeä yhtye itselleni. Herra Loney omistaa aivan omanlaisen laulutyylin ja kappaleiden rakentamisen hienouden, joka osui ja upposi kuulijaan.
Roy lähti Grooviesista 70-luvun alussa, mutta ensimmäisen levytyksen hän teki vasta 1979, jolloin ilmestyi Roy Loney & The Phantom Movers - Out After Dark. Levyn tuotti Roy itse ja Stephen Fisher. Kaikki levyllä kuuluvat biisit, kolmea lukuunottamatta ovat Royn kirjoittamia. Royn lisäksi osa soittajista ovat tuttuja Flamin Groovies orkesterin miehityksestä, James Ferrell, Danny Mihm. Muita jäseniä ovat Maurice Tani, Larry Lea ja Nick Buck. Out After Dark on aikalailla Groovies menoa, ilmavaa kitaraa ja rytmikästä soittoa. Rock and rollia! Hienoja cover-kappaleita varsinkin Elvis ja Troogs kappaleista.

Out After Dark

Roy Loney on tehnyt lukuisan määrän julkaisuja ajan saatossa. Omalle kohdalle on osunut muutama helmi. Roy surffaa Rock and rollin valtameressä omalla tyylikkäällä Surf laudalla. Pysähtyen välillä rannalle nauttimaan kylmän oluen. Oluen jälkeen Roy rasvaa lihaksensa ja hiukset. Katsoen aallokkoon hän nostaa aurinkolasit silmilleen ja juoksee vaahtoavaan rock&roll-mereen löytäen oman aaltonsa ja seuraavan levyn suunnat. Hienoa ja ajatonta musaa, josta tulee hyvälle mielelle! Phantom Moves! Tsekatkaa tämän herran juttuja!

Phantom Tracks

Contents Under Pressure

Rock and Roll Dance Party

Fast and Loose (Test Pressing)

The Scientific Bombs Away

Mondo Zombie Boogaloo

Monster-rock jyrää nyt ja aina, varsinkin jos bändit ovat teeman sopivat. Ja tällä levyllä niitä on kolme kappaletta. Sähkökitara on kyllä mainio kapistus. Kun siihen säädetään kieroutuneet kaiut ja värinät kohdilleen alkaa elämä tuntumaan reilulta ja ansaitulta. Tervetuloa Mondo Zombie Boogaloo!
Ensimmäiset Monster-teema aiheiset musiikit tulivat itselle vastaan kauan sitten(80's) ostetulla BBC-julkaisulla. Kyseisellä levyllä oli Death & Horror teemaan kuuluvia pieniä pätkiä eri tarkoitus käyttöön Tv:ssä, Radiossa tai missä sitten ihmiset halusikaan niitä soitella. Itse soittelin sitä usein ollessani Dj-hommissa nuorempana, joko kappaleita raiskaten tai biisien väleissä. Mikäs sen mukavampaa kun töräyttää Monster karjahdus kesken rauhallisen jazz kappaleen pianosoolon päälle, no makunsa kullakin. BBC:n levy oli jaoteltu eri teemoihin kuten kidutus tai haudan kaivuu, tai pelottavia askelia ja tietenkin monsterin karjuntaa ja huohotusta. Todellinen helmi lajissaan siis!

Niinkuin on myös tämä levy! Tässä on jotain niin hellyttävää ja hauskaa, jos nyt haudankaivajat ja haamut sitä voivat olla? Mutta se miten tällaiset jutut esitetään, on mitä rakastan. Kaikki kolme bändiä ovat jo pitkään tehneet omalla saralla hienoa jälkeä, mutta ovat jotenkin "eksyneet" tälle samalle levylle ja laittavat esille hienoja klassikko kappaleita.

Erittäin vaarallinen levy soitettavaksi varsinkin perjantaisin. Tähän mennessä mennyt kolme isoa tölkkiä olutta ja volyymit stereoissa senkun vain nousee, kuten humala. Upeaa!
Levy on tupla-Lp ja molemmat levyt ovat upeita oranssin värisiä. Mukana tulee myös Cd-levy, johon kajotaan ehkä myöhemmin. Julkaisuvuosi näyttäisi olevan 2013 ja julkaisijana YepRock Records. Kulttuuriteko.

The Monsters are a Go Go!!

Viva Fleshtones! Viva Los Straitjackets! Viva Southern Culture On The Skids!

Morticai Jones / Link Wray

Olen kuunnellut musiikkia lähes neljäkymmentä(40) vuotta ja silti se yllättää, positiivisesti tai negatiivisesti!
Paremmin kitaristina tunnettu Link Wray teki vuonna 1972 ystäviensä kanssa Morticai Jones levyn ja yllätti positiivisesti. Voi hemmetti? olen kulkenut näköjään neljäkymmentä vuotta usvassa. En ollut kuullutkaan moisesta levystä mitään aiemmin, ennen kuin Link Wrayn nimi osui erään levyliikkeen nettisivuilla silmiini tämän julkaisun yhteydessä. Link on aina herättänyt tunteita ja julkaisu alkoi kiinnostaa. Tilaus sisään ja posti kantoi sen eilen kotiin. Jätin levyn korkkaamisen perjantai-iltaan, vaikka aika lähellä oli, että menisi heti kuunteluun.
Perjantai tuli vihdoin. Cervezat pöydälle ja levy lautaselle.
A-puolen avaava  "Walkin' in the Arizona Sun"ista muodostui heti maailman kaunein kappale. Kitaristin sormet liukuivat kitaran kaulaa pitkin upeasti kappaleen alusta alkaen ja Morticain pehmeä laulu alkoi sulattamaan tapetteja huoneen seinältä! Missä tätä levyä oli piiloteltu. Maailman parasta! Eikä meno helpottunut yhtään seuraavan kappaleen kohdalla. "Scorpio Woman" potkii Led Zeppeliiniä munille ja kovaa. Biisi voisi olla hyvin Page/Plantin soittokirjasta, mutta ei tällä kertaa. Maagista osaamista! Neula jatkaa levyn sorvaamista ja huomaan pitäväni bluesista edelleen "Coca Cola sign blinds my eyes"!
Huhhuh!! mitä kamaa.
Tämä julkaisu on tullut ulos vuonna 2017? Miksi vasta nyt uusintapainos?
Morticain laulu muistuttaa paljon John Fogerty ja jo edellä mainittua Robert Plant sekoitukselta. Kuitenkin siinä on oma värinä ja se kuulostaa yksinkertaisesti hienolta ja uniikilta (ei se suomi-räppäri). Itse Rumble-Man soittaa dobroa niinkuin pitää, upeasti.
Musiikki on tällä levyllä! Suosittelen.

Kirppis-päivän tunnelmat

Päivä alkoi kuumalla kahvilla ja uutisilla, jotka ovat tuttuun tyyliin huomattavasti laimeampia kuin aamukahvi. Vaatteet päälle ja kohti ensimmäistä kirpparia, joka sijaitsee lähimpänä omaa kotia.
Ensimmäisen kirpparin ihmismäärä ihmetyttää, vain muutama ihminen on paikalla minun lisäkseni. Hyvä juttu, rauhallista koluamista tiedossa. Tämä mesta on kuitenkin nopeasti läpijuostu, ei mitään kiinnostavaa mukaan.
Kohti seuraavaa siis, joka on muutaman kilometrin päässä. Täysin erillainen meininki? Paikka on tupaten täynnä ja oven suussa vasten naamaa paiskautuu lämmin ilmamassa ihmispaljoudesta. Hiki ja Hajusteet täyttää ilmatilan. Tuskastun jo alkuun, käytävät täynnä kyynärpäitä ja isoja ahtereita, tungen omani sekaan. Kulkeminen tuottaa tuskaa ja hikikarpalot ilmestyvät otsalle, lastenvaatteita ja lisää lastenvaatteita. Kierrän kuitenkin sisukkaasti ihmisvirran mukana välillä jääden jonkin mielenkiintoiselta näyttävän laarin kohdalle, turhaan. Kierros ottaa oman aikansa, mutta pullahdan ulos tästä paikasta selkä hiessä. Helpottuneena, mutta mitään ei tarttunut täältäkään mukaan?
Kohti seuraavaa, jonne onkin matkaa hieman enemmän, mutta siellä on ennenkin onnistunut. Saavun paikalle ja ihmisiä on sopivasti, joten kiertämisen pitäisi onnistua helposti. Levyjä on paljon tässä paikassa, tosin ne taitavat olla jonkin levykauppiaan varastosta. Levyjä alkaa kerääntyä käsiin pikkuhiljaa. Ensimmäisenä löydän Thee Vicarsin - Back on the Street levyn. Seuraavaksi Joku Soul-äijän levy minkä nimeä en enää muista. Sen jälkeen Blue Öyster Cultin-Cultosaurus Erectus. Jatkan etsimistä otsa hiessä, kunnes Dion - Runaround Sue levy osuu käsiin. Pyörittelemään sitä käsissäni ja tarkastan levyn kunnon. EX/EX. Otan myös Tom Troccoli's Dog Lp:n kainaloon. Paikassa on todella paljon levyjä!? Kunnes löydän ikisuosikkini The Fleshtonesin levyn. Heidän viimeisin ja uudenveroinen! Fleshtones alkoi kutkuttaa jo 80-luvulta, jolloin ostin heidän live-levyn Speed Connectionin. Hieno yhtye ja ehdoton live-bändi! Alkaa tuntua jo liialta, jatkan kuitenkin pläräämistä jonkin aikaa, kunnes vielä nostan vielä pari levyä ylös ja hoipertelen paikan kulmauksen tekemään isoja ratkaisuja. Hylkään ison osan levyistä ja palautan ne takaisin paikoilleen. Löydän vielä yhden mielenkiintoisen cd-levyn, otan sen mukaan vielä. Se on Reverent Horton Heatin "Space Heater". Marssin kassalle tyytyväisenä. Maksan levyistä mielestäni kovan hinnan(kuten aina) 45 euroa. Perustelen itselleni hinnan, levyjen huippukunnolla. Tämän päivän ja vuoden ensimmäinen kirpparikierros on suoritettu. Nyt maistuisi kylmä juoma.
Tämän vuoden ensimmäiset levyhankinnat toi tullessaan kolme Lp-levyä ja yhden Cd:n. Ihan ok!

Nashville Teens - Nashville Teens LP

Dion - Runaround Sue LP

The Fleshtones - ...The Band Drinks For Free LP

Reverent Horton Heat - Space Heater CD

Feel Like Rockin' Compilation

Original sound with the Original artist. Niinhän se menee melkein aina, mutta tällä levyllä ollaan syvällä ytimessä. "Tied to your Apron String and let it roll and rock!"

Kirjoitetaanpas samaan tahtiin kun biisit raidoilta tulee. "Yhdellä otolla sisään", urheilutoimittajan selostus suorassa lähetyksessä.

Curtis Hoback aloittaa varsin väkevällä otteella heti parilla kappaleella. Kitaraa näpytellään nivelet rutisten ja solisti sylkee karheasti sanottavansa. Levyn avaus kappaleet luovat toisille artisteille heti  painetta. Seuraavana on herra Ken Cook vuorossa. Hivenen Burnetelta kuullostaa ja ei lainkaan paha. Lisään volyymia! Alkaa jo jalka napsua lattiaa vasten. Lavalle hyppää kappaleen verran Tommy Blake. Kappaleen nimi Lordy Hoody. Kitara rullaa ja rutisee, sekä kaverin suu käy niin, että vaahto lentää! Jaahas Ken Cookilla on taas asiaa "I fell in Love" tunnustettavaa? A-puolen viimeisenä pärähtää Kenny Parchman parilla omalla kappaleella, joista toinen on napattu levynimeksi. Ollaan Jitterbugin ajassa ja tanssit jatkuu koko yön, Tennessee Zip.
Kuivaan kainalot ja vaihdan puolta. Jo ekan artistin nimi nostattaa karvaa pystyy. Leidiis and zentlemen Mr. Carl Mann ja Rockin' Love. Yllätykseksi alotus on rauhallinen ja onneksi. Ehdin ottamaan kulauksen. Kulaus jää kesken, vauhti kiihtyy. Herra lyö pököä pesää ja alkaa jyystää. Carl Mannille on raivattu tilaa kakkospuolen alkuun kolmen kappaleen verran. Seuraavana vuorossa kaunis Some Enchanted Evening ja sen perään Take These Chains From My Heart. Carl Mannin lavalta työntää pois kitaristi Eddie Bush Hey Baby Doll, jonka jälkeen Kenny Parchman pistää lavan koreaksi kolme rokilla Love Crazy Baby, You Call Everybody Darlin' ja Treat Me Right. Kenny meinaa jo ekan biisin aikana nielaista kielensä, mutta jatkaa UUh! Lisään volyymia viimeiseen biisiin. Riitääkö kunto, no ainakin artisteilla riittää. Viimeisenä Alton & Jimmy No More Crying The Blues! Huh, otan lisää juomaa ja happea. 

Kokopitkä Lp pyöräytetty suht nopeasti läpi tai ainakin siltä tuntui. Hieno kattaus SUN-Records julkaisuihin. Charly Records julkaisu kultaiselta 80-luvulta. Päässä humisee, mitähän seuraavaksi?

FEEL LIKE ROCKIN' SUN LP 1038