2018-08-17

Musiikin Lahja - Perttu Häkkinen

 Toimittaja Perttu Häkkinen oli muutakin kuin toimittaja. Hän oli tietäjä ja mestari. Hänestä huokui karisma ja tietämys, joka oli vertaansa vailla. Itse asiassa, itseäni jopa välillä vitutti (siis hyvässä mielessä) hänen tietämys asioista. "Miksi minä en ollut huomannut tuota" hiipi mieleeni useasti kuunnellessani hänen ohjelmaa. Ja juuri tämän taidon ja tietämyksen vuoksi hänen ohjelmat olivat korkealla ohjelmakanavia valitessani. Pertun tietämys heilui musiikkilajista ja ohjelmasta toiseen pienillä tai isoilla nyansseilla, jotka pitivät hänen ohjelmansa mielenkiintoisina loppuun asti. Ohjelmat, joita jäi kaipaamaan heti niiden loputtua.
Toimittaja vakanssin lisäksi, hän oli myös muusikko. Hänen mieltymys oli elektroninen musiikki ja hänet tunnettiin Randy Barracuda nimisenä artistina.

 Perttu Häkkisellä oli voima, mikä piti otteessa. Huomasin monesti kuuntelevani hänen ohjelmaa vaikka musiikillinen anti ei välttämättä itseeni kolahtanut. Pertun tarinat ja sen sisältö vei mukanaan ja lapsenomainen kiinnostus oli koholla. Hän nosti esiin juuri asioita valtavirtojen sivukujilta, jotka hän tarjoili kuulijoilleen omalla kiinnostavalla tavalla. Hänen tietämys, mitä ihmeellisemmistä asioista ja tarinan kerronta oli koukuttavaa ja mukaan vievää. Olin ihastunut hänen ammattitaitoonsa!
Usein työmatkalla autolla hain radioaalloilta kanavaa, josta Perttu löytyisi ja pettymys täytti kanavat ja CD vei tilan, jollei oikeaa kanavaa tai Perttua löytynyt.
Nyt tämä haettu ohjelma on sulkeutunut ja ihmisen muisto jää elämään. Kiitos Perttu!

#perttuhakkinen, #perttuhakkisensaatio
#musiikinlahja


Rest In Peace Perttu Häkkinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti