JD McPherson & Jukka Nousiainen Juhlateltta Helsinki 22.8.2018

Helsingin Juhlaviikoilla Tokoin rannassa sijaitseva teltta tarjosi keskiviikko-iltaan mainiota viihdettä. Ennen iltaa ihmettelin artistivalintoja kyseiseen tapahtumaan. Täysin kaksi eri genressä tahkoavaa oli laitettu tähän samaan iltaan. Pähkäily ei aiheuttanut mitään ärtymystä tai paheksuntaa, päinvastoin koska molemmat olivat entuudestaan jo kiinnostavia itselleni. Vaimolle molemmat olivat täysin uusia kokemuksia, mutta kommenteista päätellen myöhemmin, valinnat ei Helsingin vierailuun ei ollut turhia!
Jukka Nousiainen oli jo ehtinyt aloittamaan aktinsa kun telttaan saavuimme. Rauhallinen äänimaisema leijui teltan kankaan sisällä ja olo oli kuin kirkonmenoissa. Henki oli aistittavissa ja tunne oli ilmassa. Kansa katseli ja kuunteli ihmeissään penkeillään. Raivokkaan lava elehdinnän sijaan, koko yhtye istui rauhallisesti tuoleillaan ja keskittyivät soittimiinsa luoden tunnelmaa kuulijoille. Tilasimme juotavaa ja seurattiin tilannetta hieman taaempana. Nousianen on mielestäni tällä hetkellä ainutlaatuinen suomalaisessa musiikkiympäristössä. Hänestä tulee mieleen 22 Pistepirkkojen herkkyys ja sirpaleisyys, vanhempi suomalainen uusi aalto, rautalankamusiikki, Kaseva, kesäinen junamatka, mummola, heinäpaali ja peipi.... Hänen musiikissa on jonkinlainen tiukka särmä, missä on samalla kaihoisa ote. Rakastan! Juon olutta lisää ja musiikin tuoma fiilis on pakahduttava. Olen eksynyt juuri oikeaan paikkaan. Onnenkyyneleet valuu ja manuaalit on hukassa!

Jukka Nousianen

Jukka lopettaa keikan. Haemme lisää olutta ja skumppaa rouvalle, fiilis on edelleen korkealla. Illan pääesiintyjää en ole koskaan livenä nähnyt ja itse asiassa yhtään heidän levyäkään ei omasta hyllystä löydy, vaikka paljon olen herrojen musiikki kuunnellut tuben kautta. Tämä täytyy korjata tämä levy asia lähiaikoina. Itseasiassa piti jo korjata tällä keikalla, mutta levymyyntiä ei ollut keikan jälkeen eikä ennen, pahus. JD aloittaa joten oluet kurkkuun ja kohti lavaa. Tätä ei katsella kaukopaikoilta, vaan lähituntumasta. Polvet notkuu ja sormet naksuu heti ensirytmeistä. Musiikki vie mukanaan ja ajantaju katoaa. Sen lisäksi, että JD McPhersonin yhtye näyttää hyvältä, se myös kuullostaa hemmetin kovalta. Musiikissa on vaikutteita voimapopista ja soulista, joka tuntuu luissa ja ytimessä. Tämä on rock'n rollia! 

JD McPherson

Kappaleet vaihtuvat vauhdilla ja huomaan keikan olevan ohi hetkessä. Encoret kuullaan vielä ennen illan päätöstä. Illan yhtyeet ovat antaneet sen mitä tultiin hakemaan. Hienoja fiboja & kuumia väreitä! Head over heels on maailman parasta! Olikohan tässä elämäni paras keskiviikko-ilta, ainakin aika lähellä sitä. Illan kruunaa vielä ulkoilma, mikä on elokuun loppuun koskettavan lämmin. Let the good times roll, Cheers!

JD McPherson & Doug Corcoran

Musiikin Lahja - Perttu Häkkinen

 Toimittaja Perttu Häkkinen oli muutakin kuin toimittaja. Hän oli tietäjä ja mestari. Hänestä huokui karisma ja tietämys, joka oli vertaansa vailla. Itse asiassa, itseäni jopa välillä vitutti (siis hyvässä mielessä) hänen tietämys asioista. "Miksi minä en ollut huomannut tuota" hiipi mieleeni useasti kuunnellessani hänen ohjelmaa. Ja juuri tämän taidon ja tietämyksen vuoksi hänen ohjelmat olivat korkealla ohjelmakanavia valitessani. Pertun tietämys heilui musiikkilajista ja ohjelmasta toiseen pienillä tai isoilla nyansseilla, jotka pitivät hänen ohjelmansa mielenkiintoisina loppuun asti. Ohjelmat, joita jäi kaipaamaan heti niiden loputtua.
Toimittaja vakanssin lisäksi, hän oli myös muusikko. Hänen mieltymys oli elektroninen musiikki ja hänet tunnettiin Randy Barracuda nimisenä artistina.

