2019-06-28

The Fluid - The Real Rock and Roll Band


Synkkämielinen grunge-musiikki alkoi vyöryä maailmalle 80-luvun lopulla. Eihän tuo synkkyys paljonkaan häirinnyt tiettyjen tämän genren yhtyeiden diggailua, mutta näin jälkikäteen ajateltuna ja muistellen oli se aika sadepäivä meininkiä. Taisi olla aika lama-aika Suomessakin menossa. Enempää palatakseni tuon ajan mahtiorkestereihin, on mainittava kuitenkin sellaiset Helmet tuon genren paahtajista, kuten Mudhoney, Screaming Trees, Loveslug, Monster Magnet, Thee Hypnotics, Boys From Nowhere, Miracle Workers...ja kirkkaana loistanut yhtye Coloradosta, The Fluid.

Fluid oli ja on edelleen täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Kappaleissa on voimaa ja niissä on upeita koukkuja. Hiki tuoksuu ja moottoriöljy pursuaa kaiuttimista. Musiikissa on Rocken Rollia ja Punkkia asenteella. It's Cold Outside ja sitä pitää soittaa lujaa!

Tutustuminen tähän yhtyeeseen tapahtui luotto levy-yhtiö Glitterhouse Recordsin kautta. Olin tilannut heiltä jotain muita Glitterhouse tuotoksia aiemmin ja levy-yhtiön pomo suositteli tilattavaksi Clear Black Paper - levyä, joka on ilmestymässä heidän kautta. Sen tilasin hänen suosituksesta ja se oli siinä. Jo alkoi kiinnostaa!

Jos aiemmin ei ole tutustunut kyseiseen bändiin, niin Freak Magnet mini-lp on suositus sen tekemiseen. Levyllä ei ole ainuttakaan huonoa tai edes välttävää biisiä ja olen edelleenkin samaa mieltä noin kolmenkymmenen vuoden jälkeen.

Kuten t-paidassa luki jotenkin tähän tapaan 'If ain't rock, it's not probably Glitterhouse'.

Fluid Rocks!
#glitterhouse, #fluid




The Fluid are:
John Robinson
Matt Bischoff
Garret Shavlik
James Clower
Rick Kulwicki


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti