Barrence Whitfield And The Savages - Call of The Wild Mlp

Barrence Whitfield & The Savages

Call of The Wild- 6 Songs MLP

Tämä Turbo-Turbaani kolahti tajuntaan joskus eka kerran 80-luvun loppupuolella kappaleella Bloody Mary. Kappale, joka löytyy levyltä Dig Yourself (suosittelen!). Kyseistä levyä ei muuten kannata soitella, ellei ole kylmää juomaa varattuna kaapissa🎷🎶🎸  sen verran kovaa poljentaa nimittäin se on!

Call of the Wildin sain vasta nyt itselleni. Levy taitaa olla suurinpiirtein samaa aikakautta, ehkä hieman jäljempää tuotantoa Dig Yourselfin-lp:n kanssa. Barrencen veressä on pakko virrata samanlaisia kaksipäisiä shakesoluja, kuten Kuningas-Kukkoilla Legendary Stardust Cowboys, Little Richards, Esquerita tai Screaming Lord Sutch. Jostain syystä nämä herrat tulivat mieleen kun tätä tyyppiä kuuntelee. Samanlaisia kurvailuja ja kiihdyttelyä tämä tzentlemän pitää yllä varsinkin nopeissa ralleissa. Livenä ei ole tullut koettua miehen ja bändin menoa, mutta voisin kuvitella, että kainalot kuivina niistä ei selviä.
Levyltä löytyy myös Suuren suosikkini Ben Vaughn kappale Apology Line, josta napsahtaa isot propsit. Laulajana Barrence on ehdotonta eliittiä. Voimakasta tulkintaa niin hitaissa kappaleissa, kuin myös nopeissa ralleissa. Bändi swengaa varsin hienosti ja foni soi niinkuin edellisellä pitkällä soitolla. Mutta kuitenkaan levy ei yllä ihan samoihin fiiliksiin kuin Dig Yourself tai muutama vuosi sitten ilmestynyt Dig Thy Savage Soul.
Kannattaa sitä kylmää juotavaa varata kuitenkin sinne kaappiin, on tämä kuitenkin sen värtti!

Side One:

-Stop Twisting My Arm

-Madhouse

-Livin' Proof

Side Two;

-Girl From Outer Space

-The Apology Time

-Rockin' The Mule In Kansas

The Nomads & The Maharajas 2x7"

The Nomads & The Maharajas

2x7" -  Chaputa Records

The Maharajas- Don't look back & For your love
The Nomads- She ain't no use to me & Fire of love

The Nomads on kuulunut jo pitkään peruspilareihin, mitä levyhyllyjen kiekkoihin tulee. Jos pelkästään lasken seiskatuumaiset, niin tämä on kaiketi 13:sta Nomadsin sinkku. The Nomadsin tiukka ote musiikkiin ei ole pettänyt livenä kertaakaan ja he omaavat soundin, mikä yksinkertaisesti kuullostaa hemmetin hienolta. Kuten tälläkin pikkukiekolla yhtye polkee pedalia ja antaa kitaroiden möristä tutulla kaavalla. Tämä tuplasinkku pitää sisällään molemmilta yhtyeiltä muhkeat coverit 60-luvun garage klassikoista.
The Maharajas on itselleni ensi tuttavuus, vaikka bändistä aiemmin olen jotain lukenut. Eka kertaa kuitenkin omalla lautasella ja varsin komian version The Remainsin Don't look back kappaleesta pojat heittävät. Yhtyeellä on vahva tausta aiemmista ruotsalaisista garage-yhtyeistä kuten, Crimson Shadows, The Strollers, The Maggots & The Stomackmouths.
Jotenkin olisin halunnut kuulla molemmilta myös omaa tuotantoa, mutta näin hyvä.
Tässä kyseisessä 2x7" kappaleessani on The Nomadsin sinkussa näköjään kaksi samaa puolta "She aint no use to me", mutta vain etiketeissä. Keräilyharvinaisuus siis 😏.

Formaattina tuplasinkula on kyllä hieno. Sen lisäksi, että niistä löytyy yleensä "ne" parhaat biisit on se myös hienoa katseltavaa ja mukavaa pideltävää, levytkin ovat paksua prässimuovia, joka varmaan kestää kovemmankin pyörittelyn.
Kiitokset Chaputa Recordsille! Nopea ja varma toimitus.

Ulkona 22 astetta lämmintä ja aurinko paistaa. Kyytipojaksi pari olutta, kyllä.

Johnny Burnette and the Rock'n Roll Trio - Särkynyt vahvistin

Alkuaikojen (siis minun ja 70-80 lukujen taite) musiikin kuuntelu tukeutui lähinnä siihen, mitä nyt lähialueen kaupoista mahdollisesti löytyi vinyylin muodossa. Tietenkin myös oma varsin maltillinen(tietämättömyys) musiikkimaku ja ikä nyt tietty, rajoittivat musiikin haalimista. Kaupungissa oli nuoruteni aikaan(13-18v.) tasan yksi oikea levykauppa ja musiikkiliike, jossa oli pääsääntöisesti soittimia myynnissä, mutta tämän liikkeen yhteen kulmaan oli sijoitettuna pienehkö levyhylly. Kuitenkin tästä pikku hyllystä löytyi itselle kovia juttuja. 
Pikku kalastajakaupungista löytyi myös pari tavarataloa, joiden levyhyllyistä teki toisinaan yllättäviäkin löytöjä. Muun muassa toisen tavaratalon levyosastolta tuli ostettua aikoinaan alelaarista nippu Rollin' Rock-labelin sinkkuja kolmen(3) markan hinnalla. Kyseiset sinkulat löytyvät vielä tänäkin päivänä levyhyllystä. Pääosassa musiikin kuuntelu puolelta tuohon aikaan oli varsin turvalliset ja tunnetut nimet, kuten Elvis, Bill Haley, Buddy Holly... American Graffiti muodostui kovin tutuksi ja Suomesta ponnisti Teddy & the Tigers, Buck Jones, Johnny and the Dodgers, Jam Rock Band.

Ensimmäinen ostani levy oli Gene Vincentin a Record Date. Sen synnyttämä ihmetys sai jatkoa, kun löytyi Johnny Burnette and the Rock'n Roll Trio esikoislevy.
Totaalinen rokkimyrsky! Näiden levyjen väliin kuitenkin osui liuta muitakin ihmeellisyyksiä, mutta tässä lätyssä oli sitä oikeanlaista primitiivistä rypistystä, mitä musiikissa pitää olla. No okey, Hurriganes oli kuultu ennen, mutta Rock'n Roll Trio osui kohdalle ja oikeaan aikaan.
Ensimmäinen Rock and Roll-levy, missä kuuluu säröä kitarassa, kyllä! Oliko vahvistimessa kenties vikaa? Jossain muistaakseni joku mainitsi vahvistimen putoamisen aiheuttaman äänen muutoksen laitteeseen. No joka tapauksessa, Jonkinlainen primitiivinen ja brutaali ote välittyi heti kun neula laskeutui. Levyn avaava Honey Hush oli yksinkertaisesti isku päin naamaa ja samaa rataa levy eteni, Lonesome Train jyräsi yli niin, että luut rutisi ja hiki roiskui. Eikä seuraavana tärähtänyt Sweet Love On My Mind jättänyt jossitteluja.
Maailman paras levy oli löytänyt minut ja olin siitä erittäinkin otettu.
Levy ilmestyi alkuaan jo vuonna 1956! Miten ihmeessä kitaristi voi saada tuollaisen värinän aikaiseksi jo silloin? Voin hyvin kuvitella miten muut sen ajan bändit varmaan kuuntelivat verhon takana vetelät housuissa kun kitaristi raastoi soittimen kieliä vahvari täristen. Mitenkään vähättelemättä bändin muita jäseniä. Aikaa on kulunut, mutta edelleen olen sitä mieltä, että kyseessä on rock-historia yksi kovimmista levyistä... 

Levystä myös puhutaan, että kitarassa olisi toinen mies, mitä levyn kansissa mainitaan. Soittiko legendaariset kitarasoundit kuitenkin mies nimeltä Grady Martin. Sitä levyn kansipaperit ei kerro ja jos näin on, niin kunniat kerää toinen.

Johnny Burnette and the Rock'n Roll Trio

Johnny Burnette

Dorsey Burnette

Paul Burlison

Side 1

Honey Hush

Lonesome Train

Sweet Love On My Mind

Rock Billy Boogie

Lonesome Tears In My Eyes

All By Myself

Side2

The Train Kept a Rollin'

I Just Found Out

Your Baby Blue Eyes

Chains Of Love

I Love You So

Drinkin' Wine, Spo-Dee-o-Dee, Drinkin' Wine

Stray Cats & Shakin Pyramids - Kuka? Mitä? Häh?

Nuorena poikana kuunneltiin sen hetken kovimpia juttuja, jotka vielä tänä päivänäkin ihan oikeasti kuulostaa hyvältä ja jotkut jopa upealta. Ainakin omasta mielestä. Mainstream musa ei tuolloin hirveemmin innostanut, mutta ei siltä myöskään välttynyt. Sen ajan isoja nimiä taisi olla Michael Jackson, Madonna?, Prince, U2, Bon Jovi, Bruce Springsteen jne... Kuitenkin kama, mitä tuli kuunneltua oli pääosin juurimusiikkia. Lähinnä alkuperäis-julkaisuja ja niitä kopsailivat myös sen ajan bändit omilla avuillaan. Tässä ympäristö 70-80 luku vaihtui. Jossain vaiheessa 80-luvun alkupuolella kuitenkin juna nytkähti ja mukaan hyppäsi uusia yrittäjiä, joilla oli myös omat sanottavansa.
Nuorta miehenalkua alkoi kiinnostamaan juurimusasta ponnistavat omaa tyyliään hakevat soitinyhtyeet. Varsinkin suurta kihelmöintiä aiheutti The Shakin Pyramids ja Stray Cats. Hieman myöhemmin samanlaista kutinaa ja sheikkausta syntyi rhytmiorkestereista, kuten Dr. Feelgood, The Inmates & The Pirates. 

Alkoi olla värinää ilmassa!
50-luvun rockarit olivat edelleen olemassa ja niiden musa soi. Nyt oltiin kuitenkin poikettu hieman syrjemmälle kujalle, jossa hiusrasva ja nahka tuoksui. Next Generation is coming. Take a trip, take a trip, take a trip on the train...
Stray Cats-yhtyeestä luin ensimmäisen kerran jostain lehdestä. Lehdessä oli pieni juttu jostain uudesta rokkiyhtyeestä. Jo pelkästään kuva näistä veljeksistä sai mielenkiinnon notkumaan hullun lailla. Kuitenkin ensimmäinen kosketus heidän musiikkiin tapahtui Radio Luxemburgin kautta. Sen verran ymmärsin ohjelman juontajan intoilevan jostain uudesta nuoriso-yhtyeestä, joka hetki sitten oli totellut vielä nimeä Tomcats ja nämä pojat osaisivat kuulemma rokata. Siinä kyllä kädet kävivät suht' sähäkästi kun kasettilaatikosta hain kassua, mihin tallentaisi kappaleen. Alku jäi tallentamatta, mutta loput meni nauhalle.
Kuka, Mitä, Häh!! Jumalavita mikä biisi! Vaikka kanavan toisto olikin heikkoa, ellei alaluokkaista,
Runaway Boys iski kuin se perinteinen metrin halko. Iho käpristyi kananlihalle ja kloppi ei uskaltanut liikahtaa, ettei vain nauhoitus menisi pilalle. Taas sama fiilis, tätä varten eletään. Mistä nämä tulevat? Mieleen koko hetkestä jäi alun kappaleen aloitus, joka kuullosti erittäin viettelevältä. Tunnelmaa vei erittäin oudolla tavalla ja voimakkaasti pompahteleva basso ja jytinällä etenevä rytmi, jossa oli jotain armotonta.

"Howling to the moonlight on a hot summer night"

Stray Catsin eka älpee on edelleen levyhyllyn perusta. Koko levylle ei mielestäni löydy yhtään täytebiisiä. Levy ei ole sidottu mihinkään aikakausiin ja se täyttää klassikko ainekset. Yhtye kasaantui juuri oikeista ja toisilleen sopivista nuorista miehistä, joiden näkemys ja kiihko musiikkiin tuntui heidän tekemisessä. Enkä tainnut olla yksin diggailun kanssa. Stray Cats taisi saada ensimmäisen kultalevynsä juuri Suomesta. Suosikkikappaleeksi itselleni levyltä nousi Storm the Embassy.

Samaan aikaan kun Stray Catsit kolisteli roskiksia kujalla, niin toisella kadun kulmalla viritteli akustisia soittimia toinen nuorisoryhmä. The Shakin Pyramidsin eka levy osui samaan aikaan ainakin itselleni. Heidän musa iski omalla tyylillään. Heidän soundi oli jotenkin lähellä ja siinä oli tuoretta otetta. The Shakin Pyramids yhdisteli hienosti katusoittoa,- skifleä,- ja rockabillyä. Molempien yhtyeiden eka tuotoksen hommasin ensin kasettina ja myöhemmin hyllyyn ilmestyi Lp-versiot. Vuotta myöhemmin ilmestyi heidän The Shakin Pyramidsin kakkoslevy Celts and Cobras. Sointi oli siirtynyt askeleen lähemmäs poppia. Kuitenkin musiikki levyllä miellytti. Kuunnelkaa vaikka kappaleet Pretty neat come on, Plainsailin', Reeferbilly Polka tai Elvis Costello-cover Just a memory.

Molemmat yhtyeet jatkavat edelleen omilla poluillaan. Stray cats hepuilla jokaisella omat projektit ja Stray Cats heittää keikka silloin tällöin. Shakin Pyramids esiintyy Veloninos nimellä tänä päivänä.

#straycats, #shakinpyramids