2019-07-15

This Is The Sonics!

Aika usein ellei melkein aina tuntuu, että olen vastaantulevien raiteilla tai vähintääkin väärässä vaunussa ja asiassa kuin asiassa. No näin kävi taas The Sonicsin uuden levyn kanssakin. Kun luin jostain julkaisusta noin neljä-viisi vuotta sitten, että 60-luvun kovin bändi on tekemässä comebackiä ja jopa uuden levyn julkaisua mietittiin. Skeptisyys alkoi piinata. Nimittäin The Sonicsin julkaisut oli itselläni aiheuttanut sellaisia väristyksiä, että 80-luvun naapurit muistavat varmasti vieläkin ne psycho-huudot, jotka raikui seinän takaa. Edelleenkin ihmettelen heidän musiikin aikaansaamaa puristusta ja tulisuutta? Ja tämä rokkimyrsky saatiin aikaiseksi jo 60-luvulla. Enkä varmaan ihmettele tätä yksin. Näillä pohjilla bändin takaisintulo siis ’vanhoina pappoina’ hieman epäilytti, joten ohitin tämän jutun silloin. Kunnes..kesäkuisella kirpputori kierroksella vastaan tuli tämä uusi ’This is The Sonics’-levy. Levy oli vielä kelmuissa ja cd bonuksena mukana. Hinta 15 euroa. Näin levy lähti mukaan. 
Voi helvata, ensi-iskusta lähtien tärähti 'I don't need a Doctor' ja taas sai naapurit ihmeteltävää. Volyymit kattoon ja neula raapi vinyylin pintaa muodostaen massiivisen aallon. Tämä Hyökyaalto yksinkertaisesti vie vain mukanaan, niin laudan kuin surffaajan hallitsemattomasti kohti lopullista sekoamista.

Samat Sonics-soundit seuraa kappale kappaleelta eteenpäin ja vauhti on hurjaa. Levyllä muuten soittaa edelleen 3/5 alkuperäisjäsentä. 


The Sonics is back!
The Sonics forever! 





















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti