2018-03-18

Chris Wilson and The Sneetches

The Sneetches on yksi tyylikkäimmistä yhtyeistä, jonka levyjä on hyllyyn parkkeeranut. Odotukset olivat korkealla kun näin tämän yhteisprojektin tuotoksen. Chris Wilsonin omat projektit ovat järjestään aina olleet mielestäni hienoja juttuja. Varsinkin yhtyeet Fortunate Sons, Flamin' Groovies ja Barracudas kuuluvat oman levyhyllyn perustuksiin. Joten kyseisen levyn hommaaminen oli selviö.
Laitoin levytilauksen menemään Bomp-records, jossa oli myös tämä lätty tarjolla.
Levyn ensimmäinen puolisko antoikin hyvä+ vaikutelman. If Wishes Were Horses on yksi hienoimista voimapop kappaleista. Seuraavana tuleva kaihokappale Never Love Again on lajissaan hieno. He Who Waits jatkaa Groovies linjaa ja A-puolen päättää Cover-raita Goin' Back Byrdmäisellä otteella. Levyn toiselta puolelta löytyy vielä kolme kappaletta, jotka ovat Chris Wilsonin ja Cyril Jordanin kynällä syntyneitä. Levy kuulostaa hyvältä, mutta jokin asia ei saa ihokarvoja värähtämään halutulle tasolle. Jotenkin tuntuu, että levy on enemmän Chris Wilsonin soolo-levy kuin yhteistyö The Sneetchesin kanssa.
Hieno kohtaaminen, mutta olisi voinut olla isompikin. Olisin ehkä kuitenkin odottanut molemmilta osapuolilta kappaleen teko ponnisteluja. No, onhan se mahdollista vieläkin toteuttaa.
Kokonaisuus isosti kuitenkin plussalla.

Chris Wilson and the Sneetches vuonna 1993

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti