2017-12-31

Vuosi 2017 vaihtuu ja sivu kääntyy

Vuosi vaihtumassa muutaman tunnin kuluttua. Jotenkin täynnä kohkausta ja hämmennystä on ollut vuosi 2017 täynnä. Ainakin työn puolesta, mutta siitä viis. Toivottavasti tuleva vuosi tulee olemaan rauhallisempi tai ainakin tapahtuu kivoja juttuja, noin yleisesti. Uusia vinyylijulkaisuja tuli jo kuolattua juuri ennen vuoden vaihtumista ainakin seuraavilta rokkiryhmiltä J.D. Mcphersonin, Scotty Bakerin, Jake La Botzin, Gospelbeachin julkaisuja. Josko vuonna 2018? Tämän vuoden aikana levylautasella, ehkä eniten mielytti juurimusiikki ja siitähän on kiva jatkaa kohti seuraavia tunnelmia ja tapahtumia. Ja eiköhän vuosikin vaihdu Roketilla ja muutalla oluthörpyllä. Levylautasella pyörii parhaillaan The Slippersin viimeinen julkaisu ja perskule kun potkii hienosti! Heidän versio Caterpillar-biisistä on ehdottomasti parasta!




Happy Rockin' New Year To Everyone!

2017-12-29

Levyostokset 2017

Vuosi 2017 alkaa olla taputeltu ja vinyyliä on tullut pyöritettyä levylautasella neulan kuumotukseen asti. 12" pitkäsoittoja tuli vuoden kuluessa ostettua muutama, ehkä jopa yllättävän paljonkin, ainakin omalla mittapuulla. Myös pari pikkukiekkoa on tullut perheeseen vuoden aikana. Pikaisella vilkaisulla noin kolme vinyyliä/kuukausi. Näistä uutena ostettuna levyjä oli 9 kappaletta, siis sellaisia jotka olivat vielä suojamuoveissa, mutta ei välttämättä tämän vuoden(2017) julkaisuja. Uutuudet ovat sinisellä tekstillä. Ja noin tuhat levyä jäi wanted-listalle, ainakin 😟. Alla 2017 ostamani Lp-levyt.

Thee Wylde Oskars - Present Tales Of Treachery...
Datura 4 - Hairy Mountain
Link Protrudi and the Jaymen - Drive it home
Viva Saturn - Mlp
Nikki and the Corvettes - Nikki and the Corvettes
Rockn Roll Call - Coofin Records Compilation
Sadies - Northern Passages
Bruce Bringsteen - Darkness on the Edge of Town
John Lee Hooker, Paul Howard, Ralph Willis - Moanin' and Stompin' Blues
Marcel Bontempi - Witches Spiders Frogs & Holes
Jacobites - Heart of Hearts
Johnny Powers - Rock Rock Rock
Stargazers - Watch This Space
Jolly Jumpers Hometown Hi-Fi
Mikko Nousianen - Mikko Nousiainen
Fishfaces - Lovesong for Hyenas
Dizzy Satellites - Orbit Drive
Bangles - Everything
Flame - Queen of the Neighbourhood
Plimsouls - One Night in America
Saints - King of the Sun/King of the Midnight Sun
Miracle Legion - The Backyard
Elton John - Tumbleweed connection
Blues Pills -Lady in Gold
Pee Wee King - Rompn' Stompin' Singin' Swingin'
Link Wray - Early Recordings
Fortune Tellers - F.T.F.F
Last - Painting Smiles on a Dead Man
Walker Brothers - Greatest Hits
Cheech & Chong - Get Out Of My Room
Adam and The Ants - Prince Charming
Shake Around - Compilation
Rockabilly Tunes - Compilation
Feel Like  Rockin' - Compilation

   
 

Happy Rockin' New Year 2018 !

2017-12-15

The Soundtrack Of a Life



Turn Up The Volume!


Ensimmäisestä levynostosta kulunut noin 37 vuotta. 
Levyjä on tullut ja mennyt sinä aikana. 
Oma musahuone muotoutunut sitä mukaa.
Ihmeellinen muovinpalanen, jonka urasta sorvautuva ääni jaksaa aina vaan kiinnostaa.


Mukavaa Viikonloppua!



2017-12-08

Iggy Pop - Live Lp

Todellinen liskomies on jaksanut ihmetyttää vuosien saatossa ja Stooges oli aikansa puskutraktori, joka oli aikaansa edellä, luoden jotain erittäinkin mielenkiintoista, jota jälkipolvet ovat ihmetelleet veret korvissa. Stoogesin kaikki kolme ekaa levyä ovat sarjassa "kuolemattomat" korkealla sijalla.
Näihin pitää palata vielä itsekin jatkossa, mutta muutama huomio vuosien takaa mukaan tarttuneesta live-levystä Iggyn sooloajalta. Levy on bootleg-nauhoitus 80-luvulta. Omaan levyhyllyyn on muutamia epävirallisia vinyyleitä parkkeeranut, mutta suuremman osan niistä olen hävittänyt ihan periaatteesta. Tämän olen kuitenkin säilyttänyt. Levy on World On Fire live at the Channel. Livetaltiointi on päivätty 28.8.1988. Julkaisu taisi olla Instinct-levyn aikoihin ja aika monta tuon levyn biisiä täältäkin löytyy. Äänimaisema on live- ja bootleg-levyksi kohtalaisen hyvätasoinen.
Kappaleet joita levyltä löytyy ovat: Instinct-I wanna Be Your Dog- High On You-Five Foot One-Easy Rider-Tuff Baby-I Feel Alright-Search & Destroy-Squarehead-Power & Freedom.
Minkä takia levy päätyi hyllyyni, oli syynä mielenkiintoinen taustabändi. Rumpuja soittaa Paul Garisto joka on soitellut muun muassa Psychedelic Furs ja myöhemmin jopa Shooting Galleryssä. Bassossa soittaa ex-UK-Subs mies Alvin Gibbs. Yhtyeestä löytyy kaksi mielenkiintoista kitaristia Mr. Steve Jones (ex Sex Pistols) ja Mr. Andy McCoy (ex Hanoi Rocks). Joista viimeksi mainittu vaikutti levyn ostoon ja hienosti se keppi soi tälläkin levyllä Andyn toimesta.

World on Fire - Iggy Pop








2017-11-24

The Droogs - Webster Field/Collector's Item

Pienenä kultakalana rock'n rollin valtameressä. Eksynyt varjoihin tullakseen löydetyksi.
Amerikkalainen The Droogs teki tämän singlen 80-luvun puolivälissä, joka on molemmilta puoliltaan klassikkoainesta. Yhtye on tehnyt myös useamman hienon pitkäsoiton, mutta tänään ensimmäinen levylautaselleni osunut seiskatuumainen on omassa levyhyllyssä juuri "se" sinkku! Mielikuvia sinkkua kuunnellessa muodostuu päässäni. Ehkä johtuen tästä kuumeesta, joka on vaivannut jo kolmatta päivää. Kuulen aidan takana naapurin ajelevan ruohonleikkurilla päässään kuulokkeet, joista tihkuu Blue Öyster Cultin kitarakuvioita, eletään kuitenkin marraskuun loppua ja ulkona pientä pakkasta, joten tässä jokin ei nyt täsmää. Jatkan matkaa ja näen itseni ajamassa Ford Mustang -63:lla, jossain Arizonan pölyisessä aavikkomaisemissa, radiokanavalta raikaa Webster Fields. 
The Droogs on Tyylikäs yhtye ja tämä mainio sinkku on "Collector's Item", jonka puolta vaihdan jo kolmatta kertaa! Kappale löytyy myös yhtyeen kokopitkältä 'Kingdom Day'.





The Droogs - Webster Fields/Collector's Item (Plug'n Socket PNS008)

2017-11-11

Fred Cole

Today Sad News!
Mies, joka on vaikuttanut omalla musiikillaan varmasti tuhansiin ja tuhansiin ihmisiin, on poistunut. Vain muutama päivä sitten kuuntelin kaikki Dead Moon levyt läpi, mitä itselläni sattuu löytymään ja yhtä äkkiä tällainen uutinen? Maailma ei tunnu reilulta tässä hetkessä. Kuunnellessani Dead Moonin levyjä mietin, miten näin hienon puristuksen voi joku saada musiikkiin, joka kuulostaa samalla herkältä ja voimalliselta samanaikaisesti. Levyt ja keikat jäävät mieleen elämään.
Hänen vaimolleen ja lapsille toivon jaksamista! Hieno mies ja hienoa Musiikkia!

R.I.P. Fred Cole
1948-2017

Dead Moon is up in the sky! 
Always!


Lollipop Shoppe - Dead Moon - Pierced Arrow - Rats - Western Front - Tombstone Records..

2017-11-05

Maalarin Musaa - The Del-Lords

Sunnuntain nikkarointia. Kannoin vuosien saatossa löystyneet ja kuluneet keittiön tuolit varastoon ja ruuvailin niitä ja maalailin uutta väriä pintaan. Homma eteni joten kuten ja siinä tukena jyräsi taustalla vanha suosikkini The Del Lords. Pitkästä aikaa tuskailin levyn kääntämisen kanssa, biisit rullasi liian nopeasti. Maalia kului ja levyä kääntyi. Tuli kuunneltua Del-Lordsien kolme levyä projektin aikana useamman kerran. Lovers Who Wander, Johnny Comes Marching Home ja Frontier Days. Thanks Lords! Hemmetin hienoa ja ajatonta musiikkia!!

Maalarin perusvarustus The Del Lords. Takaa tuloksen!




2017-11-04

Johnny Kidd Suomen saaristossa

  Johnny Kidd and The Pirates oli varmasti ensimmäisiä yhtyeitä, jonka johdosta musiikista syntyi henkilökohtaisesti jotain suurempaa. Samalla kun tämän ymmärsin alkoi muodostua pieni ajatus siitä, että nyt on jotain kummallista aukeamassa. Rytmimusiikki oli astumassa elämään.
Muistan kun olimme kaverin kanssa veneilemässä saaristossa nuorena poikana. C-kasetille oli nauhoitettu Shakin' All Over-levy kokonaisuudessaan, jota kuuntelimme niin pitkään kun pattereissa virtaa riitti. Jotenkin tuolla reissulla yhdistyivät merellinen ympäristö ja musiikin tuoma tunne, joka oli niin voimallista, että polttomerkintä Rock and Rollista oli tatuoitu viimeistään tuolla saarikeikalla.

 Ilta alkoi tulla hiljakseen päätökseen ja meri alkoi näyttää jäätävän tyyneltä tuona iltana. Se oli täysin tyyni, tuuli oli kadonnut jonnekin. Aurinko upposi mereen kauempana. Nuotion liekit tuntuivat polttavan kasvot vereslihalle, kun lyhyen kepin päässä pyörivä makkara käristyi mustaksi. 
Koko saarella ei ollut muita elollisia kuin me ja Johnny Kidd. Kun mankalta kuuluva musiikki täytti ympäristön, teki se hetkestä ainutlaatuisen. Nuotion puita kerätessä hieman kauempana, kantautui Johnny Kiddin laulu pitkin suolaveden nuolemia rantakallioita. Tuossa hetkessä oli jotain maagista, joka jätti jäljen retkeilijän sieluun. Johnnyn laulussa oli jotain surullista ja isoa. Rantakalliolla astellessa on jäänyt mieliin Johnnyn lauluäänen lisäksi yhtyeen taustakuorot. Biisi oli "I Want That", jossa kuulasääniset, ellei jopa naakkamaiset taustalaulajatteret nostatti ihon kananlihalle ja se saksofoni-soolo lopussa kruunaa tuon kaiken. 

Kuitenkin ihan ykkönen levyltä oli "Restless". Klassikko kappale edelleen ja kuten koko levy. Taidettiin elää vielä 70-luvun loppua tai ehkä 80-81. Lopulta keitimme pannukahvit ja ihmeteltiin sitä hiljaisuutta, kun patterit oli down. Hyppäsimme takaisin puuveneeseen ja käynnistimme Wickströmin keskimoottorin. Paluumatka takaisin sivistystä kohti. Shakin All Over!

#johnnykiddandthepirates, #johnnykidd, #thepirates




2017-11-03

Choice Of Today - Dead Moon - In The Graveyard


Fred Cole on kuningas, Toody Cole on kuningatar ja Andrew Loomis on Enkeli!
Maailmassa on pakko olla jotain hyvää, mikä on säilynyt tässä järkyttävän vauhdikkaassa menossa ja se on Dead Moon!
Jos mies ja hänen yhtyeet ovat säilyttäneet tyylinsä lähes viisikymmentä (50) vuotta tehdä musiikkia tyylillä ja tinkimättä siitä. Ovat nämä tyypit ansainneet tähtensä ja kuunsa. Dead Moon on yksi maailman herkimmistä ja rajuimmista bändeistä mitä tiedän! Lisään taas volyymia, kohotan maljan ja tanssin paljain jaloin ympäri pimeää pihaa ja tunnen kuinka jäätynyt nurmikko katkeilee varpaiden alla. 
Onhan Dead Moon!

Running away, I knew I was wrong
I'd tried to fit in where I didn't belong
Wearing their clothes, playing their games
Being a part of that urban decay
Don't burn the fires, I'm never coming home


Dead Moon - In The Graveyard - T11LP

2017-10-29

Neil Young - live 1993 Helsinki, Jäähalli


 Olikohan tämä keikka Neil Youngin ensimmäinen Suomessa?
Tapahtuma oli kuitenkin kesällä ja muistan olleeni hieman näreissäni, miksi juuri jäähallissa. Kesällä? Keikka-ajankohta taisi olla myös viikolla, joten oluen kanssa läträäminen ei tullut kyseeseen, koska työt kutsuivat seuraavana päivänä.
Ajomatkan aikana Helsingin jäähallille, jota oli noin 250 kilometriä oli jostain syystä iskenyt selkä niveliin jäätävä hermo kipu. Keikan alun odottaminen oli yhtä kärsimystä, nikamat hankasivat hermoja rikki selässä ja luovuttaminen kävi jo mielessä. Kivun poistossa ei auttanut edes lämmittelybändin hyvät yritykset. Missään asennossa istuminen tai seisominen ei tuntunut hyvältä. Keikan alku lähestyi tuskaisen hitaasti, mutta raahauduin pitkin kaukalon sementtistä lattiaa, etsien parempaa paikkaa, josta voisi tähyillä esitystä. Katse harhaili myös istumakatsomon suuntaan, josko sieltä olisi parempi seurata, mutta istuminen keikan aikana olisi jo artistia kohtaan epäkohteliasta, joten eteenpäin siis. 
Keikka pääsi vihdoinkin alkuun pitkän odottelun jälkeen ja kipu seurasi mukana ensimmäisiä tahteja.
Jotain tapahtui kun Southern Man tärähti soimaan. Kappaleen kohdalla ruumiin läpi virtasi jotain, mikä paukautti nikamat kohdilleen ja kivut olivat yhtä äkkiä tiessään. Edessä oli vain lava, jossa hahmo lauloi hennolla äänellä. Jäähallin kova betonilattia oli muuttunut yht äkkiä isoksi pehmeäksi vesipatjaksi, jossa kelluin yleisömassan sitä heilutellessa.
Ei tarvittu lääkkeitä tai olutta vaivoihin. Dr. Young hoiti varsin mallikkaasti virkaansa. Tunsin olevani jossain lämpimässä ja turvallisessa hoidossa.
Tohtori Youngin operaattoreina toimineet herrat olivat ammattikunnan valioita, jotka hoitivat osuutensa upeasti tässä 'selän parannus' operaatiossa. Herrat nimeltä Jim Keltner, Donald "Duck" Dunn, Steve Gropper ja Booker T. tiesivät, mitä instrumenteilla pitää tehdä ja niin he myös tekivät.
Yksi parhaista keikoista, minkä olen koskaan kokenut, toteutui tuona päivänä. 
Lippu juhlatilaisuuteen maksoi 215 markkaa ja lämmittelijänä toimi nuoriso-orkesteri Pearl Jam.


#neilyoung

SETLIST
Mr. Soul

The Loner

Southern Man

Helpless

This Note’s for You

Lika a Hurricane

Motorcycle Mama

I Believe in You

Love To Burn

Separate Ways

Powderfinger

Only Love Can Break Your Heart

Harvest Moon

The Needle and The Damage Done

Live To Ride

Down By The River

 

Encore;

The Dock Of The Bay

All Along The Watchtower



Thanks Neil & Booker T & the MG's!


Damien Lovelock - It's a Wig Wig Wig Wig World

Yoga-Man's Solo

Hieno soolo-levy Aussie-laulajalta, mutta aivan liian aliarvostettu sellainen. Mr. Lovelock tunnetaan, ehkä paremmin boogieband The Celibate Rifles laulajana, joka edelleenkin on kasassa ja heittää keikkaa.
Rifles syntyi 70-80 luvun vaihteessa, kun taas tämän soolon julkaisu ajoittuu vuoteen 1988.
Mukana tällä soololevyllä on soittajia bändeistä, kuten The Hoodoo Gurus, The Church ja Celibate Rifles, mikä vain lisää levyn mielenkiintoa entisestään.
Kuunnellessani tätä levyä tulee jotenkin mieleen, että Mr Lovelock tuo Riflesiin sen rentouden ja viileyden, jonka takia pidän Riflesistä. Koko tällä levyllä on mukana ’se’ miellyttävä tunnelma Harper Bazaardista, Wig Worldiin, jonka kertojana on Damien. Love it!

Pretty Pictures !


 Survival SRLP 05

2017-10-28

The Celibate Rifles - Heaven On A Stick

Groovin' In The Land of Love

Kun Australiasta purkaantui 80-luvulla rock-yhtyeiden paineaalto, niin siitä joukosta omalla väkevyydellään erottui The Celibate Rifles. Bändi taisi aloittaa jo edellisellä vuosikymmenellä, mutta julkaisi ensilevynsä Sideroxylon vasta vuonna 1983.
'Heaven on a stick' ilmestyi noin kymmenen vuotta myöhemmin. Oma versio tästä levystä on tupla-levy, valkoisella teemalla (levyt ja kannet ovat valkoiset).
Heaven on a Stick pitää sisällään 13 kpl toinen toistaan hienompia esityksiä.
Olen aina pitänyt Damien Lovelockin jotenkin välinpitämättömästä ja karheasta laulutyylistä, joka sopii yhtyeelle hienosti. Niinkuin tällekin levylle se istuu ja sitä tukee Kent Steedmanin(Kelvin Sbotty) varsin kärkäs ja terävä kitarointi. Levyn kappaleista ovat vastuussa lähes kaikissa Steedman/Lovelock muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.
Sen lisäksi, että levy on yksi suosikkini tältä yhtyeeltä, olen myös sitä mieltä yhtyeen nimi on yksi rokkihistorian hienoimpia! Erittäinkin tutustumisen arvoinen yhtye! Au-Go-Go
#celibaterifles

The Celibate Rifles: Damien Lovelock, Nik Rieth, Jim Leone, Kelvin Sbotty, Dave Morris, Chris Abrahams Levyn tuottaja: Rob Younger

2017-10-27

The Screaming Tribesmen - No Chance

No Chance with me!

Rakastan Mick Medewin laulua ja Chris Masuakin kitarointia, kuten myös koko bändin toimivuutta!
Kappale No Chance on Tribesmenin mini-lp levyltä vuodelta -86
Klassikko sarjan kappale! Jos Igloo ja Date With a Vampire olivat mahtavia, niin tämä on vähintäänkin näiden kappaleiden tasoa!



Kuuntele Youtubesta kappale:


No Chance - The Screaming Tribesmen
Rattlesnake Records 1202

The Fleshtones; Speed Connection, live in Paris


Rock Police step up an another side of the road! Here comes The Fleshtones!

Ensikosketus Fleshtonesiin tuli heidän live levyn kautta (live in Paris -85). Hemmetti, siinä pistetään jopa levysoitin koville! Hiki valuu levyn ääniraidoille siinämäärin ja siitä soittimeen, että pelkäsin oikosulkua sähkökaapissa ja itsessäni. Mikä ihmeen Fleshtones?! I want more!
The Fleshtonesia suositteli J.D. Midnight Recordsilta ja minä luotin Amerikan mieheen. Thanks J.D!
Kiihkeää vääntöä alusta loppuun, missä Farfisa vinkuu ja siellä Foni tööttää!
Olen kohdannut Super Rockin ja se on todellakin The Fleshtones!
Livenäkin tuli todistettua yhtyeen voima ja se ei ole pelkästään musiikissa vaan erityisesti esiintymisessä. Go Fleshtones! I love You!





Enoch Light and the Light Brigade


Perjantain alkukevennys Enochin korkealla lentävillä huippusoundeilla, ennen kun spurtataan kohti kitaramerta. Tämä on ns. sokko-osto tuli kotiin jostain kirpparilta muutaman vuoden takaa ja kun hieman tutki Enochin tietoja, niin mestari julkaissut noin "miljoona" levyä elämänsä aikana. No, eka kerta minulle ja hauskaa on!

Samalla kun kirjoittelin tätä tekstiä huomasin rummuttaneeni sormilla tietokoneen etupaneelin lommoille kilpaa Tony Mottolan kitaran tahdittamana..

Tästä on hyvä jatkaa...That Old Black Magic!...Skool ja hyvää perjantai-iltaa kaikille!!


2017-10-21

Eero Raittisesta Space Cadetsiin. Musiikillinen matka 1965-2025

From Eero Raittinen to Space Cadets, puhelinlankojen laulusta särökitaraan. Miten musiikista muodostui tärkeää jollekin. Outojen ja luonnollisten tapahtumien kautta löytyi ihmeellisiä musiikkiesityksiä sieltä sun täältä. Jotenkin näin jälkeenpäin kun asiaa pohtii, niin mitään kummallisia tutkimusretkiä eri musiikki tyyleistä ja niihin liittyvistä kulttuureista ei tullut tehtyä nuorempana. Tarjonta oli mitä oli ja siitä lähti muodostumaan matka tälle tielle. Sattumaa suurimmaksi osaksi ja ei varmaan se Armi ja Danny Show huonokaan ollut, joka taisi olla ensimmäinen live-show. Musiikilla on aina ollut tukeva askel menossa mukana. Musiikki oli ja on ollut mainio matkakumppani ja sen antama ymmärrys maailmasta on tuonut sen, mitä koulut ja opinnot eivät koskaan pystyneet antamaan. 
Tässä alla erään rokun elämänkipinää vuosien saatossa. Miten kaikki alkoi noin suurin piirtein ja mihin suuntaan lähdettiin.


1965-1970
Hiekkalaatikolla

1970-1975
Ensimmäisiä kohtaamisia musiikin parissa tapahtui vahingossa, kuten varmaan näin käy suuremmalla osalla immeisistä. Satuin luultavasti kuulemaan radiosta jonkun kappaleen soivan taustalla ja tämä hetki on vain jäänyt mieliin. Mitenkään tietoisesti tietenkään ei tämän ikäisenä haettu jotain biisiä, vaan ne tupsahti eteen jossain tilanteessa. Mutta, musiikki ja sen ympäröimä maailma alkoi antaa suuntaa jo heti alkutahdeista lähtien. Minkä takia näin tapahtui, siitä ei ole hajuakaan. 

"Holvikirkko" Eero Raittinen
Oliskohan Holvikirkko ollut ensimmäinen kappale, mikä on muistikuvissa pophistoriasta mieleen syöpynyt. Edelleen vaikuttava ja haikea kappale!

"Puhelinlangat laulaa" Katri Helena
Tämä helkkyvä ääninen "jolkotus" jäi mieleen tuosta ajasta myös. Tosin tähän aikaan taisi kiinnostaa enemmän hiekkalaatikko ja ehkä edelleenkin.

"Lumi teki enkelin eteiseen" Hector - Jostain syystä kappaleesta tulee aina mieleen syksyiset ja talviset koulumatkat nuoruudesta. Vettä satoi koulumatkoilla kaatamalla ja oli silloinkin loskatalvia. Tai kesän jälkeiset pimeät kouluaamut ja opettajan kahvituoksuinen hengitys. (Minkä ymmärsin vasta vuosia myöhemmin) Aamupimeys ja päiväharmaus.

Myös Hectorin "Olen Hautausmaa" jäänyt mieliin lapsuusajoista. "mä olen karvainen mies, mä olen hautausmaa" ja kappaleen (jopa ärsyttävät) loppujodlaukset syöpyivät mieliin.

Muita ihmetyksiä ja muistoja tuli mieleen ainakin;
"Kolmatta linjaa" Fredi - pojankloppia kosketti surullisesti pimputtava piano ja tarina.
"Bonanza" Sarjan avaus tunnari ja palava kartta jäänyt mieleen, sekä tietenkin tietenkin iso stetsoninen Hoss.
"The Six Million Dollar Man" Run Steve Run! Kaveri juoksi kovempaa kuin veturi.
"Batman" Itselläni oli jopa upea Batman asu kokonaisuus. Siihen kuului kasvonaamio, Hanskat ja Batman viitta. Huh! 
"Perhe on Pahin" Archie Bunker ja Läskipään väittelyt päätyi aika useasti yksipuolisesti oikein.
"I Was Born Under a wandering star" Länkkärilaulu hevosten kopseella. Lee Marvin ja mystinen bassosoundi laulussa.
Musiikillinen kiinnostus pientä, lähinnä yksittäisiä biisejä. Kiinnostus oli kohdistettu kuitenkin aika tiukkaan uimarannoilla pomppimiseen ja metsissä rymyämiseen.
Ja torstaisin oli perheen saunapäivä. Saunassa käytiin kadun toisella puolella toisen taloyhtiön saunassa ja saunailun jälkeen aika useasti tehtiin lämpimiä voileipiä. Musiikkia ei muuten kuunneltu meillä kotona oikeastaan koskaan. En ainakaan itse muista mitään musa-iltoja, joita vanhempani olisi pitäneet. En muista nähneeni levysoitinta edes? 

1975-1980
Perheemme muutti jossain vaiheessa toiseen paikkaan ja tämä siirto oli luksusta. Sain nimittäin oman huoneen! Tämä muutti monia asioita. Näin jälkikäteen mietittynä on myös hiekkalaatikolta näköjään lyhyt matka festareille. Näihin aikoihin alkoi jo nykiä rytmipunttia pikkuhiljaa. Ensimmäiset livekeikat osui tähän aikakauteen ja tietenkin eka levysoitin, sekä myös ensimmäiset festarit! Ekat lonkerotkin maisteltiin (veikkaisin, että vuosi oli -78) kun kaverin isoveli hommasi muutaman greippijuoman juipeille, joiden jälkeen oltiin niin miestä. Niitä hörpittiin kaverin vanhempien asuntovaunussa salaa ja hetken päästä monot sojotti mihin sattui, mutta kohti kaupunkia suunnistettiin, ehkä. 
Eteen alkoi näihin aikoihin tupsahdella kaikkea mielenkiintoista ja mystistä, tapahtumia, tyttöjä, bileitä, kummallisia tunteita, viileitä juomia ja musiikkia. Vaikka ensimmäiset kokemukset alkoholista tuli nuorena testattua, niin ikinä muihin päihteisiin ei tullut koskettua. Vaikka varmaan tähän olisi ollut hyvät mahdollisuudet, ainakin vanhemmalla iällä. Muihin aineisiin vedin selvän rajan. No tupakkia tuli maistettua. Eikä edes tänä päivänä ole tarvinnut päätöstä muuttaa. Musiikki antoi korvaavat fibat!

70-luvulla isoveljen huoneesta kantautui jonkinlaista outoa mökää kun veljen kaverit vierailivat siellä. Mankka kitisi ja c-kasetin nauha venyi kun biisejä ja fiilistä haettiin kelaamalla. Jälkeenpäin olen tunnistanut yhtyeitä, joita hieman vanhempi nuoriso oven takana soitti. Purkkaa ja heviä tuntui olevan, kuten Uriah Heep, Nazareth, Bowie, Sweet, Slade, Hurriganes, Sha Na Na ja jotain 50-luvun rokkeja. Trumpetti lahkeet vaan paukkui musan tahdissa, kun isobroidi kavereineen kuuntelivat musaa.
Koitin pinnistelle muistiani, mikä mahtoi olla itsellä ensimmäinen oma C-kasetilla ollut yhtye, jota tuli kuunneltua, mutta aika mahdoton tehtävä näyttää olevan. Mitenköhän musiikkimaku oikeastaan muodostui? Ajan kulttuuri vaikutti vahvasti ja varmaan ystäviltä tuli vaikutteita. Ensimmäiseltä omasta huoneesta jonka tuohon aikaan sain, muistan seiniltä julisteista ainakin Lone Stars yhtyeen Suosikki-lehden julisteen ja Teddy and the Tigersin Boppin-levyn mainosjulisteen(on vieläkin tallessa). Suosikista taisi olla juttua miten Crazy Cavan pistää Suomen sekaisin ja samasta lehdestä tuli napattua myös juliste seinälle yhtyeeltä. Samalla seinällä oli myös kuvia sen ajan hokkimiehistä. Punakoneen Harlamov ainakin oli edustettuna ja taisi olla sen ajan Suomen maajoukkueen kuvakin. Ensimmäisten joukossa musiikki taltioinneissa olivat kuitenkin omat best-off nauhoitukset radiosta ja aika sekalaista kamaa muistaisin. Jonkinlainen rakkaussuhde tähän hommaan muodostui jo tuolloin. Nimittäin niiden kadonneiden aarteiden etsimisestä. Hyvät kappaleet oli saatava nauhalle ja asiaa oli tutkittava myös hieman syvemmin, mistä oli kyse. Kasettikoteloihin kirjoitettiin mitä ihmeellisempiä yhtyeiden nimiä ja kotelot numeroitiin pienoismallimaaleilla. Radiokanavilta ei hirveän usein soitettu nuorisolle suunnattua musaa tuohon aikaan tai ainakaan sellaista, että se olisi itseäni kiinnostanut. Pikkuhiljaa kavereilla alkoi olla levysoittimia, joilta sain kasetille taltioitua herkkuja ja kasettipino alkoi pikkuhiljaa muodostua, sekä suunnitelma oman levarin hankkimisesta alkoi olla selvä. Levari oli pakko saada! Mopo ei kiinnostanut muuten laisinkaan. Levysoitin ilmestyi huoneeseen vasta lopulta 1980 jouluna. Pioneerin räkki.
Kovia törmäilyjä musiikin maailmassa aiheuttivat ainakin seuraavat yhtyeet ennen kuin 80-luku tuli päätökseen. Jostain syystä ja haparoiden musiikkimaku alkoi tarkentua ja allaolevia orkestereita ilmaantui kasettidekkiin, joko omina nauhoituksina tai uusina julkaisuina.
-Buck Jones and his Rhythm Riders- Crazy Chicken Boogie
-Teddy and the Tigers- Boppin & Burn it up
-Robert Gordon- Rock billy boogie. Roban hieno ääni kajahti hienosti ja bändin ote oli tiukkaa.
-Crazy Cavan and the Rhythm Rockers- Crazy Rhythm ja Rockability
-Hurriganes - Grazy Days ja Hot Wheels olivat ensimmäisiä Ganes-julkaisuja mitä itse kuunteli ja sitten löytyi Jailbird ja sekin kasettina. Roadrunner tuli myöhemmin ja se olikin sitten jo Lp:nä.
-The Confederates- Rockabilly special (kasetti) 1980. Tämä mystinen Confederates kutkutti kivasti "Diggin' my potatoes".
-Isommista marketeista löytyi runsaasti vanhaa bluesia c-kaseteissa ja näitä tuli kannettu kotiin useasti edullisella hinnalla.

-Ja tietenkin Sleepy Sleepers! 70-80 luvun taitteessa tuli koettua Sleeppareiden sirkus paikkakunnan tanssipaikalla. Jopa pappatunska näytti vaaralliselta lavalla sillä hetkellä 👀
Jääkiekossa punakone meni menojaan..Harlamov, Petrov, Larionov, Maltsev, Ragulin, Kasatonov..
-Wanderers elokuva.
80's

1980-1985
Koulunkäynti alkoi muuttua vakavaksi ja sitä kautta alkoi myös tuntua aivan väärältä formaatilta. Oikea suunta ei löytynyt ihan helpolla. Koulut kuitenkin puskettiin läpi, vuodet vaihtui ja työelämäkin alkoi. Musiikkimaku alkoi muokkaantua/sekoittua tämän aikakauden myötä ja tarjontaa alkoi ollakin jo 'kohtalaisesti'.
Levysoitin varmaan muutti tässä vaiheessa nuoren klopin mahdollisuuksia edetä mieltymyksissä. Ensimmäinen omilla rahoilla ostettu levykin löytyi(1980) ja maailma oli täynnä mahdollisuuksia ilman nettiäkin, mistä ei tuohon aikaan ollut vielä hajuakaan (ei netistä puhumattakaan maailmasta). Elämä oli edessä tai ainakin siltä tuntui. Itse asiassa mikään ei tuntunut silloin tärkeältä paitsi musiikki, kaikki leijui ilmassa, niin aika kuin muu elämä. Murheita ei ollut. Valehtelisin jos väittäisin muuta, mutta musiikki oli tukijalka kaikkeen. No, kyllä sitä tyttöihinkin hieman tukeuduttiin, mutta siitä tarinat sitten jossain toisaalla. Musiikki oli joka hetkessä, se näkyi farkkutakin selässä ja nahkatakin hihassa. Sitä oli oltava matkassa mankalla, sitä haalittiin lehdistä. Musiikin tuoma tuki, kun meni mukamas huonosti tai vielä huonommin, oli se aina kaverina matkassa. Tämä kaveri on seurannut koko elämän matkassa.

Piirustusluonnos, joka loppujen lopuksi päätyi 
värikuvana nahkatakin hihaan. 
Valitettavasti rotsi on kadonnut jonnekin.

Patterimankat(varsinkin ITT merkkinen matkamankka) tuli tutuksi tuolloin ja ensimmäisen auton valintaan vaikutti vahvasti autosta löytyvä kasettisoitin! Auto muuten oli 1974 mallinen Ford Taunus, jonka hommasin muistaakseni vuonna -84/85. Itseasiassa aika mukavan oloinen biili, sellainen pitkänokkainen ja muistaakseni kaksiovinen. Sen verran mielenkiintoisen oloinen, että kaksi kertaa autoon tunkeuduttiin ja molemmilla kerroilla hävisi soitin ja toisella kerralla myös kasetit, jopa itse nauhoitetut c-kassut. Nämä kaverit ymmärsi hyvän päälle!😁 Auton rosvosuoja oli mitä parhain. Ajoneuvon oven pystyi nimittäin avaamaan jäätelötikulla. 

Yksi outo ja tavallaan mielenkiintoinen piirre tuon ajan viikonloppujen vietossa oli pikkukaupungin kujilla. Ihmiset kiersivät keskustan korttelia ympäri, toiset kävellen ja toiset autolla, jolla sellainen oli (Traktorikin nähty). Pääsääntöisesti kadut olivat yksisuuntaisia, joka varmaan määritteli massan käyttäytymistä. Kiertorenkaita oli kaksi, iso ja pieni. Tätä kiertämistä kutsuttiin 'Runtsaksi'. Väkeä kierroksilla oli tosiaan paljon tai tällainen muistikuva on siitä jäänyt, oli pakkasta tai ei. Mini-kokoontumispaikkkoja olivat vanhan kaupungin liikkeiden ovisyvennykset. Tuttuja ja tyttöjä moikkailtiin varovasti. Runtsan alueella sijaitsi tuolloin vain muutama grilli ja ravintola, joka sekin sulki ovensa 'säädylliseen' aikaan. Myöhemmin ilmestyi hampurilaisravintolakin. Kaiken keskiössä muuten oli teräksinen tummanpunaiseksi maalattu puhelinkioski, mikä nykypäivänä kummastuttaa. Itseasiassa näitä taisi oli kaksi. Toinen torilla ja toinen Centrumin edessä. Ja muuten kolmas löytyi kalatorilta, heti Runtsan esialueella.
Vuodet vaihtuivat yleensä massiivisten ihmispaljouksien meressä torilla ja jotenkin sinne oli päästävä ennen vuoden vaihtumisen hetkeä. Kesät ja lomien aika taisi olla hieman hiljaisempaa, johtuen kaiketi meren läheisyydestä. Väki kaikkosi saaristoon tai muualle lomailemaan. Joskus kuitenkin tavoitti itsensä perjantain jälkeisenä aamuna torin pystykaffeelta. Runtsa oli imenyt sinne viimeiset juhlijat seuraavan aamun koittoon, tosin yö oli voinut kuljettaa sinne muitakin reittejä. Mutta tuoreet munkit ja kahvi tuohon kellonaikaan ..HUH. Kadut olivat siis täynnä ihmisiä viikonloppuisin ilman mitään erityistä ohjelmaa. Viikolla kadut täytti illalla Twin Peaksinmainen mystiikkaa. 

Back to music biznes. Kun levyjä alkoi pikkuhiljaa ilmestyä hyllyyn, alkoivat vanhemmat huolestuneena kysellä uuden  harrastuksen perään ja sen järkevyydestä. "Onkohan tossa mitään järkeä?" Kiitoksia vain vinkistä, mutta juna meni jo! The Train Kept a Rollin'! ja "Voitteko muuten pistää sen oven kiinni mennessä!"

Hienoja yhtyeitä alkoi ilmestyä yht'äkkiä, joka suunnasta ja niitä tosiaan tulvi. Alkoi iskeä paniikki ja kiima. Olinko löytämässä jotain? 
Paikallisia yhtyeitä tuli käytyä tsekkailemassa jossain nuorisotaloissa järjestetyissä kemuissa ja kouluissa järjestettiin jotain 'iltadiskoja'. Kiinnostavia Suomalaisia yhtyeitä ja heidän julkaisuja alkoi ilmestyä ja joitain ulkomaalaisia. Kun nämä olivat lämmitelleet asiat valmiiksi, tuli ensimmäisenä isosti paikalle yhtye Amerikasta, joka pisti pakkaa sekaisin aika rajusti. Se nuorisoryhmä oli nimeltään The Stray Cats ja isku oli kova. Kaikki oli ennen Stray Catsia ollut jotenkin niin viatonta ja puhdasta, mutta tämä bändi toi sen raspin ja höylän musiikkiin, mitä näköjään kaipasi. Hemmetin hieno kohtaaminen ja sen tuoma fiilis ei ole hävinnyt mihinkään. "Get my dinner from a garbage can..Don't go crossing my path!"
Samassa hässäkässä ilmestyi myös Shakin Pyramids ja tämä trio toi katusoiton ja sen tunnelman kiinni ihoon. Take a Trip oli siinä ja voimakkaasti. Näiden bändien jälkeen musiikin vyöry jatkui tsunamin lailla ja maalaispoika vain pyöri mukana pallo hallussa ja samalla pahasti hukassa. Sanoma oli selvä ja se oli Rock and Roll. Suomessa Teddy ja Buck kasasi The Lone Stars yhtyeen jälkeen jo uutta projektia nimeltä The Falconsin, jossa oli astuttu askeleen särmempään suuntaan ja suunta oli  rhythm ja blues. Kiinnostavia Suomibilly yhtyeitä tuli seurattua aikalailla ja mielenkiintoa herättivät sellaiset toivot, kuten Boppin Pete, The Aviators, The Rhythm Wheel Combo, The Riot Teds, The Muleskinners, Buck Jones, Teddy and The Tigers, Jumpin Paralyzers, The Slippers etc. 
Kaikki järkevä pyyhittiin yli ja jäljelle jäi vain etukenossa seisovat rokkimiehet kitarat kädessä huutaen sanomaansa. Kaivoin pussista lisää kylmää juomaa ja meno muuttui villimmäks', kuten Baddingin biisissä. Musaan alkoi tulla lisää säröä ja muutoksia oli ilmassa. Keikat, sekä festarit alkoivat kummasti olemaan pakollisia vierailukohteita myös näihin aikoihin. Perinteisen juurimusaan alkoi muodostua omia virtauksia ja tässä vyöryssä surffasi muun muassa seuraavanlaisia ihmetyksiä kuten, The Blue Cats, The Stargazers, The Polecats, G-men, The Whirlwind, The Restless, The Sharks, Dave Phillips...siis minulle mieluisia. 
70-luvun lopusta vuoteen 1983 oli pääasiassa juurimusiikki vahvasti läsnä. Muuta siihen ei yksinkertaisesti mahtunut, eikä muuta se kaivannut. Elämä hymyili ja kaikki tuntui onnistuvan, mitä nyt työ häiritsi menoa, mutta se oli tarpeellinen öljy, jotta moottori pysyisi käynnissä.

Juna kuitenkin jyskytti eteenpäin ja uutta porukkaa hyppi mukaan. Jälkijunassa tulivat rytmiorkesterit pubin puolelta, jotka kipinöi aika kivasti. Näillä tyypeillä oli kuitenkin selvästi isommat kaiuttimet ja jonkinlainen soundin särkijät instrumenteissaan. Ihmetystä herätti ainakin seuraavat pumput; Eddie and the Hot Rods, Count Bishops, Mötorhead!, Ducks Deluxe, The Flamin' Groovies, The Inmates, The Pirates ja Dr. Feelgood. Kun näihin rämäpäihin pääsi käsiksi niin olikin jo seuraava mayhem tulossa.  

    'Muistan 80-luvun alussa, kun vein nauhalle taltioidun Mötorhead-kasetin tuomaan fiilistä pukukoppiin kohta alkavaan jääkiekkopeliin. Vastaanotto oli todella kaksijakoinen. Toiset veti        ilmakitaraa ja oli fiiliksissä, toisille Ace Of Spaces oli vaan liikaa ja tällä puolella mielipiteineen seisoi myös joukkueen valmentaja. Kasetti poistui pikkuhiljaa kasettipesästä. Pelimiehet valitsi. Pahus, kun ei muista mitä tilalle laitettiin?' 

80-luvun puolivälin tienoilla alkoi Vox-soundit kiinnostaa ja Garage-osastolta ilmaantui yksinkertaisesti upeita yhtyeitä, kuten Tall Boys, The Stems, The Screaming Tribesmen, Lime Spiders, Hoodoo Gurus, The Droogs, The Cramps, The Miracle Workers, The Chesterfields Kings, The Fuzztones, The Soft Boys, The Crawdaddys, Radio Birdman, The Fleshtones. Pedalia poljettiin ja säröä ilmaantui kaiuttimiin.
Tässä samassa rytäkässä tulivat mukaan alkuperäiset 60's-yhtyeet, mutta oikeastaan vain The Sonicsiin ja tietenkin Stoogesiin, sekä MC5 tutustuin tähän aikaan, no kyllähän siellä vilahteli 13th Floor Elevators, Music Machine, Seeds ja jotain muitakin. Näihin originaali 60's garage-yhtyeisiin tuli tehtyä tuttavuutta vasta myöhemmässä vaiheessa 80-lukua. Tuli Nuggets ja Rubblet, joista ammensi isosti lisää outoja rytmejä. On muuten vieläkin c-kasetti jossain tallessa, kun ylen kanavalta tuli suomalaisen DJ Jackin radio-speciaali, jossa garage soi hienosti. Tämä ohjelma tuli ulos joskus vuosikymmenen puolivälissä.
Hienoja orkestereita pulpahti päivittäin esiin jostain suunnalta ja päivien pituus oli tuskaisen lyhyt, jotta ehtisi tutustua tällä tahdilla näihin sankareihin. Maailmassa oli avautunut uusi mielenkiintoinen alue, johon oli pakko tunkea mukaan. No, olihan elämässä jotain muutakin kuin levyjen kuuntelu ja rokkikeikoilla juokseminen, mutta niistä olisi eri blogikirjoittelun paikka, tässä tekstissä mennään musa edellä. 

Jos kuitenkin hieman poiketaan musapolulta. Nimittäin lapsena alkanut jääkiekon harrastaminen loppui muistaakseni vuoteen 1988. Koko junioriaika tuli pelattua Rauman Lukon junioreissa aina A-junioreihin asti. Rauman Lukon jälkeen pelit jatkuivat vielä paikallisessa 2-divari joukkueessa HCG:ssa (Hockey Club Ganal). Kaksi kautta tuli pelattua siellä ja toisella kaudella jopa edettiin 1-divarin nousukahinoihin. Muistot hienot noista kausista. Paikallista jääkiekkoväkeä alkoi myös kiinnostaa, nimittäin väkeä ilmaantui kivasti halliin. Kovia pelejä käytiin ja joskus jopa ulkojäillä. Muistan kun käytiin Tampereella pelaamassa Ikurin Virettä vastaan Koulukadun kentällä. Lunta satoi lähes koko pelin ajan. Ei sitä kiekkoa välillä edes nähnyt missä se siellä sohjossa oli. Katsomossa oli myös Pate Mustajärvi.
Ihan oikeita pelimiehiä oli välillä tässäkin sarjassa vastassa. Kiekko-67:ssa pelasi mm. Martti Jarkko, Timo Nummelin, Jari Kaski ja Reijo Leppänen, KooVeessa Hannu Mattila, Kiekko Espoossa Peter Ahola. Hyvinkää Ahmat Ismo Lehkonen. Ja Sport ja Jukurit pelasivat täällä 2-divarissa silloin.
Rauman ylpeys Lukko oli myös kovassa iskussa tuolloin. Maalissa Myllys, Pakistossa esim. Kuusisto Jarmo, Hämäläinen Erik, Salo Vesa, Belland Neil, Peltonen Jouni Measures Allan ja Tuomenoksa Antti. Hyökkäyspäässä sellaisia nimiä kuin Palmer Brad, Vuori Ari, Villa Ismo, Forss Matti, Heiskanen Arto, Torkki Jari ja Tommila Esa. Sm-hopeaa tuli kauden -88 päätteeksi.
Lätkän pelaaminen loppui siis 80-luvun lopulla. Palasin vielä kerran jääurheilun pariin vuonna -97, jolloin pelasin yhden kauden kaukalopalloa SM-sarjassa yhden kauden. Ei ollut minun laji, mutta kauden pelasin loppuun, paitsi playoffeissa ranne murtui ja loput pelit jäi siihen.

Takaisin musamaailman kuvioihin. Tilipäivän koittaessa massiivinen osa siitä muuttui vinyylilevyiksi. Hyviä levyjen ostopaikkoja löytyi Suomesta ja jopa omalta paikkakunnalta. Parhaita levylöytöjä kotimaasta tuli tehtyä seuraavista paikoista; Fennica Records, Jukeboss, Feelgood Music ja Kane Records. Nämä ainakin tuli nyt mieleen. Porissa oli myös Green River ja Raumalla Musiikkikellari, joista tuli kaiveltua löytöjä. Musiikkikellari oli muuten nimensä veroisessa paikassa. Levymesta nimittäin sijaitsi 'Kirkon' takana ja omakotitalon kellarissa. Paikkaa piti yksi Suomen suurimmista ZZ Top faneista Kai 'Jallu' Jalonen. Liike siirtyi myöhemmin vanhan kaupungin ytimeen. Isoimmista kaupungeissa olivat nämä aarreaitat odottamassa käyntejä, joihin viikonloppuisin vaellusretket suuntautui aina silloin tällöin. 
Ulkomaan levyjen tilaukset tulivat myös kuvioon näihin aikoihin. Koska nettejä ei silloin ollut, tilaukset tehtiin perinteisellä tavalla, kirjeellä. Tilauksia tuli tehtyä Hollantiin, Saksaan, Amerikkaan, Ruotsiin ja Englantiin. (Norton Records, Crypt, Bomp, Voxx, Closer, Glitterhouse, Rockhouse, Midnight records jne...) Ainakin nämä muistan. Australialaiset mainittuna tuossa hetken päästä alempana tekstissä. Yleensä levytilaukset olikin suht' pitkiä prosesseja, pisimmillään ainakin kolme kuukautta kestänyt kärsimys aika, ellei jopa pidempi.

Midnight Recordsin levylistoja


Levyntilausprosessi ulkomaille 80-luvulla;
Yleensä kipinän ulkomaantilaukseen aiheutti, joku levykaupan mainos tai joku itselleni tärkeässä lehdessä oleva juttu jostain oudosta yhtyeestä. Myös radiokanavien spesiaali-ohjelmien tarjonnasta tarttui mukaan paljon kiinnostavaa.  Aika usein nämä ulkomailta tilatut levyt olivat sen tekstin varassa, mitä oli jostain julkaisusta tavaillut ja päättelyt tehtiin sen pohjalta. Näistä lähtökohdista kirjoitettiin kirje levykauppiaalle jonnekin päin maailmaa, jotta lähettäisi ensin postimyyntilistan tulemaan. Kun lista oli saapunut, sitä tihrusteltiin ja merkkailtiin kynällä ehdokkaat. Seuraavaksi tehtiin laskelmat, mihin voisi olla varaa. Tämän jälkeen kirje postiin takaisin kauppiaalle. Parin viikon odottelu. Vastauskuoresta oli yleensä ylläreitä, tyyliin "nämä löytyy", mutta "tätä ei enää saa, loppu". "laitetaanko tilalle jotain?" Taas kirjoitin takaisin ja vastausta jäätiin odottamaan. Kun vastaus taas joskus saapui lopullisista valinnoista, niin seuraavaksi marssin pankkiin maksamaan jonkinlaisella vakuutetulla maksulla levytilauksen (Taalojahan ei uskaltanut tuolloinkaan kuoreen laittaa). Tämän sitten postiin taas kirjekuoressa kauppiaalle ja jäätiin tuskaisena odottamaan pakettia. Varsinkin Australiasta paketin tulo kesti tuhottoman kauan ja parhaassa tapauksessa se jäi vielä tulliin, jossa joutui selittelemään, että kyllä nämä on ihan omaan käyttöön, eikä missään tapauksessa ole myyntiin tarkoitettuja. (Veikkaisin, että nykyisin vastaavanlainen tilaus menee läpi viikossa, kun tuohon aikaan siinä meni pahimmillaan tosiaan 2-3 kuukautta). Paketin saapuminen olikin se kuukauden kohokohta ja yleensä seuraava viikonloppu oli täynnä musaa ja 'kevyitä' virvokkeita.


From Australia


Rockin' Australia
Kun Australia nyt on mainittu, niin sen maan vaikutus musiikin diggailuun ja levyjen ostoon tuohon aikaan oli vähintäänkin massiivista. Vuoden 1983 jälkeen tuolta maailman suunnalta alkoi kuulua ihmeellistä jytinää ja rytkettä. Tuntui kuin joka viikko olisi tullut joku uusi entistäkin kovempi rytmiryhmä esiin ja tälle vyörylle ei tuntunut olevan myös loppua. Australia tipputteli tuohon aikaan sellaisia bändejä tietoisuuteen kuin:

The Johnnys, The Screaming Tribesmen, Cosmic Psychos, The Bamboos, The Lime Spiders, Beast Of Bourbon, The Stems, The Celibate Rifles, The Triffids, Exploding White Mice, The Dubrovniks, Hoodoo Gurus, The Slaughtermen, The Scientists, The New Christs, Radio Birdman, The Visitors, Eastern Dark, The Hard Ons, Died Pretty, The Moffs, The Trilobites, Bam Balams jne..muutama mainittuna

Australiassa julkaistut levyt ja varsinkin sinkut oli mielestäni myös kansiltaan paljon laadukkaampia, mihin oli tottunut, puhumattakaan musiikin sisällöstä. Kansitaiteeseen oli paneuduttu paremmin ja levyjen kansipahvit olivat sinkuissa selkeästi parempi laatuista paksua pahvia. Varsinkin Citadel julkaisuissa olivat kannet sellaiset mitä niiden pitäisi ollakin. Kun taas vastaavasti suomi- tai eurooppajulkaisut oli ohuita paperiliuskoja. No, tällainen huomio tuli tehtyä silloin.


Australian vinyyliherkkua

Levyjä tuli tilattua Australiasta sellaisista paikoista kuin Citadel Records, Waterfront Records, Red Eye Records, Bad Karma Records. Myöhemmin vielä Zero Hour Records. Ainakin nämä on muistissa ja varsinkin Citadel ja Bad Karma osoittautuivat oiviksi paikoiksi tehdä hankintoja. Tosin osa näistä Aussie-bändien ulostulosta ajoittui 80-luvun jälkipuoliskolle. Aussie-bändejä sai aika hyvin hankittua myös Suomesta muutamasta tai ainakin yhdestä erikoisliikkeestä. Upeaa aikaa ja kuumeista diggailua, sekä levynostoa. (Jos kiinnostaa, niin käy lukemassa ossi-yhtyeistä lisää Täältä)

A letter from George

1985-1990
 Australian ihmetykset jatkoi tulvimistaan vielä tälläkin ajanjaksolla ja niitähän ihmeteltiin. Myös mielenkiintoa alkoi herättämään Paisley Underground, 80's Garage, Surf/instrumental ja "aavikkorock"-yhtyeet. Tähän aikaan tuli tutuksi uusi saksalainen Glitterhouse Recordsin postimyynti, joka avasi ikkunan uusille apajille. Niin ja Estrus, sekä 
Ennen kuin 80-luku tuli päätökseen alkoi uutta mökää tulla Ameriikan suunnalta. Kitarat murisivat äänekkäästi edelleen. The Fluid napautti voimakkaasti tätä kenttää ja The Green River/The Mudhoney näytti miten ämyristä ääntä lähtee, joka kuullosti myös hienolta. Näitä yhtyeitä sitten seurasivat joukko muita äänekkäitä orkestereita, kuten Soundgarden, Tad, Nirvana jne..
Niin ja tietenkin Jesus And Mary Chain kolisteli myös komiasti tähän aikaan. Veljeksiin tuli törmättyä Seinäjoen Sorsanpesän baaritiskillä, jossa muutama sana tuli vaihdettuakin ennen heidän keikkaansa. Mielikuva veljeksistä jäi, että olivat varsin vähäpuheisia, ehkä hieman jopa ujoja. Aivan omaa luokkaansa oleva The Replacements tuli varsin mieleiseksi ja levyt Let it Be, Tim ja Please To Meet Me ovat levyhyllyn parhaimmistoa edelleen. Iso harmitus on ainoastaan se, ettei livenä nähnyt kyseistä yhtyettä. Varmaan on jäänyt mainitsematta iso joukko tulevaisuuden toivoja, no ainakin Hüsker Du, joka pitäisi mainita. Mielessä myös heidän mainio keikka Provinssi-rockissa aurinkoisissa merkeissä.
Australian laadukkaiden yhtyeiden rinnalla mielenkiinnon kohteena olivat 80-luvun garage-yhtyeet muualta maailmasta, joita myös pompsahteli kuin sieniä sateella. Länsinaapurista tuli iso joukko hyvää sellaista ja näitähän pääsi ihan livenäkin todistamaan useasti täällä kotomaassa.

Ruotsin jytäosastoa 80-luvulla; -The Nomads -The Pushtwangers -The Stomachmouth -Union Garbide Production -Sinners -Sator -Dolkows -Green Gallery -President Gas -Leather Nun -The Creeps -In the Colonnades -Maryland Cookies -Hidden Charms -Bottle Ups -Watermelon Men -Wayward Souls...varmaan paljon muitakin, mutta nämä nyt tässä tulivat mieleen

Muualta maailmasta tulleita 80-luvun rock/garage-yhtyeitä ja itselleni tärkeitä, jotka ansaitsevat maininnan, olivat; (osa jo varmaan mainittu aiemmin)

-The Chesterfield Kings -The Miracle Workers -The Barracudas -The Cramps -The Cheepkates -The Del Lords -Droogs -The Fleshtones -Tav Falco and the Panther Burns -The Flamin' Groovies -Jason and the Scorchers -The Screaming Blue Messiahs -The Godfathers -Loveslug -Dead Moon -The Fuzztones -The Fluid -The Loveslug -Mudhoney -Husker Du -Giant Sand -Plan 9 -Plasticland -Thee Hypnotics -The Sneetches -Redd Kross -The Monomen -The Plimsouls -Ben Vaughn Combo -Reverent Horton Heat.
Glitterhouse Records

Suomalaisia yhtyeistä ainakin voisi nostaa ylös sellaiset nimet kuin; Juliet Jonesin Sydän, Radiopuhelimet, 22 Pistepirkko, The Smack, Melrose, Francine, Laika and the Cosmonauts,Poverty Stinks, Nights of Iguana, Wanna Bees, Hanoi Rocks, Electric Blue Peggy Sue and the Revolutions from Mars, Clifters, Leevi and the Leavings, Jalla Jalla, Jack Meatbeat And  The Underground Society, Tom Cat Rebels, Teenage Kicks, Mana Mana, 69 eyes,Jolly Jumpers, Larry and the Lefthanded, Shadowplay...

Live-tapahtumia mahtuu kosolti 80-luvulle. Weekend-hopit vuosikymmenen alussa Punkalaitumen "kosteilla" nurmilla. Mieleen tulee myös Link Wrayn vierailu Valkeakosken Koivu ja Tähti-Festareilla. Kokonaisuutena ehkä kovin festari missä tullut vierailtua tuohon aikaan. Taustayhtyeen virkaan Mr.Rumblella hoiti Agents, mikä oli varsin mieluisa sattuma ja näkemisen arvoinen! Samalla festarilla koettiin muitakin herkkuja, kuten Jason and the Scorchers, Leroi Brothers, 
Topi Sorsakoski & Agents. Ja mieluisa sattuma oli sekin, kun Link Wray vieraili Jason and the Scorchersin kanssa lavalla.


Link Wray and Agents

Samassa paikassa seuraavana vuonna Disneyland After Dark, Screaming Blue Messiahs, The Men They Couldn't Hang,  ja liuta suomalaisia herkkuja kuten esim. PIM.  Toisessa palstassa taisin mainita kohtaamisesta D.A.D. laulajan kanssa. Jesper nimittäin tuli ihmettelemään muita vierailevia artisteja viereeni ja siinähän ihmeteltiin suomalaista musasointia hetken ja puhuttiin suomea ja tanskaa englannin murteella sekaisin. Samalla tietenkin juotiin taskun lämmintä kossutuoremehua. It's After Dark! Cheers Jesper! 



Vuonna 1986 keväällä The Pushtwangersin keikka Kårenilla oli erittäinkin hieno, puhumattakaan kuinka kova oli The Nomads samana iltana. Molempien yhtyeiden ensimmäinen vierailu Suomessa tapahtui käsitteekseni juuri tuolla keikalla.
 The Nomads kävi visiitillä useampaan otteeseen Suomessa ja vielä tänä päivänäkin silloin tällöin. Tuleekohan nähtyä yhtye viidellä eri vuosikymmenellä? Brittiläinen The Godfathers jyräsi monesti eri paikoissa ja kuulosti aina hienolta, eksyivät jopa Raumalle soittamaan. Myös Jazz-festareilla nähty Stevie Ray Vaughn jätti hienon muiston. 
Hoodoo Gurusin saapuminen Suomen Pihtiputaalle oli jo todella ihmetys ja sinne mentiin. Muistan, että yhtyeen esiintymistä näissä juhlissa epäiltiin keikan alkuun asti, mutta niin se vain tapahtui. Kyseinen keikka taitaa löytyä netin youtube kanavaltakin, ainakin osittain. Keikka päättyi Rock'n Roll Part 1. kappaleeseen. Hieno keikka! Pihtiputaalla tuli nähtyä samana vuonna myös mm. The Blasters ja Los Lobos!! 
Dr. Feelgood jätti monesti jälkeensä hikeä ja ränttätänttää. Yhtye tuli nähtyä todella monta kertaa Suomen maan kamaralla. Erittäin mainio live-yhtye ja muutenkin hieno pumppu!
Odotettu keikka oli myös Australialaisen The Church keikka Helsingissä 1988. Tavastia oli tupaten täynnä rokkikansaa ja hienoja kappaleita kuultiin koko setin täydeltä. Starfish levy oli juuri ilmestynyt ja 'Under the Milky Way' kuulosti kyllä kohtalaisen kovalta.
Vuonna 1989 Mikkelin Dinosaurock oli kokemisen arvoinen. New Model Army heitti hikisen keikkansa ja ihmetystä aiheutti bändin mukana tullut suuri fanijoukko, jolla oli ihan omat performanssit yleisön seassa. Samassa tapahtumassa oli myös Robyn Hitchcock & Egyptians, Erik Hokkanen ja liuta hyviä suomalaiskeikkoja (Melrose, Mana Mana, Psychoplasma, 22 Pistepirkko, Shadowplay...) Muistan myös suututtaneeni Riivattu Kissa-yhtyeen kitaristi/laulajan kehumalla hänen soittotaitoaan. Pahoittelut, tarkoitin vain hyvää. Toteemin Juurella on/oli hieno kappale, johon kehuni kohdistui.
The Cult, The Pogues, Iggy Pop, The Ramones, Red Hot Chili Peppers, Hüsker Du, Beat Farmers, Sator, The Cramps ja Jesus and The Mary Chain olivat ilonaiheita Provinssi-rockissa 80-luvulla plus kymmenet suomalaiset esiintyjät. 
Tampereen tullikamarin Australian vieraat The New Christs heitti varsin vakuuttavan keikan -89. Silloin odotettiin innolla Beast and Christs tapahtuman toteutumista, mikä jäi odottamaan hamaan tulevaisuuteen. No onneksi toinen tuli. Tämä toinen rytmiryhmä olisi ollut The Beast Of Bourbon. Samassa luolassa esiintyi myös Australian surfpunktrio Hard Ons. Mikähän vuosi se olikaan? Täytyy tarkastaa. Muistona keikasta jäi vinkuvien korvien lisäksi yhtyeen setti-lista, joka oli kirjoitettu rumpalin Visa hakemuksen toiselle puolelle.
Tuolloin kesäisin käytiin yleensä kolmet isommat festarit läpi. Esiintyjä-listaa tihrusteltiin tarkkaan ja blokattiin "turhat" yhtyeet pois ja yleensä festareilla nähtiinkin vain pari-kolme orkesteria. Tärkeintä oli lähteminen ja Have Fun!
80-luvulla musiikissa tapahtui paljon. Maailma oli täynnä uutta musiikkia, ainakin itselleni. Ehkä mieluisin vuosikymmen itselleni, näin kun ajattelee minkälaisen määrän uutta musiikkia ahmi itseensä ja ylenkuuntelu toi ähkyn seuraavalle vuosikymmenelle ja höyryveturi vaihtui sähköjunaan, mutta puksutti eteenpäin.


Og Music ja niiden lippulaiva Deja Voodoo

80-luvun loppupuolen garageherkkua


1990-1995
 90-luvulle mentiinkin jotenkin usvassa. Edellinen vuosikymmen oli pumpattu niin täyteen hienoa tapahtumaa ja musaa, että tämän vuosikymmenen alku oli raskasta aikaa. Nirvanat jyräsi ja muutenkin Grunge oli jotenkin ahdistavan oloista, vaikka sieltäkin helmiä tulikin. Esimerkiksi Mad Season yhtyeen ainokainen on erittäinkin tyylikäs levy. Vaikka senkin yllä leijaili, jotenkin surullinen ja painava pilvi. Grungen aikana mielenkiintoisia yhtyeitä olivat Mudhoney, The Fluid, The Loveslug, Posies, Afghan Whigs, Screaming Trees, Solomon Grundy, Teenage Fanclub, Thee Hypnotics, The Smithereens, Posies, Lemonheads Manitoba's Wild Kingdom. Näiden yhtyeiden levyjä pyöri useasti lautasella ja ne oli parhaimmillaan kovalla volyymilla.
Tähän usvaiseen aikaan alkoi löytyä helpotusta voimapopin maailmasta. Näistä hienoista helkkyvä-äänisistä yhtyeistä alkoi kummasti löytyä kiinnostava maailma. Sellaiset levy-yhtiöt kuin Summershine, Bus Stop, Susstones, Parasol julkaisivat minimaalisen kaunista poppia ja voimapoppia. Edellä mainittujen yhtiöiden kautta tuli vastaan paljonkin muita vastaavanlaisia juttuja. Samalla tuli kaivettua esiin vanhempia power-pop yhtyeitä kuten Box Tops, The Knack, The Shoes, The Beat, Cheap Trick, Kursaal Flyers, Nick Lowe, Only Ones, Brinsley Schwarz. Woimapop oli erittäin tervetullut levylautaselle tuohon aikaan.
90-luku oli selkeästi vaisumpi vuosikymmen kuin edeltävä kultainen 80-luku, siltä ainakin tuntui. Vuosikymmenestä on jäänyt sellainen mielikuva, että indiemusa oli vahvoilla tuolloin ja se ei kovasti itseä lämmittänyt (Blur, Suede, Nine Inch Nails, Portishead, Björk, Depeche Mode, Cure, Verve, Alannis Morrisette...) Nämä olivat jotenkin kaukaisia ja taiteellisia, vaikka yritin pitää niistä, mutta ei niin ei. Jätin sen muille. Keikoista jäi kyllä mieleen Tavastialla esiintynyt The Posies. Keikalle lähdettiin keskellä viikkoa ajamaan 250 km päästä ja samana yönä takaisin. Keikka oli yksi parhaista mitä mieleen on jäänyt. Upeita kitaravalleja, sekä lauluharmoniaa. Ja seurakin oli mukavaa! 

Aloin tonkimaan syvemmältä, vanhoja garage-punk juttuja 13th Floor Elevators, The Standells, The Sonics, The Animals, The Who, The Remains, The Blue Cheer, The Electric Prunes...! Ja taas löytyi uusi maailma jossa tongittavaa oli ja paljon. Yksi mainio kokoelmasarja kolahti tuolloin varsin kovaa. Bam Caruso julkaisi Rubble sarjan, jossa joka levyllä oli erittäin kiinnostaa sisältöä. Julkaisut olivat hienoja kokonaisuuksia myös kansien ja sisäliitteiden ansiosta. Rubble-sarjan ensimmäiset julkaisut varsinkin ovat täyttä asiaa.
Vieläkään ei mainintaa kaupungista Detroit. Nyt mainitaan! Pitäisi olla varmaan ihan oma tarinansa tämän kaupungin tuotteille. Kun moottorikaupungin salat avautuivat itselleni, tulivat yhtyeet MC5, The Stooges, Sonic Rendevouz Band, Mitch Ryder, Rationals, Supremes, Amboy Dukes, Alice Cooper, Bronwsville Station varsin tutuiksi... Ja taas sukellettiin syvälle. Varsinkin Stooges ja MC5 sai erityiskohtelun. En muista koska Stoogesin tai MC5 levyt ilmestyivät omaan hyllyyn, mutta niiden julkaisut oli vain saatava. Syvemmälle menemättä näiden kohdalla on vain todettava, Klassikoita! The Stoogesin kohdalla levymessuilta tarttui mukaan yhtyeen bootleg-levyjäkin. Musiikkidiggarina luuli näistä löytävänsä jotain ainutlaatuista. Aika usein nauhoitukset olivat ö-luokkaisia, vaikka epätoivoisesti yritti kuvitella sitä alkuperäistä tapahtumaan, mistä nauhoitukset sitten olikin. 
Nummirokissa esiintyi -90 hieno Australian ihmetys The Celibate Rifles, joka oli iskussa! Yleisön seasta bongasin myöhemmin kitaristi Kent Steedmanin, jonka kanssa käytiin katsomassa samassa juhlapaikassa esiintyneen suomilupauksen The 69 Eyes keikkaa. 

Liveakteista muutama maininta;
Ruisrock; Nirvana & Teenage Fanclub, Neil Young. 
Tavastia;The Posies  
Lepakko; The Lemonheads & The Mudhoney 
Hki Jäähalli; Neil Young & Booker T & Mg's, The Soundgarden, Iggy Pop & The Ramones & The Nomads 
Kåren Turku; Giant Sand
Ruisrock;Union Carbide Productions, The Nomads 
Nummi-Rock; hieno kattaus yhtyeitä, Faith No More, Celibate Rifles, Omar and the Howlers, D.A.D.

1995-2000
Kohti Millenumia mentiin ja levynosto oli hiipunut huomattavasti. Vinyylilevyjen kato kaupoissa oli massiivinen. Cd ja Dvd-levyt tunki hyllyille ja vinyylille ei löytynyt tilaa uuden formaatin jyrätessä. Kävin kyselemässä myös uutta levysoitinta paikallisessa soitinliikkeestä ja sen verran kieroon katsottiin ja ihmeteltiin, että kuka nyt sellaista enää tarvitsee. "Eihän vinyyliäkään enää myydä".
Muistan käyneeni näinä aikoina muutaman kerran eräässä Helsinkiläisessä levykaupassa, jossa 80-luvulla poistuttiin levykassien kahvat venyen pitkin Kalevankatua. Kaupassa oli jäljellä pieni nurkka, missä vinyyliä enää löytyi ja nämäkin, jotain aivan muuta kuin itselle mielenkiintoista. Tämä taisi olla viimeinen kerta kun vierailin tässä kaupassa. Olin surullinen.
Ajoin kirpputorille, josta muodostui sen aikainen levykauppani. Näistä paikoista tuli osteltua silloin ihan kivoja kiekkoja ja joskus onnisti jopa edullisesti.
Live: Link Wray Tullikamari, The Godfathers Turku,

Tapahtuma tikettejä

2000-2005
Vuosituhat vaihtui ja elämä oli jotenkin aika nuivaa ja kuivaa musiikkirintamalla. Uusia levyjä ei tullut hankittua nimeksikään. Lähinnä päivittelin puuttuvia kiekkoja ja niitäkin varsin aneemisesti. Ei kiinnostanut. Lähdin myös opiskelemaan -98 ja sain opinnot päätökseen vuonna 2001, joten tämän hieman heikensi musiikkiharrastusta, mutta valmistuin esinesuunnittelijaksi alemman ammattikorkeakoulun tason papereilla.
Levyt oli hyllyssä ja niitä silloin tällöin kuunneltiin lähinnä jos oli muistanut ostaa kylmäkaappiin olutta.  Ehkä tähän aikaan kiinnostavimmat jutut löytyi Street Rock'nRolla orkestereista, kuten Hellacopters, Flamin' Sideburns ja Johnny Cash American Recordings.
Muutamia mieleenjääneitä hienoja keikkoja olivat ainakin John Fogertyn Helsingin keikka ja elämäni ensimmäinen Vip-lipulla nähty konsertti, Vip-tiloissa esiintyi Jussi Raittinen. Stray Cats oli iskussa Helsingin jäähallissa. Kävin myös katsastamassa työmatkalla jossain päin Suomea Flamin' Sideburnsin keikkakunnon, jollain festarilla jonka nimeä en edes nyt muista, mutta aika minimaalliseksi oli hiipunut keikoilla käynti. 

