2018-08-24

JD McPherson & Jukka Nousiainen Juhlateltta Helsinki 22.8.2018

Helsingin Juhlaviikoilla Tokoin rannassa sijaitseva teltta tarjosi keskiviikko-iltaan mainiota viihdettä. Ennen iltaa ihmettelin artistivalintoja kyseiseen tapahtumaan. Täysin kaksi eri genressä tahkoavaa oli laitettu tähän samaan iltaan. Pähkäily ei aiheuttanut mitään ärtymystä tai paheksuntaa, päinvastoin koska molemmat olivat entuudestaan jo kiinnostavia itselleni. Vaimolle molemmat olivat täysin uusia kokemuksia, mutta kommenteista päätellen myöhemmin, valinnat ei Helsingin vierailuun ei ollut turhia!
Jukka Nousiainen oli jo ehtinyt aloittamaan aktinsa kun telttaan saavuimme. Rauhallinen äänimaisema leijui teltan kankaan sisällä ja olo oli kuin kirkonmenoissa. Henki oli aistittavissa ja tunne oli ilmassa. Kansa katseli ja kuunteli ihmeissään penkeillään. Raivokkaan lava elehdinnän sijaan, koko yhtye istui rauhallisesti tuoleillaan ja keskittyivät soittimiinsa luoden tunnelmaa kuulijoille. Tilasimme juotavaa ja seurattiin tilannetta hieman taaempana. Nousianen on mielestäni tällä hetkellä ainutlaatuinen suomalaisessa musiikkiympäristössä. Hänestä tulee mieleen 22 Pistepirkkojen herkkyys ja sirpaleisyys, vanhempi suomalainen uusi aalto, rautalankamusiikki, Kaseva, kesäinen junamatka, mummola, heinäpaali ja peipi.... Hänen musiikissa on jonkinlainen tiukka särmä, missä on samalla kaihoisa ote. Rakastan! Juon olutta lisää ja musiikin tuoma fiilis on pakahduttava. Olen eksynyt juuri oikeaan paikkaan. Onnenkyyneleet valuu ja manuaalit on hukassa!

Jukka Nousianen

Jukka lopettaa keikan. Haemme lisää olutta ja skumppaa rouvalle, fiilis on edelleen korkealla. Illan pääesiintyjää en ole koskaan livenä nähnyt ja itse asiassa yhtään heidän levyäkään ei omasta hyllystä löydy, vaikka paljon olen herrojen musiikki kuunnellut tuben kautta. Tämä täytyy korjata tämä levy asia lähiaikoina. Itseasiassa piti jo korjata tällä keikalla, mutta levymyyntiä ei ollut keikan jälkeen eikä ennen, pahus. JD aloittaa joten oluet kurkkuun ja kohti lavaa. Tätä ei katsella kaukopaikoilta, vaan lähituntumasta. Polvet notkuu ja sormet naksuu heti ensirytmeistä. Musiikki vie mukanaan ja ajantaju katoaa. Sen lisäksi, että JD McPhersonin yhtye näyttää hyvältä, se myös kuullostaa hemmetin kovalta. Musiikissa on vaikutteita voimapopista ja soulista, joka tuntuu luissa ja ytimessä. Tämä on rock'n rollia! 

JD McPherson

Kappaleet vaihtuvat vauhdilla ja huomaan keikan olevan ohi hetkessä. Encoret kuullaan vielä ennen illan päätöstä. Illan yhtyeet ovat antaneet sen mitä tultiin hakemaan. Hienoja fiboja & kuumia väreitä! Head over heels on maailman parasta! Olikohan tässä elämäni paras keskiviikko-ilta, ainakin aika lähellä sitä. Illan kruunaa vielä ulkoilma, mikä on elokuun loppuun koskettavan lämmin. Let the good times roll, Cheers!


JD McPherson & Doug Corcoran

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti