Näytetään tekstit, joissa on tunniste Roy Loney and the Phantom Movers. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Roy Loney and the Phantom Movers. Näytä kaikki tekstit

2018-01-27

Rock and Roll Dance Party with Roy Loney


Flamin Groovies raapi selkänahkaan sellaiset jäljet aikoinaan, että kaikki siihen bändiin liittyvä alkoi todella kiinnostaa. Bändin itsensä lisäksi, otin jokaisen siitä lähteneen ja omia projekteja tehneet tarkkailuun, mitä miehiä nämä tyypit oikein ovat. Yksi mielenkiintoinen näistä herroista on tietenkin Flamin Groovies perustajajäsen Roy Loney. Hän oli yksi syy miksi Flamin Grooviesista tuli tärkeä yhtye itselleni. Herra Loney omistaa aivan omanlaisen laulutyylin ja kappaleiden rakentamisen hienouden, joka osui ja upposi kuulijaan.
Roy lähti Grooviesista 70-luvun alussa, mutta ensimmäisen levytyksen hän teki vasta 1979, jolloin ilmestyi Roy Loney & The Phantom Movers - Out After Dark. Levyn tuotti Roy itse ja Stephen Fisher. Kaikki levyllä kuuluvat biisit, kolmea lukuunottamatta ovat Royn kirjoittamia. Royn lisäksi osa soittajista ovat tuttuja Flamin Groovies orkesterin miehityksestä, James Ferrell, Danny Mihm. Muita jäseniä ovat Maurice Tani, Larry Lea ja Nick Buck. Out After Dark on aikalailla Groovies menoa, ilmavaa kitaraa ja rytmikästä soittoa. Rock and rollia! Hienoja cover-kappaleita varsinkin Elvis ja Troogs kappaleista.

Out After Dark

Roy Loney on tehnyt lukuisan määrän julkaisuja ajan saatossa. Omalle kohdalle on osunut muutama helmi. Roy surffaa Rock and rollin valtameressä omalla tyylikkäällä Surf laudalla. Pysähtyen välillä rannalle nauttimaan kylmän oluen. Oluen jälkeen Roy rasvaa lihaksensa ja hiukset. Katsoen aallokkoon hän nostaa aurinkolasit silmilleen ja juoksee vaahtoavaan rock&roll-mereen löytäen oman aaltonsa ja seuraavan levyn suunnat. Hienoa ja ajatonta musaa, josta tulee hyvälle mielelle! Phantom Moves! Tsekatkaa tämän herran juttuja!

Phantom Tracks

Contents Under Pressure

Rock and Roll Dance Party

Fast and Loose (Test Pressing)

The Scientific Bombs Away