2005-2010
Paluu "juurille". Pikkuhiljaa alkoi olla kaipuu kuunnella vanhoja rokkeja. Jotenkin tämä mennyt ja nuutunut ajanjakso oli ravisteltava kyydistä ja millä muullakaan kun katsomalla taaksepäin. (Mitään sen ajan musiikkia vastaan ei ollut, mutta henk.kohtanen nuutunut olo vaivasi ja siitä oli päästävä eroon ja nopeasti.) Vauhtia haettiin alan festareilta (mm. Midsummer Rock'n Roll Jamboree), joilla kuuli varsin tasokasta roots-musiikkia. Kipinä alkoi taas pikkuhiljaa hehkua ja siinä auttoivat Fatboy, Jussi Syren Rockabilly Revival, The Hormonauts, Darrel Higham, John Lindberg Trio, Southern Culture On The Skids!, Hillbilly Moon Explosion!, Bellfuries, Marcel Bontempi(Montesas), Nick Waterhouse, Number Nine, Smokestack Lightnin', Heavy Trash, Detroit Cobras, Sonics, Boppin' Pete 3, Slippers, Bambi Molester, Brian Setzer, Lee Rocker, Blue Cats, Del Moroccos, Space Cadets...
Musiikissa oli Woima edelleen, se vain oli kiertueella ja palannut taas hoodeille. Olin linnoittautunut omaan luolaani ja sain laatuaikani täytettyä, mitä ihmeellisimmillä värinöillä.
Hienoja keikkojakin oli, mutta vähemmissä määrissä. Naapurimaan The Soundtrack Of Our Lives ja The Nomads jääneet pysyvästi tajuntaan. Ja tais olla, että 2000-luvun puolivälissä tuli nähtyä yksi Australialaisen musiikkikulttuurin suuruus Dom Mariani, joka esiintyi Helsingissä Rippled Souls yhtyeen kanssa. Taidettiin kuulla jopa vanhempia The Stems Klassikoita setissä. Keskikesän juhlat tarjoili hienoja hetkiä muutamissa Roots-tapahtumissa. Weeping Willows oli hieno kokemus Hämeenlinnassa 2007. Kippis!

 


2010-2015
Levyjen hankinta sektorit muuttuivat. Tänä ajanjaksona levyjen ostot keskittyivät pitkälti nettimaailman kautta tapahtuneisiin löytöihin. Innokkaan levylaarien pläräämisen korvasi laiska netti surffailu. Tosin näin löytyi just ne levyt mitä halusi löytää, mutta tästä puuttui selvästi se löytämisen riemu, jonka kokeen vain aarteen osuessa käteen hikisenä väenpaljoudessa levylaatikon edessä tai jossain yllättävässä kirpputorilöydössä. Näin se vaan on, lapsenomaista riemua. Netin ansiosta/takia huomasin etsiväni nuoruuden suuria suosikkeja ja heidän nykyisiä tekemisiä. (Jotka nyt vielä hengissä olivat). Olin siis jämähtänyt. No, löytyihän sieltä muutakin mielenkiintoista ja paljon. Niin tai näin, mutta huomasin saman asian, mitä noin 30 vuotta sitten. Tarjontaa oli ja sitä oli aivan liikaa. Tuhansilta ja tuhansilta saiteilta löytyi toinen toistaan mielenkiintoisempia yhtyeitä tai julkaisuja. Aiemmin vaikeasti saatavat tai jopa mahdottomalta tuntuneet julkaisut löytyivät nyt nappia painamalla. Ähky, Paniikki ja Rahapula iskivät täälläkin samalla tavalla, mitä aiempina vuosina esimerkiksi levymessuilla.
Netin kautta tuli tutuksi myös siellä avatut kirppikset ja huutokauppa-sivut. Tätä kautta tuli kaikille Liisoille ja Mateille mahdollisuus myydä levyjään pois ja se näkyi hinnoissa. Nimeämättä mitään artistia, ihmisille tuli sellainen käsitys, että minkä tahansa levyn hinta ei voi olla alle kympin. No olihan täysin vastaavia poikkeuksiakin, jotka hävisivät parempiin koteihin salamavauhdilla. No joo, myytiin kirppareilla euron/kahden levyjä, mutta melkoista jöötiä kylläkin. Perinteinen kirpputori käynti oli vaihtunut nettiin, ainakin osittain ja sama ongelma/ilonaihe on säilynyt nämä kaikki vuodet. Aina löytyy se puuttuva pala, joka pitäisi saada. 
The Blue Cats julkaisi pari hienoa levyä. Vuonna 2012 tuli 'Best Dawn Yet' ja 2013 suomalaisen Bluelight Recordsin kautta live taltioinnin 'On a Live Mission'. Smokestack Lightnin' julkaisi Eddie Angelin kanssa varsin kelpo levyn, kuten myös Johnny Trouble. No olihan noita muitakin.

2015-2020
Tämä puolivuosikymmen näköjään jatkui aika samoilla linjoilla, mitä edeltävä päättyi. Netistä haetaan infoa ja omia mielitiettyjä levyrintamalta. Silloin tällöin kirpparillakin tulee poikettua ja jopa levymessuilla. Vanhat suosikit pitää edelleen pintansa, kuten The Stray Cats julkaisi uuden '40' levynsä juuri. Lippu on keikallekin hommattuna. Hikisiä keikkoja on tullut muutama todistettua. Mudhoney ja Cosmic Psychos oli Helsingin Hori Smoku-tapahtumassa kovassa iskussa vuonna 2016. Hori Smoku järjestettiin (oliko se Vallilassa) pienimuotoisena tapahtumana. Tänne piti jo aiemminkin lähteä käymään, mutta jostain syystä jäi yritykseksi. Tämä tapahtuma taisi olla kolmas kerta kun se järjestettiin ja vuonna 2018 taisi jäädä viimeiseksi, seuraavan vuoden tapahtuma peruttiin viime hetkellä. Sinne oli tarkoitus suunnistaa, koska ikisuosikki Tav Falco's Panther Burns piti esiintyä siellä ja muutenkin hieno kattaus musaa olisi ollut tarjolla. Kokematta siis jäi, mutta Tav Falco tuli kuitenkin loppuvuonna Helsinkiin ja keikka tuli koettua!
Vantaalle oli hommattu Tikkurilan keskustaan Shamrockiin soittamaan The Blasters, joka käytiin tsekkaamassa keväällä 2018. Yhtyeessä ei ollut mukana toinen veljeksistä, mutta meno oli mainiota. Dave Alvin keskittyy omaan soolouraansa parhaillaan ja aika menee hänellä siinä projektissa. Myös Helsingin Juhlaviikolla 2018 kävi esiintymässä J.D. McPherson, joka heitti yhden kovimmista vähään aikaan näkemistäni keikoista. Lämppärinä oli myös hienoa kuunneltavaa kun Jukka Nousiainen tarjoili oman näkemyksen musiikista. 
Pori Jazz 2019 tarjoili hienot yhtyeet näytille ja tuli taas mahdollisuus nähdä JD McPherson, kuten myös The Stray Cats: Hienot keikat, hienossa kelissä ja seurassa. 
Levyjen kuuntelu on keskittynyt viikonloppuihin ja pitkälti juurimusiikkiin. Mitä nyt garage kiinnostaa lapsen lailla edelleen. 



2020-2025
Ei olisi uskonut, että tuo Tav Falcon keikka tulisi olemaan viimeinen keikka, mitä on tullut käytyä tsekkaamassa. Pandemia aalto paukahti 2020 helmi/maaliskuussa massiivisena hyökynä ja peitti alleen kaiken elämän. Ei keikan keikkaa koko vuonna 2020! Mutta levyjä tulikin osteltua juuri tämän koronan vuoksi entistäkin enemmän. 
Vuosi ehti vaihtua tässä välissä ja nyt mennään jo toukokuuta kovaa vauhtia. Pandemia on edelleen ihmisten kiusana ja keikkapaikat ovat sulki vieläkin. Netin kautta on tullut seurattua muutamia streamejä, jotka tavallaan on kiva lisä, mutta aika kauas jäädään aidosta live-kokemuksesta. Jotain hienoa Vuoden 2021 kevääseen kuitenkin saatu. Oma suosikkijoukkue pelaa kolmenkymmenenkolmen (33) vuoden jälkeen jääkiekon sm-finaalissa. Miten se tarina päättyy selviää viikon kuluessa.

palataan..
33 vuoden tauon jälkeen finaaliottelut on nyt käyty läpi ja epäselväksi ei jäänyt, mikä joukkue oli koko kyseisen kauden vakuuttavinta kiekkoa pelannut joukkue, ylivoimaisesti. Kuten jo edelliskaudella oli, mutta valitettavasti Korona katkaisi sen kauden. Koko seurahistorian toinen kultamitali toteutui 58 vuoden tauon jälkeen ja piskuinen kalastajakylä sekosi. 
Rauman Lukko nosti kannua ja minä katselin etänä sitä. 
Joukkueen kapteenina Heikki Liedes ja liigan paras puolustaja Robin Press ja Paras maalivahti Sami Lehtinen.
Rauman Lukko 2019-2020: Sami Lehtinen, Oskari Setänen, Thomas Gregóire, Lukas Klok, Robin Press, Vili Laitinen, Vili Saarijärvi, Onni Korkka, Miska Kukkonen, Roni Sevänen, Samuli Piipponen, Heikki Liedes, Niklas Ylitalo, Pavol Scalicky, Eetu Koivistoinen, Toni Koivisto, Linus Nyman, Kristian Pospisil, Jonne Tammela, Julius Mattila, Mikko Petman, Aleksi Saarela, Daniel Audette, Sebastian Repo ja Andrei Hakulinen. Pekka Virta, Jarkko Kauvosaari, Eerik Hämäläinen, Mikael Wuorio.

Runkosarjan voittaja



Finaalit ohi TPS-Lukko 2-6



Kahden vuoden tauon jälkeen vuonna 2021 tuli käytyä livekeikalla 'taas'. Korona pandemia pitänyt esiintymiset aikalailla jäissä ja niitä ei olla nähtyä oikeastaan missään. Mutta ruotsalainen kuningasyhtye pääsi vuoden lopussa livahtamaan Suomeen, kun pandemia hieman oli jo helpottamassa. (Alla keikan avausbiisi videolta). Tämä yhtye on ainoa jonka olen nähnyt viidellä (5) vuosikymmenellä livenä. Ensimmäiset treffit yhtyeen kanssa tapahtui Turun Kårenilla vuonna 1986 ja sen johdosta yhtye jätti sydämeen jäljet. Yhtye on The Nomads. Samalla keikalla -86 oli toinenkin Ruotsin ihme The Pushtwangers, joka on ainut live kokemus heistä, mutta mukava sellainen.

The Nomads Live 2021
#nomads