 Perttu Häkkisellä oli voima, mikä piti otteessa. Huomasin monesti kuuntelevani hänen ohjelmaa vaikka musiikillinen anti ei välttämättä itseeni kolahtanut. Pertun tarinat ja sen sisältö vei mukanaan ja lapsenomainen kiinnostus oli koholla. Hän nosti esiin juuri asioita valtavirtojen sivukujilta, jotka hän tarjoili kuulijoilleen omalla kiinnostavalla tavalla. Hänen tietämys, mitä ihmeellisemmistä asioista ja tarinan kerronta oli koukuttavaa ja mukaan vievää. Olin ihastunut hänen ammattitaitoonsa!
Usein työmatkalla autolla hain radioaalloilta kanavaa, josta Perttu löytyisi ja pettymys täytti kanavat ja CD vei tilan, jollei oikeaa kanavaa tai Perttua löytynyt.
Nyt tämä haettu ohjelma on sulkeutunut ja ihmisen muisto jää elämään. Kiitos Perttu!

#perttuhakkinen, #perttuhakkisensaatio

#musiikinlahja

Perttu Häkkisen Säätiö

Rest In Peace Perttu Häkkinen

THE EASTERN DARK

80-luvun puoliväli oli hienoa aikaa musiikkirintamalla ja ison osan tästä mukavuudesta sai aikaan ihmemaa Australia. Sen tarjoamat kitaravalli- ja sulosointuyhtyeet olivat kertakaikkiaan herkkua. En tässä yhteydessä tarkoita maan mega-yhtyeitä (AC/DC, Inxs, Crowded House...), vaan todellisia raatajia, joilla oli hienoja näkemyksiä kappaleiden toteutuksesta. Tuntui siltä, että maan uumenista nousi joka viikko nippu uusia ihmetyksiä. Tämä suhina aiheutti itselleni jo taloudellisia vaikeuksia. Tilipäivän koittaessa oli aina lista valmiina, mitä lähdetään hommaamaan ja suuri osa palkasta katosi levykauppiaalle. Kiitos hienosta palvelusta ja aika usein se lista pullistui vielä muutamalla bonus-levyllä kun kauppiasta tavattiin. Tässä bongailussa isona apuna toimi myös radiopersoona Kimmo Miettinen, jolla oli aikas kova soittolista ohjelmissaan. Ennen Räkärodeo aikaa. Levyjä löytyi hyvin Suomesta, mutta kaikkea aina ei saanut ja kun kiima oli kova niin vinyyliä hommattiin mistä milloinkin. Tutuksi tuli Glitterhouse, Citadel, Midnight Records, Bomp, Og-Music, Crypt, jne...

Tästä kiihkeästä 80-luvusta ansaitsee moni yhtye ison käden ja encoren, mutta yksi yhtye kerrallaan. The Eastern Darkilla oli niin iso soundi, että sen aikaan saama tinnitus korvissa soi vieläkin ja kovaa. En tarkoita, että musiikin kuuntelu aiheutti kuulovamman, vaan pysyvän jäljen jättämisestä harmaaseen aivomassaan. Puhun nyt heidän singlestä ja mini-lp:stä, jotka pyörivät levysoittimessa lähes aina kun meno oli kovimmillaan.

Vuonna 1985 ilmestynyt "Johnny and Dee Dee"/"Julie is a Junkie" oli ja on edelleen yksi hienoimmista singleistä mitä olen kuullut. Molemmat levyn kappaleet ovat James Darrochin kynästä ja vieläkään ei itselle ole selvää kumpi näistä kappaleista on tarkoitus olla b-puoli, sillä molemmat iskee hienosti.

Seuraava Eastern Dark julkaisu ilmestyi vuonna 1986. Levy ilmestyi surullisissa merkeissä. Yhtye oli juuri levytyksen aikoihin ajanut pahan onnettomuuden autolla, josta kaksi selviytyi ja James Darroch menehtyi. Projekti luonnollisesti keskeytyi, mutta kappaleet tallentui ja levy julkaistiin mini-lp:n muodossa. Long Live The New Flesh sisältää viisi klassikko sävelmää, jotka kuuluvat levyhyllyn kunniapaikalle, aina. Molemmat julkaisut(7" ja 12") tuotti Rob Younger ja äänittäjä toimi Tony Espie.

Jos levyt kohdalle sattuu, niin kannattaa poimia talteen, jos satut pitämään woimasoinnuista, joista pursuaa energisyys, tuoreus ja hyvä fiilis!