Näytetään tekstit, joissa on tunniste Giant Sand. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Giant Sand. Näytä kaikki tekstit

2017-09-23

Giant Sand - Valley Of Rain Lp

Giant Sand on kova!
Kun ensimmäisen kerran kuulin tätä yhtyettä oli aika sekavat mietteet soinnista ja kappaleiden kuluista. Giant Sandilla on mielenkiintoinen taito muuttua kaaottisesta mörinästä hetkessä herkkään harmoniaan ja onnistua siinä. Giant Sandin ekan levyn mielekkyys on säilynyt yli kolmekymmentä vuotta ja on yksi parhaista levyistä, mitä levyhyllyyni on parkkeeranut.


Valley of Rain on Giant Sandin ensimmäinen pitkäsoitto ja levy ilmestyi vuonna 1985. Kyseisen levyn löysin itseasiassa vahingossa vielä samana vuonna. Ostin levyn yhdestä pikku levykaupasta, johon kauppias oli tilannut testiksi muutamia julkaisuja ja tässä nipussa olivat Exploding White Mice ja Giant Sand ekat levyt. En tiennyt mitään kyseisistä yhtyeestä vielä silloin. Molemmat levyt lähti mukaan ja ei ole harmittanut jälkeenpäin laisinkaan nämä sokko-ostot. Hienoja esikoislevyjä.


Giant Sand eksyi yhtenä jääkylmänä talvipäivänä Suomeen ja Turkuun, jossa oli mahdollisuus nähdä livenä yhtye. Olikohan vuosi 90 tai 91? Mieleen jäänyt kokemus! jo levykin tuoma mystisyys ja kappaleiden tuoma fiba aivan omalla tavalla, iski myös livenä. Kokoonpano Turun keikalla oli Howe Gelb, John Convertino, John Calavas ja Mark Walton.


Hieno esikoislevy!
Valley of Rain