Käsi ylös kuka myi vinyylilevyt pois 90-luvulla, kun Cd:t pomppas markkinoille ryminällä. Ainakin monesti olen lukenut jostain lähteestä, kun ihmispolot ovat harmitelleet kun nuoruuden herkut ovat hävitetty jonnekin ja samoja levyjä korvattiin cd-levyjen muodossa. Olen omin silmin ja korvin todennut tämän, jossa vanhempi herrasmies esitteli cd-levyjään innokkaasti ja kertoi että nämä samat levyt oli hänellä vinyylilevyinä ja kun pienempiä cd-levyjä alkoi saada, hän päätti vaihtaa formaatin muodon ja kaikki. Hänellä oli kokoelmissa 50-60 luvun alkuperäistä Rokkia ja Jazzia, tuhansia levyjä. Jotenkin luulen, että myös kauppias on ollut tyytyväinen tämän herrasmiehen päivitykseen.
Mainosmiehet maalaili 90-luvun huumassa Cd:n helppoutta ja pientä kokoa herkullisesti. Tietysti levyprässäily oli siihen aikaan aika nollissa ja ei vaan yksinkertaisesti löytynyt/painettu uusia vinyylejä tai jos löytyi, niin niitä painettiin erittäin pieniä eriä. Ensimmäinen Cd, minkä itse ostin oli Rolling Stonesin neljän biisin "terrifying" vuodelta 1990 vaikka en edes omistanut Cd-soitinta vielä silloin. Tulihan se soitin jossain vaiheessa talouteen ja vielä autoonkin. Muistan tuolloin kyllä omilla levykauppareissuilla vakiolauseen 'Löytyykö vinyyliversiona?' Myyjän kielteinen vastaus ei tavallaan yllättänyt ja cd laitettiin kassiin.
90-luku oli varmasti levykauppiaille jäätävää aikaa. Silloin hävisi suuresta osasta kaupoista nuoret asiakkaat ja vinyylit hyllyiltä. Netti söi kivijalkamyymälöiden perustusta verkkomyynneillä, joista toiset osasivat hyötyä ja toiset vain kuihtuivat pois. Toisaalta jos jotain positiivista vinyylien suhteen 90-luvun alusta tulee mieleen, niin muistan myös vinyylien poistomyyntejä, joista löytyi edullisesti ja 'laadullisesti' just niitä oikeita plättyä niin kauan kuin kaupasta niitä sai. Cd valtasi hyllytilaa.
Muistan myös etsineeni itselle uutta levysoitinta 90-luvulla. Jota muuten ei löytynyt ihan helposti kaupoista silloin. Kauppiaat katsoivat kummissaan, mitä ihmettä kyselet. Ja ihan oikeasti kauppiaan suusta kuultu 'Eihän vinyylilevyjä enää valmisteta ja eikä niitä kukaan enään osta'. Hän oli oikeassa ja seurasi aikaansa. Minä en.
Lehtileikkeet Rumbasta vuodelta 1994. Cd maksoi tuohon aikaa 120 markkaa ja vuosi 1993 oli näköjään aika dramaattinen vinyylille.
90-luku oli varmasti levykauppiaille jäätävää aikaa. Silloin hävisi suuresta osasta kaupoista nuoret asiakkaat ja vinyylit hyllyiltä. Netti söi kivijalkamyymälöiden perustusta verkkomyynneillä, joista toiset osasivat hyötyä ja toiset vain kuihtuivat pois. Toisaalta jos jotain positiivista vinyylien suhteen 90-luvun alusta tulee mieleen, niin muistan myös vinyylien poistomyyntejä, joista löytyi edullisesti ja 'laadullisesti' just niitä oikeita plättyä niin kauan kuin kaupasta niitä sai. Cd valtasi hyllytilaa.
Muistan myös etsineeni itselle uutta levysoitinta 90-luvulla. Jota muuten ei löytynyt ihan helposti kaupoista silloin. Kauppiaat katsoivat kummissaan, mitä ihmettä kyselet. Ja ihan oikeasti kauppiaan suusta kuultu 'Eihän vinyylilevyjä enää valmisteta ja eikä niitä kukaan enään osta'. Hän oli oikeassa ja seurasi aikaansa. Minä en.
Lehtileikkeet Rumbasta vuodelta 1994. Cd maksoi tuohon aikaa 120 markkaa ja vuosi 1993 oli näköjään aika dramaattinen vinyylille.
Onneksi edelleen löytyy hyviä kivijalkakauppoja ja myöskin hyviä nettikauppoja joista vinyyli vinkuva päätyy aina silloin tällöin kotiin. Vinyyliäkin kuulemma prässätään ihan kotosuomessa nykyään ja julkaisuista tehdään jopa kasettiversiota! Takana ovat kuitenkin ajat jolloin tehtiin parinsadan kilometrin pyhiinvaellusretket levymekkoihin (lue Fennica, Epe's, Jukeboss, Kane) ja yleensä samaan reissuun sattui jonkinlainen oluenhuuruinen rokkikeikkakin.
Cheers!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti